Hotellista? Esitteissä lukee, että liikenteen melu kuuluu joihinkin huoneisiin. Millaisessa paikassa hotelli on? Jos puhutaan jostain 1500 euron hintaisista hotelleista, niin mitä hotellia suosittelette 9v.lapsen kanssa matkustavalle perheelle?
Marraskuussa ollaan menossa,taitaa olla säiden puolesta vähän epävakaisempaa siihen aikaan?!
Marraskuussa ollaan menossa,taitaa olla säiden puolesta vähän epävakaisempaa siihen aikaan?!
Vastaukset 14
Vanhimmat
Kadun puolella oleviin huoneisiin kantautuu varmasti liikenteen melu iltaisin lähibaareista musiikkia. Musiikki kyllä taukoaa jo yhdentoista aikaan. Hotelli on muuten kivalla paikalla, eikä ainakaan minulla ole valittamista hotellin tasosta. Kiva allasalue, hyvä ruoka ja siistit huoneet. Huoneiden taso vaihtelee jonkin verran riippuen siitä, missä osassa ovat. Voin kyllä suositella, paljon hyviä ruokapaikkoja lähellä ja rantakin ihan vieressä!
Aivan ihana hotelli.Minun mielestäni paras,kun jättää hinnaltaan kalliimman Hiltonin sivuun. En kyllä ole henk.koht. kokenut Hiltonia ,muuten kuin kuvissa, mutta täst. lähtien,jos Karonille ,aina Orchid Resort. Puhdas ja rauhallinen, vaikka iso hotelli.Keskeinen sijainti ja suoraan ostoskadulle hotellista!
Hei, moneltako varasitte aurinkotuolit uima-altaalta? Saiko allaspyyhkeet hotellin puolesta vai pitääkö ottaa oma pyyhe Suomesta mukaan? Millainen oli aamupala ja uskalsitteko syödä kananmunia ilman että saitte salmonellaa?
Riina-Tiina :-)
Me mentiin aamupalalle seitsemeltä ja mennessä käytiin varaan aurinkotuolit. Muuten ei saa mieleistä paikkaa ja iltapäivällä ei saa paikkoja enää.Aikaisin aamupalalle, yhdeksän jälkeen kauheaa jonotusta.Hotellilla on huoneissa allaspyyhkeet,mutta meillä oli ohuet pikku pyyhkeet mukana,kun kaikilla on samanväriset hotellipyyhkeet,niin mistä tunnistaa omansa,jos ei ihan muista mikä tuoli juuri oli itselle varattu.Tosin eri siivissä hotellia oli eri sävyt pyyhkeissä. Muuten aamupala oli mukiinmenevä,mutta ollaan syöty muualla parempaakin,mutta hyvin pärjäsi,ja hyvää oli. Syötiin munia ja ei mitään tullut. Päivällä saa allasalueella ostettua vaikka ja mitä.Jäätelöä, suolapalaa,hedelmiä,joilla kyllä pärjää iltaan.Hotellilla myös hyvät illalliset. Ja ihan edullista.Hotelli erittäin siisti ja aina valkoiset ,puhtaat lakanat ja likakaivot EI haiseet.Tässäpä vähän osviittaa . . .
Saatiin aluksi huone kadun puolelta. Liikenteen melu kuuluu hotellihuoneeseen, mutta paljon suurempi haitta on kadun toisella puolella oleva musiikkibaari jossa livenä esiintyi paikallinen Johnny Cash ja Elvis. Varsinkin tuo "Elvis" soitti todella kovaa vahvistimen kanssa ja lopetti vasta klo 01.00. Hermot meni parissa yössä ja vaihdoimme huonetta altaan puolelle joka olikin sitten todella rauhallinen huone.
Muuten hotelli on oikein mukava, varsinkin yleiset tilat ja allasalue ovat todella mainiot.
... kyseisessä hotellissa ja voit maksaa lisämaksun kuten me ja saimme altaallepäin huoneen silloin ei ole valittamista. Aivan upea hotelli ja varsinkin lasten kanssa joille on paljon touhua ja tekemistä hotellissa. Tjäreborilla ohjelmaa lapsille ja sinne ei pääse muiden matkatoimistojen lapset. Suosittelen:-)
Tässä muutamia kommentteja 2 vkon reissultamme ko. hotellista:
- meillä oli 2 kpl normaaleja (=ei lisämaksullisia) huoneita. Eivät olleet kadulle, vaan jonnekin takakujalle, mutta hiljasta oli koko ajan, ei mitään häiriöitä baareista
- hotellissa palvelu ja siivous pelaa moitteetta
- aamiainen on oikein runsas, mutta tyypillinen pekoneineen, erilailla paistettuine munineen, tuoreine hedelmineen, ym. Sen verran varioivat leipiä, mehuja ja leikkeleitä, että ihan ei kyllästy 2 vkossa. Ja jos meinaat kyllästyä, mietipä onko sulla yhtä runsas tarjonta kotona. Ei taida olla...
- allasalue oli meidän perheemme (lapset 10 ja 12) mieleen. Liukumäki ja pieni kiipeilyseinä plussaa ja altaisiin kyllä mahtui hyvin mihin aikaan tahansa. Yksi altaista (ison "patsaan" luona oli aina väljempi kuin muut
- hotellilla joka päivä erilaista kaikille ilmaista ohjelmaa: vesijumppaa, vesipalloa, lasten pellehyppykisaa, minidiskoa sun muuta. Olimme Aurinkomatkojen reissulla, emmekä todellakaan enää kaivanneet Tjäreborgin omia aktiviteetteja lapsille, mitä sitten ikinä olivatkaan.
- ainakaan meidän ei tarvinnut koskaan varata allastuoleja, vaikka tulimme eri aikoihin altaalle. Aina mahtui hyvin ja saimme tuolit. Aurinkoa on niin paljon, että mitä väliä oikeasti onko allasbaariin matkaa 5 vai 20 metriä?
- hotellin sijainti on oikein hyvä. Ensimmäinen kauppakatu kulkee heti vieressä ja rantaan kävelee pari minuuttia. Tosin ihan ne lähikaupat ja -ravintolat on aika äkkiä nähty ja tekee mieli mennä muualle. Karonin pohjoisosaan on liian pitkä matka kävellä, joten taksilla muutama minuutti ja olet siellä. Katan ja Karonin rajalle ja Katan pohjoisosaan on puolisen kilometriä - ei liikaa laiskallekaan?
Thaimaassa ruoka on halpaa. Turistialueen perusravintoloissa saa lounaan, esim. paistetut nuudelit katkaravuilla tai thaityyppisen kanaa, kastiketta ja riisiä -annoksen n. 2,5 eurolla. Kannattaa kuitenkin muistaa, että vastaavat maksavat Phuketin kaupungissa noin 1/3:n tuosta. Ja ruoka on aina hyvää! Perheemme otti pohjat pikkukaupungin kadunvarsikuppilassa (olimme ainoat turistit), jossa annokset neljälle alkukeittoineen ja ruokajuomana vesi maksoi yhteensä vain 2,5 euroa !!!
- Meillä ei ollut mitään vatsaongelmia ruokien kanssa koko aikana. Vaikka äkkiseltään ravintolat, varsinkin ne vaatimattomammat (joissa usein on kuitenkin se paras ruoka) voivat näyttää vähän nuhjuisilta, yleinen hygieniataso Thaimaassa on erittäin hyvä. Mausteet pitävät pöpöt kurissa ja wokissa tehty ruoka on aina tuoretta ja kuumaa. Tosin emme vältelleet missään myöskään tuoreita vihanneksia ja salaatteja.
Sinne vaan ja nauttimaan - ennakkoluulottomasti!
Kiitos sinulle 13.3. pitkästä ja yksityiskohtaisesta vastauksesta jossa oikeasti on tietoa.
Tuo oma kysymykseni oli itseasiassa (hyvää tarkoittava) provo.
Varasimme tänään matkan ko. hotelliin ensi talvelle ja olipa mukava kun olit kirjoitellut asiallista viestiä ja paljon :) Kyseessä meidän ensimmäinen Thaimaan matka ja kaikki kokemukset luetaan ilolla.
Hotelli kuulostaa todella hyvältä valinnalta.
Jostain muistan lukeneeni, että joku olisi saanut huoneen alimmasta kerroksesta ja siinä olisi ollut jokin suuri homeongelma - kamala haju. Onko muilla ollut vastaavia kokemuksia?
Oltiin tammi-helmikuussa ko. hotellissa ja saatiin ensin huone joka haisi todella pahalle. Ei tullut viemäreistä eikä ollut ekassa kerroksessa, mutta hometta se tais olla. Kaksi yötä siinä ennen kuin järjestyi uusi huone uima-altaalle päin ekasta kerroksesta (ilman lisämaksua) ja loppuloma menikin sitten ok.
Paljonko jouduitte maksamaan lisää huoneesta altaalle päin. Maksoitteko paikanpäällä suoraan hotellisssa. Millaiset näkymät olivat niissä huoneissa jotka ei altaalle päin. Saiko muuten helposti vaihdettua huoneen altaalle päin.
Sanokaapas te paikanpäällä lomailleet, kannattaako varata hotellin puolihoito? Me aikuiset olemme kyllä suuria thairuoan ystäviä, mutta tuo meidän 5-vuotias askarruttaa...
Onko paikallinen katukeittiö/ravintolaruoka liian maustettua 5-vuotiaalle?
Onko lasten menu tarjolla usein paikallisissa ravintoloissa?
Minkälainen Orchid Resortin illallinen lapsen kannalta?
Voiko ostaa paikan päältä ja mihin hintaan? Tjäreborgilla etukäteen 140 euron paikkeilla/hlö eli noin kympin illalta.
Voiko ostaa hotellista vain ekaksi viikoksi, matkatston nettisivu tarjoaa automaattisesti molemmiksi viikoiksi?
Kiitos, jos joku jaksaa vastailla...
Olimme hotellissa vuosi sitten ja silloin ainakin oli mahdollista ostaa hotellilta suoraan ruokailuihin "liput", itse emme kyllä syöneet kuin kahdesti hotellilla. Meidän nuorimmainen oli tuolloin 5-vuotias ja sai kyllä syödäkseen ihan katuravintoiloissa mahansa täyteen. Enemmän meillä oli 11-vuotiaan kanssa tulisuuden kanssa "maku" -ongelmia. Reippaasti vain matkaan!
Hyvällä paikalla oleva hotelli. Tosi isot allasalueet ja kaikin puolin siisti hotelli!
Hotellin läheisyydessä baarikadulla" Tuomon" räätäli liike. Kannattaa pistäytyä. Liikkeessä voi asioida ihan suomenkielellä ja puvun ja muiden vaatteiden teettäminen on näin huomattavasti helpompaa. Ei tarvitse asioida intialaisten liikkeissä! Hotelliin palatakseni oikea valinta 9v.lapsen kanssa! Itse olin kyseisessä hotellissa tammikuussa ja poitsu oli 7v.