Maataloustuki pois

Maataloustuki pitää poistaa. Maksan mielelläni leivästä muutaman centin enemmän kuin tuen tuhansilla euroilla vuodessa maataloutta.
11325
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Idioottimaista ottaa ulkomaanvelkaa miljarditolkulla ja jakaa se maanviljelijöille. Mitä hyvää siinä on? Mikä siihen pakottaa?

Äänestä

Oivan mukaan se on sossujen keksintö, jonka kepu haluaisi kokonaan pois, mutta kun ei pysty.

Äänestä

Tämä on mahdotonta, koska korporaatio nimeltä MTK käyttää sitä valtaa, mikä kuuluisi hallitukselle ja eduskunnalle.

MTK käyttää äärikeinoinaan jopa ilki- ja mielivaltaa ja käskee jäseniään laittomuuksien poluille, kuten muistamme ulkoparlamentaarisista paskankippaamisista ja poliisien kanssa rähinöimisestä.

Äänestä
  • Jussit kuljeksivat silloin Helsingin kaduilla humalapäissään riehumassa ja mellakkapoliisit jouduttiin käskemään paikalle rauhoittamaan näitä riekkujia. Lisäksi näillä oli sianpäitä seipäiden nokissa ja eläinten raatoja Eduskuntatalon portailla. Lapsille tällaisen näkeminen oli kauhistus ja herätti kysymyksiä heissä, miksi nämä humalaiset olivat irrottaneet eläimiltä ja päitä ja raahasivat kuolleita eläimiä kaduilla. Tuli kyllä mieleen yllytys törkeään eläinsuojelurikokseen.

    MTK:n johtaja on nyt kyllääntynyt tähän porukkaan kolmen vuoden jälkeen sen verran paljon, että lähti "perhesyihin" vedoten lätkimään. Nyt haetaan varmaan uutta aisanvetäjää niiden joukosta, jotka ovat valmiimpia taas katkomaan sian päitä ja lähtemään Helsingin kaduille huutamaan ja rähisemään.

    Äänestä

  • mielipidepankki kirjoitti:

    Jussit kuljeksivat silloin Helsingin kaduilla humalapäissään riehumassa ja mellakkapoliisit jouduttiin käskemään paikalle rauhoittamaan näitä riekkujia. Lisäksi näillä oli sianpäitä seipäiden nokissa ja eläinten raatoja Eduskuntatalon portailla. Lapsille tällaisen näkeminen oli kauhistus ja herätti kysymyksiä heissä, miksi nämä humalaiset olivat irrottaneet eläimiltä ja päitä ja raahasivat kuolleita eläimiä kaduilla. Tuli kyllä mieleen yllytys törkeään eläinsuojelurikokseen.

    mukaan MTK ei ole mikäään "paha korporaatio" kuten pahis SAK, ja myös STTK ja AKAVA.

    Mutta kyllä MTK:n mellakat kaduilla muistetaan. Se on kapinaan verrattavaa toimintaa.

    Äänestä

  • mielipidepankki kirjoitti:

    Jussit kuljeksivat silloin Helsingin kaduilla humalapäissään riehumassa ja mellakkapoliisit jouduttiin käskemään paikalle rauhoittamaan näitä riekkujia. Lisäksi näillä oli sianpäitä seipäiden nokissa ja eläinten raatoja Eduskuntatalon portailla. Lapsille tällaisen näkeminen oli kauhistus ja herätti kysymyksiä heissä, miksi nämä humalaiset olivat irrottaneet eläimiltä ja päitä ja raahasivat kuolleita eläimiä kaduilla. Tuli kyllä mieleen yllytys törkeään eläinsuojelurikokseen.

    MTK:n johtaja on nyt kyllääntynyt tähän porukkaan kolmen vuoden jälkeen sen verran paljon, että lähti "perhesyihin" vedoten lätkimään. Nyt haetaan varmaan uutta aisanvetäjää niiden joukosta, jotka ovat valmiimpia taas katkomaan sian päitä ja lähtemään Helsingin kaduille huutamaan ja rähisemään.

    ... kun alennut yhtä ala-arvoiseen propagandaan kuin nuo sianpäitä seipäiden nokassa kantavat ja raatoja ehuskuntatalon portaille tuovat.

    Olet kuulemma oppinut lakimies. Olisiko arvollesi sopivampaa kirjoittaa jostain rakentavammasta kuin sianpäistä?

    Äänestä

Esimerkiksi leivän hinnasta alkutuotannon osuus on mitätön. Jos viljalta poistetaan tuki niin sillä ei ole vaikutusta.

Äänestä

Niin, te olitte myötämielisiä eu-hun liittymiselle, jonka jälkeen ei maanviljelijä ole saanut palkkaa muussa muodossa kun eu jakaa ne tukina joten sitä saa mitä tilaa.
Niin ennen kun nykyäänkin ei tavis taajamassa asuja ymmärrä paljonko maatalousyrittäjä joutuu sen leivän eteen tekemään ja sitten vielä sossut kommarisoivat maataloutta kokoajan unohtaen että sieltä se särvin tulee meille jokaiselle. Kokoajan ollaan menossa siihen suuntaan että euroopasta tuodaan lihaa, viljaa ym nyt maitoa ruotsista kukaan ei osaa sanoa miten ne on tuotettu, onko se puhdasta ja siihen sitä mennään joten hyvää ruokahalua.
Euroopassa ja eteläsuomessa on erillaiset vuodenajat puhumattakaan keski ja pohjois-suomessa jossa vieljelysaika on huomattavasti lyhyempi jossa niitä tukija tarvitaan eteläsuomessa niitä ei välttämättä siinä määrin tarvittaisi.

Äänestä
  • On turhan kallis hinta "puhtaasta" ruuasta se, että ympäristö ja vesistöt saastuvat. Maatalous on suurin Itämeren kuormittaja. Jo maatalous keksittäisiin nyt, se ei saisi ymppäristölupaa.

    Äänestä

  • vedet saastuu kirjoitti:

    On turhan kallis hinta "puhtaasta" ruuasta se, että ympäristö ja vesistöt saastuvat. Maatalous on suurin Itämeren kuormittaja. Jo maatalous keksittäisiin nyt, se ei saisi ymppäristölupaa.

    onko se suomen vika kokonaisuudessaan, muistappa tuo kun kauppaan menet ja mitä naamaasi ahdat että älä osta sitä sapuskaa jota on viljelty?? taivaastako sinulle sapuska eteen tipahtaa.
    Kun sä käyt paskalla ja vedät ongelman pöntöstä..ajatteleko koskaan että tärväät pohjavettä ja saastutat paskallasi myös itämerta!!!

    Äänestä

  • voi olla yritys?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

miljardisäästö kirjoitti:

Maataloustuki pitää poistaa. Maksan mielelläni leivästä muutaman centin enemmän kuin tuen tuhansilla euroilla vuodessa maataloutta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu