Mielenkiintoista asiaa. Luin Markku Ihosen yhtä artikkelia, siteeraan tähän pätkän:
"Yhteisöjen kiinteys näyttää riippuvan myös tässä negatiivisiksi kutsumistani tekijöistä. Avainkysymys on, kuinka selvästi liike eroaa toisista yhteisöistä. Aivan tavallista on ainakin puolittain tarkoituksellinen muista erottautuminen. Voimakkaasti profiloituneiden liikkeiden kuten vanhoillislestadiolaisuuden ja esikoislestadiolaisuuden[VIITE 8]julistuksessa on runsaasti piirteitä, jotka korostavat tätä erottautumista: sekä ulkopuoliseksi mielletty jumalaton maailma että muut uskonnolliset liikkeet ja evankelisluterilainen kirkko pyritään pitämään tietyllä etäisyydellä erityisesti korostamalla oman opin oikeellisuutta ja samalla osoittamalla toisten liikkeiden virheitä ja opillisia poikkeamia.
Tässä erottautumisessa kielen rooli on aivan ratkaiseva. Teetin muutama vuosi sitten opiskelijatyönä selvityksen vanhoillislestadiolaisten suviseurasaarnoissa vuosina 1989 ja 1990 esiintyvästä seurakuntakäsityksestä (Lehtinen 1993). Omasta yhteisöstä käytettiin seuraavia nimityksiä (luku ilmaisee esiintymien lukumäärän):
Jumalan valtakunta (harvemmin: Kristuksen valtakunta, Jeesuksen valtakunta, armovaltakunta, armon valtakunta) 381
seurakunta (myös. Kristuksen seurakunta, Jumalan seurakunta) 64
Jumalan huone (myös: Herran huone; harvemmin: Isän huone, armohuone) 46
Jumalan kansa 39
Herran Siion (harvemmin: Jumalan Siion, Suomen Siion, Siionin vuori; (erit. seurakunnan rajoista:) Siionin muuri 37
Jumalan lasten joukko (myös: Jumalan lasten yhteys; harvemmin: Jumalan joukko) 14
Harvemmin kuin viisi kertaa esiintyivät seuraavat nimitykset:
armomaja, armoistuin, armon taivas, Herran templi, Jumalan asumapaikka, kristillisyys, Kristuksen ruumis, maja, pyhä vuori, Saara-äiti, seurakuntaäiti, taivaan ovi, totuuden kaupunki, Uusi Jerusalem, valittu kansa.
Vastaavasti oman liikkeen jäsenistä käytettiin seuraavia nimityksiä:
Jumalan lapset (harvemmin: armolapset, valtakunnan lapset) 669
veljet ja sisaret 208
uskovaiset 64
matkaystävät 50
kristityt 6
Harvemmin kuin viisi kertaa esiintyivät seuraavat nimitykset:
armoitetut ihmiset, elämän Herran omat, Herran Jeesuksen oppilaat, Herran Sebaotin enkelit, Jumalan palvelijat, Jumalan valtakunnan kansalaiset, Jumalan omat, Jumalan koulun kävijät, Kristuksen morsiamet, Kristuksen pietarit, Kristuksen sotamiehet, Kristuksen seuraajat, matkamiehet, Pyhän Hengen papit, Siionin asukkaat, taivaan tien kulkijat.
Liikkeen ulkopuolisista – niin toisista uskovista kuin uskonnollisiin liikkeisiin kuulumattomista – käytettiin seuraavia nimityksiä (kapiteelein ilmaistu kohderyhmän erittely tämän kirjoittajan tekemä):
USKONNOLLISIIN LIIKKEISIIN KUULUMATTOMISTA:
epäuskoiset (myös: epäuskossa matkaa tekevät, epäuskon tilassa olevat) 98
KAIKISTA ULKOPUOLISISTA:
armosta osattomat 34
ulkopuolella olevat 16
Vähemmän kuin viisi esiintymää:
USKONNOLLISIIN LIIKKEISIIN KUULUMATTOMISTA:
Jumalan viholliset, jumalattomat, kalliisti lunastetut sielut, luopuneet, tämän maailman ihmiset, uskottomat.
TOISISTA USKOVISTA:
eksyneet, hengellinen maailma, väärässä hengellisyydessä olevat, väärässä jumalisuudessa olevat.
MOLEMMISTA:
elävästä uskosta osattomat, Jeesuksesta (tai Jumalasta) osattomat, lahjasta osattomat, lapsioikeudesta osattomat, toisella mielellä olevat ihmiset.[VIITE 9]
Vanhoillislestadiolaisuutta tunteva näkee selvästi, kuinka oman ryhmän jäsenistä ja ulkopuolisista käytetyt nimitykset ovat ratkaiseva osa yhteisön pyrkimystä pitää rajansa selvästi erottuvina. Ihmiset jaetaan kielen avulla kahteen jyrkkärajaiseen kategoriaan. Kategoriasta toiseen siirtyminen on – molempiin suuntiin! – mahdollista ainoastaan liikkeen julistaman opetuksen mukaisella tavalla.
Edellä lueteltujen esimerkkien lisäksi on aihetta viitata psykologisesti tehokkaan, läheisyyttä ja yhteenkuuluvuutta korostavan me-pronominin taajaan käyttöön. Mm. Anne Høigård (1978, 45-57) on tarkastellut sen esiintymisestä politiikan kielessä, jota Suojanen (1988, 10-23; 1993, 59) pitää uskonnollisen kielen tavoin suostuttelevan kielen yhtenä osakielenä.[VIITE 10]Høigårdin (1978, 57) mukaan me-pronominin viittausala jää puolueohjelmissa hämäräksi ja osin ristiriitaiseksi. Omaa yhteisöidentiteettiään korostavassa uskonnollisessa liikkeessä me on paljon tarkkarajaisempi. (Muutamia vuosikymmeniä sitten oli tavallista, että esikoislestadiolaisessa yhteisössä kasvaneet lapset saattoivat tajuta vasta koulussa, kuinka ilmausta meikäläinen voitiin käyttää muistakin kuin oman seurakunnan jäsenistä.)
Sisäistä koheesiota lisäävää ulkoista painetta saatetaan suorastaan houkutella esiin. Tämä tapahtuu ensiksikin julistuksella, joka korostaa oman yhteisön laadullista poikkeavuutta kaikesta muusta uskonnollisuudesta. Näin päästään väittämään, että yhteisön toimintaa ja toiminnan perusteita ei ymmärretä. Kysymys ei välttämättä ole ymmärtämisestä tai ymmärtämättä jättämisestä vaan vakaumuksesta, jonka mukaan ulkoapäin ei tule eikä voikaan tulla aitoa ymmärrystä. Etenkin vanhoillislestadiolaisuudessa toistuu taajaan ja eri variantteina väite: "Jumalan valtakunta on ihmisiltä salattu." Kun lestadiolaisten arvot ja elämäntavat näkyvästi poikkeavat valtaväestöstä, tämä on omiaan synnyttämään paitsi vierauden myös alemmuuden tunnetta – mitä puolestaan voidaan kompensoida viittaamalla liikkeen edustamaan muita aidompaan ja puhtaampaan uskonnollisuuteen, jonka ydin on ihmissilmältä piilossa.
Ulkoista painetta voidaan saada aikaan myös kohdistamalla kritiikkiä suoraan liikkeen ulkopuolisiin tahoihin: jumalattomaan maailmaan, evankelisluterilaiseen kirkkoon ja muihin uskonnollisiin liikkeisiin."
...
"Uskonnollisen kielen muutosvitkaa on selitetty mm. siten, että viestintätilanteen ja viestittävän asiasisällön pyhäksi kokeminen siirtää koskemattomuuden tunteen myös viestintävälineeseen (Suojanen 1975, 230). Toisaalta ihmiselle on luonteenomaista arvostaa välinettä, jolla voidaan saavuttaa jotakin arvokasta. Välineen muuttumattomuus taas on sen sellainen yleinen ominaisuus, joka mahdollistaa kohteen tarkoituksenmukaisen käsittelyn. (Ahlman 1939, 176.) Ja jos uskotaan, että Jumala ja hänen ilmoituksensa Raamatussa ovat ikuisesti muuttumattomia, on luonnollista – vaikkakin erheellistä – olettaa, että ilmoitus on luotettavimmin tavoitettavissa samalla kielellä, jolla sitä on tavoiteltu aina ennenkin.
Kun herätysliikkeiden saarnaajat yleensä suhtautuvat konservatiivisesti uskonnolliseen kieleen, he tietenkin jossakin mielessä käyttävät kielellistä valtaa yhteisössään. Uuden kielen sisäänajo todennäköisesti horjuttaisi valtarakenteita ja siirtäisi painopistettä nuoremmalle sukupolvelle, niin että kysymys on osin myös henkilökohtaisista sekä saarnaajaeliittiä koskevista intresseistä."
Koko artikkeli löytyy:
http://www.uta.fi/~tlmaih/Jutut2/uskkieli.htm
"Yhteisöjen kiinteys näyttää riippuvan myös tässä negatiivisiksi kutsumistani tekijöistä. Avainkysymys on, kuinka selvästi liike eroaa toisista yhteisöistä. Aivan tavallista on ainakin puolittain tarkoituksellinen muista erottautuminen. Voimakkaasti profiloituneiden liikkeiden kuten vanhoillislestadiolaisuuden ja esikoislestadiolaisuuden[VIITE 8]julistuksessa on runsaasti piirteitä, jotka korostavat tätä erottautumista: sekä ulkopuoliseksi mielletty jumalaton maailma että muut uskonnolliset liikkeet ja evankelisluterilainen kirkko pyritään pitämään tietyllä etäisyydellä erityisesti korostamalla oman opin oikeellisuutta ja samalla osoittamalla toisten liikkeiden virheitä ja opillisia poikkeamia.
Tässä erottautumisessa kielen rooli on aivan ratkaiseva. Teetin muutama vuosi sitten opiskelijatyönä selvityksen vanhoillislestadiolaisten suviseurasaarnoissa vuosina 1989 ja 1990 esiintyvästä seurakuntakäsityksestä (Lehtinen 1993). Omasta yhteisöstä käytettiin seuraavia nimityksiä (luku ilmaisee esiintymien lukumäärän):
Jumalan valtakunta (harvemmin: Kristuksen valtakunta, Jeesuksen valtakunta, armovaltakunta, armon valtakunta) 381
seurakunta (myös. Kristuksen seurakunta, Jumalan seurakunta) 64
Jumalan huone (myös: Herran huone; harvemmin: Isän huone, armohuone) 46
Jumalan kansa 39
Herran Siion (harvemmin: Jumalan Siion, Suomen Siion, Siionin vuori; (erit. seurakunnan rajoista:) Siionin muuri 37
Jumalan lasten joukko (myös: Jumalan lasten yhteys; harvemmin: Jumalan joukko) 14
Harvemmin kuin viisi kertaa esiintyivät seuraavat nimitykset:
armomaja, armoistuin, armon taivas, Herran templi, Jumalan asumapaikka, kristillisyys, Kristuksen ruumis, maja, pyhä vuori, Saara-äiti, seurakuntaäiti, taivaan ovi, totuuden kaupunki, Uusi Jerusalem, valittu kansa.
Vastaavasti oman liikkeen jäsenistä käytettiin seuraavia nimityksiä:
Jumalan lapset (harvemmin: armolapset, valtakunnan lapset) 669
veljet ja sisaret 208
uskovaiset 64
matkaystävät 50
kristityt 6
Harvemmin kuin viisi kertaa esiintyivät seuraavat nimitykset:
armoitetut ihmiset, elämän Herran omat, Herran Jeesuksen oppilaat, Herran Sebaotin enkelit, Jumalan palvelijat, Jumalan valtakunnan kansalaiset, Jumalan omat, Jumalan koulun kävijät, Kristuksen morsiamet, Kristuksen pietarit, Kristuksen sotamiehet, Kristuksen seuraajat, matkamiehet, Pyhän Hengen papit, Siionin asukkaat, taivaan tien kulkijat.
Liikkeen ulkopuolisista – niin toisista uskovista kuin uskonnollisiin liikkeisiin kuulumattomista – käytettiin seuraavia nimityksiä (kapiteelein ilmaistu kohderyhmän erittely tämän kirjoittajan tekemä):
USKONNOLLISIIN LIIKKEISIIN KUULUMATTOMISTA:
epäuskoiset (myös: epäuskossa matkaa tekevät, epäuskon tilassa olevat) 98
KAIKISTA ULKOPUOLISISTA:
armosta osattomat 34
ulkopuolella olevat 16
Vähemmän kuin viisi esiintymää:
USKONNOLLISIIN LIIKKEISIIN KUULUMATTOMISTA:
Jumalan viholliset, jumalattomat, kalliisti lunastetut sielut, luopuneet, tämän maailman ihmiset, uskottomat.
TOISISTA USKOVISTA:
eksyneet, hengellinen maailma, väärässä hengellisyydessä olevat, väärässä jumalisuudessa olevat.
MOLEMMISTA:
elävästä uskosta osattomat, Jeesuksesta (tai Jumalasta) osattomat, lahjasta osattomat, lapsioikeudesta osattomat, toisella mielellä olevat ihmiset.[VIITE 9]
Vanhoillislestadiolaisuutta tunteva näkee selvästi, kuinka oman ryhmän jäsenistä ja ulkopuolisista käytetyt nimitykset ovat ratkaiseva osa yhteisön pyrkimystä pitää rajansa selvästi erottuvina. Ihmiset jaetaan kielen avulla kahteen jyrkkärajaiseen kategoriaan. Kategoriasta toiseen siirtyminen on – molempiin suuntiin! – mahdollista ainoastaan liikkeen julistaman opetuksen mukaisella tavalla.
Edellä lueteltujen esimerkkien lisäksi on aihetta viitata psykologisesti tehokkaan, läheisyyttä ja yhteenkuuluvuutta korostavan me-pronominin taajaan käyttöön. Mm. Anne Høigård (1978, 45-57) on tarkastellut sen esiintymisestä politiikan kielessä, jota Suojanen (1988, 10-23; 1993, 59) pitää uskonnollisen kielen tavoin suostuttelevan kielen yhtenä osakielenä.[VIITE 10]Høigårdin (1978, 57) mukaan me-pronominin viittausala jää puolueohjelmissa hämäräksi ja osin ristiriitaiseksi. Omaa yhteisöidentiteettiään korostavassa uskonnollisessa liikkeessä me on paljon tarkkarajaisempi. (Muutamia vuosikymmeniä sitten oli tavallista, että esikoislestadiolaisessa yhteisössä kasvaneet lapset saattoivat tajuta vasta koulussa, kuinka ilmausta meikäläinen voitiin käyttää muistakin kuin oman seurakunnan jäsenistä.)
Sisäistä koheesiota lisäävää ulkoista painetta saatetaan suorastaan houkutella esiin. Tämä tapahtuu ensiksikin julistuksella, joka korostaa oman yhteisön laadullista poikkeavuutta kaikesta muusta uskonnollisuudesta. Näin päästään väittämään, että yhteisön toimintaa ja toiminnan perusteita ei ymmärretä. Kysymys ei välttämättä ole ymmärtämisestä tai ymmärtämättä jättämisestä vaan vakaumuksesta, jonka mukaan ulkoapäin ei tule eikä voikaan tulla aitoa ymmärrystä. Etenkin vanhoillislestadiolaisuudessa toistuu taajaan ja eri variantteina väite: "Jumalan valtakunta on ihmisiltä salattu." Kun lestadiolaisten arvot ja elämäntavat näkyvästi poikkeavat valtaväestöstä, tämä on omiaan synnyttämään paitsi vierauden myös alemmuuden tunnetta – mitä puolestaan voidaan kompensoida viittaamalla liikkeen edustamaan muita aidompaan ja puhtaampaan uskonnollisuuteen, jonka ydin on ihmissilmältä piilossa.
Ulkoista painetta voidaan saada aikaan myös kohdistamalla kritiikkiä suoraan liikkeen ulkopuolisiin tahoihin: jumalattomaan maailmaan, evankelisluterilaiseen kirkkoon ja muihin uskonnollisiin liikkeisiin."
...
"Uskonnollisen kielen muutosvitkaa on selitetty mm. siten, että viestintätilanteen ja viestittävän asiasisällön pyhäksi kokeminen siirtää koskemattomuuden tunteen myös viestintävälineeseen (Suojanen 1975, 230). Toisaalta ihmiselle on luonteenomaista arvostaa välinettä, jolla voidaan saavuttaa jotakin arvokasta. Välineen muuttumattomuus taas on sen sellainen yleinen ominaisuus, joka mahdollistaa kohteen tarkoituksenmukaisen käsittelyn. (Ahlman 1939, 176.) Ja jos uskotaan, että Jumala ja hänen ilmoituksensa Raamatussa ovat ikuisesti muuttumattomia, on luonnollista – vaikkakin erheellistä – olettaa, että ilmoitus on luotettavimmin tavoitettavissa samalla kielellä, jolla sitä on tavoiteltu aina ennenkin.
Kun herätysliikkeiden saarnaajat yleensä suhtautuvat konservatiivisesti uskonnolliseen kieleen, he tietenkin jossakin mielessä käyttävät kielellistä valtaa yhteisössään. Uuden kielen sisäänajo todennäköisesti horjuttaisi valtarakenteita ja siirtäisi painopistettä nuoremmalle sukupolvelle, niin että kysymys on osin myös henkilökohtaisista sekä saarnaajaeliittiä koskevista intresseistä."
Koko artikkeli löytyy:
http://www.uta.fi/~tlmaih/Jutut2/uskkieli.htm
Vastaukset 12
Vanhimmat
Kadulla kyseltiin:
Millä nimellä tunnet vanhoillislestadiolaiset?
Jumalan lapsi 0
Uskovainen 12
lestadiolainen 29
lessu 229
lesta 12 098
mm. tämä nauratti:
7. Mainittakoon, että lestadiolaisryhmät eroavat tässä toisistaan: vanhoillislestadiolaiset puhuvat rukoushuoneen asemesta toimitiloista. On vaikeaa välttyä ajattelemasta, että kyseessä on sosiaalipsykologisesti motivoitu kiertoilmaus. :) :) :)
markku ihonen?
Uudestiheräneitten piireissä oleva tutkija.
lukeutuu el-yhteisöön ja toimii Tampereen yliopistossa kielen tutkijana
Mennee Toloset ja Ihoset sekaisin.
Parempi, ettei kirjoita epävarma.
Ainoa kysymys joka kunnon lestadiolaiselle kyseisestä artikkelista voi herätä on kysymys siitä kuka tällaisen tutkimuksen on tehnyt ja mistä porukasta.
Sehän mainittiin heti aluksi:
Artikkeli ilmestynyt teoksessa Kielen vallassa. Näkökulmia politiikan, uskonnon ja julkishallinnon kieleen.
Toim. Matti Mälkiä ja Jari Stenvall. Tampere: Tampere University Press 1997. (S. 91–103)
!:::::::::::***********
Tarkoitat varmaan "Tolosella" Jouko Talosta? Hän on ainakin tutkinut lestadiolaisuutta, Tolosesta en ole kuullut. Jouko Talonen on rauhansanalainen (pikkuesik.) pappi ja opettaa ainakin Joensuun yliopistossa, ehkä myös Helsingissä (ainakin aikaisemmin).
Jouko Talonen työskentelee Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnassa ja on tehnyt mittavaa tutkimusta mm lestadiolaisuudesta. Hän on väitellyt ainakin valtiotieteestä ja teologiasta ja on aktiivinen rauhansanalainen puhuja.
uutta kieltä sisään mutta heitä nuhdeltiin joku vuosi sitten rankasti.