Eläkeläiset huomioikaa tämä kaikki yhteen rintamaan

Sepe susi

Tarkalleen ottaen sellaista puoluetta kuin Ruotsalainen Kansanpuolue ei ole edes olemassa. Puolue on ainoa, joka ei ole antanut itselleen virallista suomenkielistä nimeä, vaikka muut puolueet ovat kyllä sorvanneet itselleen myös ruotsinkielisen nimen. Sen sijaan RKP on SFP. Jos RKP ajaisi vain Suomen kaksikielisyyttä, RKP:tä ei oikeastaan tarvittaisi. Muut puolueet nimittäin ajavat vähemmistökielisten ja monikielisten asemaa avoimesti, mutta RKP tunnustaa vain yhden kielen: omansa. Kielen kautta puolestaan artikuloituu ryhmäkuntaisen edun ajaminen. Ruotsinkielisyyshän ei voisi sinänsä olla puolueeksi asti riittävä erottautumisperuste, vaan asiaan liittyy muita järjestäytymisperusteita ja intressejä.

3

480

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ihmeellistä

      miten tuo pieni Rkp puolue määrää Hallituksessa ja saanut lainsäädännöt suosimaan suomenruotsalaisia siten, että enemmistö pakkoruotsitetaan palvelemaan tätä vähemmistöä.
      Suomenruotsalaisille opiskelijoille kiintiöpaikat yliopistoissa ja johtoasemat viroissa.
      Mitä tämä kaikki kertoo suomalaisesta mediasta?

    • Kana ei ole kala

      Aika entinen ei enää koskaan palaa vaikka nyt mentiinkin näin takaisin.
      Nyt me seniorit pusketaan täyttä höyryä tulevaisuuteen ja Suomen tulevaisuudessa
      ei pakkoruotsia ole eikä sitä myöskään enää tarvita sillä Suomi on 95% suomenkielinen.

      Suomi ei tarvitse enää semmoisia kieliryhmittymiä joille pitää olla erityiset ohituskaistat
      ja kiintiöt työpaikkoihin ja valtionvirkoihin.

      YLE on erityinen pienen kieliryhmän kiintiöetuilijoitten pesäpaikka jota
      he käyttävät röyhkeästi ruotsalaisen propagandan hautomonaan.

    • Tämä on totuus meill

      RKP on rasistien kansan puolue ja tekee kaikkensa että eliitti voi hyvin
      ja suomenkielisten kyykytys jatkuu entisellään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      91
      11896
    2. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      106
      9020
    3. Kovan viikon ilta pitäisi lakkauttaa

      Käytännössä pelkkää SDP:lle ilkkumista koko ohjelma veronmaksajien kustannuksella.
      Maailman menoa
      109
      4907
    4. Pakoputkipörisijä syttyi tuleen kesken ajon

      Kyydissä oli 7 henkilöä, mutta hyvä onni matkassa epäonnistuneesta käyttövoimavalinnasta huolimatta, eikä kukaan loukka
      Maailman menoa
      36
      4125
    5. Tänään torille

      Tänään kuulema torilla tapahtuu klo.20. Tulkaaha paikalle kattoon.
      Hyrynsalmi
      100
      4124
    6. Kalja-Kristus Kutsuu Luokseen

      Nyt on Oikea Hetki Ottaa Ryppyys Vastaan! Lue Pelastusryyppy ja tee Promillista elämäsi Herra! Pelastusryyppy on teksti
      Maailman menoa
      6
      3906
    7. Borat ärhäkkänä, syyttelee kokoomusta vilpin suojelusta

      Hänen mukaansa kokoomus seuraa ”toimettomana vierestä, kun vilpilliset firmat vievät urakat rehellisten nenän edestä”, j
      Maailman menoa
      11
      3699
    8. Yksi kuoli kolarissa Outokummussa

      -toisen auton kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta. Toisen auton kyydissä oli kuljettajan lisäksi neljä ihmistä. Hei
      Outokumpu
      69
      3556
    9. Persut on SYYLLISIÄ KAIKKEEN NEGATIIVISEEN SUOMESSA

      , ne haluaa neuvostoliiton putinin kanssa takaisin, shit voi valvoa kaikkea ja kaikkia, no tietty makeeta mannaa itselle
      Perussuomalaiset
      27
      3543
    10. Sdp on esittänyt maatalous- ja yritystuista leikkaamista

      Joihin menee 10 miljardia euroa vuosittain. Minkä vuoksi äärioikeisto änkyttää jostain vuodesta 2026, kun ei demareiden
      Maailman menoa
      8
      3513
    Aihe