Kyselin jo yhdellä toisella palstalla, mutta en saanut mitään vastauksia. Olisi todella ihanaa, jos jollakin olisi jotain sanottavaa.
Tässä viestini:
Olen vuosia vaikeasta ujoudesta kärsinyt tyttö ja nyt uuden koulun ja muidenkin elämänmuutosten vuoksi "ujouskohtaukset" ovat muttuneet todellisiksi paniikkikohtauksiksi. Ehkä kyse ei kuitenkaan ole oikeasta paniikkihäiriöstä, mutta vaikuttaa rankasti mm. kouluun. Esimerkiksi koulun ruokalaan en pysty menemään syömään. Esiintymistä vaativia kursseja jää suorittamatta jne.
Olen netistä yrittänyt selvittää eri mahdollisuuksia, koska mm. kouluun meno päivinä, jolloin joutuu olemaan esillä, on liki mahdotonta. Koulutusalani on sellainen, että siinä pitää olla paljon esillä ja siitä huolimattakin se tuntuu omalta alalta ja asian osatessani voin jopa kuvitella pitäväni esiintymisestä.
Olen nyt päätynyt siihen tulokseen, että keskustelisin lääkärin kanssa tästä ongelmasta ja omana mielipiteenäni ehdottaisin (ihmisten kanssa keskustellut ja nettiä selannut) jotain diapam tai medipam lääkettä, ehkä 5mg otettavaksi noin kolmesti viikossa, joka on normaali "vaikeiden" tilanteiden määrä viikossa.
Kaipaisin kovasti mielipiteitä teiltä tässä epävarmassa tilanteessa. Miten terveyskeskuslääkärit tälläiseen yleensä suhtautuvat? Mitään vakituista paniikkihäriölääkitystä en halua, vain tarveharkintaisen helpotuksen, jotta voisin menestyä ja nauttia koulun käynnistä.
Kiitos!!
Tässä viestini:
Olen vuosia vaikeasta ujoudesta kärsinyt tyttö ja nyt uuden koulun ja muidenkin elämänmuutosten vuoksi "ujouskohtaukset" ovat muttuneet todellisiksi paniikkikohtauksiksi. Ehkä kyse ei kuitenkaan ole oikeasta paniikkihäiriöstä, mutta vaikuttaa rankasti mm. kouluun. Esimerkiksi koulun ruokalaan en pysty menemään syömään. Esiintymistä vaativia kursseja jää suorittamatta jne.
Olen netistä yrittänyt selvittää eri mahdollisuuksia, koska mm. kouluun meno päivinä, jolloin joutuu olemaan esillä, on liki mahdotonta. Koulutusalani on sellainen, että siinä pitää olla paljon esillä ja siitä huolimattakin se tuntuu omalta alalta ja asian osatessani voin jopa kuvitella pitäväni esiintymisestä.
Olen nyt päätynyt siihen tulokseen, että keskustelisin lääkärin kanssa tästä ongelmasta ja omana mielipiteenäni ehdottaisin (ihmisten kanssa keskustellut ja nettiä selannut) jotain diapam tai medipam lääkettä, ehkä 5mg otettavaksi noin kolmesti viikossa, joka on normaali "vaikeiden" tilanteiden määrä viikossa.
Kaipaisin kovasti mielipiteitä teiltä tässä epävarmassa tilanteessa. Miten terveyskeskuslääkärit tälläiseen yleensä suhtautuvat? Mitään vakituista paniikkihäriölääkitystä en halua, vain tarveharkintaisen helpotuksen, jotta voisin menestyä ja nauttia koulun käynnistä.
Kiitos!!
Vastaukset 10
Vanhimmat
Niin kannattaa kyllä tilata aika lääkärille, mutta ehkä kannattaisi harkita pitempiaikaista lääkitystä jonka avulla olisi helpompaa harjoitella esiintymistä ja sitten pikkuhiljaa jättää lääke pois.
Kertaluontoiset ei siksikään ole se paras vaihtoehto koska ne saattaa käsittääkseni aiheuttaa sekavuutta ym sivuoireita.
Mutta lääkäri osaa varmasti neuvoa ja opastaa paremmin!
Ehkä se jännittäminen on vain eräänlainen ominaisuus eikä sitä tarvitse hävetä! Sellaisia me vain jotkut olemme. :)
Ei muuta kuin tsemppiä elämään ja opintoihin!!
Oletko tutustunut sosiaalisten tilanteiden pelosta kertoviin juttuihin netissä? Ainakin englannin kielellä löytyy paljon tietoa, kun laitat googleen sanat social anxiety.
Itselläni on paha sos. tilanteiden pelko, joka on paitsi saanut minut masentumaan, myös johtanut siihen, että tällä hetkellä en pysty opiskelemaan lainkaan, hädin tuskin lähden talosta pihalle. Varsinaisia paniikkikohtauksia minulla ei ole ollut, vain erittäin voimakas pelon tunne, ja siitä seurannut sos. tilanteiden vältteleminen.
En osaa kertoa sinulle terveyskeskuslääkärien suhtautumisesta, sillä itse hakeuduin hoitoon suoraan mielenterveystoimistoon, missä ollaan asiantuntevampia näissä asioissa. Minulla on ollut lääkkeenä aikaisemmin betasalpaajat, jotka lievittävät fyysisiä jännitysoireita kuten punastumista ja vapinaa - niihin sain reseptin isältäni, joka sattuu olemaan lääkäri.
Betasalpaajat eivät aiheuta riippuvuutta, ja niitä voi ottaa tarvittaessa ennen esityksiä. Ne eivät kuitenkaan lievitä ahdistusta muuten kuin sitä kautta, että fyysisten oireiden lievittyessä pelko kin lievittyy. Paniikkihäiriöön on varmaan olemassa hieman erilaisia lääkityksiä kuin minun tapauksessani, ja voi olla, että bentsodiatsepiinit ovat sinun tapauksessasi sopiva lääkitys.
Sanoit, ettet halua vakituista lääkitystä, mutta voin kertoa, että yleisesti nykyaikaisten masennuslääkkeiden (SSRI-lääkkeet) on todettu lievittävän myös sosiaalisten tilanteiden pelkoa, tosin aina näin ei ole. Itselläni on ollut SSRI-lääkitys helmikuusta asti, mutta minulla ahdistus ei mitenkään erityisesti ole vähentynyt. Paras hoito sos.tilanteiden pelkoon on SSRI-lääkkeiden ja psykoterapian yhdistelmä, ja minulle haetaankin vuoden alusta terapiatukea.
Suosittelen, että hakeudut mielenterveystoimistoon, niin siellä sinulle varmasti osataan kertoa tarkemmin asioista. Ja täältä netistä tosiaan löytyy valtavasti tietoa aiheesta useilta eri sivuilta. Sieltä löydät varmaan enemmän tietoa hoitomahdollisuuksistakin. Tsemppiä!
Kiitos tosiaan vastauksista.
Noi beetasalpaajat tuntuu siksi vieraalta, koska tää ahdistus on jotenkin niin "henkistä", vaikka fyysisiä oireita tulee.
Väsyneenä ei pelota ja ahdista niin paljon, mutta on tosi epävarma olo ja tuntuu, että voi helposti mokata jotain. Ja mitään mielialalääkkeitä en heluis syödä, koska mieliala on ihan mukava.
Tuntuu vaan itestä, että sekin jo helpottais, että tietäis vaikean tilanteen tullessa, että on "rentouttava" pilleri taskussa, jos on tarvis.
Kiitos kaunis teille, mutta kertokaa lisää kokemuksia. Pitääkö lääkäri mua ihan hoopona, jos tollasta menen ehdottamaan vai onko yleistä??
Betasalpaajien teho perustuu siihen, että usein ahdistuksen alkusyynä on se, että pelkää menettävänsä kehonsa hallinnan sosiaalisessa tilanteessa. Itselläni lääke on auttanut sen verran, että esimerkiksi esitelmän pidossa olen saanut ääneni hallintaan - ilman lääkettä vapisin koko ihminen niin, että ääneni kuulosti siltä, kuin olisin itkuun purskahtamaisillani - ei hyvä juttu :). Betasalpaajat ovat pelastaneet minut monesta mahdottomasta tilanteesta, mutta olet aivan oikeassa siinä, että kun pelko ja ahdistus ovat voimakkaita, pelkkien fyysisten oireiden lievitys ei riitä. Ja kaiken lisäksi, kun moni pelottava tilanne tulee eteen ilman ennakkovaroitusta, lääkkeen oton ajoittamisen kanssa voi tulla ongelmia. Betasalpaajilla on muuten juuri tuo vaikutus, johon viittasit, että pillerin olemassaolo pelkästään helpottaa - tosin, kun on näin "laimeasta" lääkkeestä kyse, helpotuksen saa paremmin, kun vielä ottaa lääkkeen.
Ja vielä niistä SSRI-lääkkeistä...Näitä lääkkeitä käytetään nykyään jo niin monenlaisten psyykkisten oireiden hoidossa, ettei niitä enää varsinaisesti voi edes sanoa mielialalääkkeiksi. Monella lääkkeellä yhtenä hoitoalueena on juuri sosiaalisten tilanteiden pelko. Lääkkeen käyttäminen ei edellytä sitä, että olisi mieliala masentunut, sillä lääkkeet vaikuttavat myös pelkoon liittyvään ahdistukseen, oli masentunut tai ei. Haluan vielä sanoa, että jos oireesi pahentuvat, sosiaalisten tilanteiden pelkoon liittyy hyvin usein masennus, koska pelko heikentää itsetuntoa ja rajoittaa elämää. Eli kyllä SSRI-lääkevaihtoehtoa kannattaa harkita!
Ja älä pelkää lääkärin suhtautumista! Olen lukenut ihmisten kokemuksia aika paljon, ja tuo tuntuu olevan hyvin yleistä, että on pilleri taskussa kaiken varalta, joten eiköhän lääkäri sen ymmärrä. Muutenkin paniikkihäiriö ja sosiaalisten tilanteiden pelko alkavat olla lääkäreillekin tutumpia nykyään, joten he tietävät, mitä kaikkea asiaan liittyy. Jos nyt kuitenkin satut tietämättömälle lääkärille, voit vihjaista, että aiheeseen kannattaa kyllä tutustua - sosiaaliset pelot ovat yksi yleisimmistä psyykkisistä ongelmista!
Mielestäni asia on juuri näin kuin kirjoitit. Esim. Propral (se beettasalpaaja) on ollut varsinainen pelastus mulle jo 10 vuotta.
Propral, beetasalpaaja on mielestäni hyvä, kun se ei ole psyykelääke eikä aiheuta riippuvuutta tai tokkuraisuutta. Vain ihan aluksi voi olla väsymys oireena, mutta se menee ohi.
Beetasalpaajat rauhoittavat jännittyneisyyttä ja auttavat ulkonaista kehon hallintaa. Huomasin, että aikani käytettyäni itsetunto on palannut ja olen taas uudestaan oppinut, että minähän pärjään taas niissä aikaisemmin paniikkia aiheuttaneissa tilanteissa. Nyt uskaltaa osan "haasteista" ottaa vastaan ilman lääkkeitäkin.
Propralia on minullakin! Sen avulla olen lukioajoista alkaen selvinnyt monesta esitelmästä - harmittaa vain, ettei kukaan kertonut lääkkeen olemassaolosta silloin, kun ala-asteen joulujuhlassa soitin pianoa ja kädet vapisivat niin, etten meinannut osua oikeille koskettimille...
Esitelmät ja muut suunnitellut jutut eivät enää olekaan se ongelma minun kohdallani, betasalpaaja toi niihin avun - mutta muuten sosiaaliset tilanteet kammottavat.
Mulla ei sillain ulospäin ole nähtävissä mitään ruumiillisia oireita paniikista. Kaikki aina sanoo et sä yhtään panikoivalta näyttäny. Kädet ei tärise, ääni ei värise tai mitään. Ainoastaan kuulo lähtee, kun veri niin kovasti päässä suhisee ja tajunta meinaa lähtee, et joutuu välillä päätään oikeen pudistelemaan. Niin suurta se sisäinen kauhu. Kun sais ittensä vaan vähän "turrutetummaksi". Maanantaina tilaan lääkärin ja katson miten käy. Toivotaan parasta!!!
Propraalilla voipi myöskin olla sellainen vaikutus
että riittää että on pelkästään purkki taskussa. Ei tarvitse ottaa tabua kunhan tietää vain että on johonkin johonka nojautua tiukanpaikan tullen. Niin ei sellaiset tilanteet tunnu enää niin pahalta kun ovat aikaisemmin tuntuneet.
Minä kärsin yli kymmenen vuotta paniikkihäiriöstä eikä siihen auttaneet edes rauhoittavat lääkkeet (tai sitten niitä olis pitänyt olla niin paljon, että taju olisi mennyt).
Jos paniikkituntemuksesi ovat satunnaisia (kerran viikossa tai harvemmin), niin ei ongelmaa. Jos ne ovat joka päiväisiä, unohda rauhoittavat ja hae terapiaa sekä paniikkilääkettä.
Kuulostaa todella bullshitiltä, mutta näin on - aloitin Zoloft-merkkisen lääkkeen käytön kesällä ja nyt teen jo yksin esitelmiä! Uskokaa pois - edellisen esitelmän tein 12 - vuotiaana ala-asteella!
Oloni on upea - ei ihme, että kyseisiä lääkkeitä kutsutaan onnellisuuspillereiksi. Minun tapaukseni oli vain sellainen, etä ilman niitä minua ei enään olisi.
Vaikea paniikkihäiriöni siis poistui, ja pystyin vihdoin elämään!
Toivon tarinani auttavan muita paniikista kärsiviä - tiedän, miten kammottava sairaus se on!