Mitä vikaa yleislakossa olisi?

Mielestäni ei mitään vikaa. Lakon olisi pitänyt jo alkaa. Täällä on porvarit nimitelleet duunareita laiskoiksi! Jos ollaan laiskoja kuten he täällä meitä nimittelevät, niin sehän tietäsi vaan tuloja porvarin, pussiin kun oltaisi kotihommissa ja harrastuksissa, kun nuo säätkin suosii! Parin-kolmen viikon loma tekisi terää näin keväällä. Eikö vain toverit!
8153
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Siitä vaan yleislakkoon. Kukahan sen jälkeen maksaisi sun eläkkeesi?

Yleislakko säästäisi tosin huonosti kannattavilla aloilla porvarin rahoja, mutta köyhälistö tulisi näkemään nälkää.
Sehän on kylläkin punikkien tavoitelkin, kun te raukat kuvittelette nälkäisten äänestävän demareita.
Näinhän ei kuitenkaan ole, vaan nälkäiset äänestävät persuja, tiedä se.

Äänestä
  • Niin siinä käy kun juoksee kusettajien ja liikaa hyvää ilman vastuuta lupailevian kojuilla. Edellisten valtionvaraministerien työ tehty kertaheitolla osaamattoman nykyisen valtionvaraministerin toimesta turhaksi, ja nyt velkaannutaan taas niin että balalaikka soi, ja velkarahat jaetaan hyväosaisille - joihin alkaa kuuluumaan kokoajan entistä pienepi ryhmä, lahinnä vain Kokoomuksen lähipiiri.
    Eli tervetuloa kansan realismin pariin ;)

    Äänestä

  • loppua, ja hommat ? kirjoitti:

    Niin siinä käy kun juoksee kusettajien ja liikaa hyvää ilman vastuuta lupailevian kojuilla. Edellisten valtionvaraministerien työ tehty kertaheitolla osaamattoman nykyisen valtionvaraministerin toimesta turhaksi, ja nyt velkaannutaan taas niin että balalaikka soi, ja velkarahat jaetaan hyväosaisille - joihin alkaa kuuluumaan kokoajan entistä pienepi ryhmä, lahinnä vain Kokoomuksen lähipiiri.
    Eli tervetuloa kansan realismin pariin ;)

    sdp hylkäsi käyhät, köyhät hylkäsi sdpn.

    työttömät ei demareita äänestä. ei opiskelijat, ei eläkeläiset.

    meitä on 2 miljoonaa

    Äänestä

  • sdp hei kirjoitti:

    sdp hylkäsi käyhät, köyhät hylkäsi sdpn.

    työttömät ei demareita äänestä. ei opiskelijat, ei eläkeläiset.

    meitä on 2 miljoonaa

    alkaa taas järki kulkemaan ja tajunta siitä mitä nyt onkaan käynnissä. Taas pitkän nousun jälkeen on syytä porvaripuolueiden syytä järjestää nopeasti omaisuuksien uusjako, johan tavikset olikin edellisen porvarihallituksen maksatuksesta suurinpiirtein selvinneetkin.

    Äänestä

änkyröiden irtisanomisesta pitäisi maksaa
työnantajalle palkkio.
Valtion varoista.

Äänestä
  • halpatyövoimaa, tekemään hommia ilman oikeuksia paskasakille, siis näille joilta velkavetoinen "bittirikastuminen" veikin paikan auringossa ja firmat kuralle. Laikuus löytyy kyllä ihan muualta kuin "hallista", se on siellä pankkiirien ja pörssipelureiden keskuudessa suurinta huutoa.

    Äänestä

varma takas portille nyt kun säätkin suosii.

Aletaan me palkkaamaan töihin vaan loimaan kassan jäseniä ja nää ay.loiset saavat keksiä hommansa ihan keskenään.

Äänestä
  • toimit, se kun alkaa nykyisin olemaan taas järkeä ja ymmärrystä vaativaa touhua tuo yrittäminen .... eikä oikein tekstisi viittaa sellaiseen ominaisuuteen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


varma.kosto kirjoitti:

Mielestäni ei mitään vikaa. Lakon olisi pitänyt jo alkaa. Täällä on porvarit nimitelleet duunareita laiskoiksi! Jos ollaan laiskoja kuten he täällä meitä nimittelevät, niin sehän tietäsi vaan tuloja porvarin, pussiin kun oltaisi kotihommissa ja harrastuksissa, kun nuo säätkin suosii! Parin-kolmen viikon loma tekisi terää näin keväällä. Eikö vain toverit!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu