Kuka lähtee?

Uskoisin, että kirurgin tanssit on tanssittu. Toivottavasti hänestä ei tule uutta kanki-Kaikkosta, joka äänestetään aina säälistä jatkoon.
6913434
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 69

Vanhimmat

Ei ole kiinnostava persoona ja tanssikaan ei suju!

Äänestä
  • Ja joku vielä väittää että tuo Roffe kiinnostaa naisia?? raha siinä miehessä kiinnostaa joitakin naisia jos mikä, ei mies itse.

    Äänestä

saisi olla mielenkiintoisempia ihmisiä.

Äänestä
  • Tylsiä "itserakkaita" tyyppejä suuri osa !

    Äänestä

Eniten harmittaa tanssi itsessää!!

Meneekö tämä yli tavallisten kansalaisten sekä tanssin oikeiden vaikuttimien suhteen??

Nyt tehdää ironiaa ja liitetään markkinhumussa myös mielikuva muodostusta tanssin kevyeen ja ulkokultaiseen sekä näennäis tanssin ulostuloon.

Kaikki yksilö urhoolisuus mestauspölkyllä!

Kannatais miettiä miten iso kansanosa näkee asian mutoin kuin tuolla luomuskulttuurilla sekä iho(inho)realismilla säheltävällä katsojalukujen metsästyksellä.

Ymmärrän kyllä hauskanpidon sekä viihdetavoittelun sekä viihtymisenkin. Nyt vain itse asia eli tanssi saa omituisen kuvan sekä edelleen tuottaa vastakain asettelua sen alkupeäisen sekä kantavan vaikutusmekanismin suhteen.

Äänestä
  • Sori mut ei tosta sun sanomasta saa mitää selvää...

    Äänestä

eipähän tartte katsoa tv:tä kun tulee tälläistä p..

Äänestä
  • Kovin on pieneksi käynyt aivojen mieli, kun mokoman asian tiimoilta asiaa pohtii. Luin tämän päivän Keskisuomalaisesta kuinka paljon ihmiset laittavat rahaa noihin puhelin äänestyksiin.
    On vähäälyisten touhua ja niitä on paljon.

    Äänestä

Rolf Nordström ja Nitta Kortelainen putoovat

Ei Tollasella vääpeli meiningillä pärjätä liian totiseksi menee

Äänestä

Kyllä se on Bettina Sågblom, joka lähtee tanssipartnerinsa kanssa. Tai ainaskin mä toivon,niin että lähtisi. Ens sunnuntaina sitten tippuu Roffe. :)

Äänestä

Toivottavasti kirurgin esitys loppuu pian !
Voiko olla jäykempää miestä, YÄK !!!
Kankikaikkonen sentään loisti olemmuksellaan ja iloisella asenteella =)

Äänestä

Inflaation koki parin ekan kauden jälkeen koko sarja. Ei tuolla ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa.
Lasteni kommenttien perusteella uskon että herra Kirurgi lähtee, tosin ei siellä kuulemma montaa hääviä paria ole...

Äänestä
  • Se on hyvä ei tarvitse kattoakaan ei ole pakko,ne katsoo joita kiinnostaa ko ohjelma,en ymmärrä mitä varten pitää arvostella ohjelmaa,se on niin yksinkertaista vaihtaa kanavaa tai samuttaa koko koneen .

    Äänestä

Samaa mieltä, Rolf lähtee, joutaakin pois, tylsä tyyppi.

Äänestä

En tiedä kuka lähtee tai tulee tai kompuroi tai kenen perse on paras mutta on mahtavan valtavan upean hienoa että iltapäivälehdet saavat laitettua joka päivälle monta sivua juttuja tanssikilpailusta.Loput sivut voikin kertoa Mikkosista koska sekin on fantastista.Laulukilpailut ja Big Brother ovatkin sitten seuraavana uutisten tärkeysjärjestyksessä.

Äänestä

ei voisi vähempää kiinnostaa,

tämän enempää en tuolle ohjelmalle jaksa uhrata omia ajatuksiani.

Äänestä
  • EVVK, ei kiinnosta, en katso jne jne. Tulette kuitenkin tieten tahtoen tälle inhoamanne ohjelman palstalle lässyttämään. Säälittäviä salakatsojia....

    Äänestä

Ylpeän oloinen, tietoinen ammatistaan.
Tunnen monia erikoislääkäreitä ja eroa kuin yöllä
ja päivällä...
Tanssinopettaja ihan ok nainen.

Äänestä
  • Siis yrittäjä on mainoksensa saanut läpi ja halvalla!

    Ope on aivan kesken, tuo oikuttelu antaa vain niin tanssinopettajista kuin naisistakin aika omituisen kuvan!

    Mitään asiaa sekä luovaa taidetta ei opeteta äksyilyn ja lapsellisuuden kautta.

    Katsoaa mallia esim: Mikko Ahti,,ym Helena ym

    Äänestä

rolffiko hänen nimensä oli mutta joku kirurgi kuiteskin POIS!!!!

Äänestä

että kirurgi lentäisi pihalle niin että jää jalan kuva per.... Että tällaset narskut saa rahastaa toisia narskuja rutiköyhiksi??

Aivoni raksuttavat että ko tohtuurilla on niin laaja fanijoukko, että he äänestävät jatkoon? Ja niitä säälipisteitä myös ajattelen..

Äänestä
  • lähtee ekana!

    Äänestä

simo frangeen ja roosa meriläinen pilasivat ohjelman, en ole katsonut tälläkaudella yhtään jaksoa enkä katso kun noi on mukana.

Vähissä on julkut suomesta kun tollasia pitää kutsua.

Äänestä
  • Kun päästään tosta kaikkein ällöimmästä kuvotuksesta on loput jotenkin omassa tasossaan ihan kelpo kandidaatteja.

    Simo F putoaa viikon kuluttua, sitten Bettina S...

    Äänestä

  • Eikö keskustelupalstalaisilla ole alkeellisimpiakaan
    keskustelu/käytöstapoja.
    Kuinka joku voi, ilmeiseti ainakin itselleen vakuut-
    tavasti, sanoa joistakin tanssijoista kamalia arvos-
    teluja.
    Pysykää ihmeessä pois tv:n läheltä ohjelman lähetys-
    aikana tai ainakin jättäkää moiset kommentit lähettämättä.

    Äänestä

  • Kerrankin hauskoja persoonia mukana! Tietysti se yksi pakollinen missi oli taas tänä kautena mukaan laitettava, mutta muuten hyviä valintoja.

    Äänestä

  • mistä tiedät että simo jameriläinen ovat mukana jos ett oo kattonut yhtään jaksoa.

    Äänestä

  • sambala kirjoitti:

    mistä tiedät että simo jameriläinen ovat mukana jos ett oo kattonut yhtään jaksoa.

    onneksi mikkosten maailma alkaa niin et tarvii simoa ja roosaa katsoa.

    Äänestä

  • misulainen kirjoitti:

    Eikö keskustelupalstalaisilla ole alkeellisimpiakaan
    keskustelu/käytöstapoja.
    Kuinka joku voi, ilmeiseti ainakin itselleen vakuut-
    tavasti, sanoa joistakin tanssijoista kamalia arvos-
    teluja.
    Pysykää ihmeessä pois tv:n läheltä ohjelman lähetys-
    aikana tai ainakin jättäkää moiset kommentit lähettämättä.

    maisteri hei vedä sä vaan niitä viinoja ja huumeitas siellä tampereella .

    Äänestä

  • simo , sen hirvee akka ja se somali pois heti.

    Äänestä

  • MaisteriF. kirjoitti:

    Kerrankin hauskoja persoonia mukana! Tietysti se yksi pakollinen missi oli taas tänä kautena mukaan laitettava, mutta muuten hyviä valintoja.

    katotaan ens vuonna ketä on mukana.

    Äänestä

  • MaisteriF. kirjoitti:

    Kerrankin hauskoja persoonia mukana! Tietysti se yksi pakollinen missi oli taas tänä kautena mukaan laitettava, mutta muuten hyviä valintoja.

    Ihan totta, nyt on tosi mielenkiintoisia ihmisiä! Simo on hauska vaikka ei osais tanssia ollenkaan.Ja kiva että Suomessakin alkaa näkyä maahanmuuttajat televisiossa, Kirwa on sympaattinen mies hänkin!Rosa vois voittaa taidoillaan ja Kim varmaan kehittyy aika taituriksi kanssa, lahjakas mies.

    Oikein sopivaa sunnuntai-illan viihdettä, ei mene rahat kun ei äänestä! En varmaan koskaan ole äänestänyt missään ohjaelmassa, eikä mistään ole jäänyt paitsi :)

    Äänestä

  • misulainen kirjoitti:

    Eikö keskustelupalstalaisilla ole alkeellisimpiakaan
    keskustelu/käytöstapoja.
    Kuinka joku voi, ilmeiseti ainakin itselleen vakuut-
    tavasti, sanoa joistakin tanssijoista kamalia arvos-
    teluja.
    Pysykää ihmeessä pois tv:n läheltä ohjelman lähetys-
    aikana tai ainakin jättäkää moiset kommentit lähettämättä.

    ne ketkä siellä tanssii niitä saa arvostella.
    kankeita on tällä kertaa moni tanssija.
    ainakin se lekuri,juosija kirwa jotka vois pudota sieltä pois.
    ei ihme ettei kirwa pärjää juosijana on tosi kankea.

    Äänestä

  • se on hirveee kirjoitti:

    simo , sen hirvee akka ja se somali pois heti.

    nainen. Toivoisin hänen voittavan koko kisan. Simo on hauska tyyppi, mutta sotkeutuu jalkoihinsa ja suureen suuhunsa??

    Voi kun näkis kuinka lastiikkakirurgi lentää pihalle? Oikein sais kaaressa potkaista. Ootteko muuten huomannut että ko kirurgi nuoleksii huuliaan tanssin ajan??
    Se kertoo melko vahvasta lääkityksestä ja suuta tuppaa kuivamaan.
    Tosin botox kuivattaa hitosti suuta, saan sitä itse sairauteen. En estetiikan hoitoon.
    Että se siitä ja onnea Rosalle!!

    Äänestä

  • MaijaMaija kirjoitti:

    Ihan totta, nyt on tosi mielenkiintoisia ihmisiä! Simo on hauska vaikka ei osais tanssia ollenkaan.Ja kiva että Suomessakin alkaa näkyä maahanmuuttajat televisiossa, Kirwa on sympaattinen mies hänkin!Rosa vois voittaa taidoillaan ja Kim varmaan kehittyy aika taituriksi kanssa, lahjakas mies.

    Oikein sopivaa sunnuntai-illan viihdettä, ei mene rahat kun ei äänestä! En varmaan koskaan ole äänestänyt missään ohjaelmassa, eikä mistään ole jäänyt paitsi :)

    Just sopivaa viihdettä....ihania pukuja kivoja iloisia ihmisiä..tanssin taikaa...ihanaa musiikkia...ah niin ihanaa kaikki...ei kaikkea pidä ottaa tosissaan,se ei ole ryppyotsaisten katseltavaa...Niin minäkin veikkaan että
    kirurgi lähtee..mutta oli siellä muitakin joilta ei oikein rytmi veressä ole..juoksija on yksi mutta hällä on hyvä peppu sitä katsoo mielellään..no jaa ja simo..mutta en usko etä hän ekana tippuu...hänhän on niiiiiin hauska mies...ei muuta kuin illalla katsomaan taas..

    Äänestä

se kirva,joka kukissa viihtyy!
ei osaa ollenkaan,niin vähiten kuin vain voi!naispari sillä liian huippu verrattuna itseensä,se korostuu vaan,kun toinen ei osaa ollenkaan

Äänestä

Tää pelleily on pelkkää rahastusta. Tyhmältä kansalta viedään viimeisetkin hilut Kokoomus-tyyliin

Äänestä
  • sdp se köyhiä kuritti.

    äänestän kokoomusta seuraavaksi.


    fmåsofwopekfåpowkefopkef

    Äänestä

  • punikit maksakoot eläkkeet kirjoitti:

    sdp se köyhiä kuritti.

    äänestän kokoomusta seuraavaksi.


    fmåsofwopekfåpowkefopkef

    liittyykin kaikin mahdollisin tavoin tähän keskustelu asiaan?

    Äänestä

Minusta Kaikkosta ja kirungia ei voi verrata ollenkaan Ei ihmisenä eikä tanssijana. Kaikkonen edusti suomlaista siviili rohkeutta ja uskomattoman määrän huumoria ystävälisine kasvoineen. Niihin sääli pisteisiin en usko ollenkaan vaan siihen että suomalaiset innostivat jatkoon tyyliin "ei aina tarvitse olla hyvä jossain kun uskaltautuu viihteelle".Luulen nyöskin että moni suomalainen mies sai rohekutta mennä edes lavatansseihin kesällä,pokata siellä jollekin.Tai vaikka tanssikurssille.Lääkärihän taas edusti alun perinkin itsekeskeistä,itseriittoista ,hymytöntä tosikkoa.Ja voi, voi kun tuli komennuksia tanssin opettajalta. Siksi meni huonosti.Arvokkuus kärsii,voi,voi!

Äänestä
  • Kirurgin kasvot ovat jäykät koska ovat niin täynnä Botoxia ja tietenkin kiristetty leikkauksilla.

    Äänestä

Tossa uus formaatti. Vois ennustaa kuka hikoo enemmän tai kuka saa ekana sydärin! Olis kiinnostavampaa. ;))

Äänestä

Totta kirurgi on kanki tanssiessaan ja kasvot kangella. Hurjaa jos säälistä sais jäädä, Kaikkonen oli sentään omaitsensä. Kanki mikä kanki.

Äänestä

Kyllä se Simonkin pelleily oli kamalaa katsottavaa...........

Äänestä

nämä "muka kansa saa päättää" -ohjelmat.

Äänestä
  • miks tää ohjelma sai yleensä jatkoa,tanssi tähtien kanssa,minkä tai ketkä ovat tässä muka tähtiä?tämänvuotinen on tosi pohjanoteeraus!
    tää nami-nami juontajan samat jutut nin imeliä et oksettaa,vaihtakaa edes jatkossa ns."aivan mahtavaa,huikee meno,onko yleisö samaa mieltä,hopi hopi,mikä meininki"juontaja

    Äänestä

  • tähdet tanssii kirjoitti:

    miks tää ohjelma sai yleensä jatkoa,tanssi tähtien kanssa,minkä tai ketkä ovat tässä muka tähtiä?tämänvuotinen on tosi pohjanoteeraus!
    tää nami-nami juontajan samat jutut nin imeliä et oksettaa,vaihtakaa edes jatkossa ns."aivan mahtavaa,huikee meno,onko yleisö samaa mieltä,hopi hopi,mikä meininki"juontaja

    tansii jämien kanssa = simo ja roosa.

    valehteli oikeudessa

    Äänestä

kramppaskohan jalat?

Äänestä

koska kansa ei hyväksy afrikan mantereen mamuja eikä tiineeksi hankkiutuneiden erottelijoita

Äänestä

Taso nousee laakista, kun tämä tekopirteä urpå häipyy.

Äänestä

Siis kyll mulla nauru maittoi kun luin tän ketjun juttuja. Siis mist herranjestas nää valittajat ja urputtajat ewwk - ihmiset osaa kommentoida tätä ohjelmaa ? Siis siitä että katsotaan ja sitten valitetaan ja kitistään! Siin on nappi siin masiinas, josta kanavaa voi vaihtaa!

Jos mun ennustaa pitää niin tänään laulukuoroon joutuu joko Kenian poika tai sitte tää kirurgi!

Ja sitte jos sijoituksia ajatellaan niin Mää väitän että finaalissa ovatten Rosa & Mia!

Antsa

Äänestä
  • ne urpot jotka tota ohjelmaa tsiikaa vihaa tolalsta roosa huume meriläsitä, jonka vittu haisee ja maistuu hyvälle.

    kaikki tietää että vittu maistaa paskalle ja verelle, yök.

    Äänestä

Tanssii susien kanssa vielä joskus maikkarilta?

Äänestä

etusivun keskusteluaiheen, liitty parisuhteeseen, avioliittoon, löytyiskö linkkiä keneltäkään tai tarkaa otsikkoa?

Äänestä

Sutu on niin bullakka :s

Äänestä
  • Bullukka ulos, jiiihhaaa :D

    Äänestä

steppasi tänään viimeiset jäykät askeleensa tällä parketilla, oikeus tulee tapahtumaan

Äänestä

Hitto vanha nainen.. Olisi kunnioittanut ees miehensä kuolemaa.. Eikä roikkuis sen tanssi open kaulassa kuin takiainen !! En ole kateelinen vaan... Todellisuus pitää olla !!

Äänestä
  • jatkaa-ei hyvä.

    Äänestä

  • pärstäpuukottaja sai kirjoitti:

    jatkaa-ei hyvä.

    Rolf on ihana kuorensa alla.

    Äänestä

  • MInusta Pirkko on ihana. Kilpailun vanhin kilpailija ja hakkaa kaikki muut. Voi kun itse olisi tuossa kunnossa vanhempana.

    Äänestä

hyvä simo tippu , nyt vielä roosa hirvee meriläinen.


jeeeeeeeee

Äänestä
  • oli huononpia kuin simo ja sutu

    Äänestä

  • polvet koukussa ja näytti kankealta, mutta juuri ja juuri pääsi jatkoon.
    Ihmetytti miten tuomaristo antoi noin hyviä pisteitä. Kai toivovat pääsevänsä Bettinan ohjelmaan.

    Äänestä

ilmiö is back...

Ylivoimaisesti huonoin tanssija pääsi jatkoon :-(

Äänestä
  • loikan, vaikka taisi siinä ukon polvilumpiot tärähtää pahanpäiväisesti, yleensä vaivat alkavat vasta seuraavien päivien aikana

    Äänestä

ruotsalainen show tästä tanssista. Eikö löytynyt 5 miljoonasta
suomenkielisistä tanssijoita että 5% väestöstä valittiin näin monta ja kaikenlisäksi Marco B. puhuu heille ruotsia. Mikä loukkaus Suomen kansalle.

Äänestä

viittii äänestää? Kamalaa katottavaa. Opettajakin kärsii.

Äänestä

naisenpyllyn.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


sunnuntaina kirjoitti:

Uskoisin, että kirurgin tanssit on tanssittu. Toivottavasti hänestä ei tule uutta kanki-Kaikkosta, joka äänestetään aina säälistä jatkoon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu