Wincapitan tutkinnassa oikeusturvaongelmia
Wincapitan asiassa kysymyksessä on ilmeisesti Suomen suurin poliisitutkinta, joka koskettaa kymmeniä tuhansia suomalaisia.
EOK:n jäsenistöltä saaman palautteen mukaan vilpittömässä mielessä Winkapitan toimintaan osallistuneiden henkilöiden mahdollisuuksia normaalielämän jatkamiseen on rajoitettu radikaalisti. Ihmisten pankkitilejä on jäädytetty, omaisuuksista on otettu hallinta pois ja suuri määrä ihmisiä on tutkinnan ajaksi vangittuna.
EOK:n saaman palautteen mukaan Wincapitan toimintaan osallistuneita ihmisiä on kielletty kokoontumasta. Tietojen mukaan ihmiset ovat epävarmuudessa halunneet saada tietoja tilanteesta ja ovat joka tapauksessa kokoontuneet tilaisuuksiin, jonka jälkeen poliisi on heitä pidättänyt.
Ihmiset epäilevät median kautta saamia poliisin kommentteja vangittujen henkilöiden lausumista.
Tämä asia on synnyttänyt EOK:n selvityksen mukaan tuhansille ihmisille vakavia pelkotiloja, ja on myös väitteitä itsemurhista. Monet ovat väittäneet, että omaisille ei ole ilmoitettu epäiltyjen vapauden menetyksestä. On myös paljon väitteitä yritysten toiminnan lopettamisista, koska omaisuutta on otettu pois niiden hallinnasta.
Monet ovat väittäneet joutuneensa kohtaamaan poliisin toiminnassa "simputusta" itseään kohtaan. Tuhannen euron panoksen sijoittaneet ovat joutuneet tekemään laajaa selvitystä kaikesta taloudellisesta toiminnastaan kuuden vuoden ajalta; he ovat kokeneet saaneensa "suurrikollisen" kohtelun; pitkiä vapauden menetyksiä on ollut tarpeettomasti.
EOK:n taholta on selvitetty myös poliisin kantaa tilanteeseen. Ihmisten kokoontumista ei ole poliisin mukaan estetty. Lähtökohtaisesti poliisi pyrkii hankkimaan tässä asiassa rahaa sijoittaneille kullekin oman sijoitetun panoksensa takaisin. Valtiolle tulevaa rikoshyötyä varten rahoja ei ole otettu turvaamistoimien alaiseksi poliisin mukaan, vaan sijoituspanostaan menettäneitä asianomistajia varten. Voittovaroja saaneilta on sen sijaan otettu voittovaroja pois hallinnasta poliisin mukaan.
Poliisin tiedossa on huhuja itsemurhistakin, mutta selvityksissä ei ole tullut esille varsinaisia nimiä. Poliisin tiedossa on myös se, että tähän asiaan liittyy paljon sellaisia ihmisiä, jotka aiemmin eivät ole olleet poliisin
kanssa tekemisissä, mikä on saattanut tehdä asiasta näille ihmisille vieraan, pelottavan ja ahdistavan.
Suurimmat oikeusturvaongelmat ovat EOK:n liittohallituksen puheenjohtaja OTT, dosentti Petter Kavoniuksen mukaan yleensä heillä, jotka ovat vilpittömästi pitäneet tai pitävät edelleenkin Wincapitan toimintaa lain vaatimukset täyttävänä, mutta ovat joutuneet silti menettämään vapauttaan tai omaisuutensa hallintaa.
EOK seuraa huolestuneena tutkinnan kulkua, koska näyttää siltä että kansalaisten perusoikeudet ovat vaarassa. Perustuslain ja ihmisoikeussopimusten takaaman omaisuuden vapaan hallinnan rajoittamisen tulisi perustua selkeisiin oikeuden päätöksiin, joissa asianosaisilla on oikeus nopealla vastineella selvittää tilanne. Omaisuuden "jäädyttämisen" tai takavarikkojen kohdalla tuntuu, että esitutkintalain 8 §:n edellyttämä vähimmän haitan periaate on joissakin tapauksissa unohtunut. Pakkokeinolla ei koskaan saa olla rankaisullisia päämääriä, vaan niitä tulee käyttää pelkästään laista ilmenevässä prosessuaalisessa tarkoituksessa.
EOK:n piirissä seurataan tarkasti asian tapahtumia ja EOK ottaa vastaan kertomuksia ihmisten kokemuksista tässä asiassa.
Eurooppalaisen Oikeusturvan Keskusliitto - EOK ry

Vastaukset 24
Vanhimmat
Mitä tuohon lisäämään. Kaikkein nopeiten asiat saa sujumaan kun käy tekemässä rikosilmoituksen ja kertoo kusettaja sponsorinsa tiedot. Sitä nopeammin vakuustakavarikot aukeavat. Turha lisätä läheistensä tuskaa.
... kappaleet tekstissä pilaa koko tekstin:
"""""Tämä asia on synnyttänyt EOK:n selvityksen mukaan tuhansille ihmisille vakavia pelkotiloja, ja on myös väitteitä itsemurhista. Monet ovat väittäneet, että omaisille ei ole ilmoitettu epäiltyjen vapauden menetyksestä. On myös paljon väitteitä yritysten toiminnan lopettamisista, koska omaisuutta on otettu pois niiden hallinnasta.
Monet ovat väittäneet joutuneensa kohtaamaan poliisin toiminnassa "simputusta" itseään kohtaan. Tuhannen euron panoksen sijoittaneet ovat joutuneet tekemään laajaa selvitystä kaikesta taloudellisesta toiminnastaan kuuden vuoden ajalta; he ovat kokeneet saaneensa "suurrikollisen" kohtelun; pitkiä vapauden menetyksiä on ollut tarpeettomasti.
""""""""""
EOK on siis tehnyt selvityksen. Miksi sitten tekstissä viisee sanoja/lauseita: "väitteitä itsemurhista", "Monet ovat väittäneet", "On myös paljon väitteitä", "Monet ovat väittäneet joutuneensa",......
Jos kerta on selvitetty, niin silloin käytetään aivan muuta ilmaisua selvityksessä. Nyt tuosta saa sellaisen kuvan, että kaikki ovat olleet kuulopuheita. Eli se tarkoittaa, että tuonne on kuka tahansa voinut kertoa omia ja kavereiden suulla kuulemia juttuja.
Ainakin mulle kävi lukiessa niin, että tekstistä meni uskottavuus.
Ja mitaan ette voi...
"Ainakin mulle kävi lukiessa niin, että tekstistä meni uskottavuus. "
Ketään ei varmaan suuresti kiinnosta, pitääkö nimimerkki AdaFlink tekstiä uskottavana vaiko ei.
Oleellista lienee se, että asia on vireillä, asiaa seurataan ja ihmisten kokemuksia otetaan vastaan. Tähän saakka on tuntunut siltä, että kaiken huomion on varastanut WinCapita, Hannu Kailajärvi ja Kari Uoti. Useimmat unohtavat, että tämä koskettaa eniten tavallisia ihmisiä, joilla ei ole aiempaa kontaktia poliisin. Tai korkeintaan liikennepoliisiin.
Luulisi tyhmimmänkin jo ymmärtävän, että asiassa on mukana vain vähän todellisia rikollisia. Jäsenistä on saattanut tulla rikollisia tietämättään.
Ja pitää muistaa, mitä tuhannen euron sijoitukselle parhaimmillaan käy WC:ssä. Puolen vuoden päästä 5000 euroa, vuoden päästä 25000 euroa, puolentoista vuoden päästä 125.000 euroa ja kahden vuoden päästä 625.000 euroa 400% tuotolla per 6 kk. Vaikka alkupanos on pieni tuhat euroa, on kuitenkin myöhemmiltä liittyneiltä jäseniltä kerätty rahasumma varsin huomattava... ja tämä kaikki vyölaukkumiehen ilmoittamilla tuottoprosenteilla.
tulla rikollinen tietämättään! Aivan varmasti jokainen capitaan rahojaan tunkenut on jollain tasolla epäillyt toiminnan laillisuutta. Näin on ainakin itselleni tutut capitaatit myöntänyt.
Ja jos ei ole epäillyt, niin pieni peiliin vilkaisu saattaisi hiukan auttaa.
"Ketään ei varmaan suuresti kiinnosta, pitääkö nimimerkki AdaFlink tekstiä uskottavana vaiko ei."
Kapitaatin puheennuottia, joka osoittaa, etteivät he ole mitään mistään oppineet.
Normaalit ihmiset ovat tavallisesti pikkuisen kiinnostuneita siitä, miltä jokin juttu muidenkin silmissä näyttää tai korvissa kuulostaa. Kun vähän kuulostelee muiden kokemuksia, niin ihan kaikkea ei tarvitse kokea kantapään kautta.
Jos olisitte hieman enemmän kyselleet muiden tuntemuksia ja arvioita siitä, mikstä tuossa Capitassa on kyse, niin ehkä teidän ei nyt tarvitsisi itkeä pankkitilien jäädytyksiä tai tehdä touhuistanne selkoa poliisikamarilla.
Ja jos joku vetoomus tai julkilausuma kuulostaa ihmisten korvista hölmöltä, niin eikö sitä kannattaisi korjata - tai ainakin tsekata, onko arvostelussa perää. Eikö tuollaisten lausumien tarkoitus ole kuitenkin vedota yleiseen mielipiteeseen. Eikö silloin ole aika epäloogista uhota, ettei meitä kiinnosta, mitä muut siitä ajattelevat!
Raukka EOK:N uskottavuus verrattuna sinun;)mieti sitä!häpeä itseäsi ja opiskele.
Kuuleppa kaaleppi kyrpä. Ja oikeammin, jätetään se kaaleppi pois, niin menee oikein.
Missä tavalliselle kaduntallaajalle opetaan, että rahankeräykseen osallistuminen on rikos ja paljonko siitä saa rangaistusta?
Äläkä ala vääntään mitään paskaa. Opetetaanko se ala-asteella vai yläasteella vai lukiossa vai amiksessa? Ja missä oppiaineessa? Missä oppiaineessa rahankeräykseen osallistumisen rikollisuus selvisi herra tai rouva kyrpä kaalepille?
Neuvoikin kyselemään ennen kuin toimii. Ehkä et saakkaan kunnon neuvoja, kun alat heti "kyrvittelemään". Se vain kuvaa itseäsi melko tarkasti.
Sitä paitsi osallistuminen rahankeräykseen ei ole rikos. Rikos on, jos osallistut laittomaan rahankeräykseen esim. pyramidimuotoiseen rahankeräykseen.
"Rikos on, jos osallistut laittomaan rahankeräykseen esim. pyramidimuotoiseen rahankeräykseen. "
Miksi ei kyrpä itse vastaa?
Missä opetetaan erottamaan rahankeräys, laiton rahankeräys ja pyramidimuotoinen rahankeräsys?
Yläaste?
opettaa. Yleensä ihminen osaa erottaa oikean ja väärän luonnostaan. Ainakin, jos on saanut edes jonkinlaisen kasvatuksen kotonaan.
Jos jotain asiaa ei tiedä, niin siitä pitää ottaa selvää. WinCapitasta varoiteltiin aika varhaisessa vaiheessa.
Jos jokin kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta, niin se ei ole totta! Mielettömät tuottolupaukset tai ainakin kertomukset aikaisemmista mielettömistä tuotoista olisivat pitäneet herättää epäilyksiä jonkin tasoisella järjellä varustetussa ihmisessä.
... vastata? No vastaan nyt kuitenkin omin lupineni.
Siihen aikaan, kun Ada koulua vielä kävi, niin yhteiskuntaopin tunnilla käsiteltiin paljonkin aihetta, jotta mitä Suomen kansalaisuus tarkoittaa. Opettaja kertoi, jotta Suomen kansalaisen tulee osata suomen/ruotsin kieli mm. siksi, että se ymmärtää Suomen lain. Kyllähän me vähän hämmästeltiin opettajan esitystä ja pyydettiin sitä selventämään asiaa. Opettaja jatkoi ja sanoi, että esim. kun jokin uusi laki tulee voimaan, sen katsotaan silloin tulleen tiedoksi Suomen kansalaiselle. Siksi se suomen/ruotsin kielen ymmärtäminen on niin tärkeää ja se on edellytys kansalaisuudelle.
Tiedä sitten, jotta onko enää näin, mutta silloin joskus oli.
Ja mitaan ette voi...
kohta:
"ja suuri määrä ihmisiä on tutkinnan ajaksi vangittuna"
Miten paljon niitä oikein on vangittuina? Eikös niitä vangittuja ollut kuusi henkilöä? Aika pieneltä määrältä vaikuttaa jos koko 10.000 hengen sakkia epäillään.
kauhean uskottavana tai vakavasti otettavana instanssina kukaan voi pitää.
Mitä muuta ovat koskaan saaneet aikaan kuin päivittelevät vain kaikkia keksimiään epäkohtia?
Näyttää ja kuulostaa hienolta, mutta loppujen lopuksi on pelkkä salaliittoteoriden ystävien nettiportaali joka mielellään ottaa vastaan 20€ jäsenmaksuja tarjoamatta niille juurikaan vastinetta...
mitä kaikkea voi tapahtua silloin, kun pidätetty on yksin pidätyssellissään ilman oikeusavustajaa!
... kappaleet tekstissä pilaa koko tekstin:
"""""Tämä asia on synnyttänyt EOK:n selvityksen mukaan tuhansille ihmisille vakavia pelkotiloja, ja on myös väitteitä itsemurhista. Monet ovat väittäneet, että omaisille ei ole ilmoitettu epäiltyjen vapauden menetyksestä. On myös paljon väitteitä yritysten toiminnan lopettamisista, koska omaisuutta on otettu pois niiden hallinnasta.
Monet ovat väittäneet joutuneensa kohtaamaan poliisin toiminnassa "simputusta" itseään kohtaan. Tuhannen euron panoksen sijoittaneet ovat joutuneet tekemään laajaa selvitystä kaikesta taloudellisesta toiminnastaan kuuden vuoden ajalta; he ovat kokeneet saaneensa "suurrikollisen" kohtelun; pitkiä vapauden menetyksiä on ollut tarpeettomasti.
""""""""""
EOK on siis tehnyt selvityksen. Miksi sitten tekstissä viisee sanoja/lauseita: "väitteitä itsemurhista", "Monet ovat väittäneet", "On myös paljon väitteitä", "Monet ovat väittäneet joutuneensa",......
Jos kerta on selvitetty, niin silloin käytetään aivan muuta ilmaisua selvityksessä. Nyt tuosta saa sellaisen kuvan, että kaikki ovat olleet kuulopuheita. Eli se tarkoittaa, että tuonne on kuka tahansa voinut kertoa omia ja kavereiden suulla kuulemia juttuja.
Ainakin mulle kävi lukiessa niin, että tekstistä meni uskottavuus.
Ja mitaan ette voi...
--------------------------------------------------
...sinne voi "hyökätä" yön pimeydessä parrankasvuuton pojannulikka suupielet vaahdossa uhataten pidättävänsä isäsi, äitisi, veljesi, siskosi, poikaystäväsi, tyttöystäväsi, miehesi tai vaimosi tai nämä yhdessä naapurisellin kuulusteluihin jollet ala kertoa. Yleensä nämä eivät edes esittele itseään, vaan ryntäävät selliin uhoa täynnä. Joku voisi luulla ensin selliosaston siivojaksi, muttei siitäkään mitään tule. Tämä lause "väitteitä" perustuu siihen ettei virallisten kuulustelujen ulkopuolisia asioita ole todistamassa kuin ehkä kaksi ihmistä,toinen väittää ja toinen tekeytyy kuolleeksi. Eli sana sanaa vasten. Ja osaat varmaan kuvitella kumpi painaa.No so what näin mennään. Eli vain kokeilemalla talon tavat voi tietää missä mennään, en kyllä suosittelisi, sillä kaikilla ei ole yhtä hyviä hermoja eikä olutpäätä kuin sinulla ja minulla!
Tämä on niinkun pygöloogista sodankäyntiäja vaikkei mitään voi niin...
...jottai tarttis tehrä(M.Koivisto)
... pien´ kommentoinut mitenkään noita tapahtumia. En edes kiistä, jotteiko niissä olisi osa myös totta. Ada pien´ kommentoi tuon tiedotteen sanamuotoja. Jos kirjoituksessa on paljon ristiriitoja, niin siitä menee se haettu vaikutus pöpelikköön.
Ja mitaan ette voi...
Tietääkseni tuo pulju. ei ole mikään virallinen viranomainen, joka huomauttelee viranomaiskäytännöstä.
Eiköhän tuon tekstin juju ollut siinä, että poliisin on hankala tutkia asiaa, mikä koskettaa suoraan noin 10000 ja välillisesti ainakin tuplasti isompaa väkijoukkoa. Siis hankaluuden tekee sen ettei tutkimusten aikana vain loukattaisi kenenkään oikeusturvaa.
Jos kuoletan perheen tilin jossa on isin capitahuijausrahat ja äitin pitkäaikaisesti säästetyt rahat ja palkat. On poliisin ja oikeuslaitoksen hankala toimia kaikkia miellyttävällä tavalla. Rikollinen raha tileineen ja siirtoineen pitää saada jäihin, mutta kuinka se tehdään niin, että perheen muu omaisuus säilyy koskemattomana ja onko perheen muu omaisuus sitten rehellistä.
Jos koette tulleenne kaltoinkohdelluiksi. Oli kaltoinkohtelija WC tai ciranomainen, niin kipitä poliisin luo ja tee rikosilmoitus
paneutua asian muotoseikkoihin, vaan asian ytimeen. Meillä miehillä ja naisilla on eri tapa ymmärtää sanottu asia, nainen kuulee miten sanottu ja mies mitä sanottu. Tämä vertaus ei ehkä päde teksti muotoa, joka nyt oli kyseessä. puheet on puheita ja fakta faktaa?
...jotain tarttis tehrä(M.Koivisto)
"EOK:n saaman palautteen mukaan Wincapitan toimintaan osallistuneita ihmisiä on kielletty kokoontumasta. Tietojen mukaan ihmiset ovat epävarmuudessa halunneet saada tietoja tilanteesta ja ovat joka tapauksessa kokoontuneet tilaisuuksiin, jonka jälkeen poliisi on heitä pidättänyt."
Onko näin? Missä on tehty pidätyksiä kokouksien jälkeen? Kuka tietää?
Minusta on näyttänyt siltä, että pääsponzit ovat kutsuneet keitä ovat halunneet
ja rivijäsenet on pidetty epätietoisuudessa. Sekö nyt sitten on oikein?
ei heittäisi huulta sekopäiden keskustelupalstalla vaan mielipide olisi sanomale3hdissä ja ajankohtaisohjelmissa.
EOK nimellä ilman lupaa täyttää petosrikoksen tunnusmerkistön,jos näin on tapahtunut,
Jos tiedät, oletko tehnyt TIETOMURRON?
tarkistaa asioita ennen kuite väität niitä huonoiksi trolleiksi, niin kyllä tämä sinänsä ala-arvoisesti kirjoitettu teksti löytyy EOK:n nettisivuilta. Kirjoituksen tason perusteella jokainen voi taas vetää johtopäätöksiä kuinka hyvä ja hieno järjestö onkaan kyseessä :)
http://eok.fi/eok/index.php?option=com_content&task=view&id=198&Itemid=50
Näistä tapauksista EOK:lle riittääkin purtavaa hamaan tulevaisuuteen.
Turrrhaa, ei kukaan semmoista EOK:ta jaksa.... :-))