Alan olla aika puhki erään ystäväni kanssa. Olemme olleet ystäviä lähes 12 vuotta. Noin viitisen vuotta sitten aloin nähdä hänessä selvästi hänen mielenterveydellisiä ongelmiaan – neuroottisuutta, joka ilmenee mm. vieraiden tilanteiden, uusien ihmisten, julkisen esiintymisen yms. sairaalloisena pelkona. Hän on myös jollain tasolla lähes misantrooppi. Moni kaveri/ystävä on hänet jo hylännyt hänen ailahtelevaisen luonteensa vuoksi. Ystäväni kyttää kavereitaan mustasukkaisena, syyttelee ja jossain vaiheessa otti tavakseen jopa ’’leikkimielisesti’’ raapia häntä ärsyttäviä (joita oli PALJON) ihmisiä. Minä olen kuitenkin ollut se, joka on saanut kestää pahimman, sillä hän on huomannut, etten ole jättänyt häntä vaikka hän miten olisi käyttäytynyt.
Viimeiset kaksi vuotta ovat olleet pahimmat. Ikäluokkamme pääsi lukiosta, mutta hänellä on vielä kursseja suorittamatta. Hän käy lukiota viidettä vuotta ja se kaivelee häntä. Epäilisin jopa jonkinasteista masennusta. Viime vuonna pääsin yliopistoon, muutin pois paikkakunnalta ja sain paljon uusia ystäviä. Riitamme ovat lisääntyneet ja voimistuneet huomattavasti tämän jälkeen. Saan niskaani hirveästi syyllistystä (mikset lähde mun kanssa minnekään, miksi et pitänyt siitä paidasta, josta mä pidin jne.) ja haukkumista. Olen itsekin riidellessämme kivahtanut hänelle, mutta olen aina pyytänyt anteeksi – tätä hän ei ole koskaan tehnyt minulle. Olen nostanut kissan pöydälle useampaan otteeseen, asioista ollaan keskusteltu, hän on itkenytkin minulle ja luvannut, ettei kohtele minua enää kuin paskaa. Tämä lupaus ei ole koskaan pitänyt.
Olen koittanut ohjata häntä hoitoon. (hänen äitinsäkin on tehnyt näin). Olen antanut erilaisia numeroita ja luvannut tulla mukaan terveydenhoitajalle juttelemaan. Olen koittanut raahata häntä lukiolla suorittamaan kurssejaan ja valvoa hänen töitään (ns. ’’olla selkärankana’’, hänen kun ei tule itse tartuttua toimeen – masennustako??) Olen kuunnellut ja tukenut ja koittanut neuvoa jne. mutta mikään ei muutu. Hän ei halua hakeutua hoitoon. Välillä hän myöntää ongelman olon, välillä taas vähättelee esim. paniikkikohtauksiaan.
Kysymys kuuluu: kuinka kauan kuuluu jaksaa? Tuntuu kuin olisin jo ihan rajoilla, en jaksa enempää. En saa ikinä niskaan muuta kuin paskaa ja pahimpana kaikista, syyllistystä. Huomaan ajattelevani olevani huono ystävä ja huono ihminen, vaikka kaikki muut ystäväni tuntuvat pitävän minua hyvänä ystävänä. Huomaan että omakin tahtoni alkaa murtua. Hän ’’hallitsee’’ minua murtamalla ensin selkärankani ja saa sitten uhkailulla (tapan itseni jos lähdet) ja syyllistämällä (olet huono ja epäluotettava ystävä!) minut aina luokseen.
Viimeiset kaksi vuotta ovat olleet pahimmat. Ikäluokkamme pääsi lukiosta, mutta hänellä on vielä kursseja suorittamatta. Hän käy lukiota viidettä vuotta ja se kaivelee häntä. Epäilisin jopa jonkinasteista masennusta. Viime vuonna pääsin yliopistoon, muutin pois paikkakunnalta ja sain paljon uusia ystäviä. Riitamme ovat lisääntyneet ja voimistuneet huomattavasti tämän jälkeen. Saan niskaani hirveästi syyllistystä (mikset lähde mun kanssa minnekään, miksi et pitänyt siitä paidasta, josta mä pidin jne.) ja haukkumista. Olen itsekin riidellessämme kivahtanut hänelle, mutta olen aina pyytänyt anteeksi – tätä hän ei ole koskaan tehnyt minulle. Olen nostanut kissan pöydälle useampaan otteeseen, asioista ollaan keskusteltu, hän on itkenytkin minulle ja luvannut, ettei kohtele minua enää kuin paskaa. Tämä lupaus ei ole koskaan pitänyt.
Olen koittanut ohjata häntä hoitoon. (hänen äitinsäkin on tehnyt näin). Olen antanut erilaisia numeroita ja luvannut tulla mukaan terveydenhoitajalle juttelemaan. Olen koittanut raahata häntä lukiolla suorittamaan kurssejaan ja valvoa hänen töitään (ns. ’’olla selkärankana’’, hänen kun ei tule itse tartuttua toimeen – masennustako??) Olen kuunnellut ja tukenut ja koittanut neuvoa jne. mutta mikään ei muutu. Hän ei halua hakeutua hoitoon. Välillä hän myöntää ongelman olon, välillä taas vähättelee esim. paniikkikohtauksiaan.
Kysymys kuuluu: kuinka kauan kuuluu jaksaa? Tuntuu kuin olisin jo ihan rajoilla, en jaksa enempää. En saa ikinä niskaan muuta kuin paskaa ja pahimpana kaikista, syyllistystä. Huomaan ajattelevani olevani huono ystävä ja huono ihminen, vaikka kaikki muut ystäväni tuntuvat pitävän minua hyvänä ystävänä. Huomaan että omakin tahtoni alkaa murtua. Hän ’’hallitsee’’ minua murtamalla ensin selkärankani ja saa sitten uhkailulla (tapan itseni jos lähdet) ja syyllistämällä (olet huono ja epäluotettava ystävä!) minut aina luokseen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Olet tehnyt sen mitä olet voinut.
Kuulostaa narsistiselta tuo ystäväsi... tai sitten näen narsisteja kaikkialla...
Varmasti olet puhki tuollaisen ystävän kanssa. Uudessa tilanteessasi sinulla on oikeus uusiin ystäviin, nauti heistä ja opiskelusta.
Teillä on kuitenkin takana pitkä ystävyys iloineen ja suruineen. Välillänne on varmasti paljon hyvää, mukavia yhteisiä muistoja. Olet tehnyt paljon töitä ja yrittänyt auttaa ystävääsi. Ehkä et pysty enempään. Ehkä hän tietää, miten tulisi toimia, mutta vain hän itse voi ratkaista oman tilanteensa.
Ystävän tehtävä on olla majakkana tuossa pimeydessä. Lähetä välillä kortti, soita ja tapaa, pidä yllä toivoa ja ole luotettava, vaikka tarpeen on ehkä pitää myös etäisyyttä, jotta itse jaksaisit. Pysy itse iloisena, niin voit jakaa iloa hänellekin. Älä hylkää häntä kokonaan, sillä jos koskaan niin nyt ystävää tarvitaan!