Minun puolue

*
Mikä on puolue, jonka saavutukset ovat hyödyttäneet tasapuolisesti ja parhainten kaikkia suomalaisia? Tämä puolue perustettiin parantamaan suomalaisten elämää ja häivyttämään luokkarajoja. Puolue onnistui tehtävässään loistavasti ja teki suomalaisista yhtenäisen ja yhden maailman varakkaimmista kansoista.

Ilmaiset ja edulliset sosiaaliset palvelut tekivät Suomesta kadehditun hyvinvointivaltion. Näitä palveluita ei edes oikeistolaisimmat voimat Suomessa halua lakkauttaa, koska ne ovat osoittautuneet välttämättömiksi ja nillä on kansan vahva tuki takanaan, puoluerajoista riippumatta.

Totuus on, että kun tämä puolue on ollut Suomen suurin, on Suomi elänyt parhaita päiviään.

Noh, puolueen varmasti jo arvasittekin! SDP!!!

Mutta ei demaireitakaan voi pelkästään kehua. Lipposen ja Heinäluoman SDP oli pettymys. He veivät puolueen väärille urille, yrittämällä matkia taloudenpidossa Yhdysvaltalaista mallia. Kaikkihan tietävät kuitenkin, että tuon mallin plussat häviävät miinuksille selvästi ja sama huomataan myös Suomessa nyt. Pahoinvointi, rikollisuus ja köyhyys on täälläkin lisääntynyt selkeästi ja ne ovat tuoneet mukanaan kasan suuria ja kalliita ongelmia.

Noh, nyt näyttäisi siltä että SDP on palaamassa juurilleen Urpilaisen johdolla. Se on jälleen valmis taistelemaan kansan tahdon ja hyvinvoinnin puolesta. Uskon että demarit ovat taas pian Suomen ykköspuolue, sillä ihmiset joutuvat pian miettimään, millaisessa Suomessa he haluavat asua ja lapsensa kasvattaa.

Kolminkertainen eläköön huuto suomalaiselle hyvinvoinnille: ELÄKÖÖN! ELÄKÖÖN! ELÄKÖÖN!
*
3107
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Puolue on vastustanut rikollisuuden vähentämistoimia ja on halunnut lisää elintasopakolaisia Suomeen.
Tämä puolue on vaatinut vankeja enemmän avohoitoon, kuin vankiloihin ja sen huomaa.
Mielenterveyspalvelut on ajettu puolueen johdolla alas ja potilaat on työnnetty avohoitoon, koska puolueen mielestä sairauden vuoksi ketään puolueen äänestäjää ei saa sulkea laitoksiin.
Puolue on johdonmukaisesti vastustanut muitakin suomalaisten turvallisuuteen tähtääviä toimia ja on koko ajan ollut ajamassa alas niin poliisin, kuin pelastustoimenkin resursseja.
Puolue on omilla toimillaan suurentanut kouluja ja koulujen opetusryhmiä, väottäen suurten yksiköiden olevan lapsille parempi kasvuympäristö. Puolue vastustaa lähikouluja ja vaatii keskitettyjä suuryksiköitä.
Vanhustenpalveluissa puolue huutaa lisää rahaa suurlaitoksiin sen kustannuksella, että ihmiset eivät saisi asua kodeissaan niin pitkään, kuin kunto antaa myöden.
Puolueen viimeisin temppu oli kaataa hallituksen eläkepäätös, joka olisi helpottanut edes vähän tulevaa eläkepommin laukeamista.

Puolue on nyt varmistanut sen, että tulevana vaalikautena on eläkkeitä leikattava ja rajusti.

Puolue vastuistaa henkeen ja vereen ruoan ALV.n alentamista, koska tämä alennus on liian suora tuki vähävaraisille. Puolueen mielestä vähävaraisen on nöyrästi haettava toimeentulotukea puolueeseen kuuluvalta sosialitädiltä, sen sijaan, että eläke riittäisi tavalliseen elämään.

Puolueen työvoimaministeri muutti työttömyysturvajärjestelmän työttömän alistamis- ja pompottelujärjestelmäksi samaan aikaan, kun se vapautti hyväosaiset omaisuusveron kirouksesta.

Noh, puolueen varmasti jo arvasittekin! SDP!!!

Noh, nyt näyttäisi siltä että SDP on palaamassa juurilleen Urpilaisen johdolla. Puolue vastustaa kaikkea yksityistämistä, vaikka ostopalvelut olisivatkin veronmaksajille edullisempi vaihtoehto. Puolue haluaa olla joka paikassa läsnä ja puolueen jäsenille tulee jatkossakin tehdä yhteiskunnan maksamia suojatyöpaikkoja samaan malliin, kuin hyvällä 1970-luvulla tehtiin.

SDP on vaara suomalaiselle hyvinvointiyhteiskunnalle.
Sosialismi on RIKOS ihmiskuntaa kohtaan.

Äänestä
  • "Puolue on vastustanut rikollisuuden vähentämistoimia ja on halunnut lisää elintasopakolaisia Suomeen."

    Ei kuitenkaan niin hanakasti, kuin nykyinen hallitus. Demariaikana EUn pakolaiskiintiö aina jopa alitettiin.

    "Tämä puolue on vaatinut vankeja enemmän avohoitoon, kuin vankiloihin ja sen huomaa."

    En tarkistanut tietoa, mutta tutkitusti avohoito parantaa vangin mahdollisuutta kasvaa kunnolliseksi kansalaiseksi.

    "Puolue on johdonmukaisesti vastustanut mu..."

    Lipposen ja Heinäluoman SDP oli todellakin pettymys, mutta he eivät ajaneetkaan oikeaa demarilinjaa.

    "Puolue vastuistaa henkeen ja vereen ruoan ALV.n alentamista"

    Demarit vastustavat veronalennuksia tässä vaikeassa tilanteessa, kun valtio elää velkarahalla. Velan Suomi joutuu ennenpitkää maksamaan, vaikka tiedetään, että viimevuosien kaltainen nopea talouskasvu ei enää tule toteutumaan (ainakaan pitkässä juoksussa). Ainoa keino on nostaa verotusta ja eläkemaksuja. Eläkerajaa voidaan nostaa, mutta kaikilla aloilla ei ole mahdollisuutta työskennellä 65 vuotiaaksi.

    "puolueen jäsenille tulee jatkossakin tehdä yhteiskunnan maksamia suojatyöpaikkoja"

    Kyse ei ole suojatyöpaikoista, vaan tärkeistä kansalaisten palveluiden turvaamiseen tarkoitetuista työpaikoista. Nämä palvelut luovat meille töitä ja tuovat palvelut kaikkien ulottuville.

    "Sosialismi on RIKOS ihmiskuntaa kohtaan"

    Sosialismi on avain hyvinvoivaan yhteiskuntaan, jonka todenperäisyyden Suomikin on jo osoittanut. Jotkut tahot luulevat menettävänsä siinä jotain, mutta todellisuudessa oikein hoidetussa sosialistisessa järjestelmässä kaikki voittavat. Veroista maksetaan enemmän, mutta palvelut ovat halpoja ja kaikkilla kansalaisilla on mahdollisuus niitä saada. Järjestelmä tuo tosiaan myös työtä suomalaisille ja siihen laitetut eurot palaavat valtion kassaan kulutuksen ja verotuksen kautta.

    Äänestä

  • Suomi kirjoitti:

    "Puolue on vastustanut rikollisuuden vähentämistoimia ja on halunnut lisää elintasopakolaisia Suomeen."

    ""Tämä puolue on vaatinut vankeja enemmän avohoitoon, kuin vankiloihin ja sen huomaa.""

    "En tarkistanut tietoa, mutta tutkitusti avohoito parantaa vangin mahdollisuutta kasvaa kunnolliseksi kansalaiseksi."

    Poliisin mukaan rikollisen siirto "avohoitoon" nakyy heti kyseisen hemmon asuinpaikan rikostilastoissa.

    ""Puolue on johdonmukaisesti vastustanut mu...""

    "Lipposen ja Heinäluoman SDP oli todellakin pettymys, mutta he eivät ajaneetkaan oikeaa demarilinjaa."

    Urpilainen on johdonmukaisesti vastustanut tätä Lipposen-Heinäluoman linjaa.

    ""Puolue vastuistaa henkeen ja vereen ruoan ALV.n alentamista""

    "Demarit vastustavat veronalennuksia tässä vaikeassa tilanteessa, kun valtio elää velkarahalla. Velan Suomi joutuu ennenpitkää maksamaan, vaikka tiedetään, että viimevuosien kaltainen nopea talouskasvu ei enää tule toteutumaan (ainakaan pitkässä juoksussa)."

    Ja pienituoloisimmiltako nämä tarvittavat lisäverotuotot on ruoan ALV.n muodossa pitää demareiden mielestä kerätä?
    ALV on ainoa vero, mitä vähätuloisimmat maksavat ja juuri demarit VASTUSTAVAT tätä erityisesti puenituloisimmille kohdentuvaa veronalennusta.

    ""puolueen jäsenille tulee jatkossakin tehdä yhteiskunnan maksamia suojatyöpaikkoja""

    "Kyse ei ole suojatyöpaikoista, vaan tärkeistä kansalaisten palveluiden turvaamiseen tarkoitetuista työpaikoista. Nämä palvelut luovat meille töitä ja tuovat palvelut kaikkien ulottuville."

    Kyllä joo, tuovathan ne teille demareille lisää työpaikkoja, mutta kuka muu hyötyy epäpätevien ihmisten sijoittamisesta demareiden jäsenkorttikiintiöpaikalle?

    Työvoimahallinnossa on monta demaria suojatöissä ja varsinainen työnvälitystyö ei heiltä oikein suju. Työttömien kyyklyttämiseen nämä sosialistit kyllä pystyvät...

    Sosialistisessa järjestelnmässä kaikilla lienee työtä, mutta mitä työllä tekee, jos palkalla ei voi tehdä oikein mitään järkevää. Käytännön sosialismihan on sitä, että isä presidentti luovuttaa virkansa "demokraattisesti" omalle pojalleen tai veljelleen.
    Parasta sosialismissa on äänestysprosentti, lähes 100% joka vaaleissa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Suomi kirjoitti:

*
Mikä on puolue, jonka saavutukset ovat hyödyttäneet tasapuolisesti ja parhainten kaikkia suomalaisia? Tämä puolue perustettiin parantamaan suomalaisten elämää ja häivyttämään luokkarajoja. Puolue onnistui tehtävässään loistavasti ja teki suomalaisista yhtenäisen ja yhden maailman varakkaimmista kansoista.

Ilmaiset ja edulliset sosiaaliset palvelut tekivät Suomesta kadehditun hyvinvointivaltion. Näitä palveluita ei edes oikeistolaisimmat voimat Suomessa halua lakkauttaa, koska ne ovat osoittautuneet välttämättömiksi ja nillä on kansan vahva tuki takanaan, puoluerajoista riippumatta.

Totuus on, että kun tämä puolue on ollut Suomen suurin, on Suomi elänyt parhaita päiviään.

Noh, puolueen varmasti jo arvasittekin! SDP!!!

Mutta ei demaireitakaan voi pelkästään kehua. Lipposen ja Heinäluoman SDP oli pettymys. He veivät puolueen väärille urille, yrittämällä matkia taloudenpidossa Yhdysvaltalaista mallia. Kaikkihan tietävät kuitenkin, että tuon mallin plussat häviävät miinuksille selvästi ja sama huomataan myös Suomessa nyt. Pahoinvointi, rikollisuus ja köyhyys on täälläkin lisääntynyt selkeästi ja ne ovat tuoneet mukanaan kasan suuria ja kalliita ongelmia.

Noh, nyt näyttäisi siltä että SDP on palaamassa juurilleen Urpilaisen johdolla. Se on jälleen valmis taistelemaan kansan tahdon ja hyvinvoinnin puolesta. Uskon että demarit ovat taas pian Suomen ykköspuolue, sillä ihmiset joutuvat pian miettimään, millaisessa Suomessa he haluavat asua ja lapsensa kasvattaa.

Kolminkertainen eläköön huuto suomalaiselle hyvinvoinnille: ELÄKÖÖN! ELÄKÖÖN! ELÄKÖÖN!
*

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu