Emmehän me

tarvitse eduskuntaa ja hallitusta. Ay-liikkeessä meillä on edustettuna läpileikkaus kansastamme. Siellä on kokemusta ja näkemystä työ- ja talouselämästä. Toisin on eduskunnassa, missä entisiä missejä, urheilijoita ja "ei koskaan töissä" olleita on pilvin pimein. Mitä nämä osaavat?

Miksi valita näiden kokemattomien joukko edustamaan meitä - kansaa. Emme me tarvitse joitain noviiseja harjoittelemaan talous- ja työelämän johtamista. Siitä, kun ei näytä tulevan mitään. Meillähän on ammatilaiset keskuudessamme. Voimme valita keskuudestamme edustajat johtamaan maata-kolmikantaperiaatteella- AKAVA - STTK - SAK. EK pääsee myös mukaan - oppositioon.

Tässä Suomella on tulevaisuuden joukkue koossa.
Se pyörii rehellisellä pohjalla, eikä niinkuin nykyinen eduskunta, joka on ostopalveluiden varassa. Rahalla ostetut edustajat edustavat kaikkea muuta kuin kohderyhmäänsä. Kaikenlaiset Kehittyvien Maakuntien Liitot ym. eivät pääse sekaantumaan politiikkaan.

Lopetetaan nämä keikistelyt kameroiden ja lehtimiesten edessä. Ei pyritä esiintymään, vaan tekemään töitä.

Edellä kirjoitettuun kannattaa suhtautua vakavasti. Se on tarkoitettu todesta otettavaksi.
5178
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Päätökset kokonaan Brysseliin, hallitus helvettiin ja eduskunta. Ulkoistetaan, Herrojen ja Rouvien yläeläkeikä ****12****
vuoteen.!

PS. Soitan edelleen akusta kitaraa.

Äänestä
  • rivien välistäkin voi oppia.

    Äänestä

  • fiksuille että kirjoitti:

    rivien välistäkin voi oppia.

    "hameenhelmaa", jotta päästään jyvälle, mstä puhutaan.

    Äänestä

  • akustinen kitarani toimii ilman akkua (ilman virtaa).

    Äänestä

tämä edustuksellinen demokratia on kuin sumuverho, jolla pyritään hämärtämään selviä asioita ja totuuksia. Tehdään asioista vaikeita ja "mukamas kansalle ymmärtämättömiä" vain siitä syystä, että voidaan toimia omien etujen mukaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Suomessa kirjoitti:

tarvitse eduskuntaa ja hallitusta. Ay-liikkeessä meillä on edustettuna läpileikkaus kansastamme. Siellä on kokemusta ja näkemystä työ- ja talouselämästä. Toisin on eduskunnassa, missä entisiä missejä, urheilijoita ja "ei koskaan töissä" olleita on pilvin pimein. Mitä nämä osaavat?

Miksi valita näiden kokemattomien joukko edustamaan meitä - kansaa. Emme me tarvitse joitain noviiseja harjoittelemaan talous- ja työelämän johtamista. Siitä, kun ei näytä tulevan mitään. Meillähän on ammatilaiset keskuudessamme. Voimme valita keskuudestamme edustajat johtamaan maata-kolmikantaperiaatteella- AKAVA - STTK - SAK. EK pääsee myös mukaan - oppositioon.

Tässä Suomella on tulevaisuuden joukkue koossa.
Se pyörii rehellisellä pohjalla, eikä niinkuin nykyinen eduskunta, joka on ostopalveluiden varassa. Rahalla ostetut edustajat edustavat kaikkea muuta kuin kohderyhmäänsä. Kaikenlaiset Kehittyvien Maakuntien Liitot ym. eivät pääse sekaantumaan politiikkaan.

Lopetetaan nämä keikistelyt kameroiden ja lehtimiesten edessä. Ei pyritä esiintymään, vaan tekemään töitä.

Edellä kirjoitettuun kannattaa suhtautua vakavasti. Se on tarkoitettu todesta otettavaksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu