Nelonen vahvistaa vain muutaman kymmentuhannen ihmisen osallistuneen äänestykseen eli eipä kiinnostanut Mikkosen perheen ohjelma ihmisiä. Suurimmalle osalle suomalaisia on aivan saman mitä ne laukovat suutaan.
Nelonen vaan tekee ison virhearvionnin antaessaan ohjelman jatkua. Sillä ne joita ohjelma ei kiinnostanut edes sen vertaa, että olisi vaivautunut äännestämään vastaan. Saattavat silti kääntään toiselle kanavalle.
Toisaalta nyt olisi hyvä tilaisuus boikotoida nelosta sekä siellä mainostettavia tuotteita. Itse päätin, että yhtään iltapäivälehteä en osta jossa Mikkoset poseeraa.
Timo 61v. kolkuttelee jo eläke ikää ja velkaa herralla taitaa olla enemmän kuin pystyy maksamaan. Nina äiti saa tehdä yhden, jos toisenki permanentin, että perhe leivän syrjässä pysyisi. Mutta ei Ninahan ei töitä tee vaan hoitaa lapsia. Joten paljonko Nelonen maksaa Mikkosille ja paljonko iltapäivälehdet heille maksavat. Jollakinhan tuonkin perheen on elettävä. Mutta itse en ole sitä halukas tukemaan. Joten siksi boikottiin koko Mikkosen unelmat!!!

Vastaukset 1
Vanhimmat
Toivottavasti suomalaiset eivät todellakaan ole, niin tyhmiä, että antavat tämän pariskunnan julkisuudessa jatkaa. Tuo on totta, että he rahastavat tällä.
Mutta mistähän on lähtenyt idea tähän koko ohjelmaan? Nelonenko pyysi Mikkosia vai tarjoituivatko he itse?? Samoin mitähän heille täsät maksetaan??? Toivottavasti joku vain pitäisi huolta, niistä onnettomista lapsista. He eivät voi itse tätä valita vaan vanhemmat vievät hommaa eteenpäin.
Säälittävää suhellusta Neloselta.