Tuossa aikaisemmin joku kirjoitti, että jotenkin kärsii siitä, että elämän ruuhkavuodet ovat ohi.
En sinänsä mitenkään ihmettele, mutta ajattelepa kaikkia niitä kertoja menneinä vuosikymmeninä, kun ajattelit, että sitten kun minulla on aikaa eikä kukaan esitä jatkuvasti vaatimuksia...
Ala nyt toteuttaa niitä haaveitasi: lue kaikki mitä kirjahyllyissä on, täytä ristikoita, nuku pitkään aamulla ja aikaisin illalla, päivälepoa unohtamatta, lipitä likööreitä, hanki koira, siivoa koko talo katosta lattiaan (kirjaimellisesti! Pese myös katot, kaappien takaseinät ja tiskikaapin ritilät!). Soittele kaikki sukulaiset läpi ja järjestä koko suvun tapaaminen ensi kesäksi.
Ja tarjoa apuasi nuorille perheille - joko omillesi tai naapurille - joku tarvitsee, joku ei. Tarjoa apua vanhoille, sairaille, lapsille. Mene mukaan SPR:n ystävätoimintaan tms.
Jos sinulla on puutarha, käy heti kevään ensimmäisten sipulikukkien ilmestyttyä viemässä kimppu tai pari lähimpään vanhusten palvelutaloon, ihan muuten vaan. Oman kokemukseni mukaan se on kivaa! Tulee tuttuja, ja voit ilahduttaa muita! Ompele pehmoleluja päiväkoteihin ja käy antamassa ne lapsille omiin pikku kätösiin. Siinä näet todellista ja aitoa iloa!
Me olemme omat lapsemme kunnialla kasvattaneet ja homma toimii niin kuin oli tarkoituskin: he pärjäävät! Tavoite saavutettu! Nyt voi tehdä muuta, mitä vain.
Tiedän kyllä itse vuosikymmenien kokemuksesta, että aina niitä elämän ruuhkavuosia jotenkin vain kaipaa. Mutta se oli sitä ja hyvin meni, nyt on muiden asioiden aika!
En sinänsä mitenkään ihmettele, mutta ajattelepa kaikkia niitä kertoja menneinä vuosikymmeninä, kun ajattelit, että sitten kun minulla on aikaa eikä kukaan esitä jatkuvasti vaatimuksia...
Ala nyt toteuttaa niitä haaveitasi: lue kaikki mitä kirjahyllyissä on, täytä ristikoita, nuku pitkään aamulla ja aikaisin illalla, päivälepoa unohtamatta, lipitä likööreitä, hanki koira, siivoa koko talo katosta lattiaan (kirjaimellisesti! Pese myös katot, kaappien takaseinät ja tiskikaapin ritilät!). Soittele kaikki sukulaiset läpi ja järjestä koko suvun tapaaminen ensi kesäksi.
Ja tarjoa apuasi nuorille perheille - joko omillesi tai naapurille - joku tarvitsee, joku ei. Tarjoa apua vanhoille, sairaille, lapsille. Mene mukaan SPR:n ystävätoimintaan tms.
Jos sinulla on puutarha, käy heti kevään ensimmäisten sipulikukkien ilmestyttyä viemässä kimppu tai pari lähimpään vanhusten palvelutaloon, ihan muuten vaan. Oman kokemukseni mukaan se on kivaa! Tulee tuttuja, ja voit ilahduttaa muita! Ompele pehmoleluja päiväkoteihin ja käy antamassa ne lapsille omiin pikku kätösiin. Siinä näet todellista ja aitoa iloa!
Me olemme omat lapsemme kunnialla kasvattaneet ja homma toimii niin kuin oli tarkoituskin: he pärjäävät! Tavoite saavutettu! Nyt voi tehdä muuta, mitä vain.
Tiedän kyllä itse vuosikymmenien kokemuksesta, että aina niitä elämän ruuhkavuosia jotenkin vain kaipaa. Mutta se oli sitä ja hyvin meni, nyt on muiden asioiden aika!
Vastaukset 5
Vanhimmat
Totta kai seitsemänkymppinen ja elämänsä ehtoota kompuroiva ihminen siivoaa koko talonsa ja pesee kaappien selkämykset.
Totta kai hän kutsuu kaikki kesähuvilalle pihajuhliin kuin Viola-mainoksessa. Hän juoksee lastensa asioita, siivoaa heidänkin kattonsa ja ritilänsä, käy katsomassa niitä ikätovereitaan, jotka ovat jo katkaisseet selkänsä näissä ikäihmisten askarruksissa.
On niitä, jotka ruuhkavuosia kaipaa, ja on niitä jotka kysyvät, emmekö jo saisi tehdä ihan mitä itse haluamme, vaikka maata riippumatossa 2 viikkoa yhteen menoon.
On niitäkin, jotka päättivät, että kunhan eläkevuodet alkavat, en ikinä tee mitään tällaista, mitä nyt on pakko tehdä, vaan syön vain eineksiä, maksan siivoojat, ostan valmiit vaatteet, ajan pelkästään taksilla, tuhlaan kaiken minkä omistan.
Jälkikasvut tulkoon toimeen omillaan. Niinhän tässä itsekin on tullut.
No jos välttämättä haluat olla kitkerä ja ilkeä.
Omapa on valintasi. Minä todellakin siivosin koko talon lävitse, myös tiskikaapin ritilät. Itseänikin nauratti, mutta kun kerran tuli sanottua, niin olihan se tehtävä!
Eihän sinua kukaan kehoittanut siivoamaan kakaroiden sotkuisia huusholleja! Siivoa omasi! Vaikka sitten vain yksi tiskikaapin hylly päivässä, tässä iässä on jo aikaa. Eikä sinun huushollisi siisteyteen kukaan puuttunut, mutta meillä monilla on ollut monet työelämän vuodet haaveena se, että saa putsata ja puleerata oman kotinsa joka ainoan neliösentin mieleisekseen.
Jos itse olet sitä mieltä, ettet halua olla epäkiitollisen jälkikasvusi kanssa missään tekemisissä, se on ihan oma valintasi. Onhan se varmaan kivempaa olla happamenana siellä omassa kerrostalokaksiossa kuin lähettää koko suvulle sähköpostia, että terassiravintola "grill & barbequessa" on suvun tapaaminen 9.7. klo 17.00 alkaen, illalliskortti 10 euroa, ilmoittautumiset viimeistään 1.7.
Minä vaan jäin ihmettelemään sitä, mitä sinä oikeasti haluat eläkevuosinasi tehdä. Jos nimenomaan tahdot syödä eineksiä ja ajaa taksilla, niin tee se ihmeessä.
Minua jäi mietityttämään asenteesi, että jälkikasvu tulkoon toimeen omillaan. Tavallisesti ihmiset toivovat ja yrittävät myös antaa jälkikasvulleen ainakin jollakin elämänalueella enemmän kuin heillä itsellään aikoinaan oli.
Kukahan sinun lapsesi on kasvattanut sellaisiksi, että heitä voi käskeä tulemaan toimeen omillaan kuten heitä edeltänyt sukupolvi.
Jos sinua ei nuorena juuri perheen perustaneena ja asunto- ja opintovelallisena kukaan auttanut, etkö totisesti toivoisi, että lapsillasi olisi paremmin? Muistathan vielä, mitä se oli? Etkö silloin pikkuisten helmoissa pyöriessä ja lainojen korkoja kynnet verillä kokoon kaapiessasi päättänyt, että näillä on ainakin tässä asiassa oleva helpompaa, mikäli se sinusta riippuu?
ollut niille, jotka tuntevat itsensä tarpeettomiksi ja kaipaavat tekemistä, ei niille, jotka haluavat vain maata ja teetättää kaikki työt muilla. Ei se ollut käsky, vaan ohje. Ja hyvä ohje olikin.
maata riippumatossa kaksi viikkoa,ihan mielellään.Tämä keskustelu lähti ehkä siitä,kun on tullut kommentteja siitä,että tuntee itsensä turhaksi ja jotenkin masentuneeksi.Tekemistä siis riittäisi,jos vaan on terveyttä ja sitä elämäniloa sen toteuttamiseen.
Tuo kysymys oli minulla muutamia vuosia sitten ajankohtainen, kun piti jäädä selkäni takia pois työelämästä.
Kaikki harrastukset jäi, valtavat paperisodat liiton, kelan, vakuutusyhtiön kanssa sairaana ja kipuisena meinasi viedä järjenkin mennessään.
Silloin tunsin itseni tarpeettomaksi ja taisin olla masentunutkin:(
Kuitenkin pikkuhiljaa asiat rupesi rullaamaan ja palat vähitellen loksahti kohdalleen.
Liikunta ja luonto on minulle aina olleet lähellä sydäntä ja kun en päässyt liikkumaan moneen vuoteen kipujen vuoksi, oli kova paikka minulle.
Nyt kivut ovat yhä osa elämää, kun se jäi krooniseksi leikkauksen jälkeenkin, mutta se on vaan hyväksyttävä, kun muutakaan ei ole tarjolla.
Nyt liikun tukiliivien ja sauvojen kanssa ja käyn uimassa ja vesijuoksemassa lähes joka päivä ja sieltä olen saanut ystäviäkin itselleni.
Eläkkeelle pääsin ennen joulua, sitäkin piti odottaa lähes 7v. ennenkuin myönnettiin, olen "nuori eläkeläinen" 55v.
Nyt olen ihan tyytyväinen elämääni, lapset on maailmalla, mies on vielä työelämässä, miehen kanssa menee paremmin kuin koskaan ja nyt on sitä aikaakin olla yhdessä:)
Sairauden myötä esim siivoukset on järjestettävä ihan toisin kuin terveenä, nyt siivotaan omaa kehoa kuunnellen, vaikka sitten huone /pv.
Aina elämä ei mene niin kuin suunnittelee, kait aniharvoilla vaan, olisin tuhat kertaa ennen töissä, kuin sairaana kotona, mutta ei minulla ole aika tullut pitkäksi, teen käsitöitä paljon ja käyn lähes joka päivä äitiäni 89v. katsomassa palvelutalossa ja jos on huonommassa kunnossa käyn syöttämässä häntä, ulkoillaan myös hyvällä säällä.
Elämä opettaa - minun piti sairastua, että nyt ymmärrän elämää tältä kantilta, näin se vaan on ja se on otettava vastaan mitä annetaan.
En ole vielä mummi, vaikka nimimerkki onkin mummeli, tunnen itseni vaan joskus mummeliksi...
Toiveessa olisi päästä mummoksi vielä, mutta se on muitten päätettävissä, minulla olisi sylissä paikka pienille pirpanoille:)
En suosittele ainakaan neljän seinän sisään jäämistä, jokaiselle löytyy harrastuksia omaan makuun, kun vaan rohkeesti lähtee mukaan:)