Moni ei mene kaupungin keskustaan kun pysäköinti on niin kallista.
Ihmettelen kuka maksaa esimerkiksi Myllyn pysäköinnin ? Ei se parkkitalo ole olmaiseksi sinne noussut. Veikkaanpa, että pysäköinti maksaa sielläkin tavaroiden hinnoissa ! Mikään ei ole ilmaista.
ilmaiset parkkipaikat
14
1543
Vastaukset
- pakokaasuineen
ovat titenkin erikoisen tärkeät Turulle,mutta siinä ohella olisi hyvä huuhdella kurkusta pakokaasut Uuden Kaupungin laadullisesti korkeatasoisella juomavedellä välillä,jotta voisimme taas kurkut ojossa vaatia uusia parkkihalleja vanhojen puolityhjien lisäksi.Mitkään niistä ei kelpaa edes väestösuojiksi paikan tullen. Juomme edelleen tuota aurajoen vettä,mitä ikuisesti olemme tehneet? Siitä olemme tulleet kai jo riippuvaisiksi?Sekoitamme Virttaanveden tulevaisuudessa Savea vellovaan kokemäenjoen veteen ja suodatamme ja tislaamme yhdisteitä niinpaljoin kuin ammattilaiset näkevät sisäkalujemme kestävän? Uudessa Kaupungissa oli alustavia mietteitä että miksei Turkuun voisi johdattaa juomavettä myös heiltä,koska heillä on ehtymätön luonnvara heidän alkulähteensä ja muutamalla kunnon putkella johdatettavissa myös helpolla Turkuun tarvitsemansa määrän?Mutta jos veden kertakaikkiaan täytyy olla sitä ,mihin Turkulaiset on totutettu,niin on asia kyllä omituista?Eikö mitkään terveystutkimukset pysty maassamme tuomaan esiin päätöksissä ja tekijöissä mitään poikkeavaa?Ylempänä on jo täällä säännöissäkin listattu erillaisia terveyttä vaarantavia asioita,kuten väkivalta ja rasismi,niin tietenkin käyttämämme vedenlaatu on myös erittäin tärkeää terveydellemme,sillä meissähän on yli 80% vettä.Kuivakiskoisilla vastaväittäjillä on vesisuonet kuivuneet jo aikojaan lähteistään.Ne voidaan jättää heidän vaivaisuuteensa.Jos väestö manipuloidaan juomaan vettä joka ei muille kelpaa,sanomalla tätä vaikka biologisesti puhtaaksi vedeksi,voisi ajatella että kun katsoo lammikkoa jossa sammakon kutu alkaa myöhemmin uimaan poikasina voisi väittää että sekin on biologisesti puhdasta vettä,niin voisi joku omaksua senkin biologisesti puhtaaksi vedeksi? En silti menisi mielellään juomaan sitä?Ketkä tästä vetkuttelusta sitten tienaavat Kaupunkin päätöksissä?Jotkut ilmeisesti tienaavat? Muutenhan Suomen vanhimmassa kaupungissa oltaisiin jo aikoja sitten ratkaistu tämä ongelma? Joku voi sanoa että on juonnut ikänsä tätä vettä ja juo yhä? Ymmärrän kyllä tällaista Turkulaista vanhempaa polvea.Heillä ei ole koskaan ollut mahdollista juoda muuta kuin mitä ovat juonneet,Eikä nyt mahdollistakaan muuhun kuin tyytyä palvelutalojensa antimiin,ja ylistää sitä Taivaisiin sääntöjen mukaan.Mutta me tarvitsemme kunnon vettä,ja kirkkaat aivot ja pysymään kirkkaina.Kuulumme jo EU:hun ja meillä on kansainvälisyys ympärillämme.Hukumme uunoina jalkoihin,ellemme saa yksinkertaisesti kunnon vettä juodaksemme.Nyt Aurajoen alkulähtö on jonkun vanhankodin takapihalta josta jäämät valuavat veteen huusistaan,matkanvarrella maalaisten lannoitteet kuormittavat joen vettä kauttaaltaan,Liedon Vanhan Hautausmaan vanhat ruumisjäänteet tuskin ovat kaikki viellä valunneet jyrkkää rinnettään jokeen ja Halisten puhdistuslaitoskaan ei voi suoriutua paineistaan myöhemmässä vaiheessa,sen tunnette kylpyhuoneissanne epämääräisistä tuoksuista taas keväänmitaan.Suomainen kateellisuus ja parempiosaisten nuoleminen teettää lopulle kansannosalle mitä vain,jos kuvittelevat kaiken vain järjestyvän odottamalla ja odottamalla.Onko se sitten mahdotonta pitää neuvotteluita Uudenkaupungin kanssa vesiasioistamme,siirtämällä vain ratkaisuja kurabrunnista toiseen ja suodattamalla taas?Uuden Kaupungin makeanveden altaat saavat raakavetensä merestä,eivätkä meret ole viellä kuivumassa.Heillä on hyvä tekniikka tislaamassa merivedestä juomavettä.Samaa systeemiä on periaatteessa tehty valtamerissä ajat sitten.Kun maamme on kerran tietopuolisesti ja teknillisesti niin älykästä ja omahyväistä,niin kai te jostain putket hommaatte mitäpitkin kunnon vesi saadaan turkuunkin vesijohtoihin,kunhan ensin neuvottelette herrasmiehien tavoin inhimmillisesti asioista ja tuotte asiain tervellisyyden puolen ja jätätte muut ylemmyyden tunteet johonkin muualle,vaikka kesinnäisiin koitoksiinne Valtuustossanne ja Hallituksessanne.Kunnon juomavesi auttaisi sielläkin.
- tietysti
Asiakkaathan tai kuluttjat maksaa aina viimekädessä joka ikisin sentin mitä kaupat tai julkinen rakennuttaja käyttää.
Myllyn parkkitilat maksaa todella vähän verrattuna toriparkkiin.- jopas jotain
Aja Myllyyn vaikka Kauppatorin kulmasta tai Hirvensalosta. Matkaa kertyy eestaas runsaat kolmattakymmentä kilometriä. Kukas sen matkan maksaa ellei ajaja itse? Laskepas piruuttas paljonko ajokulut käyntiä kohden! Sen päälle vielä se parkkiruutuvero.
Sillä rahalla makuutat autoas Louhessa vähintään viisi tuntia... - Mylly lähempänä
jopas jotain kirjoitti:
Aja Myllyyn vaikka Kauppatorin kulmasta tai Hirvensalosta. Matkaa kertyy eestaas runsaat kolmattakymmentä kilometriä. Kukas sen matkan maksaa ellei ajaja itse? Laskepas piruuttas paljonko ajokulut käyntiä kohden! Sen päälle vielä se parkkiruutuvero.
Sillä rahalla makuutat autoas Louhessa vähintään viisi tuntia...Miksi ajaisin ensin kauppatorin kulmalle?
Meiltä on Myllyyn kaksi kilometriä lyhyempi matka kuin Louheen. Mylly on myös paremmin työmatkan varrella.
Eli Myllyyn on halvmepi ajaa, mylly on halvempi kuin keskutan kaupat ja pysäköinti on halvempaa. En keksi ensimäistäkään syytä miksi ajaisin keskustaan ostoksille. - sinua pyydetäkkään
Mylly lähempänä kirjoitti:
Miksi ajaisin ensin kauppatorin kulmalle?
Meiltä on Myllyyn kaksi kilometriä lyhyempi matka kuin Louheen. Mylly on myös paremmin työmatkan varrella.
Eli Myllyyn on halvmepi ajaa, mylly on halvempi kuin keskutan kaupat ja pysäköinti on halvempaa. En keksi ensimäistäkään syytä miksi ajaisin keskustaan ostoksille.ajamaan keskustaan!
Toriparkki on tarkoitettu niille, jotka hakevat jotain erikoista keskustasta, sellaista jota ei löydy maaseudulta( jossa asut ) tai sitten ostoskeskuksista.Maalaiset ja laitakaupungilla asuvat saavatkin minusta käydä Myllyssä tai sitten kohta avautuvassa Skanssissa.Muille jää sitäpaitsi keskustassa enemmin tilaa tällä ratkaisulla. - Laskutaitoinen
Mylly lähempänä kirjoitti:
Miksi ajaisin ensin kauppatorin kulmalle?
Meiltä on Myllyyn kaksi kilometriä lyhyempi matka kuin Louheen. Mylly on myös paremmin työmatkan varrella.
Eli Myllyyn on halvmepi ajaa, mylly on halvempi kuin keskutan kaupat ja pysäköinti on halvempaa. En keksi ensimäistäkään syytä miksi ajaisin keskustaan ostoksille.Ei pidä alkuunkaan paikkaansa. Elintarvikkeiden osalta muita kalliimpi koska kilpailu puuttuu. Ne kaupat jotka löytyvät Myllystä pitävät yhtenäiset hinnat myös muualla.
Osuuskauppa luo väärää mielikuvaa edullisuudesta.
Ei miul oo eskorttii, mie oon mersumiehii. - Ideaparkeissa!
sinua pyydetäkkään kirjoitti:
ajamaan keskustaan!
Toriparkki on tarkoitettu niille, jotka hakevat jotain erikoista keskustasta, sellaista jota ei löydy maaseudulta( jossa asut ) tai sitten ostoskeskuksista.Maalaiset ja laitakaupungilla asuvat saavatkin minusta käydä Myllyssä tai sitten kohta avautuvassa Skanssissa.Muille jää sitäpaitsi keskustassa enemmin tilaa tällä ratkaisulla.Sukarin tukeminen on pelkästään kansalaisteko: hän nimittäin tukee niin Mattia, Jyrkiä kuin Janiakin!
Ideaparkissa parkkeeraus ei maksa senttiäkään!
- laskutus
Keskustan P-laitokset maksattavat käytetystä pysäköintiajasta "alkavalta tunnilta" tai "alkavalta puolelta tunnilta".
Kumma mikseivät keskustan kauppiaat ole puuttuneet asiaan. Liian monesti keskustan pysäköintilaitoksessa asioiva joutuu jättämään ostokset keskustan liikkeissä kesken ja lähtemään kotinukrilleen halvemmille markettien parkkipaikoillle, kun "tasatunnit" alkaa loppua...- huomanneet, että
Ei ne isokenkäiset ja muut rahakkaat herrat ole huomanneet, että se kaksi euroa muutaman minuutin yli tasatunnin menevältä ajalta, on pientuloiselle varsin merkittävä raha!
Olen kyllä ollut huomaavinani, että herrat pitävät omaa autoaan päivät pääksytysten maanalaisissa yleiseen käyttöön tarkoitetuissa parkkilaitoksissa; P-Puutorilla jopa neljä kerrosta viidestä(?) on liike-elämän yksityisesti nautittavana.
Minulle ja lapsilleni se kaksi euroa saattaa olla suuri osa päivän ruokarahoista! Sillä saa jo kaksi perheen vaatimasta kuudesta päivittäisestä maitopurkista! Ei se kuulkaa niin hääviä ole pudotetulla päivärahalla!
Ei kun toriparkkia nakertamaan! Kilapilu alkaisi toimia tälläkin alalla. - neljä kerrosta
huomanneet, että kirjoitti:
Ei ne isokenkäiset ja muut rahakkaat herrat ole huomanneet, että se kaksi euroa muutaman minuutin yli tasatunnin menevältä ajalta, on pientuloiselle varsin merkittävä raha!
Olen kyllä ollut huomaavinani, että herrat pitävät omaa autoaan päivät pääksytysten maanalaisissa yleiseen käyttöön tarkoitetuissa parkkilaitoksissa; P-Puutorilla jopa neljä kerrosta viidestä(?) on liike-elämän yksityisesti nautittavana.
Minulle ja lapsilleni se kaksi euroa saattaa olla suuri osa päivän ruokarahoista! Sillä saa jo kaksi perheen vaatimasta kuudesta päivittäisestä maitopurkista! Ei se kuulkaa niin hääviä ole pudotetulla päivärahalla!
Ei kun toriparkkia nakertamaan! Kilapilu alkaisi toimia tälläkin alalla.viidestä!!!!
Ja vain muutama viikko sitten Toriparkin vastustajaluuserit väittivät, että Puutorin parkki on aina tyhjä. Kohta kai saamme kuulla, että Louhikin on täynnä, myös arkisin....... - tiedä?
neljä kerrosta kirjoitti:
viidestä!!!!
Ja vain muutama viikko sitten Toriparkin vastustajaluuserit väittivät, että Puutorin parkki on aina tyhjä. Kohta kai saamme kuulla, että Louhikin on täynnä, myös arkisin.......Mutta P-Puutorissa yleiseen pysäköintiin on osoitettu ainoastaan ylin kerros!
- Takahikiä city
Turku on sellainen junttila, ja takahikiä, joka ei ajattele auton pysäköimistä laajemmin. Onk onk Turussa ei kyetä ajattelemaan, että joku voi tulla muualta kylään viikoksikin, ja näin pitäisi sitten juosta tunnin välein lätkimässä rahaa pysäköintiautomaatteihin. Onkin todella levollista vierailla öisin ravata tunnin välein. Sama koskee kerrostalojen pihoja, vieraille ei vain ole autopaikkoja.
- hymyilevä mies
Asumme aivan keskustassa ja autollemme on paikka pihalla, lukitun portin takana. Torille on kortteli ja Stoccalle kaksi.
Tämän paremmin ei ihminen voi asua.- Typerä kirjoitus!
Nimimerkki "pakokaasuinen" tämän kirjoitussarjan alussa kirjoittaa pelkkää potaskaa talousvesiasioista. Kirjoitus kuvastaa turkulaisen älyllistä tasoa ja onnetonta tietämystä!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874028Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242891No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452310- 341311
- 10899
- 131875
- 6844
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12811Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124756- 11750