Millainen on hyvä isä?

tuunari_mikko

Olen kahden pienen puolihuoltaja, mutta millainen minun pitäisi olla, että olisin hyvä isi lapsille?

Mitä arvostaisitte eniten?

8

1438

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tuunari_mikko

      Onko jotain tyypillisiä perusvirheitä, joita pitäisi tilanteessani välttää.

    • saako vastata

      Kiinnostus lapsen tekemisiä kohtaan on kai se kaikkein tärkein. Läsnäolo, ja kuunteleminen.

      Ja ihan normaalin arjen eläminen, niin, että kaikki tuntevat olevansa samalla tavalla perheenjäseniä.

      Yhteiset kasvatuslinjat vanhemmilla, se ettei toisen sanomisia lytätä, vaan tuetaan toisen mielipidettä. Eli siis, äsköinen yksinkertaisuudessaan, jos toinen aikuinen on vaikkapa käskenyt lasta nukkumaan, ja lapsi ei tahtoisi, pysytään toisen aikuisen kanssa samoissa ohjeissa.

      Myös napakat rajat on hyvä olla, kuitenkin niin, että koti on se paikka, jossa lapsi voi turvallisesti näyttää myös pahan mielen tunteitaan.

      Onnea tiellesi.

      • tuunari_mikko

        Kiitos kommentista!


    • uusperheessä

      kasvanut. Jos ymmärsin oikein "puolihuoltajan" olet siis isäpuoli. Se mitä itse lapsena koin on mun mielestä aika hyvä esimerkki. Isäpuolen rooli oli olla äidin puoliso ja tuki sekä lapsen ystävä. Ei siis yrittää korvata biologista isää jos lapsi on hänen kanssaan tekemisissä. Lapsen elämässä ei voi koskaan olla liikaa välittäviä aikuisia.

      • tuunari_mikko

        Joo, tuo lapsen kaverin rooli voisi olla uusperheessä isä-, äitipuolelle helpoin rooli?

        Itse olen kuitenkin puoliksi yksinhuoltaja, ja ylpeä siitä ;)


      • Ehkä apua?
        tuunari_mikko kirjoitti:

        Joo, tuo lapsen kaverin rooli voisi olla uusperheessä isä-, äitipuolelle helpoin rooli?

        Itse olen kuitenkin puoliksi yksinhuoltaja, ja ylpeä siitä ;)

        Tarkoitatko että olet eronnut ja lapsi on vuorotellen isän ja äidin luona?
        Jos tämä on tilanne on varmaan kaikkein tärkeintä että pidät riittävästi yhteyttä lapsen äitiin ja että yhdessä lapsen asioita pohdittte.Että puhut äidistä kun lapsi on luonasi ja että äiti myös pitää positiiviseen sävyyn isän lapsen mielessä.Että äidille kerrotaan mitä ollaan tehty ja miltä on tuntunut.
        Vaikeinta pienelle lapselle on vihamielisyys vanhempien välillä, etenkin jos nämä tunteet tulevat vanhemman ja lapsen välisessä komunikaatiossa esille.
        Puhun ehkä ihan väärää asiaa mutta kun vaikea tietää mikä tilanteenne on.


      • Ope84
        Ehkä apua? kirjoitti:

        Tarkoitatko että olet eronnut ja lapsi on vuorotellen isän ja äidin luona?
        Jos tämä on tilanne on varmaan kaikkein tärkeintä että pidät riittävästi yhteyttä lapsen äitiin ja että yhdessä lapsen asioita pohdittte.Että puhut äidistä kun lapsi on luonasi ja että äiti myös pitää positiiviseen sävyyn isän lapsen mielessä.Että äidille kerrotaan mitä ollaan tehty ja miltä on tuntunut.
        Vaikeinta pienelle lapselle on vihamielisyys vanhempien välillä, etenkin jos nämä tunteet tulevat vanhemman ja lapsen välisessä komunikaatiossa esille.
        Puhun ehkä ihan väärää asiaa mutta kun vaikea tietää mikä tilanteenne on.

        Minusta isoin virhe olisi se, että pikkuhiljaa kaikkoaisit lapsen elämästä. Valitettavan usein näin käy, kun lapsen vanhemmat pariutuvat tahoillaan. Sitten tehdään uusien puolisoiden kanssa lapset, ja jos lapsi on äidillään hoidossa, äidin uudesta miehestä tulee aika huomaamatta "isi" ja oikea isä unohtuu.

        Eli vaikka löytäisit uuden naisen / exäsi löytäisi uuden miehen, ole kokoajan lapseesi yhteydessä. Olet yhtälailla vanhempi kuin lapsen äitikin.

        Yritä siis pitää välit kunnossa exääsi ja ennen kaikkea, ole lapsellesi fyysisesti läsnä niin paljon kuin mahdollista. Se on ainoa keino säilyttää lapsi-isä-suhde, soitot tai kerran kahdessa kuukaudessa "hemmotteluviikonloput" eivät ole oikeaa isyyttä eikä tuo lapselle sitä turvaa, jota hän kaipaa.

        Jo mielestäni se, että kyselet nettipalstalla miten voisit olla hyvä isä, osoittaa, että olet aidosti kiinnostunut lapsesi hyvinvoinnista.

        Voimia ja mukavia hetkiä pienokaisesi kanssa!


    • ()()()()

      itse olen kasvanut äidin huomassa n.puolet elämästäni.. vanhempani erosivat isän ryyppämisen takia.. iskä kuitenkin kunnostautui kun tajusi jossain kohtaa mitä menetti.. olen itse 21 ja nyt vasta voin sanoa että rakastan isääni ja tulen sen kanssa toimeen..

      mulle tärkeintä olisi pienempänä ollut (joskus n.8-12v.) et iskä olis vieny meitä johonki, esim ihan vaan yksinkertaisesti vieny vkonloppuna uimaan tai jätskille tms..

      et maininnu kuinka pieniä lapsesi ovat, joten oletan et varmaan alta 4v. kun oot niitte kanssa ni mee leikkii pihalle niiden kanssa, uimaan, heseen syömään, tai vietät ihan vaan laatu aikaa nalle puh leffan ääressä kotisohvalla, luet iltasatuja, teette yhdessä ruokaa.. oot niitten kaa ja kuuntelet niitten juttuja..

      muista kertoa heille että rakastat heitä.. oma isäni ei oo koskaan sanonu niin mulle suoraan..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      57
      5825
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      77
      3123
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      23
      2320
    4. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      40
      2045
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1938
    6. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      162
      1843
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      6
      1589
    8. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      83
      1212
    9. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      19
      1201
    10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      79
      1057
    Aihe