mitä teette kun hermot menee?

Hmm... musta sun kannattaisi mennä vaikka neuvolaan juttelee tai johkin, jos se auttaisi jaksamaan. Neuvolan kautta voi kuulema saada myös konkreettista apua niin, että joku tulis silloin tällöin pariks tuntia päivällä olee lasten kanssa ja saisit itse hieman levähtää. Tietysti parasta olisi, jos mies ymmärtäisi tilanteen, mutta näitä miehiä tässä nähneenä, en ihan heti usko sellaiseen. Tai jos lähipiiristä löytys joku, joka vois joskus lapsia kattoa. Tosin avun pyytäminen voi joskus olla itselleen vaikeaa, mutta itse masennuksen sairastaneena tiedän kuinka paljon jo pelkkä avuntarpeen myöntäminen oloa helpottaa.

Tuosta riitelystä ja huudosta sen verran, että musta on ihan hyväkin jos voi näyttää tunteitaan lasten läsnäollessa. Siis huutaa ja itkeä, jos siltä tuntuu, kuhan ei liiallisuuksiin mennä. Tosin, teidän myös, että tarpeeksi kun punasta näkee, ni ei pysty aina tarpeeksi itseään hallitsemaan. Pitäisi kuitenkin muistaa ainakin tuolle esikoiselle kertoa, ettei riita johdu hänestä yms.

Koitahan jaksaa.

Ihania vinkkejä saitkin jo edellisiltä kirjoittajilta, mutta sen verran voisin lisätä, että mielestäni huutaminen,itku-potkuraivarit ym. on päästettävä ulos silloin kun siltä todella tuntuu, vaikka lastenkin kuullen, mutta olisi hyvä muistaa kertoa lapsille mistä moinen johtui ja kertoa ja kuvailla tunteista. Ei tietenkään mitään yksityiskohtaista kertomusta, mutta selvittää kuitenkin mistä oli kyse.
Tietysti jos huudot voi hoitaa lasten kuulematta, niin aina parempi, mutta aina näin vain ei ole...
Jaksamisia sinulle :)
Ps. vaikutat mielestäni mukavalta ja ihan täysijärkiseltä kyllä ;) ja jos miehesi jatkaa samaa rataa, niin harkitse oikeasti vaihtoehtoja...Jos pärjäät nyt, niin pärjäät ilman miestäsikin!

kun luin tuon kohdan, jossa sanot, että mies vain virnistelee ja nauraa sinun hädällesi ja selittää, kuinka helpolla pääset ja kuinka muutkin kestävät, mutta sinä et!

Meillä oli ihan samanlaista ja se oli mielestäni niin julmaa väkivaltaa, että jälkeenpäin en ymmärrä, miten kestin. Ja meilläkin tilanne oli oikeasti siis niin, että minä tein kotona ihan kaiken ja taloudellisesti myös maksoin puolet kaikesta, vaikka mammalomalla olinkin. Ja tilanteessa olisi auttanut ihan se, että mies olisi kuunnellut ja osoittanut arvostusta myös minun "työtäni" kohtaan. Sain kuitenkin vain kuulla sitä, kuinka surkimus olen, kun olen iltaisin väsynyt tai pyysin häneltä ehkä kerran kuukaudessa apua vaikkapa yöllä vauvan kanssa. Ja kaikista pahinta oli se halveksuva ja pilkkaava nauru, joka soi vieläkin päässäni.

Minä lähdin, enkä ole katunut hetkeäkään. Mies haluaisi takaisin, mutta minä en enää suostu siihen helvettiin. Sinä päätät itse, mitä teet ja tietysti liitto kannattaa yrittää pelastaa. Mutta jos mies ei suostu ulkopuoliseen apuun, voi tilanne olla tosi tukossa!

samanlainen aamu..
Ja minä olen kanssa hullu. Sillähän ei ollut merkitystä, että mies häipyi eilen ryyppäämään mitään sanomatta, jätti minut lasten kanssa kotiin ja minulla oli kuumetta eilen 39 astetta..

Aamulla, kun olo oli jo hieman parempi, kysyin millä oikeudella teki sellasen tempauksen, millä rahalla ryyppäsi kun eilen ei ollut kuulemma yhtään ylimääräistä.. Ja vastauksena paskanen nauru, ei kuulu mulle!!!

Itse en nää enää muuta vaihtoehtoa kuin häipyä. 12 vuotta paskaa, ja nyt vasta huomaan ettei se ikinä muutu..

Pistä tollanen mies kiertoon. Ansaitset parempaa kohtelua. Kodin ja lasten hoitaminen ei ole vain sinun hommasi, ne on yhteisiä, joten miehenkin PITÄÄ osallistua. Jos ei miestä kiinnosta sinun jaksamisesi ja kodin muut jutut niin pistä kiertoon. Yksinhän sinä nytkin teet kaiken... Ehkä joskus jopa löydät jonkun joka arvostaa sinua ja lapsiasi sen verran ettei jätä pulaan eikä yksin kantamaan taakkaa. Tuo virnistely ja kettuilu kuulostaa pahalta.. Onko hän teini vai mikä? Ei ainakaan aikuinen vastuunsa kantava rakastava mies...

Minulla on 20-vuoden kokemus kyseisestä tilanteesta, joten tiedän mitä tunnet ja elät. Tilanteen nimi on henkinen väkivalta. Opettele tunnistamaan se ja sen muodot ja ennenkaikkea opettele puolustautumaan sitä vastaa. Tarvitset ehkä ammattilaisen apua. Tilanteesi on erittäin vakava ja erittäin vaarallinen sinun omalle terveydellesi! Pistä jätkä kova kovaa vastaan ja hanki ulkopuolista apua edes lähipiiristäsi! Tyyppi on selvästi henkisesti alikehittynyt ja uskomattoman naivi alistaja.

Kirjoitat näin: "Harkitsen kyllä vakavasti eroamista, kun joku varmaan sanoo että lähde, mikä ei ole maailman helpoin asia sillä itsetuntoni on miinuksella."
Paraneeko itsetuntosi, jos jäät? Ei. Muuttuuko miehesi käytös? No ei tasan!
Ainoa, mikä miehesi voi herättää, on sellainen äkkipysäys ja selkä seinää vasten -tilanne, että ukon on pakko nostaa katseensa sieltä omasta navasta. Hänhän on itsekäs ja laiska, ei suinkaan mikään masentunut. Jos hän olisi masentunut, ei varmasti menisi ja tulisi niinkuin havumajan ovista. Ja oman puolison nimittely mielisairaaksi kertoo aika paljon sanojasta itsestään. lähde.

jo hyviä neuvoja monilta, mutta sen verran on pakko kirjoittaa, että muutamien kanssa olen ihan eri mieltä tuosta riitelystä lasten edessä.

Tottakai lasten edessä saa ja pitääkin riidellä, MUTTA asiallisesti ja hillitysti. Älytön huutaminen ja tavaroiden heitto on lapsille haitallista katsottavaa ja kuunneltavaa ja se todellakin pelottaa heitä. Ihan sama, vaikka tilanne selvitettäisiin heille jälkeenpäin. Ja mitenkäs selität alle 2-vuotialle muutenkaan. Lapsia pelottaa, kun vanhempi tuntuu muuttuvan ihan toiseksi persoonaksi.

Ns. tavallinen riitely on tottakai sallittua, mutta silloinkin lasten pitäisi nähdä myös sovinto. Minusta pohjaton huutaminen, itkeminen ja tavaroiden heittely ei kuulu edes kahden aikuisen ihmisen "sallittuun" riitelyyn. Kyllä erimielisyydet pitäisi pystyä selvittämään muutenkin.

Sinulle antaisin neuvon lähteä, vaikka se olisikin vaikeaa. Jos sinulla on noin kova hätä ja mies nauraa päin naamaa, niin en näe tilanteeseenne tulevan minkäänlaista muutosta paitsi ehkä huonompaan.

mä ennen aina huusin ja mitkin,raivosin ja kerran kirjahyllynkin hajotin suutuspäissäni mutta lopetin kun tuli paha fiilis aina itselleni sisäisesti.

Nykyään kun ukko vittuilee,en ees kuuntele,katson vain tvtä,luen kirjaa,ajattelen omiani ja kaik paska menee ohi korvien.

Lapsille raivoomisen lopetin useita vuosia sitten ja onneksi ajoissa sillä nyt kun he jo teinejä,ei ois välit näin hyvät jos oisin jatkanut huutamista.

Lähde aluksi vaikka kävelylle tai mene nukkumaan tai lue kirjaa tai mikä nyt sinusta tuntuukin mieleisemmältä niin siitä se hiljalleen paranee,suosittelen,kokemuksesta;>

kuulostaa vaan niin tutulta. mulla muksut nyt kohta vuoden ja 3v ja aika prässi takana. Sun miehesi ei vaan tajuu mitä sinä käyt läpi. Mun miehellä sama vitsi ja samat lätinät et olen hullu.

No hulluuteni ei ole kuitenkaan sellaista lajia etten olis pystynyt hoitamaan kahta moniallergista lastani niin että ihan iloisia ja reippaita tytteleitä nuo ovat.

MEillä vielä apuvoimia ihan näihin päiviin asti ollut saatavilla kehnosti ja tosi surkea olen ottamaan omaa tilaa. Mutta yritän parantaa tapojani..

nyt just on viikko takana vauvarokko ja oksennustaudit samaan syssyyn, mies oli toteuttamassa itseään eli töissä useamman päivän, palautui dokaamalla ja nukkumalla pitkään, pyysin hetkeksi auttamaan pienemmän kanssa mutta kieltäytyi kun halusi istua netissä rauhassa.

en voinut muuta kuin provosoitua, olis oikeesti tehnyt mieli lyödä turpaan. Kyllä minä niin vihainen olin.

Hullu nainen suuttui taas ja mies sai hyvän syyn häipyä.Mutta joo tuo virnistely se vasta aivoon ottaa.

Perheterapeutista se jotain mutisi ulos häipyessään. Taitaa olla aika pistää mies vastaamaan sanoistaan