kävin päivällä lenkillä koskenmäen suunnalla. vastaan tuli mieshenkilö keskikokoisen koiransa kanssa ja koira teki kikkarat jalkakäytävän reunaan koira sai tarpeensa tehtyä niin saman tien tämä mieshenkilö keräsi kikkarat muovipussiin ja jatkoi matkaansa en ole ennen moista nähnyt,ihmettelen miksi tämä henkilö teki tämän ihan keskellä kylää kaiken kansan nähden ja vielä taajamassa,onko joku muu nähnyt vastaavaa tämä oli minulle ensimmäinen kerta
koiranulkoiluttaja.
arska.
10931
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Kahdesti olen nähnyt koiran vääntävän tortun. Ei ole mitään kaunista katseltavaa.
Jos joku todellakin on kerännyt koirankikkarat muovipussiin, niin nostan hattua hänelle, 99,9 prosenttia koiran ulkoiluttajista ei välitä pätkääkään mihin heidän piskinsä käyntikortin jättää tai mihin se tortut vääntää.
Täällä Virroilla tuollainen hieno käytäntö on ihan jokapäiväistä.
Hieno tapa, sillä paikat pysyvät ainakin tuon takia puhtaina.
Unohtui mainita, että Virroilla on runsaasti kevyentien varsilla kakkapönttöjäkin mihin koiran jätökset voi tallettaa.
...yhteensä noin 2km kevytväylää, jonka varteen sijoitettu 3kpl kakkalaatikoita. Kyllä kunta on panostanut.
Lisäksi Virroilla on paljon uteliaita ihmisiä, jotka kurkkivat mm. kakkalaatikoihin.
Koskenmäessä, Nokialla tosiaan ollaan niin fiksuja, että osataan oman, jos toisenkin kikkareet ottaa talteen.
"Asian" tekeminen, niin "sinulle" kuin "minulle" on tärkeä ja "pyhä" hetki! Ei ole väliä onko suuri vai pieni, samat "asiat" ne kaikilla elävillä.
Jos osaa rakastaa lemmikkiään, kyllä osaa hoitaa hoitaa myöskin jätökset.
Ei tämä ole uusi ilmiö.
HYVÄ!
Minä en kyllä kerää mitään kikkareita, kyllä ne joku mummo sieltä kävelytieltä noukkii, jos ei muuta niin vievät kengissään kotiinsa.
poimivat jäljelle jääneitä murenia suuhunsa!
Kylläpä on kamalaa. Tiedätkö mitä oppiminen on? Tai mikä on vanhempien vastuu jälkikasvustaan?
ne heitellään pitkin mäkeä ihan kuin koko maailma olisi yhtä tuhkakuppia.
Mikäs on jätöksien aiheuttajan vastuu?