Miksi autoa ei

toisessa eu-maassa. Kriteerit ovat sama, en vain halua maksaa katsastuksesta nykyistä korkeaa hintaa. Laatu on varmaan aivan hyvä muaallakin.
Milloin meistä suomalaisista tulee tasavertaisia muiden eu.kanslaisten kanssa, kysyn vaan. Ja vastaan ettei milloinkaan.
142008
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Pitäisi katsastuttaa Virossa, kun tätä ei hyväksytä, niin valitus EUn tuomioistuimeen. Kävisi samoin kuin aikoinaan tuonti autojen verotuksen kanssa. Olisi taas Suomalaisilla virkamiehillä töitä pitkäksi aikaa keksiä selityksiä.

Äänestä
  • urhoollinen. Pane toimeksi, koska itselläni on
    todennäköisesti katsastus kahden ja puolen vuoden päästä. Käyn sitten Virossa.

    Äänestä

EU:ssa.
Kukin jäsenvaltio pitää omaa rekisteriä ja hyväksytyn katsastuksen edellytyksinä ovat ajoneuvon kunnon lisäksi myös lakisääteisten maksujen (verot ja liikennevakuutus) olevan ok.
Tästäpä johtuu myös rekisteröintikatsastus velvollisuus, jos tuot auton vaikkapa Saksasta Suomeen.
Millä konstilla Virolainen katsastaja voisi varmistua, ettei Sinulla ole vero/vakuutus pystyjä Suomessa? ja mitenköhän katsastus tieto tulisi tulisi tänne rekisteriin?

Äänestä
  • tuontirekisteröinnitä. Ootko kuullut koskaan internetistä ja muista tavoista joilla voi asiat hoitaa kuten verojen maksut yms.

    Äänestä

  • kirjoittelin en kirjoitti:

    tuontirekisteröinnitä. Ootko kuullut koskaan internetistä ja muista tavoista joilla voi asiat hoitaa kuten verojen maksut yms.

    asiat.

    Ota yhteyttä liikenne-ja viestintäministeriöön joka on AKE:n pomo ja kerro heille ongelmasi:

    Haluan ehdottamasti suorittaa ajoneuvoni määräaikaiskatsastuksen jossain muualla kuin Suomessa.
    Perustelet kantasi ja pistät virkamiehiin liikettä, saadaanpa työryhmä kokoon laatimaan muistioita. Parin vuoden pähkäilyjen jälkeen jättävät asian silleen ja perustavat uuden työryhmän. Jo löytyy virkamiehille töitä.
    Eivätpähän kaikki työt Suomesta lopu ja kaikki duunit valu Kiinaan.

    Äänestä

  • rekisteröinti kirjoitti:

    alkavat tekemään yhtään mitään. Eipähän virolaista autoakaan voi Suomessa katsastaa, vaikka kuinka haluaisi. Nyt joku kysyy kuka niin hullu olisikaan? Minulla vaan on hieman negatiivisia kokemuksia virolaisten katsastustoimisnnasta. Suomessa kalliimpaa, mutta oikeudenmukaisempaa ja parempaa palvelua.

    Äänestä

Andreas, Björn, Michael tai Ljudmila maksanut lakisääteiset vero- ja vakuutusmaksunsa kotimaassaan?

Ajoneuvon kunnon tarkastushan on yksinkertaista.

Mihinköhän rekisteriin viedään tieto hyväksytystä katsatuksesta, kas kun sellaista ei ole!?!?

Äänestäthän seuraavissa eurovaaleissa ehdokasta, joka avaa yhtenäisrekisterin koko EU:ssa.

Lycka till, tomorrow will be better; parempia aikoja odotellessa!

Äänestä

Asun Ruotsissa, täällä maksaa tänään normaali vuotuinen katsastus 300 SEK. 1€ on tänään 11.025 SEK, eli 27.21 €

Äänestä
  • Miksi kannattaa viedä ulkomaille auto katsastukseen kun täällä suomessa saa auton katsastettua 20-30e miksi.miksi. ja vielä miksi?on se vaan tyhmää maksaa liikaa.

    Äänestä

  • tsutsu kirjoitti:

    Miksi kannattaa viedä ulkomaille auto katsastukseen kun täällä suomessa saa auton katsastettua 20-30e miksi.miksi. ja vielä miksi?on se vaan tyhmää maksaa liikaa.

    Sinun pitää kysyä sitä noilta jotka asiasta valittavat. Minä ilmoitin vain Ruotsin hinnat.
    Auton vienti Viroon maksaa jo 85 € edestakasi, auto mies eläkeläiseltä. Ei taida paljon kannattaa. Katsastus Virossa oli ainakin ennen 500 EEK eli 32€.

    Äänestä

  • tsutsu kirjoitti:

    Miksi kannattaa viedä ulkomaille auto katsastukseen kun täällä suomessa saa auton katsastettua 20-30e miksi.miksi. ja vielä miksi?on se vaan tyhmää maksaa liikaa.

    Vittu aina kun on joku tarjous,tuulee varmasti hylky,joku syy pitää keksiä että saadaan uudelleen konttorille ja kerättyä "täysi"maksu.

    Äänestä

  • saku35 kirjoitti:

    Sinun pitää kysyä sitä noilta jotka asiasta valittavat. Minä ilmoitin vain Ruotsin hinnat.
    Auton vienti Viroon maksaa jo 85 € edestakasi, auto mies eläkeläiseltä. Ei taida paljon kannattaa. Katsastus Virossa oli ainakin ennen 500 EEK eli 32€.

    http://www.eniro.fi/query?partnerid=s24&what=web_local&search_word=katsastus hintojen vertailu
    Tuolta pitäisi löytyä kaikki Suomen katsastushinnat!!!

    Äänestä

  • Kun kilpailu vapautetaan Ruotsissa ja Aat ja Koot rynnii sinne. Ei varpina irtoo katsastus enää alle 30 €.

    Äänestä

  • Elämä on kirjoitti:

    Vittu aina kun on joku tarjous,tuulee varmasti hylky,joku syy pitää keksiä että saadaan uudelleen konttorille ja kerättyä "täysi"maksu.

    jos hylky tulee niin harvoin se on turha jos lakien ja asetusten mukaan mennään. turhia ne voi olla mutta sitten pitää muuttaa lakia ja katsastuksen ohjeistusta,

    Ja jos tarjouksen aikaan hylätään niin onhan se loppuhinta kuitenkin sen tarjouksen verran halvempi, kun arvostelu ei muutu mitenkään oli se hinta 20 tai 90 , vikoja on tai ei ja ainoa ketä siihen voi vaikuttaa on auton käyttäjä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

voi katsastaa kirjoitti:

toisessa eu-maassa. Kriteerit ovat sama, en vain halua maksaa katsastuksesta nykyistä korkeaa hintaa. Laatu on varmaan aivan hyvä muaallakin.
Milloin meistä suomalaisista tulee tasavertaisia muiden eu.kanslaisten kanssa, kysyn vaan. Ja vastaan ettei milloinkaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu