Minä en ymmärrä sitä kitinää mitä kokoomuksessa esiintyy

luulisi olevan hyvä että on yrittäjä ja kokoomuslaisten kun ovat vallassa

sopisi käyttäytyä soveliaasti ja olla tyytyväinen asemaansa kerranki olla iloinen ja hyvällä mielellä.

Se on jotenki totaalisen typerää miten piehtaroivat vanhoissa 70 luvun ahdituksissa.
Toisaalta se on hyvä että tyhmät saavat lopulta ansionsa mukaan.

Tyhmä on se yrittäjä joka valittaa voi sanoa että silloin hän on väärällä alalla samoinkuin poliitikko joka päästelee sammakkoja suustaan väärässä paikassa. Usein se tietää poliittisen uranloppua
5294
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Pitää saada samat oikeudet kuin maajusseilla ja duunareilla, pienyrittäjä on suomessa huonoimmassa asemassa, voi olla että on väärällä alalla, mutta joku oikeus meilläkin on.

Ainoa missä pienyrittäjää muistetaan niin vaalipuheissa, siihen se jääkin.

kuitenki 60% taloudesta pyörii meidän ympärillä, silloin on myös oikeus vaatia jotain.

Äänestä
  • tyhmäpä on ihminen jos äänestää sellaista puoluetta heh

    tee työsi paremmin ja ole sitten tyytyväinen olen ollut yrittäjänä jo kohta 15 vuotta enkä ymmärrä ikuista kitinää minusta on hyvä olla ja menee hyvin

    kannattas vaikka vaihtaa alaa tai lopettaa
    siirtyä nauttimaan siitä mitä sinulla on
    sinulla ja muilla ihmisillä kuten muillakin on yksi elämä turha sitä on tuhlata epäolennaiseen
    kuten äänestää kokoomusta
    ja itkuun ja valitukseen.
    Onni ei tule rahasta vaan omasta hyvästä olosta
    siinä hetkessä missä on kulloinkin

    mikkäään puolue ei sitä sinulle anna jos et ite sitä löydä !!!

    Äänestä

  • saat paremman elämän kirjoitti:

    tyhmäpä on ihminen jos äänestää sellaista puoluetta heh

    tee työsi paremmin ja ole sitten tyytyväinen olen ollut yrittäjänä jo kohta 15 vuotta enkä ymmärrä ikuista kitinää minusta on hyvä olla ja menee hyvin

    kannattas vaikka vaihtaa alaa tai lopettaa
    siirtyä nauttimaan siitä mitä sinulla on
    sinulla ja muilla ihmisillä kuten muillakin on yksi elämä turha sitä on tuhlata epäolennaiseen
    kuten äänestää kokoomusta
    ja itkuun ja valitukseen.
    Onni ei tule rahasta vaan omasta hyvästä olosta
    siinä hetkessä missä on kulloinkin

    mikkäään puolue ei sitä sinulle anna jos et ite sitä löydä !!!

    Mutta täällä on niitäkin jotka eivät pärjää, vituttaa tuollainen punikkimainen omaan napaan tuijottelu.

    On sitten ollut demarit tai kokoomus vallassa mitään parannusta ei ole tapahtunut.

    Työni olen aina tehnyt hyvin, se on pakko tehdä yrittäjänä, duunarina ei, niillä on liitot takana

    Ja en usko että olet yrittäjä tuollaista paskaa suoltaa vain punikit

    Äänestä

  • ja pärjännyt hyvin ja tänäk... kirjoitti:

    Mutta täällä on niitäkin jotka eivät pärjää, vituttaa tuollainen punikkimainen omaan napaan tuijottelu.

    On sitten ollut demarit tai kokoomus vallassa mitään parannusta ei ole tapahtunut.

    Työni olen aina tehnyt hyvin, se on pakko tehdä yrittäjänä, duunarina ei, niillä on liitot takana

    Ja en usko että olet yrittäjä tuollaista paskaa suoltaa vain punikit

    eivät ole kokoomuksen tai keskustan päätettävissä ?

    Muuttaisiko tämä näkemystäsi varsinaisen vallan suhteen,vallan joka ei ole riippuvainen parlamentarismista ?

    http://www.vatt.fi/ajankohtaista/kolumnit/kolumni/news_1808_id/171

    Äänestä

  • kun kunnallisia kohteitan jaetaan yrittäjille suojatyö paikoiksi ja kunnan duunarit potkitaan maantie tehtaalle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


samoin näissä yrittäjä kann... kirjoitti:

luulisi olevan hyvä että on yrittäjä ja kokoomuslaisten kun ovat vallassa

sopisi käyttäytyä soveliaasti ja olla tyytyväinen asemaansa kerranki olla iloinen ja hyvällä mielellä.

Se on jotenki totaalisen typerää miten piehtaroivat vanhoissa 70 luvun ahdituksissa.
Toisaalta se on hyvä että tyhmät saavat lopulta ansionsa mukaan.

Tyhmä on se yrittäjä joka valittaa voi sanoa että silloin hän on väärällä alalla samoinkuin poliitikko joka päästelee sammakkoja suustaan väärässä paikassa. Usein se tietää poliittisen uranloppua

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu