...miksi kukaan ilmoittaa täällä lapsensa nimenannosta? Tai miksi joku kyselee muiden mielipidettä siihen, mikä lapselle nimeksi?? Tai miksi loukkaantua siitä, että joku typerys tällä palstalla arvostelee lukemiaan nimiä???
kertoisiko joku....
20
2211
Vastaukset
- Kiiranen
Mutta on eri asia millä tavalla ei pysytä enään asiassa vaan mennään asiattomuuksiin. Uskon että kysymyksessä on lapsettomat ihmiset jotka ovat kateellisia ihmisiä toisten onnesta, eikö ole ihana asia ilmoittaa palstalla niin kaunista asiasta kuin uuden ihmisen nimi.
Täällä internetissä riittää tarpeeksi pahaa luettavaa muutenkin ja mielestäni on alentavaa tulla häiritsemään äidit ja isät osastolle, toivon että häiriköt pysyisivät pois täältä.- -----
Kyllä ne lapsellisetkin osaavat sanoa rumasti tuttujen ja tuntemattomienkin lasten nimistä. Itse en ole netissä lasteni nimiä julkaissut, mutta live elämässä ne pahimmat kommentit ovat tulleet sellaisilta ihmisiltä, joilla on omat lapset jo tehtynä. Lapsettomat eivät ole juurikaan nimiä kommentoineet, varsinkaan tahattomasti lapsettomat. Lapsesta vielä haaveilevat ovat oikeastaan kommentoineet ainoastaan silloin jos nimi on ollut sellainen, jota he olivat ajatelleet omalle lapselleen, mikäli sellaisen saavat.
- ymmyrkäinen
Minäkään en ymmärrä, miksi täällä joku ilmoittaa lapsensa nimenannosta. Tämän palstan nimihän on KASTETTUJA, joka siis tarkoittaa, että täällä pitäisi ilmoittaa kastetut eli seurakuntaan liitetyt ihmiset (myös ne, jotka liittyvät seurakuntaan esim. rippikoulun käynnin yhteydessä juuri ennen konfirmaatiota tai ne, jotka liittyvät seurakuntaan voidakseen pitää kirkkohäät).
Kaste tarkoittaa seurakuntaan liittämistä, ei nimen antamista!- mitenkään ymmärrä
haista nyt paska..juhla sekin on jos pieni ihminen saa nimen..siinähän juhlitaan uutta elämää..ei sitä kastetta juhlia tarvi..vaan sitä että pikkuinen on syntynyt..mielestäni se on kaikkien oma asia kastetaanko lasta vai ei, juhlia sitä saa kuitenkun..
- Kastebilettäjä
mitenkään ymmärrä kirjoitti:

Syntymäjuhlat ja nimiäiset voidaan bilettää täysin kasteesta erillisinä juttuina.
- se on...
mitenkään ymmärrä kirjoitti:
haista nyt paska..juhla sekin on jos pieni ihminen saa nimen..siinähän juhlitaan uutta elämää..ei sitä kastetta juhlia tarvi..vaan sitä että pikkuinen on syntynyt..mielestäni se on kaikkien oma asia kastetaanko lasta vai ei, juhlia sitä saa kuitenkun..
juhlan paikka kun lapsi syntyy ja miksei sekin, kun lapsi saa nimen. Mutta miksi tulla sitä juhlimaan ja siitä imoittelemaan kastettujen palstalle? Sama kun menisi vaikka kertomaan kihlauksestaan syntymäpäiväpasltalle. Ei mitenkään liity toisiinsa.
- kerran huoh
se on... kirjoitti:
juhlan paikka kun lapsi syntyy ja miksei sekin, kun lapsi saa nimen. Mutta miksi tulla sitä juhlimaan ja siitä imoittelemaan kastettujen palstalle? Sama kun menisi vaikka kertomaan kihlauksestaan syntymäpäiväpasltalle. Ei mitenkään liity toisiinsa.
voi nyt hyvänen aika mitä se teitä häiritsee..hankkikaa elämä..minusta se on aivan sama onko lapsi kastettu vai ei on kiva kuulla mitä on ihmiset antaneet lapsilleen..et hei jos ei muuta tekemist ni huoh..säälittävää
- vanha jäärä
kerran huoh kirjoitti:
voi nyt hyvänen aika mitä se teitä häiritsee..hankkikaa elämä..minusta se on aivan sama onko lapsi kastettu vai ei on kiva kuulla mitä on ihmiset antaneet lapsilleen..et hei jos ei muuta tekemist ni huoh..säälittävää
Minustakin on kiva kuulla, mitä nimiä ihmiset ovat lapsilleen antaneet. Tämä vain on väärä palsta sille, koska tänne kuuluu ilmoittaa kastetut.
Keskustelu on hankalaa, jos keskustellaan ihan eri asiasta kuin otsikko antaa ymmärtää...ei siis synny keskustelua, koska asiasta kiinnostuneet eivät hoksaa lukea oikeata palstaa.
Vai mitä mieltä olette Vanhasen kihlauksesta? Syntyykö tänne siitä keskustelua...tuskin ainakaan kovin vilkasta. - daaaa
vanha jäärä kirjoitti:
Minustakin on kiva kuulla, mitä nimiä ihmiset ovat lapsilleen antaneet. Tämä vain on väärä palsta sille, koska tänne kuuluu ilmoittaa kastetut.
Keskustelu on hankalaa, jos keskustellaan ihan eri asiasta kuin otsikko antaa ymmärtää...ei siis synny keskustelua, koska asiasta kiinnostuneet eivät hoksaa lukea oikeata palstaa.
Vai mitä mieltä olette Vanhasen kihlauksesta? Syntyykö tänne siitä keskustelua...tuskin ainakaan kovin vilkasta.täysin eri asia tuo vanhasen juttu..mä ainakin ilmotan just tälle palstalle kun mun vauva on saanut nimet, kiinnosti se sua tai ei..hähää.ja sä et voi kuule sille yhtään mitään..on täällä muitakin ketä ei ole antanut lastansa kasteelle ja haluaa siitä ilonpäivästä jollekkin ilmoittaa..ja se että jos susta eri asia niin älä kommentoi hölmö=)..hyvää päivän jatkoa sinullekkin
- seurallinen.
daaaa kirjoitti:
täysin eri asia tuo vanhasen juttu..mä ainakin ilmotan just tälle palstalle kun mun vauva on saanut nimet, kiinnosti se sua tai ei..hähää.ja sä et voi kuule sille yhtään mitään..on täällä muitakin ketä ei ole antanut lastansa kasteelle ja haluaa siitä ilonpäivästä jollekkin ilmoittaa..ja se että jos susta eri asia niin älä kommentoi hölmö=)..hyvää päivän jatkoa sinullekkin
"on täällä muitakin ketä ei ole antanut lastansa kasteelle ja haluaa siitä ilonpäivästä jollekkin ilmoittaa.."
Haluat siis ilmoittaa siitä ilonpäivästä, jolloin et ole lastasi "antanut kasteelle". Jos lastasi ei ole tähän mennessä kastettu, eikä aiota kastaa tulevaisuudessakaan, on jokainen päivä kohdallasi tällainen ilonpäivä, josta siis ilmoitat tällä palstalla.
Onnea valitsemallasi tiellä; olet varmaan ainoa Suomessa, ehkä jopa koko Euroopassa, joka haluaa juhlia päivittäin sitä, ettei hänen lastaan ole kastettu...ja ennen kaikkea ilmoittaa siitä päivittäin muillekin kanssaeläjilleen...ja nimenomaan "kastettuja" -palstalla.
Iloisia ilonpäiviä vastaisuudessakin! - heh heh hee
seurallinen. kirjoitti:
"on täällä muitakin ketä ei ole antanut lastansa kasteelle ja haluaa siitä ilonpäivästä jollekkin ilmoittaa.."
Haluat siis ilmoittaa siitä ilonpäivästä, jolloin et ole lastasi "antanut kasteelle". Jos lastasi ei ole tähän mennessä kastettu, eikä aiota kastaa tulevaisuudessakaan, on jokainen päivä kohdallasi tällainen ilonpäivä, josta siis ilmoitat tällä palstalla.
Onnea valitsemallasi tiellä; olet varmaan ainoa Suomessa, ehkä jopa koko Euroopassa, joka haluaa juhlia päivittäin sitä, ettei hänen lastaan ole kastettu...ja ennen kaikkea ilmoittaa siitä päivittäin muillekin kanssaeläjilleen...ja nimenomaan "kastettuja" -palstalla.
Iloisia ilonpäiviä vastaisuudessakin!sä oot outo tyyppi..heh no niitä mahtuu maailmaan..tälle hetkellä minulla on yksi lapsi..ja jos joskun tulen saamaan lisää lapsia niin en aio kastaa lastani..ja kun hänellä on NIMENANTOTILAISUUS niin aion siitä juuri tällä palstalla ilmoittaa..se että olet outo olet myös jotenkin yksinkertainen kun tarvii viilata pilkkua jos kirjoitin asian jotenkin väärin..mutta ei siinä mitään jatka toki tärkeää tehtävääsi, ei sulla vissiin muuta elämää ole..heh no juu hyvää pvän jatkoa sinulle outo tyyppi
- ...
heh heh hee kirjoitti:
sä oot outo tyyppi..heh no niitä mahtuu maailmaan..tälle hetkellä minulla on yksi lapsi..ja jos joskun tulen saamaan lisää lapsia niin en aio kastaa lastani..ja kun hänellä on NIMENANTOTILAISUUS niin aion siitä juuri tällä palstalla ilmoittaa..se että olet outo olet myös jotenkin yksinkertainen kun tarvii viilata pilkkua jos kirjoitin asian jotenkin väärin..mutta ei siinä mitään jatka toki tärkeää tehtävääsi, ei sulla vissiin muuta elämää ole..heh no juu hyvää pvän jatkoa sinulle outo tyyppi
Äidit ja isät-palstalla on "Mikä vauvalle nimeksi?"- ja myös "Ristiäiset ja nimiäiset"-palsta. Miksi haluat ilmoittaa lapsesi nimenannosta siihen kaikista epäsopivimmalla palstalla?
- =)))))
... kirjoitti:
Äidit ja isät-palstalla on "Mikä vauvalle nimeksi?"- ja myös "Ristiäiset ja nimiäiset"-palsta. Miksi haluat ilmoittaa lapsesi nimenannosta siihen kaikista epäsopivimmalla palstalla?
heh edelleen jos ei muuta tekemistä niin on sinulla köyhä elämä jos tarvii lajitella että mihin palstaan tämä juttu kuuluu entäs tämä ja tämä...hei ihan oikeesti oot urpo..ei mun tarvi selitellä sulle mix mä tälle palstalle kirjotan..että kukin tyylillään tosiaan
- ohikulkija...
=))))) kirjoitti:
heh edelleen jos ei muuta tekemistä niin on sinulla köyhä elämä jos tarvii lajitella että mihin palstaan tämä juttu kuuluu entäs tämä ja tämä...hei ihan oikeesti oot urpo..ei mun tarvi selitellä sulle mix mä tälle palstalle kirjotan..että kukin tyylillään tosiaan
Eipä näytä kovin rikkaalta sinunkaan elämäsi, kun jaksat sen toisen kanssa päivästä toiseen väitellä ja puolustella sitä, että aiot ilmoittaa kastettuja-palstalla lastesi nimet.
Ei sinun TARVITSE selitellä, sinä HALUAT selitellä. Joten selitäppäs asia nyt vielä kerran minullekin. - hehehiiiiiiii
ohikulkija... kirjoitti:
Eipä näytä kovin rikkaalta sinunkaan elämäsi, kun jaksat sen toisen kanssa päivästä toiseen väitellä ja puolustella sitä, että aiot ilmoittaa kastettuja-palstalla lastesi nimet.
Ei sinun TARVITSE selitellä, sinä HALUAT selitellä. Joten selitäppäs asia nyt vielä kerran minullekin.oi teitä urpoja..sääliksi käy..hah hah hah haaa..turha teille on mitään ees selittää kun ootte aika lailla näköjään yksinkertaista luokkaa.mut onnex en oo teille mitään selityksiä vaille..heh joten hyvää pvän jatkoa
- toinen ohikulkija
hehehiiiiiiii kirjoitti:
oi teitä urpoja..sääliksi käy..hah hah hah haaa..turha teille on mitään ees selittää kun ootte aika lailla näköjään yksinkertaista luokkaa.mut onnex en oo teille mitään selityksiä vaille..heh joten hyvää pvän jatkoa
pointi olikin kyseisen ihmisen mielipiteestä että kastettujen palstalla voi myös kertoa nimenantojuhlasta, vaikka ei lasta kastettu..minusta se on ihan ok.minun lapseni kastettiin mutta ei minua haitta nuo toisetkaan ilmoitukset
- idea-pertti
toinen ohikulkija kirjoitti:
pointi olikin kyseisen ihmisen mielipiteestä että kastettujen palstalla voi myös kertoa nimenantojuhlasta, vaikka ei lasta kastettu..minusta se on ihan ok.minun lapseni kastettiin mutta ei minua haitta nuo toisetkaan ilmoitukset
Tottakai täällä voi kertoilla minkälaisista asioista itse haluaa. Kukaan ei poista tekstejä, jotka ovat asiallisia, vaikka ne eivät palstan aiheeseen mitenkään liittyisikään. Joten kertoilkaa kaikki, mitä haluatte.
Minä muuten ostin tänään kaksi litraa maitoa ja limpun. Entäs te muut?
Kaste ja nimenantojuhla ovat muuten yhtä kaukana toisistaan kuin vaikkapa kaste ja tupaantuliaiset. No mutta siinähän idea; kertokaa, minkä nimisiä ihmisiä oli tupaantuliaisissanne! Minuakaan ei yhtään haittaa, vaikka kertoisitte kenenkä nimiä; niin vapaamielinen minä poika olen! - hoooo
idea-pertti kirjoitti:
Tottakai täällä voi kertoilla minkälaisista asioista itse haluaa. Kukaan ei poista tekstejä, jotka ovat asiallisia, vaikka ne eivät palstan aiheeseen mitenkään liittyisikään. Joten kertoilkaa kaikki, mitä haluatte.
Minä muuten ostin tänään kaksi litraa maitoa ja limpun. Entäs te muut?
Kaste ja nimenantojuhla ovat muuten yhtä kaukana toisistaan kuin vaikkapa kaste ja tupaantuliaiset. No mutta siinähän idea; kertokaa, minkä nimisiä ihmisiä oli tupaantuliaisissanne! Minuakaan ei yhtään haittaa, vaikka kertoisitte kenenkä nimiä; niin vapaamielinen minä poika olen!no hyvä ettei haitta mitä sitte väännät urpo
- Unelmavauvat
Tuskin nämä oikeita vauvoja ovat.
Suurimmaksi osaksi kuviteltuja ristiäisiä. Leikkiä ja peliä.
Kaikeksi onneksi.
Monella lapsilla olisi edessään kaamea elämä, jos pahimmat nimet todella otettaisiin heille virallisiksi nimiksi.- täh..mitä
no jos asiat ovat noin kuin sanot, niin ei niillä ihmisillä vissiin kauheen rikas elämä voi olla
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä1404422Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3502230Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik32114Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2481891- 1071820
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4561787Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4831621MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar571479Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun4881363Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat441338