Katsoin eilen Dark Waterin. Eli Hideo Nakatan, alkuperäisen Ringin ohjaajan, uusimman DVD-julkaisun.
Ei hakannut Ringua, mutta loppupuolella oli kyllä omat pelottavat hetkensä, kunhan ensin alkuosan laahaavista henkilöesittelyistä päästiin. Suht persoonallinen kauhumätkäisy kuitenkin.
Onko täällä kuinka paljon ihaajia / vihaajia?
Ei hakannut Ringua, mutta loppupuolella oli kyllä omat pelottavat hetkensä, kunhan ensin alkuosan laahaavista henkilöesittelyistä päästiin. Suht persoonallinen kauhumätkäisy kuitenkin.
Onko täällä kuinka paljon ihaajia / vihaajia?
Vastaukset 6
Vanhimmat
...mutta kuten sanoit, ringulle ei pärjää sitten alkuunkaan. Lupaavalta kyllä vaikutti ja oli ihan jännittäväkin muutamassa kohdassa. Loppuratkaisu oli myös hyvä.
Pisteet 3/5.
Tykkäsin kyllä Dark Waterista.
Ne "alun kyllästyttävät henkilöesittelyt" olivat minusta mielenkiintoisia ja tunnelmaaluovia.
Ja se punainen kassi, se oli pelottava! Olin aivan paniikissa, hehee.
Ringu on jäänyt näkemättä, ainoastaan Ameriikan versio on nähty siitä, joten ei voi verrata.
Antaisin 4/5 pistettä. Olen siis eri mieltä kuin aiemmat kirjoittajat. Vaikuttikohan asiaan se, että olen nainen, ja samaistuin päähenkilöihin aika pahasti.
Sorruin kyllä vääränlaiseen sanavalintaan kun puhuin laahaavista henkilöesittelyistä. Tottakai niitä pitää olla ja yleensä ne ovat tempoltaan vähän rauhallisempia. Niin että mielestäni tässä Dark Waterin tapauksessa puhuttaisiin aluksi enemmänkin ihmissuhdedraamasta, joka saa kauhuleffan aineksia vasta lopussa.
Ja pitkästä aikaa meikäläistä jopa pelotti kauhuleffaa katsellessa.
Niin että kyllä minäkin Dark Waterista ihan pidin.
Dark water oli loistava elokuva.
alku peränen ring0 oli kyllä aika surkea ja ei niin pelottava ku se jenkki versio ring.
LIITTYKÖ TÄÄ DARK WATER 2002 VERSIO ELISA LAMIN KUOLEMAAN
OIS KYL KIVA NÄHDÄ TOI JOSKUS