Taas se on nähty. Komuilla tuli kiire saada Mannisen avaama keskustelu pois palstalta. Keskustelussa ei ollut mitään mikä olisi ollut sääntöjen vastaista, mutta ongelma on tässä: keskustelussa kävi ilmi, miten Manninen pystyi yksiselitteisesti osoittamaan Kai Kontturin ja marxin teorioiden välillä olevat ristiriidat.
Lisäksi Kontturi tuli todenneksi työeläkemaksut riistoksi ja hän ei uskaltanut jatkaa keskustelua hyvinvointiyhteiskunnasta marxilaisuuden näkökulmasta - kas kun valtaosa hyvinvointiyhteiskunnan osatekijöistä on marxilaisesta näkökulmasta riistoa.
Toisaalta allekirjoittanutkin käsitteli riiston vähentämistä Fortumin esimerkin valossa sillä tavalla että Kontturi katsoi parhaimmaksi vaieta. Esimerkkihän osoitti miten miljarditulosta tahkonneen Fortumin voitot jaettaisiin. Kontturin oppien mukaisesti Fortumin voitot jaettaisiin Fortumin työntekijöille: jokainen fortumailainen saisi 200 000 euron vuosibonuksen - verottomana - oman palkan päälle. Valtio jäisi nuolemaan näppejään ja se tietäisi muiden verotulojen korottamista. Ei ihme että Kontturi laittoi päänsä pensaaseen.
Mutta tämä ei ole uutta kommunismin ihmemaassa. Kommunismin oppeja kun katsotaan yksinkertaisten esimerkkien valossa niin kiistatta nähdään miten rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät. Ehkäpä se juuri onkin Kontturin ja muiden pseudotieteilijöiden perimmäinen tarkoitus!
Kontturista
5
221
Vastaukset
Täällä ei kukaan pakene porvareita, miksi pakenisi? Teitähän pistetään pian pinoiksi, kun velanmaksu alkaa.
Tässä pätkä Kai Kontturia suunsoittosi hillitsemiseksi, porvari raato:
Marx korjaa Smithin virheitä
Lähes kolmesataa vuotta sitten Adam Smith (1723–90) kehitti kansantaloustieteen teorian, jonka mukaan kansantalouden tuotanto on palkat, korko- ja maakorko eli sanalla sanoen palkka ja voitto. Tämä on edelleen käytäntönä kansantalouden tilinpidossa, josta nykyään käytetään nimitystä bruttokansantuote, BKT. Smithin teorian mukaan kokonaistuotannosta puolet jätetään BKT-tilaston ulkopuolelle. Se ei ole eikä pyrikään olemaan kansantalouden tuloslaskelma.
Sata vuotta myöhemmin Karl Marx (1818–83) julkaisi kansantaloustieteen arvostelua teoksessa "Pääoma" uuden kansantaloustieteen teorian. Siinä Marx toteaa, että "A. Smithin ensimmäisenä virheenä on se, että hän samaistaa vuotuisen tuotearvon ja vuotuisen arvotuotteen. Jälkimmäinen on pelkkä kuluneen vuoden työn tuote; edellinen sisältää sitä paitsi kaikki arvoainekset, jotka kulutettiin vuosituotetta tuotettaessa, mutta tuotettiin sitä edellisen ja osaksi vielä aikaisempienkin vuosien kuluessa: tuotantovälineet, joiden arvo vain ilmaantuu uudelleen – joiden arvoa kuluneen vuoden työ ei tuottanut eikä uusintanut. Tämän virheensä avulla A. Smith onnistuu noitumaan vuosituotteen pysyvän arvo-osan olemattomiin.".
Marxin ajatuksen mukaan arvoteorian ydin on siinä, että työ on kaiken aineellisen rikkauden lähde. "Jos vähennetään se kaikkien erilaisten hyödyllisten töiden kokonaissumma, mikä… (tavaroihin) sisältyy, niin jää aina jäljelle perusaine, joka on olemassa luonnossa ilman ihmisen vaikutusta.".
Marxin tarkoittamalla vuosituotteella, kokonaistuotannolla, on kaksi eri arvomuotoa; arvotuote ja tuotearvo. Arvotuote saadaan, kun kokonaistuotannosta vähennetään (nettopalkat ja -voitot, sotumaksut ja verot) työn tulokset, jäännös on arvoaineksia, liikkuvaa pääomaa. Osa siitä tuotettiin "edellisen ja osaksi vielä aikaisempienkin vuosien kuluessa". Näillä perusteilla saadaan kansantalouden tuloslaskelma, joka vastaa hyvän kirjanpidon vaatimuksia. Ja edelleen. Kun nyt vuoden kokonaistuotannosta vähennetään tuloslaskelman liikkuva pääoma ja palkat saadaan erotukseksi yksinkertaisen uusintamisen lisäarvo.
Jo paljon ennen (1845) kansantaloustieteen tutkimuksiaan Marx toteaa filosofiassaan, että ”Kysymys vastaako inhimillistä ajattelua esineellinen totuus, ei ole teorian, vaan käytännön kysymys. Ihmisen täytyy todistaa käytännössä ajattelunsa totuus, ts. sen todellisuus ja voima, tämänpuolisuus.” (Kursivointi KK). Tämän näkemyksensä mukaan Marxin täytyi tietää kansantalouden teoriansa toimivan myös käytännössä. Sen todistamiseen hänen aikansa ei kuitenkaan riittänyt.
Tässä esityksessä ovat peräkkäin todelliseen vuoden 2006 aineistoon perustuvat tulokset Suomen kansantaloudesta. Smithin teorian mukainen kansantalouden bruttokansantuote on ennalta sovittu tilastokokoelma, joka antaa runsaasti tilaa poliittisesti tarkoituksenmukaiselle manipuloinnille. Niinpä säännönmukaisesti vuosituloksen yhteydessä korjaillaan myös kahden edellisen vuoden tilastolukuja. Sen sijaan Marxin arvoteorian mukaista kansantalouden tuloslaskelmaa ei voi manipuloida syyllistymättä kirjanpidon väärentämiseen.
Esitys jatkuu ja pitää sisällään joukon taulukoita, joita ei ole julkaistu vielä julkisesti, mutta pian on.- PappaManninen
nolla nolla nolla nollan nolla.........
Mikä siihen on syy?
Hoh hoh hoh hoh hooo kun olet tyhmä!
http://tuotantotapa.spaces.live.com/default.aspx
Mitä sanoo Kontturi ja lisää tulee...
Porvari riistäjälle tulee pian paska housuun!- Kysyjä X
...joka keuhkoaa olevansa kommunisti, mutta silti itkee osakekiimassaan Boomeranger Boatsin omistajuutta itselleen.
Rainesto: mikä vika on kommunismissa kun sulla on hinku tuotantovälineiden omistajaksi?
Kontturilla ja sinullahan tässä on paskat housuissa kun ette uskalla edes keskustella. Vai eikö kontturi uskalla esiitytyä osakekiimaisen feikkikommunistin riveissä? Haaahahhhahhahhah!!!!
- puhut?
Et ainakaan Suomesta. Suomi on kyllä täynnä porvareita jotka ennen vaaleja lupaavat laittaa julkisen terveydenhuollon kuntoon ja pienituloisille kunnolliset tuet kitutukien tilalle. Kumma juttu. Köyhyys ei ole loppunut puheilla. Ei edes tilastoja värkkäämällä uusiksi. Työttömyys jopa lisääntyy porvarien ponnistelujen ansiosta Suomessa. Nehän vähentää julkiselta puoleleta duunareita. Vientiyritykset vähentää duunareita. Että olette maailmasen surkeaa porukkaa, te porvarit! Osaatte lisätä köyhyyttä samaan aikaan kun jaatte rikkaille veronalennuksia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 16912723
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1525446Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454750Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1493689Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska392778Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1201945Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1101696Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3651634Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1071533Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1361471