Valehtelu
osataan (sdp)
293
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ahde kertoi totuuden. Joku yhdistys oli antanut avustusta 10000 euroa hänen vaalityöyhdistykselleen.
Sen selvittyä, että nekin rahat, jotka yhdistyksille lahjoitetaan toisen yhdistyksen taholta kuului ilmoittaa, hän on palauttanut rahat.
Haastattelutilanteessa kysyttiin Ahteelta sitä, että oliko hän lahjoittaja yhdistyksen asiamiehen tms lapsen kummi. Siinä tietysti oli syykin. Kyseinen lahjoittaja yhdisty rahoitti pääasiassa porvareita suoraan tai välillisesti. Ja oli tietty ongelmallista ettei lapsen isä olisi muistanut lapsensa kummin olemassaoloa.
Mitään laitonta ei kuitenkaan ollut tapahtunut.
Ahde palautti rahat ja se oli oleellista.
SIITÄ HATUNNOSTO. Palauttivatko muut, voidaan kysyä.
Porvareilla on tapana tonkia toisten roskatunkijoita ja häämäävät omat tekemisensä.
nauhoja ja horista vielä ohi aiheen. Olisit kertonun Fantastista kattaisen ja ruususvanhasen valehtelua vuorottain, kuka on eläkepelleilyn isä ja kuka kummi. Nämä ovat nyt näitä ajankohtaisia paskanpuhumisen ennätyksiä. Näitähän tällä paskan synonyymigeneraattori kattaisella riittää.