Mitä sanoo

Äänestääkö yleislakko-juttaa. Lamaa !

Tuskin !

Yleislakko on ammattiliittojen keskusjärjestöjen yhdessä sopima, kaikkia tai ainakin useimpia ammattialoja koskeva lakko. Sitä tai sillä uhkailua käytetään aseena jos tulopoliittinen kokonaisratkaisu uhkaa kääntyä työnantajia suosivaksi. Yleislakkoon voidaan käyttää poliittisista syistä esimerkiksi laillisen tai laittoman hallituksen panemisesta viralta.

Suomessa yleislakosta puhuttaessa tarkoitetaan tavallisimmin vuoden 1956 yleislakkoa. Aikaisemmista, vuosina 1905 ja 1917 järjestetyistä laaja-alaisista lakoista käytetään nimitystä suurlakko. Myös maaliskuussa 1986 SAK järjesti kaksi päivää kestäneen lähes kaikkia teollisuusaloja koskeneen lakon, josta käytettiin nimitystä yhteislakko.

Mitä jäi käteen?

Palkankorotukset, jotka vasemmiston suurin voimannäyttö 1950-luvulla toi, syötiin pian hintojen nousun jatkuessa ja lamakauden alkaessa.
199
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Lakkoon vaan kaikki, poliisit ja vartijat ja muutkin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


äänestäjä ? kirjoitti:

Äänestääkö yleislakko-juttaa. Lamaa !

Tuskin !

Yleislakko on ammattiliittojen keskusjärjestöjen yhdessä sopima, kaikkia tai ainakin useimpia ammattialoja koskeva lakko. Sitä tai sillä uhkailua käytetään aseena jos tulopoliittinen kokonaisratkaisu uhkaa kääntyä työnantajia suosivaksi. Yleislakkoon voidaan käyttää poliittisista syistä esimerkiksi laillisen tai laittoman hallituksen panemisesta viralta.

Suomessa yleislakosta puhuttaessa tarkoitetaan tavallisimmin vuoden 1956 yleislakkoa. Aikaisemmista, vuosina 1905 ja 1917 järjestetyistä laaja-alaisista lakoista käytetään nimitystä suurlakko. Myös maaliskuussa 1986 SAK järjesti kaksi päivää kestäneen lähes kaikkia teollisuusaloja koskeneen lakon, josta käytettiin nimitystä yhteislakko.

Mitä jäi käteen?

Palkankorotukset, jotka vasemmiston suurin voimannäyttö 1950-luvulla toi, syötiin pian hintojen nousun jatkuessa ja lamakauden alkaessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu