Jousimies ei vaivojansa ja tuskaansa maailmalle huutele, vaikka se helpottaisi monta kertaa. Jouskari käpertyy omaan tuskaansa ja haluaa selvittää omalla " metodilla " auringon taas näkyviin :)- jouskari on loppujen lopuksi aika yksin , juuri sen ulospäin näkyvän " väärän " kuvan vuoksi. Tosin hän on iloinen ja sympaattinen kaveri, mutta hyvin usein sydämessään yksinäinen. Kun jouskari elää hän ELÄÄ ja kun mieli on maassa , niin se on MAASSA ! - siksi usein häntä luullaan ylpeäksikin, vaikka silloin juuri hän saattaa olla tosi surumielinen.
surusilmä
taivaanrannan maalari
91496
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Juuri tällä hetkellä on tuo tunne minulla, koska tuntuu että maailma kaatuu päälle ja en jaksaisi taistella vastaan, mutta silti täytyy yksin selvitä.
Kavereita on vaikka kuinka paljon, mutta sydämmessäni olen todellakin yksin.
Kiitos tuosta, joka sanasi on totta.
Kiva , että sait empatiaa viestistäni :) Kyllä me jouskarit selvittän, vaikka joskus tuntuu pahaltakin. Mukavaa kevättä !
Aivan omasta elämästäni, jokin suorastaan estää liikoja kärsimyksiä paljastamasta ja miten monesti ihmettelen onttoa erilaisuuden ja yksinäisyyden tunnetta. Silti hymyilen vaan ja annan muiden nähdä, että vahva oon. Vahva taidan ollakin, kun en ole vielä murtunut. Helvetillisessä vaikeuksien mätössäkin sisäinen ääni jankkaa, että "et sä tähän kaadu, mutta ulise nyt aluksi sydämen pohjasta suru pihalle" ja teen sen yksin.. Melkein kateellinen olen heikkoutensa näyttäville, apua saaville naisille ja samassa hetkessä kamalan ylpeä omasta pärjäämisestäni. Ristiriitaista ja raskasta. Mutta kun katson peiliin, mun on aina hymyiltävä itsellenikin:)
"miten monesti ihmettelen onttoa erilaisuuden ja yksinäisyyden tunnetta."
Me miespuoliset jouskarit tuskin teemme tuossa poikkeusta? Itse ainakin välillä ihmettelen juuri noita kuvailemisiasi tunteita. Oma tapani on "nousta vuorille" muiden ulottumattomiin silloin kun elo on vähän pilvessä. Aikani siellä vietän, ja tulen taas ehompana takaisin.
Taitaa se sittenkin olla totta, nää horoskoopit kun tuntuu nuo toisten Jousimiesten jutut niin tutuilta olen miespuolinen
minä menen huutaan tuskani, kauas metsään aikoinaan vanha koira vaan kaverina se ymmärsi nuoli katkerat kyynelet poskiltani niin hellästi
ihmisille minun on näytettävä vahvalta, miksi en tiedä, en vaan vielä ainakaan ole löytänyt sellaista olkapäätä jota vasten voisin itkeä
Miten voi kuulostaa niin samanlaiselta tilanteelta.Olen juuri nyt tuskastunut elämääni ja olen yrittänyt hiihdellä ja kävellä luonnossa,koska siellä on niin tavattoman kaunista.Tuhannet timantit hangen päällä ja puissa kimaltelevat kuin kiusatakseen tätä alentunutta mielialaa.Sanoin noin,koska toivon,että tämä on ohimenevää.ja koirani antavat minulle niin paljon enemmän kuin yksikään ihminen...
Mutta kotona ja kylässä täytyy olla vahva ja nauraa,vaikka itkettäisi paremmin.Vahva,vahva ja vahva.Sitähän me jouskarit ollaan.Voi,kunpa ihmiset katsoisivat pintaa syvemmälle.
Mutta kaikesta huolimatta,aurinko paistaa ja elämää täytyy jatkaa.Tai sehän rullaa eteenpäin ihan itsestää.
itkeä yksinään, mutta täytyykö meidän tosiaan olla vahvoja...
Niin mijsi sinä menet,itkeen saunaan yksin,miksi minä menen kauas metsään itkeen, minä ainakin haluan selvittää ne tunteet ihan yksin niin kuin olen aina ennenkin oppinut tekemään Siinä kait se meidän vika onkin,ei osata avautua ja purkaa sydäntään toiselle,olen muutaman keran yrittänyt,ja on tullut pahasti puukkoa selkään joten anteeks vaan maailma,tään miehen kuori on vaan vieläkin koventunut,pakko pärjätä yksin mutta SUURI KIITOS teille jotka kirjoittelette oma tuntemuksianne,tuntuu hyvältä tietää että on muitakin samoin ajattelevia, ettei ole mimään kummajainen,mukavaa kevättä kaikille
..kuin puhua. Sanat on hallussa, mutta rohkeus kenelle kirjoittaa on mietittävä. Luottamus ansaitaan :)