Hinnasta nyt aina väännetään, mutta mun silmään näyttäisi, että käytettyjen tarjontakin on mennyt todella alas eikä kauppa taida käydä.
Yksi haku, mikä mulla on päällä, tapasi tuottaa 50-70 ilmoitusta nettiveneessä, tämä siis puoli vuotta - puolitoista vuotta sitten. Nyt vaikka pitäisi olla venekauppojen paras sesonkiaika, sama haku tuotaa vain kolmisenkymmentä venettä ja nekin pysyy koko ajan samoina, ei mitään vaihtuvuutta.
Taitaa olla ainakin osittain niin, että myyjät eivät reagoi taloustilanteeseen hintaa laskemalla vaan ottavat veneensä pois myynnisä tai eivät laita myyntiin ja jäävät odottelemaan parempia aikoja.
Harmillinen tilanne sekä ostajan että myyjän kannalta.
Käytettyjen tarjonta
29
3400
Vastaukset
- Kysyntä ja tarjonta
ole sitten myyjän kannalta harmillinen. Myyjän kannalta armillista on kaupasta saada "takkiinsa".
- näin on!
Hämmentäviä esimerkkejä löytyy tosi paljon. Esim. Udkikin myyntipalstalla on roikkunut muutama "laatupaatti" toista vuotta, eikä hintaa ole pudotettu lainkaan (eli myynnillä ei tosiaan voi olla kiire). Toisaalta halpisveneillä on sama trendi: parin vuoden ikäinen Bavaria 30Cr, pyyntihinta hieman vähemmän, kuin uudella, eikä kauppaa ole käynyt (ilmoitus heinäkuustä asti).
Käsittääkseni jossain vaiheessa tulee pää vetävän käteen tässäkin asiassa, ja kauppaa aletaan käydä - jos ei nyt ihan hintaan mihin hyvänsä, niin ainakin huomattavasti nykyistä alemmilla hinnoilla.
Muuten: Meri Kutsuu -messuilla Turussa kuuntelin, kun eräs venevälittäjä hehkutti, miten paljon on kiinnostuneita veneenostajia liikkeellä. Kun kysyin, montako varausta tällä hetkellä on, vastaus oli: "Noh, muutama harkitsee vakavasti, mutta yhtään nimeä ei vielä ole papereissa..." Että sellaista liikekannallepanoa.- mietteliäs lukija
Niin, siis mietityttää vähän se, miksi oletetaan, että hintataso siirtyisi alemmas? Tokihan tietty vaikkapa 2006-vuotisen veneen pyynti on parin vuoden päästä ainakin vähän halvempi ja reaalihintataso varmaan laskee muutenkin inflaation kautta, mutta miksi sellaista todellista hintatason laskua tulisi? Miten moni käytetyn myyjä on nyt tai koskaan luopumassa veneilystä kokonaan? Vain hehän ovat ne, joille veneen myymättäjääminen on ehkä huonompi vaihtoehto kuin huono hinta.
- kannattaa yrittää jos onnistuu
mietteliäs lukija kirjoitti:

itse olen vuoden verran yrittänyt myydä käytettyä purjevenettä. Kiinnostuneita aika vähän liikkeellä vaikka hintapyynti kohtuullinen. En kuitenkaan aio laskea hintapyyntiä koska silloin yleinen hintataso näyttäisi laskevan venetyypissä. Ja pitää kuitenkin jättää tinkimisvaraa, kukaan ei kuitenkaan maksa pyyntihintaa.
Itseasiassa olisin valmis hyväksymään aika alhaisenkin tarjouksen, näin rahvas kokisi että laatuveneen hinta pysyy, ostaja saisi veneen halvalla ja pääsisin itse veneestä eroon. Eli tarjouksia kehiin vain, ulkomailla tyypillisesti tarjotaan 50-70% pyyntihinnasta jolloin kaupat syntyvät vielä - oli ettei hinta laske
mietteliäs lukija kirjoitti:
Niin, siis mietityttää vähän se, miksi oletetaan, että hintataso siirtyisi alemmas? Tokihan tietty vaikkapa 2006-vuotisen veneen pyynti on parin vuoden päästä ainakin vähän halvempi ja reaalihintataso varmaan laskee muutenkin inflaation kautta, mutta miksi sellaista todellista hintatason laskua tulisi? Miten moni käytetyn myyjä on nyt tai koskaan luopumassa veneilystä kokonaan? Vain hehän ovat ne, joille veneen myymättäjääminen on ehkä huonompi vaihtoehto kuin huono hinta.
Ekan viestin pointtihan oli juuri, ettei hinnat laske. Veneiden myyjät eivät halua laskea hintoja, ovat mieluummin myymättä venettään kunnes ajat paranevat.
- onnistuuko?
kannattaa yrittää jos onnistuu kirjoitti:
itse olen vuoden verran yrittänyt myydä käytettyä purjevenettä. Kiinnostuneita aika vähän liikkeellä vaikka hintapyynti kohtuullinen. En kuitenkaan aio laskea hintapyyntiä koska silloin yleinen hintataso näyttäisi laskevan venetyypissä. Ja pitää kuitenkin jättää tinkimisvaraa, kukaan ei kuitenkaan maksa pyyntihintaa.
Itseasiassa olisin valmis hyväksymään aika alhaisenkin tarjouksen, näin rahvas kokisi että laatuveneen hinta pysyy, ostaja saisi veneen halvalla ja pääsisin itse veneestä eroon. Eli tarjouksia kehiin vain, ulkomailla tyypillisesti tarjotaan 50-70% pyyntihinnasta jolloin kaupat syntyvät vieläOnko tuo 50-70% tieto vai arvaus? Tai onko pyyntihinnat todella noin tylysti yli "oikean"?
En ole montaa kauppaa tehnyt, toinen vene on alla. Sen ostin pari vuotta sitten, pyynti oli suunnilleen 70 000 ja kauppahinta 67 000. Kyllä mulla on vieläkin sellainen fiilis, että jos olisin käynyt tarjomaan 50 000, olis keskustelu loppunut siihen ja vielä sen verran tylysti, ettei uutta tarjousta olisi edes kuunneltu. - Ulkomailla tarjotaan
kannattaa yrittää jos onnistuu kirjoitti:
itse olen vuoden verran yrittänyt myydä käytettyä purjevenettä. Kiinnostuneita aika vähän liikkeellä vaikka hintapyynti kohtuullinen. En kuitenkaan aio laskea hintapyyntiä koska silloin yleinen hintataso näyttäisi laskevan venetyypissä. Ja pitää kuitenkin jättää tinkimisvaraa, kukaan ei kuitenkaan maksa pyyntihintaa.
Itseasiassa olisin valmis hyväksymään aika alhaisenkin tarjouksen, näin rahvas kokisi että laatuveneen hinta pysyy, ostaja saisi veneen halvalla ja pääsisin itse veneestä eroon. Eli tarjouksia kehiin vain, ulkomailla tyypillisesti tarjotaan 50-70% pyyntihinnasta jolloin kaupat syntyvät vieläPaskapuhetta ja huhua, et varmasti saa venettä ostettua kuin lottovoittotuurilla tarjoamalla naurettavuuksia niistä. Ihmeellinen tarve keksiä tarinoita joilla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Myy itse veneesi puoleen hintaan? Myytkö? Et taida. Hölmöä..
- onnistuu
Ulkomailla tarjotaan kirjoitti:
Paskapuhetta ja huhua, et varmasti saa venettä ostettua kuin lottovoittotuurilla tarjoamalla naurettavuuksia niistä. Ihmeellinen tarve keksiä tarinoita joilla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Myy itse veneesi puoleen hintaan? Myytkö? Et taida. Hölmöä..
Minä en kylläkään lähtisi heittelemään noita 50-70 % tarjouksia, jos pitäisi ensi kaudelle vene saada. Joskus kuitenkin sellaisetkin voivat tärpätä, siitä olen nähnyt muutaman esimerkin, mutta tyypillisesti myyjä ottaa yhteyttä vuoden päästä tarjouksen tekijään. Hyvin pitkäjänteistä puuhaa siis, mutta ei täysin mahdotonta.
- on pakko
oli ettei hinta laske kirjoitti:
Ekan viestin pointtihan oli juuri, ettei hinnat laske. Veneiden myyjät eivät halua laskea hintoja, ovat mieluummin myymättä venettään kunnes ajat paranevat.
Jossain vaiheessa tilanne käy joillakin henkilöillä, että on pakko päästä eroon veneestä. Lama-aikana löytyy esimerkkejä perheistä, joita kohtaa työttömyys. Kun tulot romahtavat, on pakko luopua esim. sellaisista ylellisyystuotteista, kuin vene. Toisaalta tuntuu ihmeelliseltä, että pari vuotta venettään myynyt henkilö pitää tiukasti kiinni pyyntihinnastaan. Jatkuva ilmoittelu ja palstoilla roikkuminen saa ostajakandidaatit miettimään, että mikähän tuotakin venettä vaivaa, kun ei mene kaupaksi.
- Näin on
kannattaa yrittää jos onnistuu kirjoitti:
itse olen vuoden verran yrittänyt myydä käytettyä purjevenettä. Kiinnostuneita aika vähän liikkeellä vaikka hintapyynti kohtuullinen. En kuitenkaan aio laskea hintapyyntiä koska silloin yleinen hintataso näyttäisi laskevan venetyypissä. Ja pitää kuitenkin jättää tinkimisvaraa, kukaan ei kuitenkaan maksa pyyntihintaa.
Itseasiassa olisin valmis hyväksymään aika alhaisenkin tarjouksen, näin rahvas kokisi että laatuveneen hinta pysyy, ostaja saisi veneen halvalla ja pääsisin itse veneestä eroon. Eli tarjouksia kehiin vain, ulkomailla tyypillisesti tarjotaan 50-70% pyyntihinnasta jolloin kaupat syntyvät vieläIhan turha on tarjota 50% pyyntihinnasta.
Jos se menee läpi niin pyyntihinta on ollut pahasti pielessä ja osta on idiootti kun aloitti kaupanteon. 25% on maksimi alennus (Kreikka)..
- miten muut
mutta mulla on vene myynnissä nettiveneessä. Ei halvin, eikä kalleon vastaavista. Hinta keskiarvoa halvempi, mutta tinkivaraa ei ole johtuen hyvistä varusteista.
Olen asennoitunut niin, että ei mene kaupaksi. Mennään taantuma/lama tällä veneellä, ei ole velkaakaan eli pidetään jäitä hatussa. Vene roikkuu kuitenkin myynnissä, jos joku sattuisi innostumaan ostosta, niin väännetään kauppa. Itsellä on kiikarissa Ruotsista uusi vene (tarjonta aika hyvää etsimästäni venetyypistä).
Eli pientä vaihtokuumetta on, mutta pidetään jäitä hatussa. Pääasia, että pääsee purjehtimaan, oli lama tai ei, uudemmalla tai vanhemmalla veneellä. - sailguide
Sailguidessahan on tietoja toteutuneista kauppahinnoista. Mistä lienevät saaneet? Sinällään tuo olisi hyvää markkinainformaatiota niin myyjille kuin ostajillekin. Puhdasoppiseen markkinatalouteenhaan kuuluu, että niin tarjoukset kuin kauppahinnatkin ovat julkista tietoa, ihan niin kuin osakepörssissä.
- verkkoveijo
Kyllä asia näyttää olevan niin että vika on naurettavan korkeissa pyynneissä, todellisuus on päässyt karkaamaan aika monilta myyjiltä. Otetaan esimerkiksi moottoripursi Marina 75, viime keväänä ja kesänä niitä oli useampi myynnissä ja hinnat liikkuivat haarukassa 11 800 - 18 500 (siis muovirunkoiset). Ennen venemessuja oli Kipparissa hehkutusartikkeli ko. veneestä, ja kunka ollakaan - hinnat vähän pompsahti, nyt ovat pyynnit 23 800 - 45 000! Samoin on pulpettiveneiden kohdalla, vanhoista rytöromuista pyydetää silmää räpäyttämättä jopa 10 000! Huh - ei ihme jos kauppa ei käy.
- mieltä
verkkoveijo kirjoitti:

Monet eivät oikeasti tiedosta (tai hyväksy) veneensä todellista arvoa ja siksi pyynnit ovat joskus aika yläkanttiin. Sama ilmiö on muuten aika monen muunkin tuotteen kohdalla, joten kyse lienee pienten markkinoiden ongelmasta.
Mutta tuon välttämiseen on helppo kikka - ei tarvitse kuin hetkeksi asettua ostajan asemaan, miettiä mihin rahaan itse ostaisi oman veneensä? - Venhoilija
mieltä kirjoitti:
Monet eivät oikeasti tiedosta (tai hyväksy) veneensä todellista arvoa ja siksi pyynnit ovat joskus aika yläkanttiin. Sama ilmiö on muuten aika monen muunkin tuotteen kohdalla, joten kyse lienee pienten markkinoiden ongelmasta.
Mutta tuon välttämiseen on helppo kikka - ei tarvitse kuin hetkeksi asettua ostajan asemaan, miettiä mihin rahaan itse ostaisi oman veneensä?Niin, kyllä se vaan niin on, että monet hintapyynnit ovat aivan poskettomia tämän maan käytettyjen veneiden markkinoilla. Kun markkinat ovat pienet, ne ylilyönnit helposti vetävät muutkin hintapyynnöt ylös (ts. muillakin myyjillä vääristyy käsitys ns. käyvästä hintatasosta).
Ja sitten ei synny kauppaa. Minä en ainakaan ostajana lähde edes kyselemään veneestä, jonka hintapyyntö on mielestäni ihan väärää suuruusluokkaa. Suhtaudun asiaan niin, ettei myyjällä ole realistista käsitystä tavaransa arvosta ja neuvottelu on turhaa (tai sitten hän yrittää tarkoituksella vedättää, mikä on vielä pahempi juttu).
Myyjien kannattaisi muistaa muutama seikka:
1. Vene vanhenee ja kuluu käytössä ja sen arvo laskee. Joku on varmasti joskus saanut venekaupoissa voittoa, mutta tämä ei ole normaali tilanne. Vene ei ole asunto, sillä siihen ei kuulu tonttia, jonka arvo säilyisi ja nousisi.
2. Venettä pitää kunnostaa ja varusteita uusia, jotta sen sen käyttöarvo pysyisi hyvänä ja jotta se ollenkaan kiinnostaisi ostajia (minä en esimerkiksi edes harkitse veneitä, joiden purjekerta on 80-luvulta eikä mitään muutakaan ole tehty). Tästä huolimatta varusteiden ja asennuksen hintaa ei todellakaan voi suoraan siirtää myyntihintaan, jos ostaja on yhtään järjissään. Varusteet menettävät arvoaan vielä nopeammin kuin veneen runko eikä ostaja yleensä laske asennukselle arvoa.
3. Vaikka se oma vene tuntuisi edelleen suunnilleen samalta kuin silloin uutena (koska rapistuminen on tapahtunut hitaasti ja huomaamatta), se on jo 25 vuotta vanha. Purjeet muistuttavat pussilakanaa ja kone puskee öljyä pilssiin. 20 vuotta uudemmat veneet ovat raikkaita, nopeita ja tilavia. Vaikka vanha kunnon vene oikeasti olisikin rakenteeltaan sitä 2000-luvun Beneriaa tukevampi, ostaja ei siitä välitä. Se uudehko Beneria on kuitenkin muuten niin paljon mukavampi ja hienompi, siinä ei ole osmoosiongelmia, ja niitä saa nyt yllättävän halvalla. - kaikki tuokin
Venhoilija kirjoitti:
Niin, kyllä se vaan niin on, että monet hintapyynnit ovat aivan poskettomia tämän maan käytettyjen veneiden markkinoilla. Kun markkinat ovat pienet, ne ylilyönnit helposti vetävät muutkin hintapyynnöt ylös (ts. muillakin myyjillä vääristyy käsitys ns. käyvästä hintatasosta).
Ja sitten ei synny kauppaa. Minä en ainakaan ostajana lähde edes kyselemään veneestä, jonka hintapyyntö on mielestäni ihan väärää suuruusluokkaa. Suhtaudun asiaan niin, ettei myyjällä ole realistista käsitystä tavaransa arvosta ja neuvottelu on turhaa (tai sitten hän yrittää tarkoituksella vedättää, mikä on vielä pahempi juttu).
Myyjien kannattaisi muistaa muutama seikka:
1. Vene vanhenee ja kuluu käytössä ja sen arvo laskee. Joku on varmasti joskus saanut venekaupoissa voittoa, mutta tämä ei ole normaali tilanne. Vene ei ole asunto, sillä siihen ei kuulu tonttia, jonka arvo säilyisi ja nousisi.
2. Venettä pitää kunnostaa ja varusteita uusia, jotta sen sen käyttöarvo pysyisi hyvänä ja jotta se ollenkaan kiinnostaisi ostajia (minä en esimerkiksi edes harkitse veneitä, joiden purjekerta on 80-luvulta eikä mitään muutakaan ole tehty). Tästä huolimatta varusteiden ja asennuksen hintaa ei todellakaan voi suoraan siirtää myyntihintaan, jos ostaja on yhtään järjissään. Varusteet menettävät arvoaan vielä nopeammin kuin veneen runko eikä ostaja yleensä laske asennukselle arvoa.
3. Vaikka se oma vene tuntuisi edelleen suunnilleen samalta kuin silloin uutena (koska rapistuminen on tapahtunut hitaasti ja huomaamatta), se on jo 25 vuotta vanha. Purjeet muistuttavat pussilakanaa ja kone puskee öljyä pilssiin. 20 vuotta uudemmat veneet ovat raikkaita, nopeita ja tilavia. Vaikka vanha kunnon vene oikeasti olisikin rakenteeltaan sitä 2000-luvun Beneriaa tukevampi, ostaja ei siitä välitä. Se uudehko Beneria on kuitenkin muuten niin paljon mukavampi ja hienompi, siinä ei ole osmoosiongelmia, ja niitä saa nyt yllättävän halvalla.mutta kyse on ennenmuuta markkinoista. Nyt, kun uusia veneitä (mm.tuo Bavaria) saa aika edullisesti, niin se toki laskee käytettyjen hintaa (tai hidastaa aluksi kauppaa). Jos uudet veneet olisivat paljon kalliimpia, ei nykyisten käytettyjen hinnat tuntuisi niin kalliilta.
Eli kyllä nykymaailmassa markkinat (kysyntä ja tarjonta) sanelevat hinnat, ei niinkään mikään "arvo" tai "kustannus", joka tuotteella on. Ja Suomen ongelma on nimenomaan pienet markkinat, joilloin yksittäiselle veneelle ei ole riittävästi vertailupohjaa ja hintapyynnöt vaihtelevat kovasti.
Ja aina tulee olemaan ihmisä, jotka eivät saa mitään myytyä, kun pitävät hinnat tapissa, mutta nämä ovat yksittäistapauksia. - Venhoilija
kaikki tuokin kirjoitti:
mutta kyse on ennenmuuta markkinoista. Nyt, kun uusia veneitä (mm.tuo Bavaria) saa aika edullisesti, niin se toki laskee käytettyjen hintaa (tai hidastaa aluksi kauppaa). Jos uudet veneet olisivat paljon kalliimpia, ei nykyisten käytettyjen hinnat tuntuisi niin kalliilta.
Eli kyllä nykymaailmassa markkinat (kysyntä ja tarjonta) sanelevat hinnat, ei niinkään mikään "arvo" tai "kustannus", joka tuotteella on. Ja Suomen ongelma on nimenomaan pienet markkinat, joilloin yksittäiselle veneelle ei ole riittävästi vertailupohjaa ja hintapyynnöt vaihtelevat kovasti.
Ja aina tulee olemaan ihmisä, jotka eivät saa mitään myytyä, kun pitävät hinnat tapissa, mutta nämä ovat yksittäistapauksia.Kyllä, olen samaa mieltä siitä, että kysymys on ennenkaikkea kysynnästä ja tarjonnasta; markkinat määräävät hinnan.
Nuo muistutukseni veneen myyjille olivat lähinnä tarkoitetut ravistelemaan hiukan hereille sieltä epärealistisista hintahaaveista, katsomaan tilannetta ostajan näkökulmasta. Lisäksi halusin muistuttaa siitä, että vaikka Nettiveneessä olisi muitakin samantyyppisiä veneitä samantasoisella hintapyynnöllä, tämä ei todellakaan tarkoita sitä, että se hintataso olisi oikea ja että vene menisi sillä kaupaksi. Ei, se tarkoittaa vain sitä, että myyjät kopioivat hintapyyntöjä toisiltaan.
- jolloin ei tarvetta
myydä omaa kun uutta tulee tilalle. kait ilmiö näkyy sitten ravintoketjua alaspäin mennessä?
Hyvistä käytetyistä lienee aina pulaa - kiertopalkintoja roikkuu listoilla. Se huono tyyppivastaus on tähän jotta osta uus halpis niin se homma etenee:) - markkina ei toimi
Suomalainen käytettyjen veneiden markkina on todella surkea, käytetyt ovat ylihinnoiteltuja (ja monesti veneen kunto eri kuin annetaan mainoksissa uskoa). Sama ylihinnoittelu pätee uusiin, vähänkään isompiin 25 jalkaisiin veneisiin, joissa on järjestään hinnoissa vähintään 10% extraa verrattuna muualle Eurooppaan. Kun veneitä myydään niin vähän pitää tienesti saada niistä muutamasta veneestä mitä joku erehtyy kotimaasta ostamaan. Myös veneiden listahinnat ovat täyttä harhaa, sillä päälle tulee esim. Keski-Euroopasta 7 - 10.000 euron rahti.
Nyt kun kauppa ei ilmeisesti oikein käy tätä ylihinnoittelua todistaa hyvin tarjoukset tyyliin "rahti kaupan päälle" ja "elektroniikka tms. paketti sisältyy hintaan" jne.
Lisäksi markkinoilla on paljon käytettyjä veneitä, jotka ovat vuodesta toiseen myynnissä huimaan "jos joku sattuisi maksamaan"-hintaan. Huimat pyynnöt vääristävät markkinaa kun muutkin luulevat hintatason olevan oikeasti sellainen. Moni on ihmetellyt ääneen käyneensä katsomassa veneitä, joiden myyjä ei edes tuntunut oikeasti olevan halukas myyymään koko venettä. Yksi tällaisen ylihintaisen myyjä oli pitkin hampain kautta rantain tunnustanut, että vene on myynnissä, koska vaimo pakottaa myymään.
Esimerkkinä 35 jalkainen eurooppalainen purjevene vuodelta 1995. Suomessa hintapyyynnöt noin 75-80.000 ja Ruotsissa ja Keski-Euroopassa yleensä paremmin varustellut samanlaiset 55-60.000. Erona vielä se, että Suomalainen myyjä (usein vielä ylihintaa tukevan venevälittäjän neuvosta) ei ole valmis tinkimään euroakaan, kun Keski-Eurooppalainen välittäjä kertoo heti tinkimisvaraa olevan ja järjestävänsä vielä ostajaehdokkaan kuljetukset lentokentältä. Ja valikoimaa löytyy aivan eri lailla.
Lisäksi on hyvä huomata, että venevälittäjillä ei oikeasti ole mitään vastuuta myydystä tuotteesta. Välittäjä ei myöskään ole ostajan asiantuntija tai kaveri. Valitettavasti myös ns. Finnboatin tarkastajat ovat osaamiseltaan hyvin kirjavaa sakkia. Rekisteröity tavarantarkastaja on suositeltava asiantuntija vähänkään suuremman veneen tarkastajaksi. - ei renkaanpotkijoille
On tullut myytyä kaksi isompaa, 30 jalkaista, purjevene ja moottorivene, molemmat olivat eurooppalaista tunnettua merkkiä ja molemmat menivät ulkomaille. Toinen Ruotsiin ja toinen Saksaan. Molemmista sain jotakuinkin sen mitä realistisesti uskoin savaanikin. Ilmeisesti ostajat ovat olleet myös tyytyväisiä, koska molemmilta on tullut vielä meilejä myöhemmin veneilykuvien kera.
Moottoriveneestä olisi Ruotsalainen ostaja halunnnut tinkiä enemmän, mutta tarjosin veneen pohja maalattuna, koneet huollettuna, pressut huollettuna ja tankki täynnä rannassa, niin ostaja teki kaupat samantien. Itse asiassa moottoriveneelle olisi ollut Ruotsista ostajia lopulta kolme!
Ikävä kyllä pitää todeta, että kammottavinta oli tavata kotimaisia "ostajia", joista suurin osa oli ns. haaveilijoita ja renkaanpotkijoita ja oletettavasti suurin osa molempia veneitä katsomassa käyneistä ei ollut lainkaan edes ostamassa venettä. Pahimmat lähes kusivat kintuille kysyen paljonko muka olen velkaa veneestä ja onko rahoitusyhtiö omistajana, onko pakko myyydä jne. Loppui ne näytöt aika lyhyeen.
Nyt itse ymmärrän miksi venemyyjät kysyvät aina ensin onko vanha vene jo myyty. Jos ei ole myyty, ei keskustelua ilmeisesti kannata jatkaa!
Ylihinnoitellut käytetyt tarkoittavat, ettei koko venemarkkina toimi. Ei osteta uusia, kun vanha ei mene kaupaksi ja tavara ei kierrä. Ehkä paras esimerkki on käytetyt Busterit, joista pyydetään pahimmillaan jopa enemmän kuin uusista vastaavista : )- kokemusta..
Myin veneeni muutama vuosi sitten ja kokemukset ostajista samantyylisiä. Kiinnostusta oli puhelimitse ihan kohtalaisesti veneen hintaan nähden, mutta tarkemmin harkittuaan yksi päättikin lykätä veneenostoa vuodella, toinen kertoi seuraavana päivänä päätyneensä toiseen veneeseen tätä tarjoamaani vaihtoehtoa näkemättä jne. Eli ostajista iso osa on (isommasta) veneestä unelmoivia poikasia, jotka vasta myyjälle soitettuaan tajuavat millaisesta rahasummasta laatuveneen ostossa on kysymys. Uusi Bavateau on tällöin houkuttelevampi vaihtoehto valmiine rahoituksineen kuin käytetty yksityiseltä. Käytetyn kaupassa aina jossain vaiheessa päädytään hintaneuvotteluun ja entäs jos se myyjä hyväksyykin heitetyn tarjouksen! Pakko keksiä jotain vaikka juuri tuli sanotuksi että "tän verran tosta paskasta voi maksaa".
Eli huippuraskasta puuhaa on myyntityö ja ymmärrän hyvin jos joskus asiakaspalvelu on ylimielisen tuntuista. - Venhoilija
kokemusta.. kirjoitti:
Myin veneeni muutama vuosi sitten ja kokemukset ostajista samantyylisiä. Kiinnostusta oli puhelimitse ihan kohtalaisesti veneen hintaan nähden, mutta tarkemmin harkittuaan yksi päättikin lykätä veneenostoa vuodella, toinen kertoi seuraavana päivänä päätyneensä toiseen veneeseen tätä tarjoamaani vaihtoehtoa näkemättä jne. Eli ostajista iso osa on (isommasta) veneestä unelmoivia poikasia, jotka vasta myyjälle soitettuaan tajuavat millaisesta rahasummasta laatuveneen ostossa on kysymys. Uusi Bavateau on tällöin houkuttelevampi vaihtoehto valmiine rahoituksineen kuin käytetty yksityiseltä. Käytetyn kaupassa aina jossain vaiheessa päädytään hintaneuvotteluun ja entäs jos se myyjä hyväksyykin heitetyn tarjouksen! Pakko keksiä jotain vaikka juuri tuli sanotuksi että "tän verran tosta paskasta voi maksaa".
Eli huippuraskasta puuhaa on myyntityö ja ymmärrän hyvin jos joskus asiakaspalvelu on ylimielisen tuntuista.Myin minäkin veneeni viime syksynä, ja kyllähän se työstä kävi varsinkin kun taantuman merkit olivat vahvoina ilmassa jo silloin. Kaupaksi kuitenkin meni, eikä varmastikaan vähiten siksi, etten yrittänyt pyytää ylihintaa, vaan olin realisti.
Osa ostajaehdokkaista on tosiaankin varmaankin kölinpotkijoita, mutta ei se yleensä ole ostajan rahattomuutta tai saamattomuutta jos kauppaa ei synny. Aivan varmasti melkeinpä jokainen veneenmyyjä joutuu esittelemään myyntikohdetta todella monelle sellaisellekin, joka ei lopulta osta. Nämä saattavat ostaa jonkun toisen tai jättää kokonaan ostamatta, jos eivät löydä mieleistään ja mielestään oikealla hinnalla. Ei ostamattomuus todennäköisesti johdu siitä, että ostajakandidaatti olisi "veneestä unelmoiva poikanen", vaan todennäköisemmin veneesi vain ei ollut ostajan silmissä riittävän hyvä hintaansa nähden. Jonkun toisen ostajan silmissä se sitä saattaa kuitenkin ollakin. - ehkä huonosti
Venhoilija kirjoitti:
Myin minäkin veneeni viime syksynä, ja kyllähän se työstä kävi varsinkin kun taantuman merkit olivat vahvoina ilmassa jo silloin. Kaupaksi kuitenkin meni, eikä varmastikaan vähiten siksi, etten yrittänyt pyytää ylihintaa, vaan olin realisti.
Osa ostajaehdokkaista on tosiaankin varmaankin kölinpotkijoita, mutta ei se yleensä ole ostajan rahattomuutta tai saamattomuutta jos kauppaa ei synny. Aivan varmasti melkeinpä jokainen veneenmyyjä joutuu esittelemään myyntikohdetta todella monelle sellaisellekin, joka ei lopulta osta. Nämä saattavat ostaa jonkun toisen tai jättää kokonaan ostamatta, jos eivät löydä mieleistään ja mielestään oikealla hinnalla. Ei ostamattomuus todennäköisesti johdu siitä, että ostajakandidaatti olisi "veneestä unelmoiva poikanen", vaan todennäköisemmin veneesi vain ei ollut ostajan silmissä riittävän hyvä hintaansa nähden. Jonkun toisen ostajan silmissä se sitä saattaa kuitenkin ollakin.Pointti olis siis se että kölinpotkijat eivät vaivautuneet edes katsomaan venettä, vaan päätyivät kuka mihinkin ratkaisuun ennen sitä. Ensimmäinen paikalle saapunut osti veneen. Sama ilmiö on ollut nyt kun olen yrittänyt vuokrata asuntoa. Kiinnostusta on kovasti, mutta kun käykin ilmi että vaaditaan jonkinlaista vuokranmaksukykyä, kiinnostus lopahtaa heti. Kolmas luottotietonsa tarkistamisen hyväksynyt asunnontarvitsija vuokrasi asunnon, kokonaissaldo varmaan 60 yhteydenottoa.
- venettä
Kaveri myi entisöityä puista klassikkomoottorivenettä ja sitä katsomaan tullut ostaja oli toista tuntia kaivellut sitä ja koko ajan haukkunut ja valittanut miten paikat ei olleet kunnossa ja sitä sun tätä tehty väärin. Kaveri totesi kohteliaasti aikansa kuunneltuaan, että hän muuten ei sitten aio myydä tätä venettä hänelle koska jos ennen kaupan tekoa homma on näin vaikeaa, mitä tapahtuukaan kaupan teon jälkeen. Ostajakandidaatti oli mennyt ensin hiljaiseksi ja sitten vetänyt hirveät pultit.
- ainutlaatuinen tapaus
Tällaista on sattunut nimenomaan klassikkoveneiden kohdalla, jossa kymmeniä vuosia samalla omistajalla olleen veneen myynnissä on tunneasiat hyvinkin tärkeitä. Myyntitilanteessa omistajalle on oleellista, että vene menee "hyvään perheeseen" ja siitä huolehditaan jatkossakin.
Näin kävi sukulaiseni venekaupassa, jossa iäkäs myyjä haluaa yhä pitää yhteyttä. Valokuvia ja raportteja veneen historiasta on tullut vielä pari vuotta kaupanteon jälkeen. Molemmat osapuolet ovat tyytyväisiä, upea mahonkipursi! - klassikkopurkkarin
ainutlaatuinen tapaus kirjoitti:
Tällaista on sattunut nimenomaan klassikkoveneiden kohdalla, jossa kymmeniä vuosia samalla omistajalla olleen veneen myynnissä on tunneasiat hyvinkin tärkeitä. Myyntitilanteessa omistajalle on oleellista, että vene menee "hyvään perheeseen" ja siitä huolehditaan jatkossakin.
Näin kävi sukulaiseni venekaupassa, jossa iäkäs myyjä haluaa yhä pitää yhteyttä. Valokuvia ja raportteja veneen historiasta on tullut vielä pari vuotta kaupanteon jälkeen. Molemmat osapuolet ovat tyytyväisiä, upea mahonkipursi!Ruotsista viisi vuotta sitten. Kyseessä mahonkinen tunnetun suunnittelijan avomeripursi.
Kaupanteko edellytti, että kävin kolme kertaa paikan päällä. Kun ensimmäisen kerran aloin tutkia venettä, totesi myyjä vain, että hän antaa 1000 kruunua jokaisesta pehmenneestä tai lahonneesta paikasta, jonka löydän. Päätin lopettaa tarkemmat inspektoinnit siihen ja keskittyä puhumaan myyjää kovasti kiinnostaneesta Suomen sotahistoriasta. Ostin veneen ja se on ollut moitteettomassa kunnossa.
Meille on syntynyt tavaksi, että jokaisen kilpailun jälkeen kerron myyjälle mistä päin tuuli, kuinka kovaa, mitkä olivat purjevalinnat ja mikä oli sijoitus. Asiaan kuuluvat myös joulukortit ja Tukholmassa käydessäni lounaat myyjän kanssa.(Kyseessä siis itseäni 40 vuotta vanhempi herrasmies).
Nykyisestä elämäntilanteesta johtuen olen harkinnut veneen myymistä ja sitä on jokunen ehdokas käynyt katsomassakin. Vaikka rahat tulisivat tarpeeseen, on myymisen kynnys yllättävän korkealla. Yhdelle olen kieltäytynyt myymästä. Pitäisi löytyä hyvä ostaja, jotta kehtaisin ilmoittaa Tukholmaan myyneeni veneen. Hinta on mielstäni kohdallaan eikä siinä ole juurikaan tinkivaraa. Jos ei mene kaupaksi, niin ei mene kaupaksi.
Ongelmansa meillä kullakin. - .. ..
ainutlaatuinen tapaus kirjoitti:
Tällaista on sattunut nimenomaan klassikkoveneiden kohdalla, jossa kymmeniä vuosia samalla omistajalla olleen veneen myynnissä on tunneasiat hyvinkin tärkeitä. Myyntitilanteessa omistajalle on oleellista, että vene menee "hyvään perheeseen" ja siitä huolehditaan jatkossakin.
Näin kävi sukulaiseni venekaupassa, jossa iäkäs myyjä haluaa yhä pitää yhteyttä. Valokuvia ja raportteja veneen historiasta on tullut vielä pari vuotta kaupanteon jälkeen. Molemmat osapuolet ovat tyytyväisiä, upea mahonkipursi!Vähän sama tilanne meillä täällä. Ikää on tullut, jotakin sairauttakin.Vene on palvellut hyvin, ja tekee sitä edelleenkin.
Mistä löytää pariskunta, joka haluaa liikkua esim. pitkin Itämerta Kaunissaaren ja Högsoran lisäksi. Ketsi, muutaman vuosikymmenen aikana ominaisuutensa ja luotettavuutensa näyttänyt. Ensi kesän seilaan vielä, jos vaimo suostuu maihin jäämään.. No, ikää mulla on vasta 68 v, mutta joka vuosi tulee vähän lisää.
Niitä kölinpotkijoita en todella haluaisi kohdata. Raha on mikä on, meille kuitenkin enemmän merkki siitä, että molemminpuolinen kunnioitus löytyy.
Ehkä parhaat vaihtoehdot olisivat, joko jättää jälkeläisten huoleksi, jotka eivät ymmärrä, eivätkä ole kiinnostuneet, tai etsiä ulkomailta ymmärtäjää. Se, mitä esim. tämän palstan seurannalla olen saanut käsitystä, ei innosta myynti-ilmoitusta väsäämään. - kiinnostaa...
.. .. kirjoitti:
Vähän sama tilanne meillä täällä. Ikää on tullut, jotakin sairauttakin.Vene on palvellut hyvin, ja tekee sitä edelleenkin.
Mistä löytää pariskunta, joka haluaa liikkua esim. pitkin Itämerta Kaunissaaren ja Högsoran lisäksi. Ketsi, muutaman vuosikymmenen aikana ominaisuutensa ja luotettavuutensa näyttänyt. Ensi kesän seilaan vielä, jos vaimo suostuu maihin jäämään.. No, ikää mulla on vasta 68 v, mutta joka vuosi tulee vähän lisää.
Niitä kölinpotkijoita en todella haluaisi kohdata. Raha on mikä on, meille kuitenkin enemmän merkki siitä, että molemminpuolinen kunnioitus löytyy.
Ehkä parhaat vaihtoehdot olisivat, joko jättää jälkeläisten huoleksi, jotka eivät ymmärrä, eivätkä ole kiinnostuneet, tai etsiä ulkomailta ymmärtäjää. Se, mitä esim. tämän palstan seurannalla olen saanut käsitystä, ei innosta myynti-ilmoitusta väsäämään.ellei ole teräs-tai puuvene?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "974419Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293283No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452370- 351378
- 331058
- 321016
- 111014
- 158997
- 6924
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12862