Punikit,Herrat ja Narrit

Onko tälläkin palstalla aiheellista aloittaa punikki ym. ideologiakeskustelu?? Eikä tärkeintä ole että tehdään hyvää politiikkaa.Juuri tuo ideologinen lätinä on meidät tähän ajanut: Äänestettiin sitä tai niitä puolueita mihin haluttiin itse kuulua tajuamatta niistä tai niiden sanomasta mitään. Se oli vaan niin trendikästä, ja tuntuu olevan vieläkin voimissaan.Hyviä ajatuksia lienee oikealla ja vasemmalla, niistä olisi vain poimittava se paras yhtälö. Nykyinen hallitus sitä ei ainakaan ole.
7197
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ensin luin, ja luin...ja tulihan se sieltä. Älä kerro punikeista pahaa. Moiti hallistusta, kuten loppuvirkeessä tulee.

Se sitä ideologiaa.

Huomaatko itse kirjoitustasi.
-ensin ollaan puolueetonta
-onko tarkoituksen mukaista puhua punikeista..jne
- sitten se tuleekin, että mielestäsi hallistus on mätä, kun siellä ei ole punikkeja
-tulihan se sieltä, tosiaan.

Äänestä
  • Kiinankommarien kanssa veljeilijä selittää aina vaan!

    Äänestä

  • Toiminut viime aikoina erittäin huonosti ja epäillyttävästi.
    Joten kyllä nyt täytyy rehellisesti ja avoimesti todeta että nykyisen hallituksen toiminnassa on todella kovasti toivomisen varaa.

    Äänestä

  • On todellakin kirjoitti:

    Toiminut viime aikoina erittäin huonosti ja epäillyttävästi.
    Joten kyllä nyt täytyy rehellisesti ja avoimesti todeta että nykyisen hallituksen toiminnassa on todella kovasti toivomisen varaa.

    minulla on punikeistakin pahaa sanottavaa, mutta tarkoitukseni oli ilmaista että huono politiikka ei ole aateasia. Ei aatteilla mitään rakenneta joten turha niitä on haukkua tai kehua. Ne ovat vain olemassa, hyvässä ja huonossa. Stalinin ajat näyttivät mihin se suunta johti. Nykyoikeisto"demokratia" ei ole kovin kaukana siitä. Köyhyyttä ja kyykytystä riittää. Totesin vain että on ollut niin muodikasta olla oikeistolainen ja niinsanotusti vapaa. Rahastahan ja ahneudestahan tää kaikki johtuu. En ole porvari, kommari, viherpiipertäjä enkä siltä väliltä. Olen vapaasti ajatteleva oma itseni.

    Äänestä

Stalinismin rautasaapas murskasi demokratian. Proletariaatin diktatuuri näytti mahtinsa.

Kaikista medioista tulvi vain ihastunutta suitsutusta. Ehkäpä maailmassa alkamassa taas uusi vaihe. Demokratia joutuu historian roskatynnyriin ja alkaa diktatuurien aika.

Aatteet ovat aaltoliikettä ja varmasti joskus kaivetaan taas demokratian aate esiin ja diktaattorit kukistetaan. Ja sitten kierros alkaa taas alusta.

Äänestä

Ymmärrätkö mitä sanot tai kirjoitat.

Ideologia eli aatejärjestelmä tai aaterakennelma

Kokoomuksella on oma ideologiansa.
Keskustalla on oma ideologiansa.
Vihreillä on oma ideologiansa.
Ruotsalaisella kansan puolueella on oma ideologiansa
Sosialidemokraateilla on oma ideologiansa
Vasemmistoliitola on oma ideologiansa jne.

Kaikilla meillä on ideologia, jonka kautta me tarkaselemme ympäristöämme, yhteiskuntaamme, maailmaamme.

Joten mietitkö hetken sisälläsi, mikä on sinun ideologiasi. Jos väität ettei ole vähintäänkin valehtelet.

Äänestä
  • mutta ymmärrätkö sinä että sidot edellisellä kirjoituksella ideologian joihinkin poliittisiin ryhmittymiin jotka eivät toteuta omaa ideologiaansa, tai ainakaan niin mitä he meille teoillaan osoittavat. Miksi minulla ei olisi omaa ideologiaa?? Tottakai on, mutta poiketen poliittisista vallassa olevista puolueista, pyrin myös toteuttamaan sitä parhaan kykyni mukaan, tosin hyvin, hyvin pienessä mittakaavassa. Kuitenkin edelleen väitän että nykyisessä politiikassa ideologia on vain ja ainoastaan aate jota kukaan ei edes pyri toteuttamaan. Raha ja ahneus vie vallan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


law_and_order kirjoitti:

Onko tälläkin palstalla aiheellista aloittaa punikki ym. ideologiakeskustelu?? Eikä tärkeintä ole että tehdään hyvää politiikkaa.Juuri tuo ideologinen lätinä on meidät tähän ajanut: Äänestettiin sitä tai niitä puolueita mihin haluttiin itse kuulua tajuamatta niistä tai niiden sanomasta mitään. Se oli vaan niin trendikästä, ja tuntuu olevan vieläkin voimissaan.Hyviä ajatuksia lienee oikealla ja vasemmalla, niistä olisi vain poimittava se paras yhtälö. Nykyinen hallitus sitä ei ainakaan ole.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu