Korviini on kantautunut juttua, että mahdollisesti raskaana olevalle voitaisiin suositella yövuoroista luopumista? Onkohan tämä totta ja miksi näin ehkä tehtäisiin? Itse odotan esikoistani eikä nuo yövuorot ole tuntuneet sen kummemmilta, paitsi jos ei ole päivällä saanut nukuttua tarpeeksi.
Raskaus ja yövuorot
5
771
Vastaukset
- i-niisu
itse teen ilta-yö duunia enkä ole kokenut sitä ongelmaksi. toisaalta mulla on sama rytmi koko ajan koska teen vaan yötyötä. voisi kuvitella että väite perustuisi siihen, että on elimistölle raskasta jos rytmi vaihtelee. eli välillä on aamu ja välillä yövuoroa...
- huhua kuulin
Alkuraskaudessa itsekin kuulin näitä huhuja. Teen kolmivuorotyötä sairaalassa ja silloin sanottiin, että meillä on "tapana" 20 viikolta lopettaa yöt. Työterveydessä sanoivat, että ei ole mitään lakia yötyön tekemisestä raskausaikana, vähentää voi jos tulee jotain oireita. Nyt 26 rv ja viimeiset yövuorot oli tällä viikolla. Olisin voinut vielä jatkaakin, mutta oh oli laittanut vain päivävuoroja tuleviin listoihin. Toisaalta hyvä niinkin paitsi, että työtä tehdään nyt paaalijo enemmän, kun ei ole enää aikahyvityksiä
- mie vaan..
niistä voidaan aina suositella luovuttavaksi mutta harvoin onnistuu noin vain. Lääkäri voi kirjoittaa tavallaan siitä saikkua tai suosituksen (ei aavistusta kaavakkeesta tms..) jso äidin terveys ei salli moista rasitusta. Yleensä verenpaine yms on syitä..
Mä olen jäänyt yövuorosta äippälomallekin kertaalleen joten pelittää ihan loistavasti myöskin. Tosin ei mulla muitakaan oireita ole ollut elämää rajoittamassa..
Joillakin vaan on se käsitys että raskaus on joku tauti... Ja aika moni vetoaa raskauteen vaikka syy olisi ihan muualla.
Yöt oli jossain vaiheessa jopa mukavampia kuin päivät kun meillä ne oli kevyempiä ja sai olla jalat koholla ja pidellä vatsaansa joka oli muuten aina tiellä! - yötyön
on todettu lisäävän keskenmenoriskiä. Mutta ei siitä mitään lakeja ole ettei tarttis raskaana tehdä yötyötä, ne on vaan suosituksia joihin pomo sitten suostuu jos suostuu, riippuen muusta henkilökuntatilanteesta jne.
Mä sain keskenmenon kun tein raskaita 24 tunnin mittaisia työvuoroja. Yhden tosi raskaan loppupuolella sain vatsakipuja ja ne jatkui pari päivää, sitten alkoi verenvuoto. Toisen kerran raskaaksi tullessani olin onneksi sellaisessa työpisteessä ettei ollut pakko tehdä noita pitkiä vuoroja eikä yötyötä, ei mennyt kesken. Eihän yhdestä tapauksesta tietenkään mitään voi päätellä, mutta tosiaan monissa tutkimuksissa sellainen yhteys on havaittu.- ..........
mielenkiintoista.
mä tein raskaana ollessani erittäin epäsäännöllistä työtä kaikissa mahdollisissa vuoroissa ja viikonloput lipsahti monesti 15 tuntisiksi. ravintola-ala. mulle yöt ei ollu mitenkään erityisen raskaita, aamuvuorot meinasi tappaa.
huvittavaa on, että tein yökerhon vuoropäällikön tuurausta ennen lomalle jäämistäni. eli tiukkaa ja pitkää yövuoroa. ja kaksi päivää sen jälkeen synnytin, viikkoja oli onneksi kasassa jo 31 että ei sellaista hätää ollut ja tyttö oli hyväkuntoinen.
voisiko noilla tosiaan olla jotain yhteyttä? ehkäpä. mutta kannattaa kuitenkin sen oman voinnin mukaan mennä ja aina voi sanoa ei liian raskaille vuoroille.
sen voin kyllä sanoa, että synnytyksen jälkeen olin aivan kuollut kun yritin totuttaa itseäni heräämään aamuisin....
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874078Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242901No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452310- 341321
- 10899
- 131875
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12811Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124756- 11750