ja pari viikkoa tuntunut liikkeet. Eilen tuntui vatsankin päältä kädellä :)
Jännä juttu kun liikkeet alkaa tuntumaan niin niitä tavallaan odottaa pitkin päivää ja jos on ollut hiljaista niin käy mielessä onko kaikki hyvin...
On se ihanaa tuntea lapsen liikkeet :)))
ihanat liikkeet
4
419
Vastaukset
- näin mielenkiinnosta
kyselen, että onko sinulla ensimmäinen lapsi kyseessä?
Itse odotan esikoista ja viikkoja on saman verran. Olen tuntevinani pieniä liikkeitä, mutta muutama tuttu on sanonut ettei se voi olla mahdollista vielä tässä vaiheessa...- Nannih
Minulla on viikkoja 16 4 ja tunnen liikkeet. Olen tuntenut jo pitkään. Aluksi itse epäilin, mutta nyt kun ovat voimistuneet, niin varmistui että liikkeitähän ne oli jo silloin kun sitä osasin epäillä ensimmäisen kerran. Minulle sanottiin neuvolassa, että liikkeiden tunteminen on täysin mahdollista, vaikka ensimmäistä odottaakin. On niin yksilöllistä.
- Tirppanen86
Minulla on esikoiset myös kyseessä, kaksoset, joista toisen liikkeet tunsin viikolla 15, toisen vähän myöhemmin viikolla 17. Nyt on viikkoja 18 6 ja sen verran napakoita potkuja ja myllerryksiä että ne jopa silmällä erottaa, kädellä on tuntenut noin viikon verran.
- rv 38+4
Voi voi, nauttikaa niistä ihanista liikkeistä vielä kun voitte, kunhan viikot alkaa lisääntymään niin ne liikkeet alkaa olla enemmän tuskaa kuin nautintoa! Tää loppuaika on yhtä kärvistelyä, kun 3500g vauva jystää/hakkaa sun rintalastaa, kylkiluita, alapäätä..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p475375Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "612136Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella181770Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1381723- 171505
No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol301437Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v4130081-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171097Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy771068Joutuuko Suomi24-palvelu taas oikeuteen ?
Nämä Purraa ja Perussuomalaista johtoa pedofiilian suojeliana pitävän kirjoittajan viestit eivät vain poistu täältä. Se207917