Napoleonin hyökkäys Venäjälle

_-_-_-

Miksi Napoleon kohdisti vuonna 1812 hyökkäyksensä kohti Moskovaa, eikä Venäjän pääkaupunkia Pietaria?

Grande Arméella oli muonatarpeita 40 päiväksi, eli Napoleon odotti lyövänsä venäläiset jo rajan tuntumassa. Näin ei kuitenkaan käynyt venäläisten perääntymisen vuoksi, mutta minkä vuoksi Napu ei tämän jälkeen suunnannut kohti Pietaria, Venäjän poliittista keskusta ja varsinaista pääkaupunkia? Huolto-ongelmat olisivat myöskin olleet vähäisempiä, koska armeijaa oltaisiin tarvittaessa voitu huoltaa laivastolla.

Wikipedia-artikkelissa todetaan Moskovan olleen tuolloin Venäjän "henkinen pääkaupunki", mutta se nyt tuskin yksin riittää perusteluksi jättää virallinen pääkaupunki huomiotta?

http://en.wikipedia.org/wiki/French_invasion_of_Russia

14

2829

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nipöä

      Naboleon kokosi 600000 miestä käsittävän armeijan. Borodinossa hänellä oli kuitinkin vain 150000 miestä.

      Siis sotaretki jopa 500000 asukkaan moskovaan oli mielekäs länsi eurooppalaisesta näkökulmasta katsoen. Tuohon aikaan sota oli harvoin totaalista.

      Olisiko Naboleonille tullut mielleen polttaa Pariisia Waterloon taistelun jälkeen?

      Naboleonin kommentti: "Mitä ihmisiä, He ovat skyyttejä" Moskovan palon aikana...

      Ranskan armeija siis pieneni
      1. Monikansallisen karkurruden takia
      2. Armeijan huollon kykenemättömyyden takia
      3. Uskottiin tsaarin vallan vaihtuvan moskovan kukistumisen myötä

      Pietariin matka olisi ollut huollon kannalta fiksumpi, mmutta venäjän kansa asui moskovan lähellä. Moskova oli Pietaria paljon väkirikkaampi lisäksi.

      • Moskovasta

        Borodinossa kohtasivat 130000 ranskalaista ja 120000 venäläistä. Taistelun jälkeen, oli Naboleonilla siis ainakin 100000 miestä käytössä.

        Kun Grand Army oli perääntynyt tai pikemminkin paennut Venäjältä, oli se kutistunut 40000 mieheen.

        Naboleonin tappiot olivat siis 60000 miestä perääntymistaisteluissa. Tappio oli 60%. Vertaillun vuoksi Kaarle XII tappiot olivat 97% ja Wehrmachtin talvella 41-42 noin 50%.

        Siis Naboleonin virhe ei ollut sotilaallinen vaan psykologinen. Naboleon ei onnistunut peittelemään sotasensuurilla tapahtumia vaan päinvastoin liioitteli tappioitaan.

        KUn armeija läti matkaan siinä oli 600000 miestä. Kun Grand army palais oli siinä 40000 miestä. Missä olivat 560000 miestä?

        Vastaus oli että etenemisen aikana katosi 450000 miestä muona vahvuudesta. Tämä johtui huolto vaikeuksista, sekä siitä, että suurin osa joukoista oli pakotettu mukaan Ranskan miehittämistä maista.

        Siis vetäytyminen oli vain jäävuoren huippu armeijan tappioista.

        Eteneemisen aikana huono huolto pakotti Naboleonin antamaan miehilleen luvan vaeltaa vapaasti muonan hankinnassa. Tämä antoi helpon mahdollisuuden pakomatkoille.

        Naboleon ei myöskään halunnut estää pakomatkalaisia, koska tiesi armeijan olevan yli-iso.

        Jälkiviisaasti olisi Venäjä kukistunut, mikäli joukot olisi annettu kolmeen eri päämäärään, kuten Barbarossa operaatiossa.

        Naboleonin tappio Venäjällä nosti koko Euroopan kapinaan. Lisänä oli että Naboleonin viholliset olivat oppineet hankkimaan suurempia armeijoita kuin aiemmin.

      • Vaka Vanha
        Moskovasta kirjoitti:

        Napoleonin armeija kaatui punatautiin, ei huolto ongelmiin.

        Kun Napoleon lähti syksyllä liikkeelle Puolasta, tauti oli jo iskenyt armeijaan, syksy oli hyvin lämmin ja paksuissa villahuopatakeissa Venäjän talven varalle varustautunut armeija antoi oivan kasvualustan kaikille syöpäläisille, täit levittivät punatautia.

        Napoleon eteni kumminkin Moskovaan ja valtasi sen, piti sitä hallussaan muutaman viikon, armeija menetti kokoajan toimintakykyään taudin edetessä.

        Venäläiset taisteli poltetun maan taktiikalla, eikä Napoleon saanut niihin neuvottelu yhtyettä.

        Joten Napoleon määräsi sairaan armeijan marssimaan takaisin Eurooppaan, sehän menetti kokoajan taistelukykyään.

        Kuumeiset miehet ei jaksaneet marssia, joukot hajosivat ja Venäjän talvi näytti pahimman puolensa.

        Venäläisille oli loppujenlopuksi aika helppoa viedä homma loppuun, sairas armeija ja kuumeiset miehet ei kyenneet tekemään kunnollista vastarintaa ...

      • Vaka Vanha
        Vaka Vanha kirjoitti:

        Mikäli taudin kulku olisi aikanaan ymmärretty, niin sen torjumiseen olisi riitänyt muutama parturi, joka olisi ajanut miehet kaljuiksi, sitä mukaa kun tauti komppaniaan iski, tukka vaan pois kaikilta.

      • Ooooops!

        >Olisiko Naboleonille tullut mielleen polttaa Pariisia Waterloon taistelun jälkeen<

        Kuka väittää että Napolen olisi polttanut Moskovan? Ei kait sekään niin tyhmä olisi ollut, että keskellä talvea polttaa kaiken ja jättää armeijansa taivasalle?

        Eiköhän se Moskovan palo ollut venäläisten omaa poltetun maan taktiikkaa.

      • nuoåän
        Ooooops! kirjoitti:

        Käsityksesi historiasta on aika heppoinen. Waterloohan päättyi Ranskalaisten tappioon. Olisiko vetäytyneet ranskalaisjoukot käyttäneet pariisia vastaan samaa taktiikkaa kuin moskovassa venäläiset.

        Tätä hain.

    • Puolasta katsoen tiet vievät kohti Moskovaa, eivät Pietariin. Moskova oli lähempänä.

      Merihuoltoa Itämerellä taas uhkasivat englantilaiset laivat, jotka pussittivat Juutinrauman. Napoleonin ainoa huoltoreitti kulki kohti Moskovaa.

      Tuolla alempana on hyvää tietoa täistä ja pilkkukuumeesta. Lisäksi mainitsen, että kaikki hyökkäykset Venäjälle jalkaisin kaatuvat Puolaan. Hevosia ei voinut ottaa maatöistä armeijan kuormajuhdiksi eikä viljaa saatu ravinnoksi ennen kuin sadonkorjuu oli tehty. Sitten on edessä taival Puolan halki. Seuraavana onkin jo talvi.

      Napoleon johdatti joukkonsa ensin Vilnaan, josta oli tarkoitus täydentää varastoja. Vilna oli kuitenkin evakuoitu ja varastot tuhottu. Kaikki, mitä Grande Armée Vilnasta sai, oli lavantauti pilkkukuumeen lisäksi. Vilnan jälkeen Napoleon oli jo hävinnyt mies - Moskovan palo oli vain lisäisku.

      • noin..

        Noin suurin piirtein.
        Ensiksikin, sotaretki ei alkanut Puolasta, vaan Preussin Köningsbergistä. Sieltä Kaunasiin, Vilnaan ja edelleen Venäjän puolelle.
        Napoleonilla oli tiedossa, että Venäjän armeija oli jakautunut kahteen osaan. Jossain lähellä Vilnaa oli Barclay de Tollyn komenossa 120.000 miestä ja jossain etelämpänä Bagrationin komennossa 60.000 miestä.

        Napoleonin tarkoitus oli iskeä kiila venäläisten armeijoitten väliin ja tuhota ne yksitellen. Hyökkäys Pietarin suuntaan ei tullut kysymykseen, koska Venäjä oli mannermaasulkemukseen sitoutuneena liitossa Englannin kanssa. Suomenlahtea pitkin englantilaiset olisivat voineet tuoda joukkoja helposti apuun.

        Barclay de Tolly oli hyvä sotapäällikkö. Olihan hän yhdessä Bargrationin kanssa jo valloittanut Ruotsilta Suomen ja hyökännyt mm. Merenkurkun ylitse jäitä pitkin Ruotsiin. Irlantilaisena häntä kohdin tunnettiin kuitenkin muukalaiskammoa ja Aleksanteri I vaihtoikin hänet ennen Borodinon taistelua Kutusoviin. Aleksanteria ei näet miellyttänyt Barclay de Tollyn taktiikka, vetäytyä ratkaisutaisteluun antautumatta syvemmälle sisämaahan. No, ratkaisutaisteluun antautui sitten vaihdettu Kutusov Borodinossa, tunnetuin seurauksin.

      • noin.. kirjoitti:

        Napoleon aloitti Saksasta (kaiketi Preussista). Silti Puola on se onneton maa, joka aina onnistuu olemaan tiellä.

      • aukkoja
        sharyn kirjoitti:

        Selvästi näkee, että historiantiedoissasi on aukkoja. Saksaahan ei silloin ollut olemassakaan.
        Preussi oli ja sen pohjoisraja ulottui silloinseen Memel-jokeen, lähelle Riian kaupunkia.

        Mikäli oikein muistan, niin Napoleon taisi palauttaa Puolan itsenäisyyden ...

      • aukkoja kirjoitti:

        Selvästi näkee, että historiantiedoissasi on aukkoja. Saksaahan ei silloin ollut olemassakaan.
        Preussi oli ja sen pohjoisraja ulottui silloinseen Memel-jokeen, lähelle Riian kaupunkia.

        Nimitystä "Saksa" voi aivan hyvin käyttää yksinkertaisuuden vuoksi nykyisen Saksan maantieteellisestä alueesta. Jos keskustellaan Napoleonin Grande Arméen liikkeistä Venäjän sotaretken aikana, ei ole tarkoituksenmukaista luetella kaikkia nykyisen Saksan alueen valtioita ja niiden suhdetta Napoleoniin.

        Eri asia olisi, jos keskusteltaisiin nykyisen Saksan alueen politiikasta kyseisenä aikana. Nyt on puheena vain reitinvalinta.

        Voisihan näitä mieliksesi luetella: Reinin liitto, johon kuului 16 ruhtinaskuntaa, kuten Baden, Baijeri, Hessen-Darmstadt, Nassau ja Württenberg. Mainita voi myös Frankfurtin suurherttuakunnan, Leuchtenbergin kreivikunnan, Eichstättin prinssikunnan (piispa-prinssikunta, kunnes virkan nimitettiin Napoleonin poikapuoli) ja niin edelleen.

        Mutta pääasiana pysyy: Napoleonin retki kulki nykyisen Saksan, Liettuan ja Puolan kautta Venäjälle ja takaisin.

      • Anonyymi

        ..eikä Suomeakaan ollut tuolloin. Venäjä ei myöskään ole koskaan hyökännyt Suomeen..

    • Anonyymi

      ------Venäläisille oli loppujenlopuksi aika helppoa viedä homma loppuun, sairas armeija ja kuumeiset miehet ei kyenneet tekemään kunnollista vastarintaa .-----

      Miksi kuume, punatauti ja muutkin taudit eivät iskeneet Venäjän armeijaan ? Mikä heillä oli paremmin ?

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1545
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1174
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1117
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1016
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      975
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      937
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      882
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      19
      852
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      684
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      650
    Aihe