Onko nykyään niin, että kaikilla lapsilla on oltava kunnollinen OMA huone?
Meillä kaksi lasta, 3h k, emmekä haluaisi muuttaa tästä mihinkään. Paikka on hyvä, koulut ja muut lähellä jne. Mutta nyt alkaa olla niin, että "kaikilla kavereillakin on omat huoneet". Olemme ajatelleet kompromissia, että annamme tilavamman makkarin yhteiseen käyttöön heille ja jaamme sen jotenkin huonekaluilla, tai sitten rakennetaan siihen kevyt väliseinä ja mahdollisesti liukuovikin.
Molemmille mahtuu sängyt ja työpöydät omalle puolelleen ja olisi näin oma rauha. Tilaa on n.6neliötä/puoli.
Miltä kuulostaa, käykö tälläinen järjestely "omista huoneista" vai olisiko pakko olla "kunnolliset" huoneet?
Onko kaikilla lapsilla oltava
73
3098
Vastaukset
- omia huoneita
on olla.
Yksi mahdollisuus on se, että vanhemmat siirtyvät nukkumaan olohuoneeseen, jolloin kumpikin lapsi saa oman huoneen. Aika monessa tuntemassani perheessä on tehty niin. - 4:n äiti
Keskustelkaa lastenne kanssa erilaisista vaihtoehdoista, millä omat huoneet voi järjestää.
1) Muutto isompaan asuntoon, jonka seurauksena saattaa tulla eteen koulun vaihto, ja sen myötä nykyisten kavereiden jääminen vähintäänkin etäisemmiksi. Tai koulumatka voi pidentyä huomattavasti nykyisestä. Ehkä tiukempi rahatilannekin.
2) Isomman makuuhuoneen jakaminen kevyellä väliseinällä tai kaapeilla. Äänieristys ei ole sama kuin oikeasti eri huoneissa, mutta oma rauha silti on.
3) Vanhemmat olohuoneeseen, ja lapsille makuuhuoneet. Koko perheen yhteistä tilaa on sitten vain keittiö tai ainakin olohuoneen oleskeluosa pienenee huomattavasti. - äiti!
Meillä on lapsilla yksi iso huone (oli alunperin kaksi pientä huonetta, mutta halusivat yhteisen huoneen, niin purettiin seinä välistä pois :)
Lapset ovat 10 v ja 3 v ja eri sukupuolta. - ikäisiä
lapset ovat ja tyttöjä vai poikia? Meillä kaksi tyttöä 6 ja 9 vuotta sekä vauva meidän kanssa makkarissa, meillä kolmio eikä mahdollisuutta muuttaa pois. Tyttöjen huone on iso että ollaan mietitty myös sen jakamista jos haluavat omat huoneet joskus. Kattoon voisi myös verhotangon laittaa niin veisi vähiten tilaa, mutta ongelmana lähinnä lampun sijainti, ikkuna ja ovi jotka jäisivät vain toiselle puolelle. Onneksi eivät ole vielä vaatineet omia huoneita...
- Ap...
Meillä sama tilanne, että tässä kolmiossa tosiaan halutaan olla, hyvällä ja turvallisella alueella, metsää heti takapihalla, sauna, tilava keittiö jne. Emme halua ottaa isompaa lainaa, kun tässä on ihan edullista asua ja jos isomman kodin haluaisimme, saisimme muuttaa huonolle alueelle. Ei kiitos.
Meilläkin pakosti jäisi ikkuna vain toiselle puolelle ja ovi toiselle. Välillä voisivat vaihtaa puolta jos vain haluaisivat. Huoneen voisi tosiaan jakaa ihan kevyellä väliseinälläkin , villalla tai ilman(tuskimpa senkummempaa äänieristystä tarvitsee). Lamput olisi pakko ostaa sellaiset jalalliset, mikä valaisee hyvin koko tilan. Muutenkin saisi tarkkaan katsoa, miten sisustaa, kun tilaa on vähän, se vajaa 6neliötä. Mutta toisaalta tulisiko lapsi sen onnellisemmaksi, jos huoneen koko olisi pari neliötä isompi. - ja kun teillä vielä
Ap... kirjoitti:
Meillä sama tilanne, että tässä kolmiossa tosiaan halutaan olla, hyvällä ja turvallisella alueella, metsää heti takapihalla, sauna, tilava keittiö jne. Emme halua ottaa isompaa lainaa, kun tässä on ihan edullista asua ja jos isomman kodin haluaisimme, saisimme muuttaa huonolle alueelle. Ei kiitos.
Meilläkin pakosti jäisi ikkuna vain toiselle puolelle ja ovi toiselle. Välillä voisivat vaihtaa puolta jos vain haluaisivat. Huoneen voisi tosiaan jakaa ihan kevyellä väliseinälläkin , villalla tai ilman(tuskimpa senkummempaa äänieristystä tarvitsee). Lamput olisi pakko ostaa sellaiset jalalliset, mikä valaisee hyvin koko tilan. Muutenkin saisi tarkkaan katsoa, miten sisustaa, kun tilaa on vähän, se vajaa 6neliötä. Mutta toisaalta tulisiko lapsi sen onnellisemmaksi, jos huoneen koko olisi pari neliötä isompi.lapset eri sukupuolta. Haluaisitko itse olla ikkunattomassa 6neliön huoneessa? Mihin lasten kaverit oikein mahtuvat. Saattaapi käydä niin, ettei lapsilla pian käy kavereita kotona lainkaan, kun on niin ikävät olot. Tuo makkarin koko on kai noin 12neliötä yhteensä mikä on aika järkevän kokoinen yhden lapsen käyttöön, mutta väliseinällä kahdelle jaettuna aika järjetöntä.
Jos lapset olisivat edes eri sukupuolta niin sitten voisivat jakaa huoneen yhdessä.
Minusta tuntuu, että nyt ajattelette pääasiassa itseänne, ette lastenne parasta. - ------------
ja kun teillä vielä kirjoitti:
lapset eri sukupuolta. Haluaisitko itse olla ikkunattomassa 6neliön huoneessa? Mihin lasten kaverit oikein mahtuvat. Saattaapi käydä niin, ettei lapsilla pian käy kavereita kotona lainkaan, kun on niin ikävät olot. Tuo makkarin koko on kai noin 12neliötä yhteensä mikä on aika järkevän kokoinen yhden lapsen käyttöön, mutta väliseinällä kahdelle jaettuna aika järjetöntä.
Jos lapset olisivat edes eri sukupuolta niin sitten voisivat jakaa huoneen yhdessä.
Minusta tuntuu, että nyt ajattelette pääasiassa itseänne, ette lastenne parasta.Meillä vähän sama tilanne, 3h k ja lapsilla on hyllyillä jaettu huone. Oikein tyytyväisiä ollaan tähän ratkaisuun. Meilläkään ei ole tarkoitus muuttaa isompaan muutaman neliön saatika lasten kavereiden viihtyvyyden(!) takia, hehheh :D
Meillä muuten saa oleskella oman huoneen lisäksi isossa olohuoneessa, myös lasten kaverit.
Me tykkäämme asua täällä, ja nimenomaan tällä alueella, missä pelkkiä omistusasuntoja ja suomalaisia kunnollisia ihmisiä. Ei tee mieli mihinkään ongelma- ja maahanmuuttajalähiöön. Turvallisuus ja luonnonläheisyys on meille kaiken a ja o.
On muuten ikävää jos teillä lapset viihtyvät vain omissa huoneissaan, meillä suurimmaksi osaksi ollaan kaikki yhdessä samassa tilassa... Mutta perheitä on tietysti erilaisia, hyvä siis että teillä on kaikilla omat 12neliön tilat. - Ap....
ja kun teillä vielä kirjoitti:
lapset eri sukupuolta. Haluaisitko itse olla ikkunattomassa 6neliön huoneessa? Mihin lasten kaverit oikein mahtuvat. Saattaapi käydä niin, ettei lapsilla pian käy kavereita kotona lainkaan, kun on niin ikävät olot. Tuo makkarin koko on kai noin 12neliötä yhteensä mikä on aika järkevän kokoinen yhden lapsen käyttöön, mutta väliseinällä kahdelle jaettuna aika järjetöntä.
Jos lapset olisivat edes eri sukupuolta niin sitten voisivat jakaa huoneen yhdessä.
Minusta tuntuu, että nyt ajattelette pääasiassa itseänne, ette lastenne parasta.teljetä mihinkään huoneisiin, vapaasti saa olla koko asunnossa/pihalla. Tämä jaettu huone mahdollistaisi oman rauhan ja tilan. Itseasiassa tyttö ilmoitti haluavansa sen puolen, jos tämä järjestely toteutuu. Ikäviä oloja meidän perheessä ei ole, joten se siitä kaverittomuudesta.
Miksen minä sitten voisi olla 6neliön ikkunattomassa huoneessa? Seurusteluaikana asuimme keskustassa, eikä meillä makkarissa ollut ikkunaa, koska se oli rempattu isoon alkoviin. Oli muuten todella pieni huone. Hyvin viihdyttiin.
Vai että itseämme ajattelemme. ;-D Kuule, jos me itseämme ajattelisimme, muuttaisimme upeaan kaksioon ydinkeskustaan, kaukana koulusta, kavereista ja harrastuksista, eikä toivoakaan saada mitään omaa tilaa ja rauhaa. - ikävää antaa
------------ kirjoitti:
Meillä vähän sama tilanne, 3h k ja lapsilla on hyllyillä jaettu huone. Oikein tyytyväisiä ollaan tähän ratkaisuun. Meilläkään ei ole tarkoitus muuttaa isompaan muutaman neliön saatika lasten kavereiden viihtyvyyden(!) takia, hehheh :D
Meillä muuten saa oleskella oman huoneen lisäksi isossa olohuoneessa, myös lasten kaverit.
Me tykkäämme asua täällä, ja nimenomaan tällä alueella, missä pelkkiä omistusasuntoja ja suomalaisia kunnollisia ihmisiä. Ei tee mieli mihinkään ongelma- ja maahanmuuttajalähiöön. Turvallisuus ja luonnonläheisyys on meille kaiken a ja o.
On muuten ikävää jos teillä lapset viihtyvät vain omissa huoneissaan, meillä suurimmaksi osaksi ollaan kaikki yhdessä samassa tilassa... Mutta perheitä on tietysti erilaisia, hyvä siis että teillä on kaikilla omat 12neliön tilat.lapsille mahdollisuus omaan rauhaan. Joo, kyllä meillä lapset viihtyvät välillä omissa huoneissaan ja välillä taas lapset ja lasten kaverit kokoontuvat meidän vanhmpien kanssa olkkariin juttelemaan, syömään, katsomaan leffoja jne. Siis varsinkin viikonloppuisin. Ja välillä tuonne lasten huoneisiin jää toki myös kavereita yöksi, välillä illalla myöhään kuskaillaan kavereita kotiin, miten milloinkin haluavat. Tilaa pitää näin viiden teinin kanssa olla aika paljon.
Meidän lapsilla on myös omat juttunsa kavereidensa kanssa ja niin pitää ollakin ja niitä he voivat sitten rauhassa jutella siellä omissa huoneissaan ilman vanhempien kuulevia korvia :) - sitten itse mene
Ap.... kirjoitti:
teljetä mihinkään huoneisiin, vapaasti saa olla koko asunnossa/pihalla. Tämä jaettu huone mahdollistaisi oman rauhan ja tilan. Itseasiassa tyttö ilmoitti haluavansa sen puolen, jos tämä järjestely toteutuu. Ikäviä oloja meidän perheessä ei ole, joten se siitä kaverittomuudesta.
Miksen minä sitten voisi olla 6neliön ikkunattomassa huoneessa? Seurusteluaikana asuimme keskustassa, eikä meillä makkarissa ollut ikkunaa, koska se oli rempattu isoon alkoviin. Oli muuten todella pieni huone. Hyvin viihdyttiin.
Vai että itseämme ajattelemme. ;-D Kuule, jos me itseämme ajattelisimme, muuttaisimme upeaan kaksioon ydinkeskustaan, kaukana koulusta, kavereista ja harrastuksista, eikä toivoakaan saada mitään omaa tilaa ja rauhaa.olkkariin nukkumaan ja anna molempia makkareita lastenne käyttöön? Näin ystäväni äiti toimi, kun oli kahden tytön yksinhuoltajaäiti eikä ollut kuin kaksi makkaria. Tytöt saivat makkarit ja äiti nukkui olkkarissa.
- Ap...
sitten itse mene kirjoitti:
olkkariin nukkumaan ja anna molempia makkareita lastenne käyttöön? Näin ystäväni äiti toimi, kun oli kahden tytön yksinhuoltajaäiti eikä ollut kuin kaksi makkaria. Tytöt saivat makkarit ja äiti nukkui olkkarissa.
En ymmärrä, miksi menisimme olkkariin, kun tällä suunnitelmalla kaikilla perheenjäsenillä on oma huone. Täytyy kai sitä vanhemmillakin olla omaa tilaa ja rauhaa niinkuin lapsillakin. Tai riippuu tietysti ihmisistä.
Ehkäpä ystävälläsi ei ollut mahdollisuutta jakaa huonetta lapsille, niissä koissa on huomattavia eroja asuntojen kesken. Meillä toinen on sen verran iso, että tilaa jää molemmille hyvin, varsinkin kun sisutaa järkevästi. Meillä vanhemmilla taas on pikkumakkari omana tilanamme. Niin yksinkertaista, toimivaa ja helppoa. Olohuone on meillä kaikille yhteinen alue. - onko ikkunaton kuuden
Ap... kirjoitti:
En ymmärrä, miksi menisimme olkkariin, kun tällä suunnitelmalla kaikilla perheenjäsenillä on oma huone. Täytyy kai sitä vanhemmillakin olla omaa tilaa ja rauhaa niinkuin lapsillakin. Tai riippuu tietysti ihmisistä.
Ehkäpä ystävälläsi ei ollut mahdollisuutta jakaa huonetta lapsille, niissä koissa on huomattavia eroja asuntojen kesken. Meillä toinen on sen verran iso, että tilaa jää molemmille hyvin, varsinkin kun sisutaa järkevästi. Meillä vanhemmilla taas on pikkumakkari omana tilanamme. Niin yksinkertaista, toimivaa ja helppoa. Olohuone on meillä kaikille yhteinen alue.neliön koppi mielestäsi oma huone. No, kaipa se sitten jonkun mielestä on...
- Ap...
onko ikkunaton kuuden kirjoitti:
neliön koppi mielestäsi oma huone. No, kaipa se sitten jonkun mielestä on...
harmittaako se sinua?
No, meneppä nyt tekemään läksysi, yhteiskuntaopin pistokoe on maanataina! :-D - melko lapsellinen
Ap... kirjoitti:
harmittaako se sinua?
No, meneppä nyt tekemään läksysi, yhteiskuntaopin pistokoe on maanataina! :-Dkun et osaa asiallisesti kritiikkiä ottaa vastaan.
Minua ihmetyttää että ylipäänsä aloitit ketjun, kun kuitenkin selvästi olet itse sitä mieltä, että vaikka vaatehuone on sopiva lapsen huoneeksi. - Ap....
melko lapsellinen kirjoitti:
kun et osaa asiallisesti kritiikkiä ottaa vastaan.
Minua ihmetyttää että ylipäänsä aloitit ketjun, kun kuitenkin selvästi olet itse sitä mieltä, että vaikka vaatehuone on sopiva lapsen huoneeksi.Sain jo tarvittavia asiallisia vastauksia aikuisilta ihmisiltä. ja päätös tehtiin perheen kesken.
En kaipaa enää murrosikäisen kitisijän "kritiikkiä" kuuden neliön kopista, kun oma 9-vuotias tytär on siitä "kopista" ihan innoissaan! Saa vielä sisustaa itse miten haluaa.
Btw, hän saa parven huoneeseensa, jolloin tila lisääntyi juuri 3-4 neliötä. Pienempikin saa parven parin vuoden päästä. Toivottavasti sinua ei enää ahdista ja saat nukuttua yösi. :-D - kyllä kyllä
ikävää antaa kirjoitti:
lapsille mahdollisuus omaan rauhaan. Joo, kyllä meillä lapset viihtyvät välillä omissa huoneissaan ja välillä taas lapset ja lasten kaverit kokoontuvat meidän vanhmpien kanssa olkkariin juttelemaan, syömään, katsomaan leffoja jne. Siis varsinkin viikonloppuisin. Ja välillä tuonne lasten huoneisiin jää toki myös kavereita yöksi, välillä illalla myöhään kuskaillaan kavereita kotiin, miten milloinkin haluavat. Tilaa pitää näin viiden teinin kanssa olla aika paljon.
Meidän lapsilla on myös omat juttunsa kavereidensa kanssa ja niin pitää ollakin ja niitä he voivat sitten rauhassa jutella siellä omissa huoneissaan ilman vanhempien kuulevia korvia :)voi antaa muutenkin kuin omaan huoneeseen lukittautumisen mahdollisuudella. Jos lapsi kaipaa omaa rauhaa, mikä on meille kaikille toso tärkeää toisinaan, voi sitä mennä vaikka vanhempien huoneeseen loikoilemaan siksi aikaa kertoen haluavansa olla hetken rauhassa. Tai vanhemmat voivat pyytää toisia lapsia esim ulos leikkimään hetkeksi, jonka jälkeen tehdään vuoronvaihto. Ei siihen tarvita välttämättä muuta kuin hieman perään katsomista ja viitseliäisyyttä, sovittelutaitoja.
Sitä paitsi, nykyinen väljä asumis-ilmiö on suhteellisen uusi länsimainen tapa-on sitä ennenkin asuttu vähän tiiviimmin ja kasvettu tervepäisiksi. Saattaapi olla jopa niin että siinä oppii väkisinkin enemmän suvaitsevaiseksi ja toiset huomioonottavaksi kuin lapset. Mikä sopii yhdelle ei välttämättä toiselle. Taitaa väljä-asumismuoto olla enemmänkin ihan meidän vanhempien mukavuudenhalua ja laiskuutta kuunnella lasten keskinäisiä rutinoita ja ratinoita;)
- Jihuuu
Itse haluan lapsille omat huoneet, koska kaipaan tilaa muutenkin enkä halua asua kuten itse lapsena 5-henkisessä perheessä 2h-kokoisessa asunnossa.
Ollaan ajateltu että isompaan asuntoon kun muutetaan, makuuhuoneita on sitten neljä kappaletta. Pienet lapset menee vielä kolmiossakin, kuten tällä hetkellä mutta kyllä isommilla pitää olla omaakin tilaa, myös omalta perheeltä tarpeen mukaan. - lai-ne
mun pojat sai omat huoneet 1,5 vuotta sitten ja ihan tarkoituksella muutettiin isompaan asuntoon sitä varten.
ovat nyt 4- ja 8-vuotiaita ja eivät ole huoneissaan juuri yhtään vaan kaikki leikki tapahtuu olohuoneessa, jossa on kunnolla tilaa. omissa huoneissa lähinnä nukutaan ja nyt pojat ovatkin pyytäneet, että nukkuisivat samassa huoneessa ja toinen olisi leikkihuone.
niin siis taidetaan tehdä, ehkä olohuone ei enää sen jälkeen ole futispeliareenana joka päivä.
uskon kuitenkin, että vanhempina alkavat jossain vaiheessa kaivata omaa rauhaa ja koska sulla vielä tyttö ja poika niin varmasti heillä alkaa olla jossain vaiheessa tarve saada olla rauhassa. mun mielestä kuulostaa hyvältä tuo huoneen jakaminen seinällä. vaikka kummankin tila on sitten pieni niin se on kuitenkin oma. - meidän lapsilla on kaikilla
omat huoneet, meidän kolmikerroksisessa omakotitalossa. Lapset valtaavat koko yläkerran, jossa on oma kylpyhuone, aula, varastot, ja takkahuone, ja ne lasten omat huoneet, noin 58 neliöö, per huone, Iso aula jossa kirjahylly, videotykki, musalaitteet, ja tietokoneita 3 kappaletta. Jokaisella lapsella on myös huoneissaan tietsikat, ja telkut.
- Eikö teillä ole
lapsilla omissa huoneissaan tenniskenttiä? Meillä on, ja keilahalli(tosin lasten yhteinen, se on vähän huono), sekä omat saunat ja porekylvyt. Jokaisella lapsella on oma kerros, 99neliötä per kerros ja me vanhemmat asumme piharakennuksessa 11neliötä. Lapset ensin!!
- vaatekomerossa
Eikö teillä ole kirjoitti:
lapsilla omissa huoneissaan tenniskenttiä? Meillä on, ja keilahalli(tosin lasten yhteinen, se on vähän huono), sekä omat saunat ja porekylvyt. Jokaisella lapsella on oma kerros, 99neliötä per kerros ja me vanhemmat asumme piharakennuksessa 11neliötä. Lapset ensin!!
Hyllyistä tuli kivat kerros sängyt, ja yksi seinälle nostettava pöytä ja yksi tuoli. Vuorotellen tekevät läksynsä. Ahdasta on, mutta sopu sijaa antaa. Me vanhemmat nukumme kylpyammeessa, joten muu kodin tilat on vuokrattu naapureille. Meillä yhteishenki pelaa.
- kahden äiti-79
Mun lapsilla on omat huoneet, tyttö pian 8v ja poika 2v ja itse nukun olohuoneessa eli meillä kolmio myös. En halunnut koululaisen huoneeseen laittaa nuorempaa eikä tyttö muutenkaan tykkää että poika käy sotkemassa joskus salaa hänen huoneessaan. Kyllä se huoneen jakaminen on ihan hyvä juttu myös jos onnistuu saamaan siitä hyvän ja toimivan. Kyllä mun mielestä isommat lapset tarvitsevat jo oman tilan/rauhan.
- omat huoneet
olisivat tarpeen joskus murrosiässä, eli siinä 14 vuodesta ylöspäin. Vähän lapsistakin riippuu. Sitä ennen ei ole mikään kiire, ei ainakaan vielä tuossa iässä. Meillä on samanikäisiä nuo vanhimmat lapset ja heillä on omat huoneet, mutta eivät koskaan omissaan leiki tai oikein ole, vaan aina kuitenkin samassa. Ihan hyvin riittää tuollainen huonekaluilla huoneen jakaminen vielä monta vuotta. Asiaa ehkä kannattaa pohtia uudelleen joskus tulevaisuudessa, mutta silloinkin pitää muistaa, että siinä vaiheessa kun niitä huoneita oikeasti tarvittaisiin, ei lapsilla ehkä ole kotona-asumisaikaa enää montaa vuotta jäljellä. Vielä ei ole kiire. Ainahan lapset kaikkea haluavat, mutta aina ei kaikkea voi saada.
- Ap...
Kiva kuulla miten teillä muilla järjestetään. Meillä nyt varmaan aluksi jaetaan tuo iso huone tavaroilla, koska sitten jää vielä paljon yhteistäkin tilaa(leikkivät ja touhuavat yhdessä paljon). Ja sitten isompana katsotaan, rakennetaanko se väliseinä. Ja se päätettiin, että isompi saa jo parvisängyn, säästää paljon tilaa ja on kiva muutenkin! :)
- ......
Heh, se onkin mukava tuoda muutaman vuoden päästä seurustelukumppani kotiin 6 neliön huoneeseen mikä on väliseinällä jaettu veljen/siskon kanssa... Ai niin juu, teillähän oleskellaan olohuoneessakin koko perhe yhdessä. Sinne sekaan vaan poika/tyttöystävät. No, epäilen tuota sitten kun pari vuotta menee ja murrosiän merkit alkavat näkyä. Se, että on oma rauha missä viihdytään, ei merkitse sitä että perhe voisi jotenkin huonosti kun ei halua olla 24/7 yhdessä.
Tosiaan toi saattaa toimia nyt vielä, mutta kohta ei enää. Silloin kannattaisi miettiä sitä vanhempien olohuoneeseen muuttoa. - Ap....
...... kirjoitti:
Heh, se onkin mukava tuoda muutaman vuoden päästä seurustelukumppani kotiin 6 neliön huoneeseen mikä on väliseinällä jaettu veljen/siskon kanssa... Ai niin juu, teillähän oleskellaan olohuoneessakin koko perhe yhdessä. Sinne sekaan vaan poika/tyttöystävät. No, epäilen tuota sitten kun pari vuotta menee ja murrosiän merkit alkavat näkyä. Se, että on oma rauha missä viihdytään, ei merkitse sitä että perhe voisi jotenkin huonosti kun ei halua olla 24/7 yhdessä.
Tosiaan toi saattaa toimia nyt vielä, mutta kohta ei enää. Silloin kannattaisi miettiä sitä vanhempien olohuoneeseen muuttoa.Etkai stressaa meidän puolestamme? :-D
Ihan hyvin meinataan pärjätä, kun tehdään tämä ratkaisu. Monessa uudessa omakotitalossakin on todella pienet huoneet, ja lattiatilaa niissä vähän. Meillä tulee olemaan aika paljon lattiatilaa, kun ei tarvitse ahdata huonetta täyteen roinaa (ei meillä muutenkaan ole turhaa tavaraa).
Väliseiniä on muuten muissakin huoneissa jakamassa tilaa,jos et tiennyt. Meillä makkari, keittiö, olkkari ja kylppäri on jaettu väliseinillä toisistaan. Niin ja vaatehuone. Muuten olisi vähän turhan avaraa.
Eikä meidän lapset tulisi tämän onnellisemmaksi, jos sitä tilaa olisi se 2 neliötä enemmän. Tyttö on nyt vain onnellinen kun saa parvisängyn, kun bestikselläkin on.
Enpä usko, että vielä parin vuoden päästä ihan seurustelukumppaneita muutenkaan kumpainenkaan tuo, iät tosiaan tänä vuonna 7 ja 9... :-D - Ap...
...... kirjoitti:
Heh, se onkin mukava tuoda muutaman vuoden päästä seurustelukumppani kotiin 6 neliön huoneeseen mikä on väliseinällä jaettu veljen/siskon kanssa... Ai niin juu, teillähän oleskellaan olohuoneessakin koko perhe yhdessä. Sinne sekaan vaan poika/tyttöystävät. No, epäilen tuota sitten kun pari vuotta menee ja murrosiän merkit alkavat näkyä. Se, että on oma rauha missä viihdytään, ei merkitse sitä että perhe voisi jotenkin huonosti kun ei halua olla 24/7 yhdessä.
Tosiaan toi saattaa toimia nyt vielä, mutta kohta ei enää. Silloin kannattaisi miettiä sitä vanhempien olohuoneeseen muuttoa.Olenko väittäny, että perhe voi huonosti, jos ei olla kokoajan yhdessä...?! Kyllä meillä arvostetaan omaa rauhaa, siksi haluammekin lapsille omat puolet.
Nyt en ihan ymmärtänyt, mutta ei se mitään :-) - ......
Ap... kirjoitti:
Olenko väittäny, että perhe voi huonosti, jos ei olla kokoajan yhdessä...?! Kyllä meillä arvostetaan omaa rauhaa, siksi haluammekin lapsille omat puolet.
Nyt en ihan ymmärtänyt, mutta ei se mitään :-)No kyllä sitä kovin meuhkattiin tuolla että teidän perhe saa olla ja onkin olohuoneessa ja muissa isommissa tiloissa eikä lasten tarvitse olla omissa huoneissaan. Sen takia kirjoitin sarkastiseen sävyyn, että tosiaan luulet murrosikäisten haluavan viettää aikaa teidän kanssa olohuoneessa. Ja kuule, kyllä 12 vuotiaalla voi nykypäivänä olla jo tyttö/poikaystävä. Nimim. töissä törmännyt 13 vuotiaisiin aborttitapauksiin
Ja ei, en todellakaan stressaa kenenkään muun kotiolosuhteista tai huoneitten jaosta ja lukumäärästä. Oli vaan pakko kommentoida kun kerta tänne tulit asiasta kysymään! - Ap....
...... kirjoitti:
No kyllä sitä kovin meuhkattiin tuolla että teidän perhe saa olla ja onkin olohuoneessa ja muissa isommissa tiloissa eikä lasten tarvitse olla omissa huoneissaan. Sen takia kirjoitin sarkastiseen sävyyn, että tosiaan luulet murrosikäisten haluavan viettää aikaa teidän kanssa olohuoneessa. Ja kuule, kyllä 12 vuotiaalla voi nykypäivänä olla jo tyttö/poikaystävä. Nimim. töissä törmännyt 13 vuotiaisiin aborttitapauksiin
Ja ei, en todellakaan stressaa kenenkään muun kotiolosuhteista tai huoneitten jaosta ja lukumäärästä. Oli vaan pakko kommentoida kun kerta tänne tulit asiasta kysymään!puhunut saati meuhkannut mistään olohuoneesta tai isommista tiloista mitään, mutta ei meillä kyllä ketään mihinkään huoneisiin teljetä, niin kirjoitin.
Ja toki olohuoneessa saavat olla kaikki perheenjäsenet...?!
Pakko kommentoida asian vierestä, mutta jotain on pahasti pielessä, jos noin nuori leikkii aikuisten leikkejä. Varmasti kotikasvatus vaikuttaa tuollaisiin ongelmiin. Toki voi olla "tyttö- tai poikaystävä", mutta sillä ei kuulu olla mitään tekemistä vielä seksin kanssa.
No kuitenkin, nyt on kaikki hyvin, saadaan asua tässä, ja lapset saavat silti omat huoneet, vaikka sitten väliseinällä myöhemmin, jos on tarvis. :-) - .......
...... kirjoitti:
Heh, se onkin mukava tuoda muutaman vuoden päästä seurustelukumppani kotiin 6 neliön huoneeseen mikä on väliseinällä jaettu veljen/siskon kanssa... Ai niin juu, teillähän oleskellaan olohuoneessakin koko perhe yhdessä. Sinne sekaan vaan poika/tyttöystävät. No, epäilen tuota sitten kun pari vuotta menee ja murrosiän merkit alkavat näkyä. Se, että on oma rauha missä viihdytään, ei merkitse sitä että perhe voisi jotenkin huonosti kun ei halua olla 24/7 yhdessä.
Tosiaan toi saattaa toimia nyt vielä, mutta kohta ei enää. Silloin kannattaisi miettiä sitä vanhempien olohuoneeseen muuttoa.Miksi pitäisi nyt tehdä sellainen järjestely, mikä on EHKÄ hyvä 2-5 vuoden päästä? parin vuoden päästä voi tilanne olla toinen, mutta sitten on aika tehdä toisenlainen järjestely ja ratkaisu.
Eihän alkuperäisellä varmasti ollutkaan tarkoitus tehdä koko loppu elämäksi sopivaa ratkaisua. Sitäpaitsi heidän esikoinen muuttaa hyvin todennäköisesti pois kotoa n. 10 vuoden kuluttua. Siinä vaiheessa tuskin on enää järkevää pitää huoneenpuolikasta nuremmalla vain sitä varten että esikoiselle olisi oma rauha silloin kun tulee vanhempiaan ja pikkusisarustaan tapaamaan. - kerran olet
...... kirjoitti:
No kyllä sitä kovin meuhkattiin tuolla että teidän perhe saa olla ja onkin olohuoneessa ja muissa isommissa tiloissa eikä lasten tarvitse olla omissa huoneissaan. Sen takia kirjoitin sarkastiseen sävyyn, että tosiaan luulet murrosikäisten haluavan viettää aikaa teidän kanssa olohuoneessa. Ja kuule, kyllä 12 vuotiaalla voi nykypäivänä olla jo tyttö/poikaystävä. Nimim. töissä törmännyt 13 vuotiaisiin aborttitapauksiin
Ja ei, en todellakaan stressaa kenenkään muun kotiolosuhteista tai huoneitten jaosta ja lukumäärästä. Oli vaan pakko kommentoida kun kerta tänne tulit asiasta kysymään!törmäillyt niihin 13-vuotiaisiin aborttitapauksiin, niin luulisi, ettet enää kannattaisi noin suuresti sitä, että 12-vuotiaat ovat tyttö/poikaystäviensä kanssa valvomatta öitä. Meillä ei tuon ikäinen missään tapauksessa tule viettämään aikaa kahdestaan omassa huoneessa öitä tyttö/poikaystävän kanssa ja juurikin siitä syystä, etten halua kannustaa abortteihin pikkulapsina.
- ......
kerran olet kirjoitti:
törmäillyt niihin 13-vuotiaisiin aborttitapauksiin, niin luulisi, ettet enää kannattaisi noin suuresti sitä, että 12-vuotiaat ovat tyttö/poikaystäviensä kanssa valvomatta öitä. Meillä ei tuon ikäinen missään tapauksessa tule viettämään aikaa kahdestaan omassa huoneessa öitä tyttö/poikaystävän kanssa ja juurikin siitä syystä, etten halua kannustaa abortteihin pikkulapsina.
en tosiaankaan ole puhunut öistä!!!! tai ylipäänsä seksistä niin kuin ap sen myös ymmärsi!
- -tätsä-
...... kirjoitti:
en tosiaankaan ole puhunut öistä!!!! tai ylipäänsä seksistä niin kuin ap sen myös ymmärsi!
Ihan pakko kysyä, mutta oletko jotenki vajaa, jos et ymmärrä, että abortti liittyy aina jollakin tavalla seksiin ja sukupuoliyhteyteen?
Pelottavaa jos tuollaisia ihmisiä työskentelee 13-vuotiaiden aborttitapausten parissa. - -tätsä-
...... kirjoitti:
en tosiaankaan ole puhunut öistä!!!! tai ylipäänsä seksistä niin kuin ap sen myös ymmärsi!
Tässä vielä lainaus kohdasta, jossa mainitset 12-vuotiaan tyttö-/poikaystävän ja abortin:
"Ja kuule, kyllä 12 vuotiaalla voi nykypäivänä olla jo tyttö/poikaystävä. Nimim. töissä törmännyt 13 vuotiaisiin aborttitapauksiin"
Oletko t-y-h-m-ä? - onko sinulla
-tätsä- kirjoitti:
Ihan pakko kysyä, mutta oletko jotenki vajaa, jos et ymmärrä, että abortti liittyy aina jollakin tavalla seksiin ja sukupuoliyhteyteen?
Pelottavaa jos tuollaisia ihmisiä työskentelee 13-vuotiaiden aborttitapausten parissa.käsitystä siitä, että kun haukut muita ihmisiä tuolla tavalla voit aika pian saada kunnianloukkaussyytteen. Jos vain vastapuoli haluaa nostaa syytteen sinua vastaan...
- _tätsä_
onko sinulla kirjoitti:
käsitystä siitä, että kun haukut muita ihmisiä tuolla tavalla voit aika pian saada kunnianloukkaussyytteen. Jos vain vastapuoli haluaa nostaa syytteen sinua vastaan...
pitää olla tyhmä, ellei ymmärrä seksin ja abortin liittyvän toisiinsa, siis tietysti jos puhutaan aikuisesta ihmisestä. muutenkaan kunniaa ei voi anonyymiltä loukata.
- ......
_tätsä_ kirjoitti:
pitää olla tyhmä, ellei ymmärrä seksin ja abortin liittyvän toisiinsa, siis tietysti jos puhutaan aikuisesta ihmisestä. muutenkaan kunniaa ei voi anonyymiltä loukata.
Voi jeesus että teille tyhmille pitää rautalangasta vääntää!!! Se aborttijuttu oli vaan esimerkki sen takia kun ap kovin väittää ettei sen ikäisillä voi vielä olla tyttö/poikaystäviä!!! Mutta muuten en tosiaankaan tarkoittanut seksiä tai sitä, että apn pitäisi antaa rauha nuorille sen takia että voisivat öitä viettää yhdessä!!! Kyllä tässä joku muu on imbesilli kun minä. Vitun uunot!
- sinä osoitat sanasi jollekin
_tätsä_ kirjoitti:
pitää olla tyhmä, ellei ymmärrä seksin ja abortin liittyvän toisiinsa, siis tietysti jos puhutaan aikuisesta ihmisestä. muutenkaan kunniaa ei voi anonyymiltä loukata.
tietylle kirjoittajalle. Kyllä se on kunnianloukkaus.
Tyhmyyttä ei voi todistaa, älykkyyttä voi toki tutkia, mutta sinua en suosittele laajoihin älykkyystesteihin menemään :) saattaa muuten päästä jo itku ;) - _TätSä_
sinä osoitat sanasi jollekin kirjoitti:
tietylle kirjoittajalle. Kyllä se on kunnianloukkaus.
Tyhmyyttä ei voi todistaa, älykkyyttä voi toki tutkia, mutta sinua en suosittele laajoihin älykkyystesteihin menemään :) saattaa muuten päästä jo itku ;)selvää äläkä itke!
- Verner
Ensinnäkin jos järjestely toimii teillä, että asuvat yhdessä samassa huoneessa, niin eihän silloin tarvitse muuttaa. Meillä 3 lasta, oli kolme makuuhuonetta mutta halusivat kaikki nukkua pienimmässä huoneessa n 9 m2 jottai voisivat leikkiä ja pitää kirjoituspöytää eri huoneessa.
Tehkää näin. Laittakaa isompaan huoneeseen kerrossänky keskelle huonetta ja alasänkyyn seinä oikealle reunalle ja yläsänkyyn seinä vasempaan reunaan. Helpoiten tämän tekee kipsilevystä tai hieman kestävämmästä lapikaslevystä jota käytetään lattioita rakentaessa. Näin huone jakautuu 2 m osalta kahtia ja jos vielä tarvii jatkaa jakamista niin kaapit tai kaksi samanlaista hyllyä jossa ohut levy takana jompaan kumpaan sängynpäätyyn. Näin jakaessa niin säästyy 2 m2 tilaa.- Ap...
Vähän tämäntapaista ollaan mietittykin, mutta päädyimme väliseinään helppouden takia. :-)
- **tuittunen**
Me asutaan kolmiossa, ja nyt ihan lähiviikkoina ajateltiin siirtää tyttö meidän makuuhuoneesta veljensä kanssa samaan huoneeseen. Lasten huone on 12 neliöö ja meidän makkari on 11 neliöö. Saavat luvan asua samassa huoneessa ainakin 5-6 seuraavaa vuotta, sitä ennen ei ole mitään järkeä ostaa isompaa asuntoa! Silloin saadaan tästä ensimmäisestä omistusasunnosta sen verran lainaa maksettua, että jäädään edes vähän plussan puolelle kun tätä lähdetään myymään. Me asumme myös keskeisellä paikalla, työpaikkani on 500 metrin päässä ja kouluun sekä kauppaan on sama matka, päivähoitoon on matkaa n. kilometri, emme siis tarvitse kahta autoa. Mummolakin on 1,5 kilometrin päässä. Asumme ihanan rauhallisessa ja lapsiystävällisessä pienehkössä kunnassa josta löytyy kaikki tarpeellinen, eikä lähimpään kaupunkiinkaan ole matkaa kuin 7 kilometriä. Sieltä löytyy isompia kauppoja, poliisi, kela, lauantaisin tori, ravintoloita yms... Miksi tästä muuttaisimme pois, isompaan ja kalliimpaan??
Itse joskus pienempänä ajattelin, että tulevilla lapsillani on pakko olla omat huoneet alusta asti, mutta kummasti tuo käsitys on ajan myötä karissut. Minulla on 2 vuotta ja 9 vuotta nuoremmat pikkusiskot. Asuimme kahdessa tasossa olevassa rivitalokolmiossa vanhempiemme ja koiramme kanssa, kunnes vanhempani ostivat omakotitalon ollessani 14-vuotias. Sitä ennen asuimme vanhemman pikkusiskoni kanssa samassa huoneessa siihen asti kunnes olin 11-vuotias. Silloin sain oman huoneen ja nuorimmainen pikkusiskoni siirtyi keskimmäisen kanssa samaan huoneeseen, vanhempani nukkuivat alakerrassa olohuoneessa.
Me emme tule koskaan mieheni kanssa nukkumaan olohuoneessa, sen olemme päättäneet. Yhden huoneen verran isomman kodin ostamme sitten kun siihen paremmin pystymme.- ette tekisi
olohuoneesta (oletan että se on suurin huoneenne!) lapsille jaettua huonetta? Ja siitä nyt lasten huoneena olevasta olohuonetta?
Meillä kyseinen homma toimi aikoinaan loistavasti. Kuka sen on sanonut että se ja se huone on se ja se..paitsi tietty jo pohjapiirustuksessa se niin on, mutta...
Veimme varastoon yhden osan kirjahyllystä ja toisen sohvista.
Meillä ei alunperinkään olohuoneessa vietetty paljoakaan aikaa, lapsilla oli oma TV huoneessaan, meillä omassa makkarissa ja sitten suurempi tuumainen olkkarissa.
Ja kun ostimme isomman asunnon niin tuntui jotenkin hassulta että olohuone oli sitten niin suuri....en ole koskaan oikein ymmärtänyt tätä sohva/kirjahyllyt olohuoneessa-systeemiä. Nytkin meillä on kirjahylly täällä makuuhuoneessa, tai oikeastaan hyllyjä, kiertävät pitkin seiniä, lukunarkomaaneja kun olemme:) - Ap...
ette tekisi kirjoitti:
olohuoneesta (oletan että se on suurin huoneenne!) lapsille jaettua huonetta? Ja siitä nyt lasten huoneena olevasta olohuonetta?
Meillä kyseinen homma toimi aikoinaan loistavasti. Kuka sen on sanonut että se ja se huone on se ja se..paitsi tietty jo pohjapiirustuksessa se niin on, mutta...
Veimme varastoon yhden osan kirjahyllystä ja toisen sohvista.
Meillä ei alunperinkään olohuoneessa vietetty paljoakaan aikaa, lapsilla oli oma TV huoneessaan, meillä omassa makkarissa ja sitten suurempi tuumainen olkkarissa.
Ja kun ostimme isomman asunnon niin tuntui jotenkin hassulta että olohuone oli sitten niin suuri....en ole koskaan oikein ymmärtänyt tätä sohva/kirjahyllyt olohuoneessa-systeemiä. Nytkin meillä on kirjahylly täällä makuuhuoneessa, tai oikeastaan hyllyjä, kiertävät pitkin seiniä, lukunarkomaaneja kun olemme:)Mutta olohuone on meillä tosi avara ja siitä on käynti takapihalle ja kuistille, niin se ei oikein passaa muuttaa kahdeksi huoneeksi.
Mutta jos tosiaan meinaamme asua tässä vielä vuosikaudet, niin jossainvaiheessa varmaan laitamme oman sängyn sermin taa olohuoneeseen, esikoisen pikkumakkariin ja jaetun huoneen jaamme kuopukselle ja tietokone-huoneelle.Ja sinne mahtuu sitten hyvin vuodesohva vieraille.
Päästään kuitenkin jossainvaiheessa takaisin makkariin kun väki vähenee luonnollisesti :-)
Kyllä pieneenkin asuntoon mahtuu, kun sumplii vaan. :-) - meillä vähän
Ap... kirjoitti:
Mutta olohuone on meillä tosi avara ja siitä on käynti takapihalle ja kuistille, niin se ei oikein passaa muuttaa kahdeksi huoneeksi.
Mutta jos tosiaan meinaamme asua tässä vielä vuosikaudet, niin jossainvaiheessa varmaan laitamme oman sängyn sermin taa olohuoneeseen, esikoisen pikkumakkariin ja jaetun huoneen jaamme kuopukselle ja tietokone-huoneelle.Ja sinne mahtuu sitten hyvin vuodesohva vieraille.
Päästään kuitenkin jossainvaiheessa takaisin makkariin kun väki vähenee luonnollisesti :-)
Kyllä pieneenkin asuntoon mahtuu, kun sumplii vaan. :-)sama tilanne että huoneen jako saattaa olla joskus edessä, vielä ei varmaan pitkään aikaan kun tytöt viihtyy samassa huoneessa jne.mutta tuo kertomasi väliseinä ratkaisu kiinnostaa ihan rakennelma mielessä että meinasitteko ihan kiinteää että lattiaan tai kattoon kiinnitettävää vai irrallisempaa juttua. Olen muuten samaa mieltä että ei ole pakko olla kokonainen huone omana mutta jonkinlainen oma tila jos lapsi niin haluaa ja siksi jo etukäteen mietin että kuinka sen meillä voisi toteuttaa jos ja kun tarve joskus vaatii.
- Ap..
meillä vähän kirjoitti:
sama tilanne että huoneen jako saattaa olla joskus edessä, vielä ei varmaan pitkään aikaan kun tytöt viihtyy samassa huoneessa jne.mutta tuo kertomasi väliseinä ratkaisu kiinnostaa ihan rakennelma mielessä että meinasitteko ihan kiinteää että lattiaan tai kattoon kiinnitettävää vai irrallisempaa juttua. Olen muuten samaa mieltä että ei ole pakko olla kokonainen huone omana mutta jonkinlainen oma tila jos lapsi niin haluaa ja siksi jo etukäteen mietin että kuinka sen meillä voisi toteuttaa jos ja kun tarve joskus vaatii.
Kiinteän seinän jossainvaiheessa rakentaa, lattiasta kattoon, ja isohkon liuku-/haitarioven siihen, jotta saavat yhteistä leikkitilaa aina kun haluavat. Näin pieninä tarvitsevat enemmän tilaa, vanhempana eivät enää niinkään kiemurtele lattiolla :-).
Mutta sellaisiakin olen nähnyt, että jätetään ylhäältä avonaiseksi se seinä, ja sekin on kiva ratkaisu, tosi helppo tehdä(sanoo isäntä, en minä!).
Pääasia, että on jonkunnäköinen näköeste, pääsee näkymättömiin aina kun on tarvis. Ja tosiaan hankkikaa kanssa parvet lapsille, niin tilaa tulee paljon enemmän! - puolelle ei
Ap.. kirjoitti:
Kiinteän seinän jossainvaiheessa rakentaa, lattiasta kattoon, ja isohkon liuku-/haitarioven siihen, jotta saavat yhteistä leikkitilaa aina kun haluavat. Näin pieninä tarvitsevat enemmän tilaa, vanhempana eivät enää niinkään kiemurtele lattiolla :-).
Mutta sellaisiakin olen nähnyt, että jätetään ylhäältä avonaiseksi se seinä, ja sekin on kiva ratkaisu, tosi helppo tehdä(sanoo isäntä, en minä!).
Pääasia, että on jonkunnäköinen näköeste, pääsee näkymättömiin aina kun on tarvis. Ja tosiaan hankkikaa kanssa parvet lapsille, niin tilaa tulee paljon enemmän!jää edes ikkunaa, niin alkää nyt sentäs sitä väliseinään katosta lattiaan tehkö!
Ei siten ole tullut mieleen, että ilmaakin pitäisi saada sinne suljettuun pikkukoppiin? - Ap...
puolelle ei kirjoitti:
jää edes ikkunaa, niin alkää nyt sentäs sitä väliseinään katosta lattiaan tehkö!
Ei siten ole tullut mieleen, että ilmaakin pitäisi saada sinne suljettuun pikkukoppiin?Meillä on kotona parivuotta sitten tehty ilmastointi, siis ihan kunnollinen ilmastointi/lämmitys.
Olisi tosiaan kurjaa, jos pelkillä ikkunoilla pitäisi ilmanvaihto hoitaa. Ja jäähän toiselle puolelle tuuletusikkuna kuitenkin, jos se "ikkunaksi" lasketaan.
Kyllä olet hölmö tapaus, kuka ikinä lietkin. :-D - jotka on eri mieltä
Ap... kirjoitti:
Meillä on kotona parivuotta sitten tehty ilmastointi, siis ihan kunnollinen ilmastointi/lämmitys.
Olisi tosiaan kurjaa, jos pelkillä ikkunoilla pitäisi ilmanvaihto hoitaa. Ja jäähän toiselle puolelle tuuletusikkuna kuitenkin, jos se "ikkunaksi" lasketaan.
Kyllä olet hölmö tapaus, kuka ikinä lietkin. :-Dkanssasi, mutta sitähän sinä et halua uskoa. Luepa muuten aloitusviestisi, tuothan siinä itsekin esiin epäilysi pitäisikö lapsilla olla ihan oikeat huoneet... Ja nyt sitten puolustat henkeen ja vereen ratkaisuasi etkä kuuntele enää kenenkään muun mielipiteitä... Jokainen tietysti tekee itse ratkaisunsa, mutta hyväksy nyt sentään eriävät mielipiteetkin äläkä kuvittele, että vain sinä olet oikeassa ja kaikki muut väärässä. Mielipiteitä on monia, ehkä kaikki yhtä hyviä?
- tässä ompi
syy mesoamiseen, joten voit jättää ko häirikölle vastaamatta:
"olet kyllä tosi
Kirjoittanut: säälittävä tapaus 22.3.2009 klo 14.37
Olkoot vaikka millainen ilmastointi, niin ei sitäkään ole suunniteltu siten, että sen ilmastoinnin suunnittelun ja tekemisen jälkeen erotellaan pikkukoppeja ja kuvitella, että ilma kiertäisi sitten sinnekin.
Vanhemmat voi ihan hyvin itsekin nukkua olohuoneessa, kuten meilläkin ja monella muulla. Erotetan vain se sänky muusta olohuoneesta. Miksi tämä ei käy teille, kun olet henkeen ja vereen sitä mieltä, että todella pieni tila riittää lapselle, mutta ei siis vanhemmille?
Ja todella, täällä on monia jotaka vastaavat sun viesteihisi.
Johan jo aloituksesi paljasti, että et oikein tiedä, että onko suunnitelmasi hyväksyttävä, kun kaipasit sille nettitukea. Silloin kun minä tein ratkaisun siirtää lapset omiin huoneisiin ja itse menin olohuoneeseen, niin en tarvinnut siihen kenenkään mielipiteitä tueksi.
Kun teillä menee aikaa muutama vuosi eteenpäin, niin eipä tartte ihmetellä, että miksi lapset menevät kavereilleen yökylään ja haluavat muutenkin vietää aikaa muualla kuin kotona ikkunattomassa huonessa, jonne ei taida edes toista tuolia mahtua. Mutta se lieneekin teillä se perimmäinen tarkoitus?"
Eli ninkuin ajattelinkin,katkera yh-äitihän se siellä mesoo ja meuhkaa.ei omaa makkaria,eikä miestä.eihän kukaan joka on omaan elämääns tyytyväinen viitsi tai koe tarvetta tälläiseen haukkumiseen ja panetteluun :DD- Ap....
mesoamistaan alunperinkään tosissani ottanut.
Viimeinen virke on kyllä silkka totuus, joka pätee elämän kaikilla osa-alueilla, onneksi ja valitettavasti. ;-) - eräs yh
tuonne alemmas vistiketjuun, niin jopa kahden vanhemman perheessä nukutaan olohuoneessa ja ollaan sitä mieltä, että lapsilla on hyvä olla ne omat huoneet.
- Låttamaaria
...kun tästä niin kamala metelöinti on noussut, mitä meidän lasten huoneet ovat kooltaan!
Toinen 11 neliötä ja toinen pikkusen vajaa 8. Pienempi siis ei kovin paljoa eroa kuudesta neliöstä, ja hyvin on tilaa! Ideanne kuulostaa hyvin toimivalta.
Jakakaa väliseinällä ja tolpalla, mutta vain n.1/3 osa huoneesta. Lopun voi jättää auki, ja ehkäpä joskus tehdä siihen ovi tai liukuovi, jos tulevaisuudessa on tarvis. Kaunis verhokin käy jakajaksi oven sijaan, jos niin haluavat. Itse jättäisin seinän n.30cm vajaaksi katosta, mutta voi tehdä kiinteänkin.
Sitten parvisängyt molemmille puolille ja sen alle työ/kaappitila. Sitten hankitte vuodenojatuolit molemmille Ikeasta, on muuten ihanan leppoisa istua ja saa varavuoteeksi, kun tulee joku yökylään. Telkkarin(jos lapsilla on) saa kivasti pidikkeellä ylös seinälle. Näin meillä on siitäkin syystä, etteivät eivät pääse pudottamaan leikkiessään. Sitten vielä seinään porattavia hyllyjä kirjoille ja koristeille ym ja se on siinä. Tilaa jää hyvin kun suunnittelee.
Ei se tila, vaan se sisutus. =)- sentään telkkua
lapsen huoneeseen anna? Tai no tietty, jos teillä on vanhempia esim. murkkuikäisiä, mutta siis pikkulapsen huoneeseen. Miten pystyisi valvomaan ettei katso kiellettyjä ohjelmia. Itse antaisin ehkä joskus 15-vuotiaana telkkarin omaan huoneeseen, jos silloinkaan. Ja tietokonetta nyt ei myöskään, koska sitä varsinkin ja sen käyttöä tulee vanhmpien valvoa. Muuten saattaa valitettavasti tuloksena olla lisää näitä "massamurhaajia" jotka eivät erota todellisuutta ja nettimaailmaa toisistaan.
- Ap...
Hyvä idea tuo tolppa-seinä-systeemi, ja kuitenkin kun on tarkoitus jättää yhteistä leikkitilaa lapsille, niin voisi sen noin jättääkin toistaiseksi. :-)
Ikeassa tosiaan on paljon vinkkejä miten sisustaa pienikin huone, ja parvisängyt hankimme molemmille, isommalle jo nyt. Mulla oli kanssa lapsena pieni huone, varmaan joku 7-8neliötä näin näppituntumalla, ja oikein kaunis ja viihtyisä, kun äiti osasi hyvin sisustaa. :-)
Kiitos vinkistä telkun suhteen! Vielä ei ole pyydetty sitä, mutta pistän vinkin korvan taa. Näin saa myös hyvin valvottua milloin sitä katsotaan ja mitä katsotaan, kun lapset eivät ylety niin ylös! - Låttamaaria
sentään telkkua kirjoitti:
lapsen huoneeseen anna? Tai no tietty, jos teillä on vanhempia esim. murkkuikäisiä, mutta siis pikkulapsen huoneeseen. Miten pystyisi valvomaan ettei katso kiellettyjä ohjelmia. Itse antaisin ehkä joskus 15-vuotiaana telkkarin omaan huoneeseen, jos silloinkaan. Ja tietokonetta nyt ei myöskään, koska sitä varsinkin ja sen käyttöä tulee vanhmpien valvoa. Muuten saattaa valitettavasti tuloksena olla lisää näitä "massamurhaajia" jotka eivät erota todellisuutta ja nettimaailmaa toisistaan.
Niin tosiaan, mitenköhän se käytön valvominen onnistuu, kun tv on sijoitettu ylös, lasten ulottumattomiin?
- meillä ainakin lapset
Låttamaaria kirjoitti:
Niin tosiaan, mitenköhän se käytön valvominen onnistuu, kun tv on sijoitettu ylös, lasten ulottumattomiin?
osaavat kiivetä tuolien päälle jne. Ja halutessaan rakentaa vaikka monen tuolin avulla portaat. Mutta jos valvominen teillä onnistuu niin hyvä niin. Tosin en kyllä oikein ymmärrä miksi lapsen huoneessa pitää olla telkkari, mutta ehkä teillä on jokin syy siihen.
- Låttamaaria
meillä ainakin lapset kirjoitti:
osaavat kiivetä tuolien päälle jne. Ja halutessaan rakentaa vaikka monen tuolin avulla portaat. Mutta jos valvominen teillä onnistuu niin hyvä niin. Tosin en kyllä oikein ymmärrä miksi lapsen huoneessa pitää olla telkkari, mutta ehkä teillä on jokin syy siihen.
Vain me aikuiset yletymme siihen, ja muutenkin sitä katsotaan vain silloin kun saa luvan. Eipä ole tullut mieleenkään, ettei meillä sääntöä noudatettaisi, vaikka tv olisi käden ulottuvilla. Jos teillä on arjen pelisääntöongelmia lasten kanssa, en suosittele telkkaa silloin ollenkaan.
Tv on vanhemman huoneessa, eikä hän tosiaan enää mikään pikkulapsi olekaan, mutta molemmat saavat katsella sitä esim viikonloppuaamuisin, kun käyn napsauttamassa päälle ja jatkamme mieheni kanssa unia. - Joku muu
sentään telkkua kirjoitti:
lapsen huoneeseen anna? Tai no tietty, jos teillä on vanhempia esim. murkkuikäisiä, mutta siis pikkulapsen huoneeseen. Miten pystyisi valvomaan ettei katso kiellettyjä ohjelmia. Itse antaisin ehkä joskus 15-vuotiaana telkkarin omaan huoneeseen, jos silloinkaan. Ja tietokonetta nyt ei myöskään, koska sitä varsinkin ja sen käyttöä tulee vanhmpien valvoa. Muuten saattaa valitettavasti tuloksena olla lisää näitä "massamurhaajia" jotka eivät erota todellisuutta ja nettimaailmaa toisistaan.
Oletko tosissasi, että vain ja ainoastaan tietokoneet ja TV tekee meille näitä "massamurhaajia"?
Laskepa minkä ikäsiä nämä massamurjaavat ovat olleet tehdessään nämä hirmutyöt.
N. 18-22 -vuotiaita. Mitä on aikaa viime lamasta? Melkein 20 vuotta. Eli syyttäisin sitä, että päättäjät ja muut ovat aivan liian sokeita näkemään omia virheitään menneisyydessä. He toistavat samat virheet kuin viime lamassakin. Keneltä säästettiin? No lapsilta! No mistä tässä lamassa nyt säästetään? LAPSILTA! Taas!
Luokkakoot ovat isoja (olivat jo aikoinaan silloin kuin minä kävin koulua, meillä oli 30 oppilasta ala-asteella) ja kasvoivat silloinkin koko ajan. Koulupsykologeja tai -kuraattoreita ei edes ajateltu. Aikuisilla ei vain yksinkertaisesti ollut aikaa meille!
NYT SILMÄT AUKI! Ei anneta tämän laman paskoa niskaan 20 vuoden kuluttua. Kiitos.
- näinnikkäästippä
Meillä esikoispojalla on ainoastaan oma huone koska hän on ainoa poika ja hänellä on adhd.Kaipaa sen oman rauhan eikä kukaan jaksa hänen touhujaan samassa huoneessa.=)
2 vanhempaa tyttöä(11ja12)samassa huoneessa,ikäeroa n.vuosi.Haluavat jopa nyt parisängyn jotta voivat nukkua yhdessä.Eivät kaipaa omia huoneita.Tytöt 7v. ja 2v. jakavat myös huoneen.Nuorimmainen roudaa lelujaan muutenkin pitkin taloa joten 7v. saa ihan rauhassa touhuta omiaan siel huoneessa.Me vanhemmat nukummekin sit olohuoneessa ja mukavasti ollaan saatu oma soppi huoneen perälle.=) Meillä tykkää tytöt nukkua yhdessä.Ja väliin he saavatkin kaikki nukkua meidän isossa sängyssä ja me vanhemmat menenmme sitten isojen tyttöjen sänkyihin.Meillä kaivataan sitä toista aina vierelle ja perhe on kiinteä kokonaisuus.Näin siis meillä.Mielestäni kaikilla lapsilla ei tarvitse olla omia huoneita.- Låttamaaria
Mekin joudumme välillä evakkoon sängystämme, kun lapset haluavat nukkua vierekkäin. Se on niin jännä tapahtuma, ja ainut ilta laatuaan, jolloin odotetaan oikein nukkumaan menoa. =)
- "se etellinen"
Låttamaaria kirjoitti:
Mekin joudumme välillä evakkoon sängystämme, kun lapset haluavat nukkua vierekkäin. Se on niin jännä tapahtuma, ja ainut ilta laatuaan, jolloin odotetaan oikein nukkumaan menoa. =)
Onpa kiva kuulla että muillakin on "yhdessänukkumista".=) Joskus tuntuu että vanhemmilla on päähänpinttymä että joka mukulan olisi nukuttava omassa sängyssä.=( Meillä tytöt yksinkertaiseti nukkuvat paremmin toisen vieressä.Pojan vieressä ei missään nimessä SAA olla.Näin ne lapset ovat tässäkin asiassa erilaisia.Kukin tyylillään....=)
- jaettua siten
että siihen saisi makuusopin jollain väliseinällä vanhemmille ja sitten osa olkkarista jäisi olkkarikäyttöön. Eihän aikuiset ihmiset sinänsä sen kummempaa makkaria välttämättä tartte kuin sängyn, jossa nukkua (ja puuhailla lasten nukkuessa).
Lapset kun kuitenkin enemmän tarvitsevat sitä omaa rauhaa ja tilaa, varsinkin kun vähän tuosta kasvavat. Muuten voi käydä kuten monelle eli lapset ovat sitten kavereidensa luona vallan, kaverit harvemmin teillä, kun ei saa omassa rauhassa olla lainkaan, jos sisarus on aina kuulemassa juttuja.
Ainakin meidän nuoret ja heidän kaverinsa viihtyvät niiden kotona joilla on omat huoneet (lähes kaikilla ne nykyään ovatkin), kun taas sellaisten kotona harvemmin käyvät joilla ei voi olla oman huoneeen rauhassa.
Tosin ehkä teillä muutaman vuoden tuollainenkin järjestely vielä menee, sitten saattaa alkaa jo kuulua protesteja lapsilta.- eräs yh
tuolta ylempää, että se olohuoneessa nukkuminen on vain yh-äippäreppanoiden puuhia :)
- pelottava...
....
- lähelläni...
pelottava... kirjoitti:
....
Ei ole ihme jos outoja lapsia kehittyy kun lokeroidaan omaan huoneeseen tv:t ja tietsikat huoneessa. Poissa silmistä poissa mielestä. Voivat sitten katsoa mitä törkyä haluavat ja pelata väkivaltapelejä yökaudet ja surffailla ties missä.Lapsellani on oma huone, mutta tiesikka on meillä keittiössä ja ainoa tv on olohuoneessa. Haluan kontroloida lapseni katsomiset ja että nukkuu yönsä, kun on koululainen.Ja mielellään katsellaan yhdessä tv:tä.
- pelotat minua..
lähelläni... kirjoitti:

miten lasten telkeminen huoneisiinsa telkkujen ja tieskareitten keskelle liittyy tähän kekusteluun? Vaikutat todella pelottavalta..
- sivusta keskustelua seurannut
pelotat minua.. kirjoitti:
miten lasten telkeminen huoneisiinsa telkkujen ja tieskareitten keskelle liittyy tähän kekusteluun? Vaikutat todella pelottavalta..
Kyllä on ihan tervettä ajattelua, että lapsilla on oma huone ja oma rauha (haluavathan vanhemmatkin sen oman makkarin ja oman rauhan) ja on ihan tervettä ajatelaa, että lapsi voi tulla sieltä omasta huoneestaan pois halutessaan katsoa telkaria tai mennessään teitokoneelle.
Tuossahan joku kirjoittaja toi esiin, että lastenhuoneisiin telkkarit ja tietsikat on ok juttu, miksi sitten siihen ei myös saisi sanoa omia mielipiteitään?
Pelottaako sinua, jos lapset viettävät aikaa olohuoneessa? Pitääkö se oma huone lapselle laittaa sen takia, että vanhemmat haluavat, että lapsi viettää siellä kaiken aikansa tietokoneen ja telkkarin kanssa? Miksi ei lapselle laitettaisi sinne myös omaa jääkaappia, kun sekin tarvitsee vain sen pistorasian? :) - kummalliset
sivusta keskustelua seurannut kirjoitti:
Kyllä on ihan tervettä ajattelua, että lapsilla on oma huone ja oma rauha (haluavathan vanhemmatkin sen oman makkarin ja oman rauhan) ja on ihan tervettä ajatelaa, että lapsi voi tulla sieltä omasta huoneestaan pois halutessaan katsoa telkaria tai mennessään teitokoneelle.
Tuossahan joku kirjoittaja toi esiin, että lastenhuoneisiin telkkarit ja tietsikat on ok juttu, miksi sitten siihen ei myös saisi sanoa omia mielipiteitään?
Pelottaako sinua, jos lapset viettävät aikaa olohuoneessa? Pitääkö se oma huone lapselle laittaa sen takia, että vanhemmat haluavat, että lapsi viettää siellä kaiken aikansa tietokoneen ja telkkarin kanssa? Miksi ei lapselle laitettaisi sinne myös omaa jääkaappia, kun sekin tarvitsee vain sen pistorasian? :)juttusi, jotka eivät liity mihinkään, sekä nuo sivupersoonasi, joita on monta. keskustelu itsensä kanssa ja itselleen vastausten kirjoittelu nettipalstalla, sekä agressiivisuus on myös pelottavaa.
No nyt sain jo vähän hupiakin tuosta nimimerkistäsi xD - ja harhaluuloja
kummalliset kirjoitti:
juttusi, jotka eivät liity mihinkään, sekä nuo sivupersoonasi, joita on monta. keskustelu itsensä kanssa ja itselleen vastausten kirjoittelu nettipalstalla, sekä agressiivisuus on myös pelottavaa.
No nyt sain jo vähän hupiakin tuosta nimimerkistäsi xDsinulla, mutta hyvä, että sinulla on edes hauskaa itseksesi.
- taitaa olla hieman
kummalliset kirjoitti:
juttusi, jotka eivät liity mihinkään, sekä nuo sivupersoonasi, joita on monta. keskustelu itsensä kanssa ja itselleen vastausten kirjoittelu nettipalstalla, sekä agressiivisuus on myös pelottavaa.
No nyt sain jo vähän hupiakin tuosta nimimerkistäsi xDhmmm.....
- ei varsinkaan
pienenä. Vauva menee vaikka äidin ja isän kanssa. Isommat lähekkäin syntyneet ja varsinkin samaa sukupuolta olevat voivat jakaa huoneen. Mutta jos sitten tuntuu, että tilaa tarvitaan, muuttaa kerkeää kyllä -lapset sopeutuvat ja kuitenkaan liian isoa taloa on turha haalia. Kauheaa hukkausta ja suuritöistä siivoamista vain. Maalaisjärjen käyttö sallittu.
- el ´fantti
No ei tarvitse olla, meilläkin on verholla jaettu lasten huone.
oppivathan paremmin siinä jakamaankin.
sitten on eriasia kun lapsen kehitys alkaa vaatia omaa rauhaa.
Kun lapsi tulee murrosikään, mikäli murrosikä on paha, eli sitä murkkulaatua.
Minäkin olen nuorena asunut veljieni (3kpl, nuorempia kuin minä) kanssa samassa huoneessa. Sitten kun tulin murrosikään pääsin asumaan isosiskojeni kanssa sellaiseen kammariin, eikä meillä ollut edes verhoja välissä.
Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta663402Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh463222Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa1272860- 462579
- 311973
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘271860- 481646
Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä871525- 391340
Et siis vieläkään
Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k391331