Terve,
Rakastan lahjojen ostamista. Mielestäni tärkeintä lahjassa on aina henkilökohtaisuus ja se, että se on ostettu/tehty todellisella ajatuksella. Yleensä saankin löydettyä todella hyviä lahjoja, lukuunottamatta parhaan ystäväni lahjaa. En voi ymmärtää miksi, mutta lahjojen ostaminen hänelle tuottaa minulle aina suuria vaikeuksia.
Kyseessä on 23-vuotias tyttö. Hänen suuria intohimojaan ovat kokkaus (ei leivonta) ja kuntoilu. Hän on myös suuri viinien ystävä. Budjetilla ei niinkään ole väliä, tärkeintä olisi, että löytäisin oikein sopivan lahjan. Mihinkään Karibian risteilyyn ei tosin ole varaa =)
Lisäongelman tuottaa se, että sekä hän että minä asumme poissa Suomesta, eri maissa. Eli minun pitää saada ensin kuljetettua matkalaukussa hänen lahjansa (kuten kaikkien muidenkin lahjat) Suomeen ja sitten hänen pitää saada kuljetettua se vielä Suomesta matkalaukussaan kotiinsa. Näinollen lahja ei voi olla kovin suuri kooltaan, eikä myöskään painava.
Olen ostanut hänelle aikaisemmin mm. erittäin kattavan keittiöveitsisetin ja sellaisen tyylikkään viinipullonavaajan. Nämä ovat olleet kaksi suunnattoman onnistunutta lahjaa.
Nyt arvostaisinkin, jos joku voisi avittaa minua tämän jouluisen lahjan löytämisessä. Mikäli esim. olet suuri kokkauksen ystävä, voisit kertoa, mikä sinulle olisi THE lahja. Tuhannet kiitokset kaikille vinkkien antajille jo etukäteen!
Hauskaa joulunodotusta kaikille.
Mitä lahjaksi parhaalle ystävälle?
10
12307
Vastaukset
- little_angel_1
mä voisin ehkä ostaa sellasen sähkösen viini puloon avaajan....
itse olen kerran siälle lahjaksi ostanut ja vieläki hurise.... :)
siinä se.... - tonttu
Itse harrastan kanssa aika paljon kokkailua, ja yritän aina olla opetella muiden kulttuurien juttuja. Vaikka omistan kymmeniä keittokirjoja ja reseptejä kertyy jatkuvasti, olen aina ihan taivaassa, kun saan käsiini uuden, mielellään vielä kauniin keittokirjan. Varsinkin englannin kielellä on kaupan todella upeita keittokirjoja, joihin voisi uppoutua tunneiksi ja suunnitella ihania ateriakokonaisuuksia.
Itse sain hiljattain italialaisen pastakoneen, ja siitä olen pitänyt valtavasti. Se on kyllä vähän iso...
Sitten ovat tietysti kaikki design-keittiötarvikkeet, esim. Alessin tavarat, joissa on aivan mahtavia juttuja (itse haaveilen Alessin klassikko-sitruspusertimesta)...- jennifer
Hei! ajattelin auttaa sinua valitsemaan lahjaa parhaalle ystävällesi.....itse en ole mikään kokkaus intoilija mutta jospa ostaisit ystävällesi jonkun hyvän viinin...ainakin minun veljelleni joka on 24vuotta olen ostanut melkein joka vuosi hänen mieli juomaansa ja hän on pitänyt siitä kovasti....
- Lahjafriikki
Terve,
Itseasiassa nuo keittokirjat olivatkin aivan loistava idea! Hänellä ei nimittäin sellaisia ole kovinkaan paljon, vaan yleensä taikoo reseptit omasta päästään. Ja mikä parasta, en ole sellaisia hänelle koskaan vielä ostanut, joten uskon, että menestys on taattu!
Pidän tuon pastakoneidean mielessä ensi kesän syntymäpäivää varten. Silloin saan ostettua ja annettua lahjan Suomessa, joten ei ole noita kuljetusvaikeuksia =)
Suuret kiitokset vinkeistä ja oikein hyvää joulunodotusta!
- huono mieli kuvitus
No anna vaikka kirja/vihko johon hän voi kirjoittaa reseptejä
- Tonttulainen
Aloittajalle: Annoin joululahjaksi tänä vuonna ihan parhaalle ystävälle helmilaukun, jota tämä oli toivonut pitkään. Täytin sen itse tehdyllä inkivääriteellä, myslipatukoilla(itse leivoin
- Tarviinapuutosipaljon
Voisiko joku autaa!! Mitä ostan lahjaks mun 10 vuotiaalle kaverille!
- Hunaja
Hyvä lahjaidea löytyi Tallinnan Stockmannilta, aivan ihanan kaunis luomuhunajapurkki Nordic Honey.
- Hunaja
Löysin myös netistä tuon merkin www.nordichoney.com
- Anonyymi
Ite ainakin rakastan tehdä kavereille herkkuboxeja! Missä on kaikenlaisia heidän lempi herkkuja!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.583713Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j723085Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin532281Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.141510Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä
Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m651289- 861146
Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?1981Varusmiehen kuolema
Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä23981Huippu, kaupunki ostaa hotellin
Hyvä juttu meillä on oma hotelli iloitsi Pirtihirmukin. Nyt vaan rekryt päälle ja uusi henkilökunta. Tarvitaan tekijöitä55955- 47942