Kun on seurannut tätä palstaa jo vuosikausia, niin on huomannut, että palstan sisältö on muuttunut.
Vielä pari vuotta sitten kirjoituksista ilmeni, että auto - ja nimenomaan ei Lada - on itsensä toteuttamisen väline monelle. Kun Lada oli halpa, siihen oli helppoa verrata omaa nelipyöräistä kotteroansa. Ajattelu on ollut muutenkin tyypillistä kehitysmaille
Nyttemmin tilanne on muuttunut. Itsensä toteuttaminen tapahtuu useimmille muilla keinoin kuin autolla. Auto on enää monelle pelkkä liikkumisväline. Sama henki on nyt Lada-palstallakin.
Tässä mielessä Ladalla liikkuvat ovat olleet jo vuosia aikaansa edellä. Heille on ollut nimenomaista näkemys, että auto on väline siirtymiseen kartan kohdasta A kohtaan B sopivaa reittiä pitkin.
Tupakointikin oli joskus rehvastelun tunnus. Nyttemmin sille ei anneta mitään arvoa, vaikka joku sillä vieläkin rehvastelisi. Samoin on asia auton kanssa. Niin tupakoimattomuus kuin Ladakin ovat olleet tietoisia valintoja.
tietoisia valintoja
6
271
Vastaukset
- historiaa
Nykyisin autolta vaaditaan luotettavuutta, mukavuutta ja turvallisuutta. Siis kaikkea mitä Ladasta puuttuu. Tämän seurauksena Ladan kysyntä on nollautunut jo vuosia sitten ja nyt valmistuskin loppunut. Aika ajoi ohi Ladan, Volgan, Wartburgin ja muiden itäautojen.
Ladan ja muut itäautot korvaa nyt Kia ja muut korealaiset edulliset autot. Tulevaisuudessa köyhän kansan ajoneuvot valmistetaan Kiinassa ja Intiassa. - 9. vuosi omistajana
Valitettavan monet vieläkin valitsevat auton itselleen statussymboliksi. Esimerkkinä voisin käyttää naapurin poikaa, joka viime viikolla osti itselleen Mercedes Benz CL 500 Coupe V8 (vm 2003). Mersun CO2-päästöt ovat 270 g/km, joka on nykyaikana pöyristyttävä tulos. Poikamiehelle, joka pelkästään ajaa yksin, olisi pitänyt riittää pienempipäästöinen auto.
- omistaja 02
Ladan vertaaminen tupakointiin on vähän outoa. Tupakointia ei kukaan arvosta mutta joillekin meistä Ladalla taas on jotain arvoa. Hyvin pientä mutta kuitenkin.
Toveri Wiljamikin näyttää siirtyneen Kia-osastolle kuten niin monet meistä.- Kanto.
lukemassa Kian sivuilla mitäs siellä kirjoitellaan.Siellä kehutaan ja moititaan Kiaa.Sitä tuttua inttämistä kuin mitä täälläkin Ladasta on jotku harrastaneet.Huomasin sen,että Kialaiset toimittivat sivuilta pois ronskimmalla kielen käytöllä kuin mitä Ladan omistajat ovat täällä suhtautuneet autonsa arvostelijoihin. Mielestäni siinä on selvä ero sivistyksessä Ladan omistajien hyväksi.
- Siksi ei ladaa
Oikein hyvin sanottu. Auton pitää nimenomaan olla kulkuväline siirtymiseen pisteestä A, pisteeseen B. Mutta oma kokemukseni ladasta on sellainen, että se ei ole tarpeeksi luotettava tähän käyttöön. Liian usein on matka katkennut näiden pisteiden välissä, ei toivotussa paikassa. Ja kohtalaisen useasti olen nähnyt siellä myös muita kohtalotovereita ladoineen.
Onneksi viime vuosina tienvarsille hylättyjen ladojen määrä on ilahduttavasti laskenut. Syy tähän ei kylläkään ole ladan parantunut laatu, vaan suorastaan romahdusmaisesti vähentynyt määrä.
Onhan homouskin tietoinen valinta, ihan kuten ladakin.- Kanto.
sinun homouteen sen kummenmmin,mutta tuohon autojen välille jättämisiin Oulun seudulla käydessäni kuukausi sitten melkeimpä joka moottori tien rampilla oli joku auto tien poskessa.Eivät olleet Ladoja ne autot.Olisivatko Ladan omistajat sellaisia,että hommaavat autonsa heti pois ja nämä toiset jättävät sipanneet autonsa tien kunnossa pitäjien vastukseksi päivä kausiksi.Huolettomia isäntiä kun ovat.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "984466Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293313No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452370- 351378
- 341143
- 371086
- 131054
- 1581007
- 6934
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12872