Eli voiko synnärille lähtö olla kuinka lähellä? Viikko 37 menossa ja jo useiden päivien ajan tuntunu kauheaa vihlontaa alapäässä varsinkin vauvan ollessa hereillä. Kohdunsuu auki 1-2cm ja kaula hävinny. Vauvan pää tuntuu kivasti alhaalla kun kokeilee sormella. Kirkasta vuotoa tulee aamuisin paperiin, todella liukasta ja välillä mukana valkoistakin vuotoa. Pissattaa koko ajan ja pari päivää tuntunu ettei rakko tyhjene kunnolla kun käy vessassa vaan ku nousee pöntöltä niin tuntuu että edelleen pissattaa. Yöllä saa käydä vessassa yhtä usein kun päivälläki,varmaa tunnin parin välein. Jano on kova, mut en älyttömiä kuitenkaa juo. Heräänkin melko aikasin. Toisinaan väsyttää ihan hulluna koko päivän, toisinaan energinen olo koko päivän. Tänään väsymystä aamusta asti, vois nukkua vaikka koko päivän. Kivuliaita supistuksia ei oo ollu, harjotussupistuksia harvakseltaan joskus. Tänään ollu hiukan tökkyrä olo niinkuin kuume nousis vaikkei nousekkaan. Öisin puutuu sormet ja turvotusta jaloissa ja käsissä. Viimeyönä oli puutua jalkakin. Sormet on välillä niin turvoksissa ettei meinaa nyrkkiin kunnolla saaha ja juustohöylällä tai veitsellä leikkaaminen käy kipeää. Nivusissa välillä tuntuu myös "liitoskipua". Hikoiluta ei enää tai ainakaan tällä hetkellä, tuossa viikko sitte oli kauhea hiki koko ajan. Pissassa oli hiukan valkuaista viime neuvolakäynnillä, mut verenpaineet oli ihan hyvät, samoin hemoglobiini ja kaikki muutenki siellä ok.
Lähtö lähellä?
jännittää...
1
499
Vastaukset
- .................
niin on lähtö lähellä!!
Toisaalta ole vain niin kauan kuin mahdollista kotona, sairaalassa saa olla sitten tarpeeksi kun vauva syntyy....
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p525592Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "672621Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella181960Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1541796No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol361742- 191713
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v5145881-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome191141Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy801119Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah62935