Taisin rakastua, vaikka

Tapasimme jo muutama vuosi sitten ja olit silloin varattu, perheellinen mies, eikä välillämme tapahtunut mitään kiellettyä, mutta meidän molempien silmistä näkyi jo kauas miten kiintyneitä olimme toisiimme.
Meni pari vuotta ja välillämme ei tapahtunut muuta kuin satunnaista viestittelyä ja muutama tapaamisesta sopiminen, jotka kuitenkin jäivät toteutumatta. Emme olleet enää missään tekemisissä, kun eräänä kesäisenä yönä tapasimme aivan sattumalta, tuli taas se tuttu tunne, että olen aina kuulunut vain sinulle, eikä muita ole olemassakaan. Olit edelleen varatttu, mutta siitä huolimatta sinä yönä olisi saattanut tapahtua mitä vain, jos sopiva tilaisuus olisi tullut. Tämän jälkeen tapailimme milloin missäkin merkeissä ja olimme muutenkin melko tiiviisti yhteydessä viestein ja puheluin.
Syksyn tullen elämäsi oli aika kiireistä ja tapaamisemme siirtyi ja siirtyi ja jossain vaiheessa sinusta ei enää kuulunutkaan mitään. Monen kuukauden jälkeen sitten kyselin perääsi, mutta en saanut vastausta. Järki sanoo, ettet ollut sitä mitä luulin ja haluat pitää minut hätävarana, koska et koskaan millään tavoin edes yrittänyt sanoa minulle, että haluat lopettaa koko jutun, päinvastoin...mutta, mutta...yhä edelleen taistelen järjen ja tunteen välillä ja mietin otanko sinuun yhteyttä vai olenko järkevä, säilytän ylpeyteni ja yritän jatkaa elämää.
Jälkimmäinen olisi paras vaihtoehto, mutta silti sinä tulisit aina tavalla tai toisella kulkemaan mukanani...