onko kukaan muu samaa mieltä

tippaämpäri

että jos tuntuu että juomisen haluaa lopettaa ja se ei onnistu niin aina ei välttämättä vika ole halussa.
Esim. mä olisin halunnut lopettaa ajat sitten, mutta elämäntilanne oli niin paha että tuntui jotenkin pakolta juoda.
En vähättele aa.ta tai katkoja molemmat käyty, mutta vasta kun sain muuta kautta tiiviin terapian ,jossa saa käsitellä vain yhden ihmisen kanssa elämäänsä, kertoa kaikki ja lapsuudet ym niin tuntuu että pikkuhiljaa voisin onnistua lopettamaan juomisenkin.
Esim. aassa ei varmasti voi eikä kannata itsestään kuitenkaan kovin syvällisiä mennä latelemaan ja katkolta ym harvoin oikeasti ohjataan jatkohoitoihin.
En halua tosiaan moittia mitää, kysyä vain onko kukaan muu huomannut samaa.

14

722

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Oli minullakin halu lopettaa juominen ainakin pari vuotta ennen raitistumistani mutta en onnistunut siinä yksin.

      Avoin keskustelu jonkun luotettavan henkilön kanssa on ihan hyvä juttu, kun vain sattuu löytämään sellaisen, minäkin kävin aikoinani erittäin hyvän ja luotettan ihmisen luona juttelemassa ongelmistani ja voin sanoa että siitä oli suuri apu.

      En kuitenkaan raitistunut tuossa terapiassa mutta me ihmiset olemme erinlaisia, sinun raittiutesi saattaa löytyä terapiasta.

      AA-ryhmässä nämät asiat jutellaan ns. kummin kanssa mutta se vie aikaa ennenkuin sellaisen löytää, siis luotettavan sellaisen.

      Oma halu on tärkeä mutta se ei aina vältämättä riitä.

      • tippaämpäri

        hyvä että joku samaa mieltä, pelkäsin kamalia tyrmäyksiä:)


      • Oolofi

        Edwin Laine?

        Onko tämä joku vitsi, vai luuleeko joku oikeasti, että erilainen kirjoitetaan erinlainen?? Uskomatonta aikuiselta ihmiseltä...


    • käyvät kahdenkeskisiä

      keskusteluja ns. kummin kanssa. Kummi voi olla toinen aalainen tai sitten joku muu, kuten sulla nyt. tämmöinen kummisuhde voi kestää pitkiä aikoja, jopa vuosikymmeniä jos se on alkanut sopivassa iässä tosen aalaisen kanssa. Terapeutit, papit, lääkärit jne vaihtavat yleensä ainakin pari kertaa työpaikkaansa, jolloin suhteen pitäminen voi olla mahdotonta .

    • Hissun kissun

      Olisihan se hyvä kun pääsisikin terapiaan, mutta kun ei ole vara itse sitä kustantaa ja Kelan tyly vastaus oli ettei korvaa koska ei usko sen parantavan työhönpääsymahdollisuuksia.

      Tässä painiskellaan koska monet jutut on jo koetettu. Täytyy varmaan hyväksyä, että joskus on pakko juoda ja kestää seuraukset.

      Voihan siitä elämä lyhentyä mutta eipä tämä ole näinkään kovin hauskaa.

      • tippaämpäri

        nykyään kai on aika vaikea päästä mihinkään terapiaan ja kalliit itse maksaa.
        Ja mäkin mietin just tänään sitä että jos en syyllistyisi juomisesta niin paljon niin miksi en voisi ottaa vaikka silloin tällöin,mutta mulle tulee aina paha mieli että miksen taas voinu olla juomatta.
        En ole itselleni saanut edes vielä selvitettyä miksi mulle tulee ja miksi joillekin muille ei.
        Kai tiedostan että juon liikaa ja säännöllisesti vaikka ns. ei jää pitkiä putkia päälle.
        Jos pystyisikin sivistyneesti ja satunnaisesti silloin kun oikeasti tekis mieli.
        Olen vaan huomannu että tietyt päivät ja tietty mielentila ja tietty väliaika, niin johan pitää.
        Että se elämä pyörii sen juomisen ympärillä vaan liikaa.


      • Terapiaan
        tippaämpäri kirjoitti:

        nykyään kai on aika vaikea päästä mihinkään terapiaan ja kalliit itse maksaa.
        Ja mäkin mietin just tänään sitä että jos en syyllistyisi juomisesta niin paljon niin miksi en voisi ottaa vaikka silloin tällöin,mutta mulle tulee aina paha mieli että miksen taas voinu olla juomatta.
        En ole itselleni saanut edes vielä selvitettyä miksi mulle tulee ja miksi joillekin muille ei.
        Kai tiedostan että juon liikaa ja säännöllisesti vaikka ns. ei jää pitkiä putkia päälle.
        Jos pystyisikin sivistyneesti ja satunnaisesti silloin kun oikeasti tekis mieli.
        Olen vaan huomannu että tietyt päivät ja tietty mielentila ja tietty väliaika, niin johan pitää.
        Että se elämä pyörii sen juomisen ympärillä vaan liikaa.

        Maksa viinasi ja kapakkakierroksesi sillä terapialla. Taitaa olla halvemmaksi.

        Minkä takia muiden=veronmaksajien pitäisi juoppojen takia maksaa terapiaa. Juokaa kunnolla, 20 v kun juotte, niin poks on poissa.


      • tippaämpäri
        Terapiaan kirjoitti:

        Maksa viinasi ja kapakkakierroksesi sillä terapialla. Taitaa olla halvemmaksi.

        Minkä takia muiden=veronmaksajien pitäisi juoppojen takia maksaa terapiaa. Juokaa kunnolla, 20 v kun juotte, niin poks on poissa.

        juomisen vuoksi, vaan muista syistä.
        Koen silti että se on vahvistanut haluani lopettaa juominen.
        Jos sinäkään et osaa kuin täällä aukoa päätäsi niille jotka haluavat raitistua,niin suosittelen terapiaa lämpimästi sinullekin.
        Olet sen tarpeessa.;)


    • aika näyttää

      En tiedä ketään, joka olisi päässyt alkoholismista eroon jonkun terapeutin kanssa.

      Jos terapiassa käydään läpi lapsuutta ja etsitään sieltä mahdollisia syitä myöhemmän iän alkoholismille, ollaan pahasti metsähallituksen puolella.
      Kukaan ei tule alkohoistiksi sen takia, että lapsena on liian paljon puisia leikkikaluja, tai liian vähän.
      Eikä kukaan myöskään toivu alkoholismista sillä, että niitä lapsuuden leikkikaluja lasketaan.

      Alkoholismi on edelleenkin alkuperäinen ja oma sairaus, jota ei estä tai aiheuta aikaisemmin koetut traumat.

      Jokainen alkoholisti haluaisi lopettaa juomisensa jossain vaiheessa, mutta jokaisella heillä ympäristö tai olosuhteet estävät sen!
      Tätä tarkoittaa se, että alkoholisti tarvitsee aina ulkopuolisen syyn juomiseensa.
      Ja kun sitä syytä sitten oikein terapeutin kanssa metsästetään, niin juominen jatkuu ihan varmasti - vielä vuosien ajan.
      Alkoholisti ei halua ja terapeutti ei osaa hakea syytä juomiseen itse alkoholismista.

      AA on auttanut aika montaa alkoholistia lopettamaan juomisen, kun taas alkoholismia tuntematon terapeutti ei pysty auttamaan ketään alkoholistia, muuta kuin juomaan vielä lisää.
      Siksi mainitsemasi pelko ja varovaisuus AA:ta kohtaan, onkin pelkkä tekosyy saada jatkaa vielä juomista.

      Ja nyt kun sinua kritisoin, niin voitkin ottaa taas, luvan kanssa. Vai mitä?

      • tippaämpäri

        mutta olen silti eri mieltä.
        Ei, mielipiteesi ei ole minulle Niin tärkeä että Sen vuoksi ratkeaisin nyt juomaan.
        Selvä ilta!
        Ps:taidat olla jo tähänkin viestiketjuuni vastannut kolmella eri nimimerkillä


    • alkoHOLE

      terapia herätti itteni ajattelemaan, vaik putken senkin jälkeen vetäsin ja olin katkolla (n.150e 5vrk) ei paha hinta. ja nyt käyn terapiassa ja aa:ssa ja emännän kans viel parisuhde terapiassa. ni kyllä ne mua ainakin auttaa. mutta rehellisestihän kaikesta pitää puhua et on apua, ja kyl siel välil o tippa linssissäkin, vaikka ikinä en oo tunteitani näyttäny kuin raivolla

      • tippaämpäri

        joka uskaltaa terapiaan ja voi hakea apua ja myöntää virheitään,vaikka se ei olisi helppoa ja oli syy sitten mikä tahansa.
        Tsemmppiä!


    • www.www

      Kyllä monetkin asiat on niin paljon kiinni henkilökemiasta, ettei oikein itekkään uskoisi.

      Itelle oli aikanaan järkytys tämä palsta, mistä vanhana nettiaddiktina tulin huutelemaan apuja. En todellakaan voinut käsittää tuota tupla a buustausta. Se nyt ei kerraan mennyt, eikä mene terveeseen järkeen.

      A-klinikka piti lopettaa, kun sattui joku vanha osa-aika eläkeläinen terapeutti, joka vaan keuhkosi uskonnosta.

      Tulin tulokseen, että ite sitä on pärjäiltävä.

      Pärjäilen miten pärjäilen, mutta hihhulointihommiin en edes vilkaise, ne lähinnä aiheuttaa viinan tuskaa.

      • asemassa kun pärjäät

        ite. Moni alkoholisti, minäkin, ei ole pärjännyt viinan kanssa itsekseen vaan on joutunut turvautumaan toisten apuun saadakseen pysyvän raittiuden. Kun hätä on suurin, silloin on valmis turvautumaan mihin tahansa.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4168
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      28
      3137
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1348
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      911
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe