Olisko Parkanonkin päättäjien pikkuhiljaa aika alkaa katsomaan kuntalaisten PARASTA ja nostaa kissa pöydälle. Aivan naurettavia vaihtoehtoja kuntapareista ja terveyskuntayhtymistä on tehty ainostaan päättämisen pakoilun nimissä. Nyt on oikea aika ottaa porkkanarahat 5 milliä ja kotiin ja ainoa mahdollisuus on monikuntaliitos. Näin tulevaisuudessa meillä on jonkinlainen mahdollisuus selvitä velvotteista alle 30% verotuksella. Tartteeko aina asioiden mennä ihan paskaksi, ennenkuin tehdään järkeviä päätöksiä!!! Yhteisöverot tippuvat kahden vuoden keskiarvolla aivan valtavasti ja tuloverotus muutenkin tippuu huomattavasti, jos kun vastuuta kannatte, pää pois pensaasta!!!!
AAMULEHTI
yhteen
71159
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Älä muuta sano. Misä viipyy hallituksen vastaantulo tälläisille pikkukunnille. Kyllä kepun pitäis nyt olla palvelujen turvaajana ainakin omilleen. Saatanan plöröhousut täältä alkaa palvelut väheneen aika kyytiä jos moinen peli jatkuu.
Palvelut vähenee sen tähden ettei paikkakuntalaiset osta omista paikkakunnan liikkeistään tarpeeksi.
Ei siitä voi politiikkoja syyttää mitä valintoja kuntalaiset tekee.
Kunta-alan yhteistyöhön joudutaan kuntalaisten sairastaessa aivan liikaa usein johtuen huonoista elämäntapatottumuksista. Juopettelu yms. heti pois ja säästyy paljon rahaa yhteiskunnalta.
Myöskin sosisaalipuolella menee paljon rahaa rikkinäisten perhetapausten ym. sosiaalihäirikköjen takia.
Kunta säästää pitkän euron mikäli kuntalaiset oppisivat säästeliäästi elämään.
Mikäli jostain tulee säästää se on laittaa kaikenmaailman hörhöt kuriin ja ei tarvita mitään kuntaliitoksia rahojen säästyessä.
Oliko noin, jos viinan juonti ja huonot elämäntavat lopetetaan yhteisellä päätöksellä Parkanossa. Lopetetaan paikalliset anniskeluliikeet, Alko jne. loppuu kaupungin rahojen menekki, ei lonkka leikkauksia, ei sairastelua, ei erikoissairaanhoitoa, ei vanhuksia, ei häirikkölapsia jne. Aivan mahtava ehdotus!!! Pistetään heti toimeksi, miten olis jos laitettaisiin puomit 3 tielle, ettei huonot elämäntavat pääsis tänne vaikuttaan. Vois muuten IPP pyytää, että katkasee kaikki linjatkin ulkomaailmaan, että Parkano säästyy kuntaliitoksilta, aivan upee ehdotus... Terve Kaupunki, mutta ei vaan yhtään asukasta, JES..
Pitäisikö kaupungin jatkuvasti laittaa rahaa kulueriin jotka johtuvat joidenkin toistuvista rillutteluista ja remuamisesta.
Esim. sosiaalipuoli hankkii syrjäytymisen estämiseksi jotain hyvää "avuntarvitsijalle" ja tämä menee myymään saamansa "rahaksi muutettavan hyödykkeen" taikka alkoholistia viedään uudelleen ja uudelleen hoitoon. Itse aiheutetut sosiaalitarpeet saisi laittaa karanteeniin kunnes ihminen oppii elään siivosti ja todelliseen avuntarpeeseen vain vastattaisiin.
Sosiaali ja terveyspuoli kuluttaa yli puolet kaupungin rahoista ja siellä tulisi seuloa todelliset hädänalaiset ja pummit sekä alkaa ainakin valistaan oikeista elämäntavoista työntekoineen.
Taisit juuri kirjoittaa aikas monen Luoteis-Pirkanmaalaisen mielipiteen palstalle. Mutta ongelma ei taidakaan olla kuntalaisten halussa, vaan valtuutettujen ja ainakin ryhmäpäätösten ongelma. Valtuustokausi aikas aluillaan ja nyt kun tekee mokan, niin siitä voi jopa joutua vastaamaan loppukaudesta!!!! Nyt pitää tehdä vaan nahkapäätöksiä ja sanoo sitten myöhemmin, että ei ollu tarpeeksi tehty selvityksiä!! Lisää selvityksiä voi teitenkin nytkin pyytää tekemään, jotta saa pelattua aikaa taas vuoden pari eteenpäin. Sitten onkin jo valtuustokausi kääntynyt loppusuoralle ja voikin todeta, että seuraava valtuusto saa tehdä vaikeat päätökset, kuten viime ja edellisenä vuotena asia meni..:-)
Niin, kuis se valtuuston päätös menikään, OLLAAN KUULOLLA....
Demareilla yhteinen kirjoitus. Käy lukemassa hakusanalla Ikalisten ja Parkanon Demarit.
Luin sen ja yllätykseksi huomasin, että Demareilla on oikea asenne tulevaisuuteen.