Eurooppalainen kulttuuri on elinkelvoton

Sata vuotta sitten länsimainen ihminen luuli olevansa suunnilleen jumalasta seuraava. Nykyisin hän pitää itseään ali-ihmisenä ja niin tekee myös muu maailma. Kuinka näin pääsi käymään? Ensimmäinen maailmansota, Venäjän vallankumous, toinen maailmansota, 1960-luvun kulttuurivallankumous. Ja tässä sitä nyt sitten ollaan...
4126
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

että valkoinen eurrooppalainen on aina luullut itsestään liikoja. Jopa oma kulttuurinsa on tuotu tuolta itämailta, ja mm. vesihuolto (lue juokseva vesi) on tuotu itämailta.Eurrooppalaisille opetettiin ensin tavat, ja nyt sitten eurooppalaiset koittavat opettaa opettajiaan.
Eurooppalainen on aina ollut narri kaikkinen paljetteineen ja puuteroituneine neninen ja peruukkeineen.

Äänestä
  • keksivät kylläkin Euroopassa roomalaiset!

    Missään muualla ei ole yhtä monipuolista ja rikasta kultturia ollut kuin Euroopassa helleenien ajoista lähtien.

    Äänestä

  • huollon kirjoitti:

    keksivät kylläkin Euroopassa roomalaiset!

    Missään muualla ei ole yhtä monipuolista ja rikasta kultturia ollut kuin Euroopassa helleenien ajoista lähtien.

    ihan alkujaan koko eurooppalainen kehitys ja kulttuuriin liittyvät asiat ovat peräisin mustasta afrikasta, josta roomalaiset ja kreikkalaiset ne toivat tullessaan.urooppalaiset asyivat vielä luolissa ja turvemajoissaan, kun afrikassa rakennettiin palatseja .

    Äänestä

  • kulttuuri on peräisin idästä. kirjoitti:

    ihan alkujaan koko eurooppalainen kehitys ja kulttuuriin liittyvät asiat ovat peräisin mustasta afrikasta, josta roomalaiset ja kreikkalaiset ne toivat tullessaan.urooppalaiset asyivat vielä luolissa ja turvemajoissaan, kun afrikassa rakennettiin palatseja .

    oli korkeampaa kulttuuria ennen Eurooppaa. Silti helleeninen kulttuuri oli aivan omansa eikä lainaa egyptistä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ja itsetuhoinen kirjoitti:

Sata vuotta sitten länsimainen ihminen luuli olevansa suunnilleen jumalasta seuraava. Nykyisin hän pitää itseään ali-ihmisenä ja niin tekee myös muu maailma. Kuinka näin pääsi käymään? Ensimmäinen maailmansota, Venäjän vallankumous, toinen maailmansota, 1960-luvun kulttuurivallankumous. Ja tässä sitä nyt sitten ollaan...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu