Lainaan tässä pätkän YLE:n uutisista:
"Verkkopalstoilla vain muutaman aktiivin ydin tuottaa noin puolet viesteistä. Suuri enemmistö vain seuraa keskustelua.
Guru-opetuslapsi-asetelmien haastajat koetaan usein häiriköiksi, arvelee Heikki Ollikainen.
- Siellä taistellaan siitä, kuka on asiantuntija. Siellä on asetelma, että kuka on kukkulan kingi ja toiset sitten kivittää sitä alas sieltä.
- Sitten siellä ovat häiriköt, jotka hyppivät forumilta toiselle. Jotkut haluavat ammuskella puskasta ja ovathan ne tavallaan jonkinlaisia hätähuutoja nekin.
Häiriköt liikkuvat eri palstoilla useilla nimimerkeillä ja päivystävät lähes vuorokaudet ympäri. Sivujen ylläpitäjät poistavat pahimmat törkeydet, mutta silti verkko on kuitenkin avoin verrattuna perinteisen median yleisönosastoihin. Robert Arpon mukaan verkko heijastaa yhteiskuntaa"
Eihän meillä sentään... tällaista.?
Palstan ilkeilijät ja kingit
41
2432
Vastaukset
- sut tän palstan
Ilkeilijä-kingiksi. Onneksi olet jo hieman rauhoittunut ja se -Dw- on saamassa sut alas...sori vaan!
- HTZA
DW tai muukaan. Koska minä en ole täällä kilpailemassa.
Minulle sopii hyvin tuo patjan alimmainen osa.
Mutta, minä en aloittanut itsestäni, vaan ajatuksesta.
- Meriläinen
Kuinka voisitte kuvitellakaan että täällä meidän palstalla olisi tämmöinen hierarkia.
Ja jos tämä on heijastus yhteiskunnasta on se erittäin hauskaa, mutta yhteiskuntahan olemmekin me :))
Alamaisesti niiaten ja häveliäästi hunnun takaa katsoen teidän meriläisenne ( vai olisko oikein sanottu meriläinen)- HTZA
että asiasta otetaan minuun, henkilökohtaisesti, kantaa, kuten aina.
Kyllähän minä arvasin että tuo tutkimus on minusta tehty!
:)
Mutta palstalaisia on muitakin, laittakaa heillekin suukko, ei suulle, vaan jonnekin, korvalle.
Ilman heitä lentäisin, unissanikin, mutta he pitävät jalkani maassa.
HTZA:nne, pehmeän lämpöinen lattiamatto, paikka josta ponnistaa elämään. - Meriläinen
HTZA kirjoitti:
että asiasta otetaan minuun, henkilökohtaisesti, kantaa, kuten aina.
Kyllähän minä arvasin että tuo tutkimus on minusta tehty!
:)
Mutta palstalaisia on muitakin, laittakaa heillekin suukko, ei suulle, vaan jonnekin, korvalle.
Ilman heitä lentäisin, unissanikin, mutta he pitävät jalkani maassa.
HTZA:nne, pehmeän lämpöinen lattiamatto, paikka josta ponnistaa elämään.heitellä lentosuukkoja sinne ja tänne ympäri suomen maan; tossa turkuun ja vaasaan, stadiin kaikille muille noi menee karjalaan ja savoon, tossa kainuuseen, pohjanmaalle ja lappiin.
Itään ja länteen, pohjoiseen ja tänne etelään.
Sitten vielä yli suomen rajojen.
Nyt on kyllä näyttö niin huulipunassa etten tiiä miten saan puhtaaksi :)) - Saarijärven Puakin seutu
Meriläinen kirjoitti:
heitellä lentosuukkoja sinne ja tänne ympäri suomen maan; tossa turkuun ja vaasaan, stadiin kaikille muille noi menee karjalaan ja savoon, tossa kainuuseen, pohjanmaalle ja lappiin.
Itään ja länteen, pohjoiseen ja tänne etelään.
Sitten vielä yli suomen rajojen.
Nyt on kyllä näyttö niin huulipunassa etten tiiä miten saan puhtaaksi :))sie ohitit.
- Meriläinen
Saarijärven Puakin seutu kirjoitti:
sie ohitit.
Tässä tulee PUS PUS PUS, oikein urakalla.
Yritin joka paikkaan lennättää, anteeks paljon jos ohi meni :D)) - markia pusujasi
Meriläinen kirjoitti:
heitellä lentosuukkoja sinne ja tänne ympäri suomen maan; tossa turkuun ja vaasaan, stadiin kaikille muille noi menee karjalaan ja savoon, tossa kainuuseen, pohjanmaalle ja lappiin.
Itään ja länteen, pohjoiseen ja tänne etelään.
Sitten vielä yli suomen rajojen.
Nyt on kyllä näyttö niin huulipunassa etten tiiä miten saan puhtaaksi :))//Sitten vielä yli suomen rajojen. //niin voisitko jaksaa heittaa tanne atlanninkin taakse, tyynenmeren[ei ole aina tyyni] rannalle asti?huulipunalla,tai ilman,,,,,jaa ,,,,ilman taitaa olla paree--ei emanta huomaa:)
kiitosta vaan etukateen.lannenhunttari - Meriläinen
markia pusujasi kirjoitti:
//Sitten vielä yli suomen rajojen. //niin voisitko jaksaa heittaa tanne atlanninkin taakse, tyynenmeren[ei ole aina tyyni] rannalle asti?huulipunalla,tai ilman,,,,,jaa ,,,,ilman taitaa olla paree--ei emanta huomaa:)
kiitosta vaan etukateen.lannenhunttaritulee, nyt täytyy ottaa voimat käyttöön ja ilman huulipunaa pusi pusi pus pus.
Nyt ei toi näyttökään enää tullut punattua.
Teenpä tästä etiäpäin ilman punaa.
Meri on meri aina ja kaikkialla missä olen käynyt.
Niitä on paljon ja yhdessä vaiheessa ajattelin että pitäis käydä joka rannalla, saas kattoo koska siellä.
Hyvät päivät sinne tyynenmeren rannalle. - HTZA
Meriläinen kirjoitti:
tulee, nyt täytyy ottaa voimat käyttöön ja ilman huulipunaa pusi pusi pus pus.
Nyt ei toi näyttökään enää tullut punattua.
Teenpä tästä etiäpäin ilman punaa.
Meri on meri aina ja kaikkialla missä olen käynyt.
Niitä on paljon ja yhdessä vaiheessa ajattelin että pitäis käydä joka rannalla, saas kattoo koska siellä.
Hyvät päivät sinne tyynenmeren rannalle.tai siis.. anna mennä.. mutta niinku..jotain rajaa..Hei.
Eihän se minulle kuulu, mutta ajattele jos olisi poikaystävä tai jotain..Mitä nekin ajattelisi..
:)
H. - etta matkahti
Meriläinen kirjoitti:
tulee, nyt täytyy ottaa voimat käyttöön ja ilman huulipunaa pusi pusi pus pus.
Nyt ei toi näyttökään enää tullut punattua.
Teenpä tästä etiäpäin ilman punaa.
Meri on meri aina ja kaikkialla missä olen käynyt.
Niitä on paljon ja yhdessä vaiheessa ajattelin että pitäis käydä joka rannalla, saas kattoo koska siellä.
Hyvät päivät sinne tyynenmeren rannalle.kun tietk. aukaisin....
emanta tuolla puhuu joensuuhun eika arvaakkaan mita 'helmia' mina noukin koneeltani.l-h - Meriläinen
HTZA kirjoitti:
tai siis.. anna mennä.. mutta niinku..jotain rajaa..Hei.
Eihän se minulle kuulu, mutta ajattele jos olisi poikaystävä tai jotain..Mitä nekin ajattelisi..
:)
H.minähän vain toteutin sinun toiveitasi.
Ja ajttelenhan minä JOS se poikaystävä olisi.
Mutta kun ei :)
häiriköt yleensä viivy kauaa samalla palstalla?!?
:)- HTZA
että pahin pahis saa hyppiä samalla palstalla?
Kyllä minulla pitää olla jotain oikeuksia piketa standardista? HTZA kirjoitti:
että pahin pahis saa hyppiä samalla palstalla?
Kyllä minulla pitää olla jotain oikeuksia piketa standardista?ole pitäny sua mitenkää pahiksena..:))
- IsoWerneri
Näillä foorumeilla? Hiljainen, joka vie kauneimman naisen? Niin kuin köyhä jarrumies vei Muhoksen Mimmin.
Iltaa pohojanmaalta.
Kivaa porukkaahan täällä kirijootteloo ja ku enempi lukoo näitä juttuja ja tuloo tutummaksi niin sitä alakaa arvostamahan kulloostakin kirijoottajaa jos ei ny ihan kinginä niin ihimisenä kuitenkin.
Ittelläni on ainakin ihan oman suuni kans tietämistä ja aina välihin pakkaa tulemahan sellaasia niinkuun sanotahan ylilyöntejä. Ne harmittaa ja karuttaakin jälijestäkäsiin. Kaikki te ootta kuitenkin palijonki parempia ku tässä puhutuksi. Kirijootellahan vaan, kukin tairoollaansa.
terv. seppä ja Tiitu pohojanmaalta.
- n. 3 viikkoa
tätä palstaa lukenut. En tiedä, itkeäkkö vaiko nauraa, en kehu, en myöskään moiti. Sivullisena, kun lukee, niin tekee mielenkiintoisia huomioita.
Harmi, ettei tässä pysty grafiikkaa käyttää apuna. Olisin näet tehnyt "taideteoksen".- n. 3 viikkoa
otsikko tietysti olisi pitänyt olla: Olen lukenut.
- onni-keväässä
n. 3 viikkoa kirjoitti:
otsikko tietysti olisi pitänyt olla: Olen lukenut.
Rekattuna. Ei ole mitään nekatiivista ehtinyt tulla, kun osaa ottaa huumorilla..
Aloitus voisi olla kuvainnollisesti vaikka A ja keskustelu voi jatkua Vaikka K:na tai Ö:nä.
Ei siinä mitään, joskus käy niinkin tai monesti se on huvittavampaa, kuin totinen torven soitto..
( Omat kokemukseni tästä ) - n. 3 viikkoa
On minullakin rekattu nikki tänne foorumiin, vaan en enää sitä käytä, enkä täällä kirjoittele.
Tuota en vaan voinut olla laittamatta, tämän 3 viikon lukemisen jälkeen. Kirjoittelin tänne aikoinani, mutta viime kesänä sain tarpeekseni. Ainainen riita vastaan rekatut ja puskat ja kun kuitenkin huomasin, että rekatutkin puskasta kirjoitteli, kuten näyttää yhä tekevän.
Nykyisin kirjoittelen enempi tuolla HS:n sivuilla ja jos hömppää kaipaan, niin menen chattiin. Siellä hömpänkin kirjoittelu vaati enemmän kirjoittajalta, kun tempo on nopeaa. Pitää nopeasti keksiä jotain tilanteeseen sopivaa, täällähän sitä voi miettiä tunteja.
Täällä ei sitten pelkkä huumori auta, pitää myös jättää vainoharhat kaappiin :-).
Mukavia jatkoja toivottelen. - HTZA

Mukavia jatkoja toivottelen.tämän menetyksen.
Olehan sitten reipas siellä! - n. 3 viikkoa
HTZA kirjoitti:
tämän menetyksen.
Olehan sitten reipas siellä!en muista, että olisin täällä kommentteihisi koskaan vastaillut, sen enempää kuin Sinä minunkaan, mutta en voi vannoa, kuukausia on kulunut :-).
Koitahan pärjätä itsesi kanssa, sillä itse olet itsesi suurin kiusankappale. - HTZA
n. 3 viikkoa kirjoitti:
en muista, että olisin täällä kommentteihisi koskaan vastaillut, sen enempää kuin Sinä minunkaan, mutta en voi vannoa, kuukausia on kulunut :-).
Koitahan pärjätä itsesi kanssa, sillä itse olet itsesi suurin kiusankappale.pahaa pelkään, että olet jotenkin saanut minusta mielipiteen aikaiseksi.
Minusta se on hyvä.
Tämä palsta on sinullekin, toivon että poikkeat usein, saadaan aikaan lisää keskustelua. - n. 3 viikkoa
HTZA kirjoitti:
pahaa pelkään, että olet jotenkin saanut minusta mielipiteen aikaiseksi.
Minusta se on hyvä.
Tämä palsta on sinullekin, toivon että poikkeat usein, saadaan aikaan lisää keskustelua.että me kaksi emme sovi vaihteleen mielipiteitä.
Se mielipide, kuten jo itse ilmaisit, voi häiritä.
(Nämä vastauksesi tulevat suoraan sähköpostiini, tämä ilmoitus vain siksi, ettet pääse sanomaan, että yhäkö roikut täällä.) - HTZA
n. 3 viikkoa kirjoitti:
että me kaksi emme sovi vaihteleen mielipiteitä.
Se mielipide, kuten jo itse ilmaisit, voi häiritä.
(Nämä vastauksesi tulevat suoraan sähköpostiini, tämä ilmoitus vain siksi, ettet pääse sanomaan, että yhäkö roikut täällä.)ei ole minun vastaukseni.
Se on liian alatyylinen.
Mutta miksi emme voisi väitellä?
Anna tulla, minä haluan kiukutella!!
:) - n. 3 viikkoa
HTZA kirjoitti:
ei ole minun vastaukseni.
Se on liian alatyylinen.
Mutta miksi emme voisi väitellä?
Anna tulla, minä haluan kiukutella!!
:)sähköpostista :-).
Siinäpäs se, minä, kun en halua kiukutella, joskus toki sivaltaa "kevyesti sanalla". - HTZA
n. 3 viikkoa kirjoitti:
sähköpostista :-).
Siinäpäs se, minä, kun en halua kiukutella, joskus toki sivaltaa "kevyesti sanalla".runoilla, uskoakseni.
"Kaunokieli" on aina ollut toinen nimeni, muistaakseni. - n. 3 viikkoa
HTZA kirjoitti:
runoilla, uskoakseni.
"Kaunokieli" on aina ollut toinen nimeni, muistaakseni.minä en hallitse, en myöskään "nuolemista", vaikka tosi ison kielen omaankin.
Oikeudenmukaisuus, seuraa rinnallani vähän liiankin tiukasti. Meikäläinen on myös liian suurella annoksella rokotettu huumoriin eli kaksi pahetta ja ....tiedät varmaan lopun kirjoittamattakin.
- henrii
niin eiköhän kaikille saada mieleinen tutkimustulos.
- lukenut tarkkaa tätä palstaa
"aktiivin ydin tuottaa noin puolet viesteistä. Suuri enemmistö vain seuraa keskustelua".
Pitää paikkansa.
"Guru-opetuslapsi-asetelmien haastajat koetaan usein häiriköiksi,"
Pitää paikkansa.
"kuka on kukkulan kingi ja toiset sitten kivittää sitä alas sieltä."
Pitää paikkansa.
"Sitten siellä ovat häiriköt, jotka hyppivät forumilta toiselle."
esim. Reilu Kerholaiset (ikuiset räkänokat)
"päivystävät lähes vuorokaudet ympäri."
Pitää paikkansa.
Jatkakaa samaan malliin luen aina kun ehdin. Tää on hauskaa ajanvietettä.
Tiesittekö, että moni teistä elää netissä.- Kalle Kotton
etten ole moista huomannut.
Aktiivi ydin kyllä tuottaa puolet viesteistä ja seuraavat itse viestejään, kun muita ei paikalla ole.
Tuota en ole huomannut guru-opetuslapsiasetelmaa, viiskymppiset opetuslapsina, hah.
Tämän kukkulan kingi saa minun puolesta olla kuka tahansa, kumarran nöyrimmästi hänen majesteetilleen, kun vastaan tulee.
Häiriköistä en tiedä, epämääräisistä viesteistä olen ajatellut, että jollain on aina välillä korvien välissä koskenkorvaa, toivottavasti selviää, jos ei selviä olkoon onnellinen olossaan.
Kauneus on katsojan silmissä, näkee kukin mitä haluaa. - jos ei syvenny lukemaan
Kalle Kotton kirjoitti:
etten ole moista huomannut.
Aktiivi ydin kyllä tuottaa puolet viesteistä ja seuraavat itse viestejään, kun muita ei paikalla ole.
Tuota en ole huomannut guru-opetuslapsiasetelmaa, viiskymppiset opetuslapsina, hah.
Tämän kukkulan kingi saa minun puolesta olla kuka tahansa, kumarran nöyrimmästi hänen majesteetilleen, kun vastaan tulee.
Häiriköistä en tiedä, epämääräisistä viesteistä olen ajatellut, että jollain on aina välillä korvien välissä koskenkorvaa, toivottavasti selviää, jos ei selviä olkoon onnellinen olossaan.
Kauneus on katsojan silmissä, näkee kukin mitä haluaa."Tuota en ole huomannut guru-opetuslapsiasetelmaa, viiskymppiset opetuslapsina, hah."
Ajattele tuo guru-opetuslapsiasetelma yksinkertaisesti siten, että nimimerkki X tietää ja on kokenut elämää kaikilta kantilta. Osaa yhtä ja toista on lukenut ihminen. Opetuslapset ovat ihastuksissaan hänen kaikki tietävistä ylevistä vastauksistaan. Jos arvostelet X:sää opetuslapset puolustavat häntä. - Meriläinen
Välillä täällä netissä:
http://www.youtube.com/watch?v=7xdhIaY9VpE
Ja toisinaan olen kuin Lulu jolla oli kolme mieltä:
http://www.youtube.com/watch?v=mzhzUnttW44
Paitsi etten ole sairaahoitaja, enkä enää tarvi viinaa rokkiin se menee selvinpäinkin :) - Kalle Kotton
jos ei syvenny lukemaan kirjoitti:
"Tuota en ole huomannut guru-opetuslapsiasetelmaa, viiskymppiset opetuslapsina, hah."
Ajattele tuo guru-opetuslapsiasetelma yksinkertaisesti siten, että nimimerkki X tietää ja on kokenut elämää kaikilta kantilta. Osaa yhtä ja toista on lukenut ihminen. Opetuslapset ovat ihastuksissaan hänen kaikki tietävistä ylevistä vastauksistaan. Jos arvostelet X:sää opetuslapset puolustavat häntä.Se on itsetunnon puutetta.
Joku tietää joltain elämänalueelta, joku toinen taas toiselta. Joku kyllä luulee tietävänsä kaikilta, mutta se on hänen surunsa, niinkuin myös sillä, joka luulee, ettei tiedä yhtään mitään mistään, onkohan se sitten se opetuslapsi. - utelias urbaani
Meriläinen kirjoitti:
Välillä täällä netissä:
http://www.youtube.com/watch?v=7xdhIaY9VpE
Ja toisinaan olen kuin Lulu jolla oli kolme mieltä:
http://www.youtube.com/watch?v=mzhzUnttW44
Paitsi etten ole sairaahoitaja, enkä enää tarvi viinaa rokkiin se menee selvinpäinkin :)Kerro miksi laitat linkkejä?
- HTZA
jos ei syvenny lukemaan kirjoitti:
"Tuota en ole huomannut guru-opetuslapsiasetelmaa, viiskymppiset opetuslapsina, hah."
Ajattele tuo guru-opetuslapsiasetelma yksinkertaisesti siten, että nimimerkki X tietää ja on kokenut elämää kaikilta kantilta. Osaa yhtä ja toista on lukenut ihminen. Opetuslapset ovat ihastuksissaan hänen kaikki tietävistä ylevistä vastauksistaan. Jos arvostelet X:sää opetuslapset puolustavat häntä.jostain salaperäisestä käytetään aina X:ää?
Eikö voitaisi käyttää, ainakin joskus, muita kirjaimia?
- HTZA
viisaita ja ajateltuja vastauksia.
Kiittäkää myös itseänne!
Olette, nähtävästi, olleet laajan tutkimuksen kohteena, ja siksi, että olette monenmoisia ja suuremmoisia.
Loistava otos Suomen kansasta.
Olkoonkin tuo tutkimus meistä tai ei, niin olen iloinen että olen saanut olla, pienenä osana kanssanne.
Ja yhtä pienenä, mutta suuremmoisena, aion jatkaakin, kai olette, pirteinä, kauniina, outoina, suloisina, ämmänläyskinä, kavereina, kiukuttelijoina, teineinä, kateellisina, kaneinineen, leikkisusineine, kiusattuina, kopioijina... mukana, loppuun saakka?
H.- meirät
pahat ja pahansisuiset tappaisi muu kuin musta surma?
- turjake;
Joka kolmas ( 3.) viesti on todettu vihamieliseksi ja ilkeydeksi:! Mietippä sitä. Kenelle sie laitoit hyvän tuulisen viestin viimeksi? Miepä laitan nyt Sinulle HYVÄÄ PÄIVÄÄ JA ILOISTA ILMETTÄ, Koko roppa kaupalla!
Ketjusta on poistettu 26 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1235173Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella303688No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452460- 501578
Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv241564- 411560
- 231451
- 141312
Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan
Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv301299- 281251