Kestääkö

Isänmaa kutsuu

Kuinka pitkään julkisen talouden rahoituspohja kestää,ilman pikaista vero-uudistusta ja lisävelkaa?

Kataisen asettamalle verouudistusta pohtivalle työryhmälle annettiin aikaa vuodesta 2008- vuoden 2010 loppuun,eli käytännössä nyt tarvitaan lisärahoitusta useammalle kuin 2 vuodelle julkiseen talouteen.

Ei tarvinne kovinkaan kummaisia ennustaja-eukon lahjoja jos otta huomioon että julkista taloutta on kyetty ylläpitämään ja kasvattamaan 90-luvulta alkaen teollisuuden-kotimaisen kulutuksen ja kohonneiden työvoimakustannusten myötä syntyneillä verotuloilla.

Jopa SAK ja Ek näyttivät huolestuneen vuonna 2006 veropohjan kestävyydestä julkisella puolella,vaikka tuolloin oltiin erittäin optimistisia yleisen talouskehityksen suhteen pitkällä tähtäimellä.


Nyt tilanne on kääntynyt päälaelleen joten ratkaisujen pääpainon tulisi olla työnverotuksen ja pääomatulojen verotuksen muuttamisessa työtuloa suosivammaksi ja lisänä kulutustapoihin vaikuttavassa verotuksessa.Kulutusveroille ei ole enään ilmastosopimusten osalta niin suurta tarvetta ,koska päästöt ainakin raskaan teollisuuden osalta ovat alenneet ratkaisevasti.

Teollisuuden osalta pääpainon tulisi tukea investointihaluja,ei niinkään osingonjakoja.

"27.2.2006

JHL:n esitys SAK:n edustajakokoukselle
Julkisen sektorin rahoitus ja veropolitiikka

Suomen julkisen talouden tila on heikentymässä erityisesti valtion ja kuntasektorin osalta. Koko julkisen talouden kokonaistuotantoon suhteutettu noin 2 %:n ylijäämä on johtunut kokonaan sosiaaliturvarahastojen eli käytännössä rahastoivan eläkejärjestelmän ylijäämästä, mikä sekin pidemmällä aikavälillä pienenee. Sen sijaan valtion talous on kääntynyt alijäämäiseksi. Myös kuntasektori pysyy selvästi alijäämäisenä lisäten kuntien velkaantumistarvetta, vaikka veroastetta nostetaan joka kolmannessa kunnassa. Julkisen talouden kestävyyslaskelmien mukaan Suomen julkinen talous ei ole kestävällä pohjalla.




Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n työmarkkinapoliittisissa linjauksissa 2006 on päädytty samaan johtopäätökseen. EK on linjauksissaan ottanut neutraalin kannan työn verotukseen todeten, että ”julkista taloutta ei voida tasapainottaa verotusta kiristämällä.” EK ei kuitenkaan esitä työn verotuksen keventämistä linjauksissaan, vaan toteaa, että ”hyvinvointiyhteiskunnan rahoittaminen vaatii työtä ja siitä saatavia verotuloja.” SAK:n ei tulisi palkansaajien ostovoiman kasvutavoitteessa painottaa tuloverotuksen keventämistä."


Tuossa SAK.n osiossa vahvistui myös se käsitys miksi julkinen talous on tahkonnut hyvinä aikoina plussaa ja kääntäen miksi julkinen talous kärsii nyt syntyneestä tilanteesta,tai tulee kärsimään merkittävästi totuuden valjettua.


Rakenteiden muutospaineille näkyy vain siinä tapauksessa loppu,kun talous kääntyy todella vahvalle kasvu-uralle,muutoin leikataan ja leikataan sekä velkaannutaan kohtuuttomasti.

2

84

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • se vaatisi

      mutta kun sak/demarit vain haluaa lakkoilla.
      Demarit ovat aina tahallisesti kurjistaneet olojamme entisestäänkin.
      Muuten heidän sosialismitavoitteeltaan menee viimeinenkin syömähammas. Tai lakkaa syöpänsä leviämästä.

      • Isänmaa kutsuu

        yrittämällä lisätä työssäolijoiden määrää,
        vaan alentamalla pääomatuloveroa tuettaisiin investointihalukkuutta,alennettaisiin yrittäjäriskiä ja kanustettaisin yrittämistä sekä samalla tuettaisiin säästämistä joka lisäisi kulutusmahdollisuuksia.

        Siis verotuksen painopistettä pois tuottavasta työstä-investoinneista ja säästämisestä.

        Tämä ei välttämättä alentaisi käytettävissä olevia verotuloja vaan toimeliaisuuden lisäys kasvattaisi niitä,jos lisänä käyttöönotettaisiin kulutusta ohjaileva vero.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      93
      5984
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      80
      4772
    3. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      96
      3025
    4. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      26
      2810
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      26
      2085
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1496
    7. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      335
      1057
    8. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      85
      1028
    9. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      125
      960
    10. Eihän se tietysti minulle kuulu

      Mies, mutta missä olet? 🤨 😠
      Ikävä
      48
      764
    Aihe