Miehille jälleen

Elonleikkuusta juur olit palannut raukein jaloin.
Joen loimossa kuun näit välkkyvän kuparivyönä.
Veres lämminnä hyrski, äiti, elokuun yönä.
Lepäs täyttyvä syys yli metsäin, peltojen, taloin.

Lepäs elokuun yyö kuin sallimus maailman yllä.
Se mies oli saapunut toiselta kirkolta asti.
Olit nuori ja uupunut, rakastit palavasti.
Näen, äiti, ne hetket elävästi kyllä.

Yön mentyä heräsit elokuun sunnuntaihin
kun aittaas paistoi ruskon punainen juova.
Koit aavistaa, mitä olikaan aika tuova,
loit kysyvät katseen vaaleneviin maihin.

Meni viikkoja niin. Yhä selkeni pohjantähti.
Oli viimeiset kukat jo tappanut armoton halla.
Se mies tuli viimein, puhteella, joulun alla,
tuli niinkuin ennen ja entisin sanoin lähti.

Tinanauha virran peittyi nuoreen jäähän.
Lumi likaiset, martaan pellot harsoonsa kääri.
Joka päivä ken vaieten askareissa hääri?
Joka ilta ken kaivaten katsoi tanhuan päähän?

Oli sydämes mennyt sen nuorukaisen mukaan,
oli vienyt hän se kuin kerta kerralta ennen.
Tie tummui askeleista viikkojen mennen -
san sadoista kulkijoista ei valittus kukaan.

Odoteltuas turhaan iltana muutamana
jokin kuiskasi korvaas: Hän ei kenties palaa...
Jokin kuiskasi: Lapses elää! Vieras sana
yön oudosti rintaasi poltti, ja itkit salaa.

Suli murhees sentään päivään säteilevään.
Oli voimakas sydämes, itkeä voinut et pitkään.
Mitä outoa unta nyt rinnassas sylkytitkään?
Mitä ennustähtiä tutkit sen varhaiskevään?

Märät pälvensä huhtikuu teki seinämälle.
Puki vihreät haat. Pojat soitteli leppätorvin.
Elit herkintä kevättäs herkin silmin ja korvin: Olit kohta maksava velkas Elämälle.

Ja kun kukkien runsaudesta jo vaahtosi tuomet,
pihan omenapuiden pilvet satoivat lunta,
tuli lihaksi, vereksi, mi oli äsken unta:
Kevätpäivään aukes sun lapsesi silmänluomet.

Kesä, syys meni niin. Meni vuodet. Raukesit multaan. Levon viileyteen kävit Elämän aurinkohäistä. Olit täyttänyt lain. Sinun mentyäs silmistä näistä on Elämä hetkisen säteilevä tultaan.

Kaarlo Sarkia

Velka elämälle kirjoitti:

Elonleikkuusta juur olit palannut raukein jaloin.
Joen loimossa kuun näit välkkyvän kuparivyönä.
Veres lämminnä hyrski, äiti, elokuun yönä.
Lepäs täyttyvä syys yli metsäin, peltojen, taloin.

Lepäs elokuun yyö kuin sallimus maailman yllä.
Se mies oli saapunut toiselta kirkolta asti.
Olit nuori ja uupunut, rakastit palavasti.
Näen, äiti, ne hetket elävästi kyllä.

Yön mentyä heräsit elokuun sunnuntaihin
kun aittaas paistoi ruskon punainen juova.
Koit aavistaa, mitä olikaan aika tuova,
loit kysyvät katseen vaaleneviin maihin.

Meni viikkoja niin. Yhä selkeni pohjantähti.
Oli viimeiset kukat jo tappanut armoton halla.
Se mies tuli viimein, puhteella, joulun alla,
tuli niinkuin ennen ja entisin sanoin lähti.

Tinanauha virran peittyi nuoreen jäähän.
Lumi likaiset, martaan pellot harsoonsa kääri.
Joka päivä ken vaieten askareissa hääri?
Joka ilta ken kaivaten katsoi tanhuan päähän?

Oli sydämes mennyt sen nuorukaisen mukaan,
oli vienyt hän se kuin kerta kerralta ennen.
Tie tummui askeleista viikkojen mennen -
san sadoista kulkijoista ei valittus kukaan.

Odoteltuas turhaan iltana muutamana
jokin kuiskasi korvaas: Hän ei kenties palaa...
Jokin kuiskasi: Lapses elää! Vieras sana
yön oudosti rintaasi poltti, ja itkit salaa.

Suli murhees sentään päivään säteilevään.
Oli voimakas sydämes, itkeä voinut et pitkään.
Mitä outoa unta nyt rinnassas sylkytitkään?
Mitä ennustähtiä tutkit sen varhaiskevään?

Märät pälvensä huhtikuu teki seinämälle.
Puki vihreät haat. Pojat soitteli leppätorvin.
Elit herkintä kevättäs herkin silmin ja korvin: Olit kohta maksava velkas Elämälle.

Ja kun kukkien runsaudesta jo vaahtosi tuomet,
pihan omenapuiden pilvet satoivat lunta,
tuli lihaksi, vereksi, mi oli äsken unta:
Kevätpäivään aukes sun lapsesi silmänluomet.

Kesä, syys meni niin. Meni vuodet. Raukesit multaan. Levon viileyteen kävit Elämän aurinkohäistä. Olit täyttänyt lain. Sinun mentyäs silmistä näistä on Elämä hetkisen säteilevä tultaan.

Kaarlo Sarkia

Lue lisää

Pieni tarina

Oli minullakin pienet murheeni,
mut minulle niis´oli kyllä,
vaikk´ohitse kulkenut toinen ois
ja ne kuitannut hymyilyllä.

Oli minullakin pieni onneni,
mut minusta oli se suuri,
ja luulempa, siks oli suuri se,
kun se minun oli onneni juuri.

oli minullakin pieni lintunen
ja minusta oli se soma.
Mut sepä siinä juuri oli murheellista,
kun ollut se ei mulle oma.

Eino Leino

Mikä on laulu lainehilla,
soitto aalloilla sorea?-
Laiva aaltoja ajavi,
häävene vesiä käypi.-
Kenen on kulta kulkemassa,
kenen on häätulet hämyssä?-
Sirkan on vesillä venho,
sirkan tuoma tuhtopuulla.
Kenen on kulta heinäsirkan?-
Lepinkäinen leppälintu.
Minne matka miekkosien?-
Saarelle selälliselle,
terhenniemen tanterelle.

Eino Leino

ja pegasokset karkasi kirjoitti:

Mikä on laulu lainehilla,
soitto aalloilla sorea?-
Laiva aaltoja ajavi,
häävene vesiä käypi.-
Kenen on kulta kulkemassa,
kenen on häätulet hämyssä?-
Sirkan on vesillä venho,
sirkan tuoma tuhtopuulla.
Kenen on kulta heinäsirkan?-
Lepinkäinen leppälintu.
Minne matka miekkosien?-
Saarelle selälliselle,
terhenniemen tanterelle.

Eino Leino

Lue lisää

Tyttöjen posket punottaa
kun punamarja puussa,
poikien sydän värisee
kun hiiri kissan suussa.

heilani soitteli harmoonipeliä
ja minä menin kuuntelemaan,
peli, peli pantiin piironkin looraan
ja ruvettiin suutelemaan.

ja likka oli nätti ja kammari lämmin
ja sohva oli seinuksella,
ja kelpasihan siellä nuoren pojan
aikoja kulutella.

runoutta kirjoitti:

Tyttöjen posket punottaa
kun punamarja puussa,
poikien sydän värisee
kun hiiri kissan suussa.

heilani soitteli harmoonipeliä
ja minä menin kuuntelemaan,
peli, peli pantiin piironkin looraan
ja ruvettiin suutelemaan.

ja likka oli nätti ja kammari lämmin
ja sohva oli seinuksella,
ja kelpasihan siellä nuoren pojan
aikoja kulutella.

Lue lisää

Elän siellä
missä Suuri Joki alkaa,
sinä siellä minne se päättyy.
Joka päivä ajattelen sinua,
ja vaikka en sinua näe,
me molemmat juomme
Suuresta Joesta.
Milloin vedet ehtyvät?
Milloin lakkaa tämä ikävä?
Minulla on yksi toivomus:
että sinun sydämesi
ja minun sydämeni
pysyisivät uskollisina
rakkauden siteelle.

Pu Suan Tzu

Suuret tunnot kirjoitti:

Elän siellä
missä Suuri Joki alkaa,
sinä siellä minne se päättyy.
Joka päivä ajattelen sinua,
ja vaikka en sinua näe,
me molemmat juomme
Suuresta Joesta.
Milloin vedet ehtyvät?
Milloin lakkaa tämä ikävä?
Minulla on yksi toivomus:
että sinun sydämesi
ja minun sydämeni
pysyisivät uskollisina
rakkauden siteelle.

Pu Suan Tzu

Lue lisää

He kulkivat päivänlaskua kohti.
Jo aurinko kehränsä mereen kasti.
He sanoin tuskin puhua tohti,
mut he tunsivat toisensa sieluhun asti.

He kulkivat ääneti onnessansa,
he hehkuvan päivänsä illassa kulki.
Vain kätensä, tapaillen toisiansa,
toi kummankin kiitoksen kainosti julki.

V.A. Koskenniemi

tuntee vahanakin kirjoitti:

He kulkivat päivänlaskua kohti.
Jo aurinko kehränsä mereen kasti.
He sanoin tuskin puhua tohti,
mut he tunsivat toisensa sieluhun asti.

He kulkivat ääneti onnessansa,
he hehkuvan päivänsä illassa kulki.
Vain kätensä, tapaillen toisiansa,
toi kummankin kiitoksen kainosti julki.

V.A. Koskenniemi

Lue lisää

kauniita, kiva lukea.

tuntee vahanakin kirjoitti:

He kulkivat päivänlaskua kohti.
Jo aurinko kehränsä mereen kasti.
He sanoin tuskin puhua tohti,
mut he tunsivat toisensa sieluhun asti.

He kulkivat ääneti onnessansa,
he hehkuvan päivänsä illassa kulki.
Vain kätensä, tapaillen toisiansa,
toi kummankin kiitoksen kainosti julki.

V.A. Koskenniemi

Lue lisää

Ah, autuas hetken kimmellys
yli tumman meren selän!
Minä rakastan, minä rakastan
ja tunnen, että elän,

ja että jo osani onneen sain
ja yöni on alkava tästä...
Ole kiitetty, kokea kohtalo,
elon onnesta määrättömästä!

L. Onerva

M´zikko kirjoitti:

kauniita, kiva lukea.

Elämän syksyn tulessa
ainoa todellinen runo:
Tuntea läheiseksi, ystäväksi
toinen ihminen,
sanoitta.

Mika Waltari

Kontion rinnoin voimakkain
ryntään peitsiä vasten.
Naisen rukkia puolustan
ynnä kehtoa lastten.

Uuno Kailas

niin kaunista kirjoitti:

Kontion rinnoin voimakkain
ryntään peitsiä vasten.
Naisen rukkia puolustan
ynnä kehtoa lastten.

Uuno Kailas

Ylitse suuren, kimmeltäväm veen
käy lokkein lento yössä hiljalleen,
ja kaislat huojuu onnen unelmoissa.
Kuin laulu kuoleva
soi siipein havina!
Ja laine vierii rannan ruohikossa.

Ne lentää, laumat lumivalkeat,
ja suurten merten taakse katoovat.
Mä rinnassani tunnen riemnun salaa:
kuin linnut tumman veen
elämä murheineen
noin katoo - eikä koskaan enää plaa.
Ilmari Pimiä

niin kaunista kirjoitti:

Kontion rinnoin voimakkain
ryntään peitsiä vasten.
Naisen rukkia puolustan
ynnä kehtoa lastten.

Uuno Kailas

Onni kirjoittaa laulunsa
häipyvään hetkeen
taivaan sinisessä kuvussa
-tuuli pyyhkii sanat pois.

Rauha kirjoitaa laulunsa
viileän iltapilven
punertaviin reunoihin
-yön tullen se häviää.

Syvistä lähteistä
kumpuaa verenhehkuva muste.
Tuskan, murheen,
rakkauden laylut kirjoitetaan sillä.

Ne säilyvät sydämessä iäti.

Arvo Turtiainen

Sekalaista, sekalaista, sekä hyvää että paha,
mutta ainapa koira vieköön, hyvä kuitenkin täällä
päällimmäsenä keikkuu, ja tämän elämän
retkutus käy laatuun, käypä se.

Aleksis Kivi

Me kulemme kaikki kuin sumussa täällä
me kuulemme ääniä kuutamo-yön,
me astumme hyllyvän sammalen päällä
ja illan on varjoa ihmisen syön.

Mut ääntä jos kaksi yhtehen laulaa
yön helmassa toistansa huhuilevaa
ja varjoa kaksi jos toistansa kaulaa-
se sentään, se sentään on ihanaa!

Eino Leino

kuin sumussa täällä kirjoitti:

Me kulemme kaikki kuin sumussa täällä
me kuulemme ääniä kuutamo-yön,
me astumme hyllyvän sammalen päällä
ja illan on varjoa ihmisen syön.

Mut ääntä jos kaksi yhtehen laulaa
yön helmassa toistansa huhuilevaa
ja varjoa kaksi jos toistansa kaulaa-
se sentään, se sentään on ihanaa!

Eino Leino

Lue lisää

Eläkkeellä

Ei pie kiireihin hätääntyy
paras kylelleen viäntäytyy
sottailla mualiman mänöö
torkkuu - jospa hyvee näköö.
Mitäs hermoja rassovaa -
teköö miten päin passovaa.
Kahtoo huomenna uuvestaan
tulooko uuttakii vastaan.

Ottookko neuvoja yksii
kaikkii hyvii höynötyksii:
suolamuikku teköö teree
pahooko ois - ei ou peree!
Huikka piälle - lähtöö tuima
helepottaa olla huima!
Pareneeko mualima tästä -
piäsööhön poikkeen ympyrästä!
Laiskaks jos tuntuu värvätyn,
kerro nuoruus työllä tärvätyn!

Ite kunnii piähän neuvoo
luatusa mukaan tuapertoo:
toisii riäkköö piämiärät,
jonnii mänöt velton viärät.
Paraiten kait elee ehtii
kun väl muastossa köppelehtii

Riusa

Riusa kirjoitti:

Eläkkeellä

Ei pie kiireihin hätääntyy
paras kylelleen viäntäytyy
sottailla mualiman mänöö
torkkuu - jospa hyvee näköö.
Mitäs hermoja rassovaa -
teköö miten päin passovaa.
Kahtoo huomenna uuvestaan
tulooko uuttakii vastaan.

Ottookko neuvoja yksii
kaikkii hyvii höynötyksii:
suolamuikku teköö teree
pahooko ois - ei ou peree!
Huikka piälle - lähtöö tuima
helepottaa olla huima!
Pareneeko mualima tästä -
piäsööhön poikkeen ympyrästä!
Laiskaks jos tuntuu värvätyn,
kerro nuoruus työllä tärvätyn!

Ite kunnii piähän neuvoo
luatusa mukaan tuapertoo:
toisii riäkköö piämiärät,
jonnii mänöt velton viärät.
Paraiten kait elee ehtii
kun väl muastossa köppelehtii

Riusa

Lue lisää

Harakanpesä

Piti harakka, puhetta vierailleen:
"Tlapäinen ihan on pesä,
-älä putoa, varis! -tein kiireiseen...
mut annas, kun on kesä,

niin , vannon kartano korskehin,
hyvät herrat, tässä löytään,
ei metsässä mointa, sen näättekin!
Hoi muori, pötyä pöytään!"

Mut ennenkuin harakka huomaskaan
jo putos syksyn lehti,
ja kesken hurskaita aikeitaan
se itse kuolla ehti.

Älä hymyile! Tarina totta on!
Pian ohi on päivät kesän.
Moni aikoi ja aikoi kartanon-
sai valmiiksi harakanpesän!

Lauri Pohjanpää

lempiruno kirjoitti:

Harakanpesä

Piti harakka, puhetta vierailleen:
"Tlapäinen ihan on pesä,
-älä putoa, varis! -tein kiireiseen...
mut annas, kun on kesä,

niin , vannon kartano korskehin,
hyvät herrat, tässä löytään,
ei metsässä mointa, sen näättekin!
Hoi muori, pötyä pöytään!"

Mut ennenkuin harakka huomaskaan
jo putos syksyn lehti,
ja kesken hurskaita aikeitaan
se itse kuolla ehti.

Älä hymyile! Tarina totta on!
Pian ohi on päivät kesän.
Moni aikoi ja aikoi kartanon-
sai valmiiksi harakanpesän!

Lauri Pohjanpää

Lue lisää

- Se, mikä on tositärkeätä, on näkymätöntä...
- Niin on...
- Siten on esimerkiksi kukan laita. Jos rakastaa jossakin tähdessä olevaa kukkaa, rauhoittaa öisen taivaan katseleminen sydäntä. Kaikki tähdet näyttävät kukitetuilta.
- Niinpä niin...
- Samoin on veden laita. Se, jota annoit minun juoda, oli kuin soittoa, pyörän ja köyden musiikkia... muistatko... se oli hanaa.
- Niin oli...
- Tulet katselemaan öisin tähtiä. Oma tähteni on liian pieni. En voi näyttää sitä sinulle. Ja se onkin parempi. Minun tähteni on oleva sinulle yksi muista. Täten sinusta on ihanaa katselle kaikkia tähtiä... Ne kaikki ovat ystäviäsi. Ja sitten lahjoitan sinulle jotakin...

Antoine de Saint-Exupéru