Stalin jatkoi siitä mihin suuntaan Lenin ja Trotski oli vienyt jo koko homman. Boshevikkien käsitys asoista oli totaalinen. Esimerkiksi nälkä oli yksi ase muiden joukossa ja sen avulla Lazar Kaganovich ja Nikita Hrustshev tuhosivat Ukrainassa 1930-luvun alussa noin 3 miljoonaa ihmistä.
Mihail Gorbatshov piti 1980-luvulla Neuvostoliiton kommunistisen puolueen keskuskomitean istunnossa puheen (meilläkin nähtiin pätkiä televisiossa) jossa hän kertoi, että Stalinin vainoissa tapettiin 14-16 miljoonaa ihmistä. Sii tapettiin. Tässä eivät ole mukana nälkään ja tauteihin kuolleet ihmiset.
60-luvulla vangittunakin ollut toisinajattelija Roy Medvedev kertoo kirjassaan (englanniksi The Stalin Epoch)kuinka KNVD:n osastoilla oli kiintiöjärjestelmä: jokaisen osaston piti paljastaa 50 sabotööriä ja kansanvihollista, näiden tuli nimetä edelleen seuraavat 50 jne. Aika moiset lukemat saadaan tällä menetelmällä äkkiä aikaiseksi.
Kun niitä ei löytynyt tarvittavia määriä, osastot ottivat väestörekisterin ja valitsivat sieltä sitten summamutikassa niin monta kuin kiintiöön tarvittiin.
90-luvulla tutkijat kävivät läpi teloituslistoja ja huomasivat, että niiden marginaaleihin oli tehty käsin merkintöjä tyyliin "Ihan oikein tälle" ja "Entäs sukulaiset?". Nämä merkinnät olivat Josef Stalinin tekemiä. Mies siis luki teloituslistoja läpi.
Eli Stalin oli hyvin perillä siitä mitä maassa tapahtui ja ohjasi koko terroria koko uransa ajan

Vastaukset 6
Vanhimmat
historiikkejä ja elämänkertoja ja tutkielmia pilvin pimein. Jeltsinin aikaan jopa arkistoja hieman raotettiin.
mutta lukekaa Robert Harrisin "arkkienkeli"; vaikka siinä sotketaankin faktaa ja fiktiota niin se antaa yhden-kahden illan lukemisena sellaisen jokamiehen käsityksen stalin ja muiden kommunistien toimista ja rikoksista ihmiskuntaa vastaan. "jos pelkäät susia, älä mene metsään".
Kommunismin Musta Kirja.
...olivat syyllisiä kulakit, jotka tuhosivat tahallaan elintarvikkeita.
paremmin niin mikä mahtoi olla syynä moiseen tekoon? Tuskin ne sitä piruuttaan tekivät. Oliko kyseessä pakko-oton ehkäisy jota epäilen kun komuista on kyse. Jos oli niin vika on komujen, olisivat maksaneet kunnon hinnan toisten tuottamasta sadosta.
Tässä vielä osalainaus eräästä artikkelista:
"Holodomorin (kansanmurha ukrainaksi) aikana Neuvostoliiton viljavienti länsimaihin moninkertaistui, kun Ukrainalaisten vilja otettiin valtion haltuun.
Virallisen historiankirjoituksen mukaan rikkaat talonpojat, ”kulakit”, ”sabotoivat” maatalouden kollektivisointia. Väitettä ei voida pitää objektiivista historiantutkimusta kestävänä."
Aavistukseni oli oikea, komut taas pahanteossa.
arrest gulaga
http://www.youtube.com/watch?v=UCTomvqspDM
valtiojohto ja virkamiehet on paljastettu sabotööreiksi ja kulakeiksi! Pahimmat niistä hilluvat täällä foorumilla tesantteina muita häiritsemässä!