V-P Kortelainen luopunut Oulun piirin johtotehtävistä. Syynä ns. henkilökohtaiset syyt. Saisiko tietää hieman tarkemmin, mitkä ovat nämä syyt?
V-P KORTELAINEN LUOPUNUT
4
359
Vastaukset
- tuota airotonta
mulkkuluotojen yksinäistä soutajaa, ja copyraitit alkaa painamaa harteilla.
- vihjeen antaja
... Taistelumme-uusnatsifoorumilta, josko siellä joku tietäisi, vaikkapa Arminius?
- taustoilla jotain
osuutta asiaan? Nythän tietyissä piireissä punastellaan kilpaa ja putsataan palstoja. Suuri kusetus ja harhautus on menossa. Peto vaanii kulisseissa.
http://www.kaleva.fi/plus/Uusnatsihenkinen_liike_alkoi_Oulusta_773412 0
- V-P.Kortelainen
Vastataanpa nyt tämän kerran.
Syinä jättäytymiseeni pois Oulun Seudun Perussuomalaisten johdosta ovat perhe, työ ja opiskelu. Olen viimeiset kolme vuotta painanut oman toimen ohella politiikkaa, ja välillä se on käynyt työstä. Välillä pitää ajatella muitakin asioita elämässä, eli päätöksen taustalla on ns. "priority check". En myöskään aio näillä näkymin ehdolle tulevissa eduskuntavaaleissa.
Luottamustehtäviä hoidan toki edelleen, mm. käräjäoikeuden lautamiehenä, sekä vapaaehtoista nuorisotyötä tekevän Oulun Walkers ry:n pj:nä.
Jatkan myös varajäsenenä PS:n Oulun piirin hallituksessa, sekä PS-nuorten hallituksessa.
Tiedoksi: Yleisesti ottaen en juurikaan seuraa Suomi24:ää, joten jos on jotain kysyttävää, kannattaa ottaa yhteys sähköpostitse: pekka.kortelainen(at)ps-nuoret.net
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1014507Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293343No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452370- 361388
- 341183
- 371116
- 131064
- 1581007
- 6934
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12872