Vääntäkää rautalangata

NatureBruschkijj

Selittäkääpä seuraavat asiat:
A. Mitä taloudellista hyötyä on Saimaan norpan suojelusta?
B. Paljonko taloudellista hyötyä tulee hylkeistä?
C. Mitä hyötyä on merimetsoista?
D. Miksi meillä hyysätään susia ja karhuja. Maksaako EU meille korvausta niiden aiheuttamista ylimääräisistä kustannuksista kuten lasten koulu
kujetuksista.

10

1065

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
      • vegeteus

        Susen ja karhun suojelua voi vielä jotenkin perustella mutta saimaannorpan suojelu on jo aivan älytöntä ja kertoo suojelijoiden älyn juoksusta.

        Luonnon olot on muuttuneet ilmastonlämmetessä niin ettei saimaannorpat enää luontaisesti pysty selviämään. Ihminen yrittää kaikin keinoin luonnottomasti pitää kantaa elinvoimaisena vaikka luontoäiti on päättänyt että on norpan aika väistyä. Vähän sama kuin vietäisiin karvaton apina pohjoisnavalle ja koitetaan pitää se siellä pakkasessa hengissä tai jääkarhu savannille. Menkää hoitoon apua hakemaan.. itellenne, elkää norpalle.

      • viesti oli
        vegeteus kirjoitti:

        kyllä täyttä rautaa. Näin minäkin sen ajattelen.. Jos luontoäiti on korjatakseen, sitten korjaa. Ihmisen vain pitäisi antaa norpan pesiä rauhassa ilman kelkkailua jne.. ja katsoa miten käy.

        T: Suden suojelija

    • Erämies jns

      Ympäristönsuojelussa ei ole kyse välittömien taloudellisten hyötyjen saamisesta. Kyse on arvovalinnoista ja etiikasta.

      Tosin taludellisetkin hyödyt tulevat useimmiten melko nopealla aikavälillä kyseeseen.

      Yhtähyvin voisit kysyä että mitä taloudellista hyötyä on siitä että eläkeläisiä hoidetaan kun he eivät maksa enää veroja.
      Tai miksi jokainen ei itse maksa koulutustaan.
      Tai miksi kaupungeissa on puistoja kun niidenkin paikalle voisi kaavoittaa asuntoja? jne jne...

      Jos kaikkien eläin/kasvilajien annettaisiin hävitä niin varsin pian Sinäkin jopa huomaisit mitä seuraa kun ekosystteemi ei enää toimi.
      Enkä oikein usko että edes Sinä pystyt määrittelemään mitkä lajit ovat sen toiminnalle tärkeitä ja mitkä eivät.

      A

      PS
      Viimeiseen kysymykseesi vastaan että käsittääkseni ei EU maksa suomen koulukyytejä, kyllä ne tulee suomen omasta budjetista.

      • åkpkjjhttyur

        Ei mitään?

        No teeppä johtopäätöket ja nopeasti!

      • Hukka-Musti
        åkpkjjhttyur kirjoitti:

        Ei mitään?

        No teeppä johtopäätöket ja nopeasti!

        Mitä hyötyä meistä ihmisistä siis loppujen lopuksi on? Ei mitään, joten alkaisit sinäkin tuntemaan jonkin verran syyllisyyttä ja häpeämystä. Olet ihminen ja siksi täysin hyödytön maan päällä. Miksi et julkaise täällä erikseen aihetta, että >>mitä hyötyä ja haittaa ihmisestä on?>>.

      • mietis
        Hukka-Musti kirjoitti:

        Mitä hyötyä meistä ihmisistä siis loppujen lopuksi on? Ei mitään, joten alkaisit sinäkin tuntemaan jonkin verran syyllisyyttä ja häpeämystä. Olet ihminen ja siksi täysin hyödytön maan päällä. Miksi et julkaise täällä erikseen aihetta, että >>mitä hyötyä ja haittaa ihmisestä on?>>.

        vähä mitä kirjoottelet, vai meinaatko lisää Jokelan tapauksia lietsoa?
        Ottakaa ny jotain vastuuta ihan itekki tekemisistännö eikä kaik yhteiskunnalle.
        Mite voi olla nii vaikeeta tajuta???

      • On luotu.
        mietis kirjoitti:

        vähä mitä kirjoottelet, vai meinaatko lisää Jokelan tapauksia lietsoa?
        Ottakaa ny jotain vastuuta ihan itekki tekemisistännö eikä kaik yhteiskunnalle.
        Mite voi olla nii vaikeeta tajuta???

        Heikkojen riistoa varten.
        Jo monta vuosituhatta sitten juutalaisia varoitettiin haluamasta itselleen kuningasta ja annettiin ymmärtää, että se tulisi kansalle vain rasitteeksi.
        -No mites kävi?
        Yhteiskunta on rakennettu siten, että se helpottaa heikkojen riistoa ja huonoja pidetään hengissä vain näennäisesti omantunnon rauhoittamiseksi.
        Vain heikoilla on yksilövastuu yhteiskunnassa. Johtoporras piiloutuu kollektiivin taakse, eikä ota mitään vastuuta.
        Kaikki päätökset on: "As is, No guarantee, no liability".

      • vahva ja komea
        On luotu. kirjoitti:

        Luonnolliseen kulkuunhan kuuluu että vahvat jatkaa sukua, heikot kuolee pois.

        No ihmisillä alkaa olla homma toisin päin. Menestyvät ns.vahvat ihmiset ei enää kiiressään kerkeä sukuaan jatkamaan, kun taas juopot, työttömät ja vähempi osaiset sikiää ihan silmissä.. kuvitellaan että lapsilisät elättää. Pikku hiljaa alkaa ihmiskunta rapistua, pohjasakka ns. luoontaisesti heikot lisääntyy ja niitä paapotaan ja pidetään hengissä. Sillä aikaa rodun kannalta tärkeät yksilöt vähenee.

        On ihanaa olla ihminen, ihmisen maailmassa jossa ketään ei syrjitä ja kaikki ruokitaan vaikkei edellytyksiä kunnon elämään olisikkaan. Miten lie tilanne 500 vuoden päästä kun alkaa elättäjät olla vähissä, syödään toisiamme?? Evoluutio alkaa ottamaan pakostakin takapakkia..

      • olihan se
        vahva ja komea kirjoitti:

        hitlerkin oikeassa, koska leireiltä selvisi vain vahvimmat ja ovelimmat..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      149
      5808
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      34
      4166
    3. Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä

      "Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan
      Maailman menoa
      0
      3520
    4. Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan

      Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv
      Maailman menoa
      49
      2731
    5. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2520
    6. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      31
      2494
    7. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      32
      2468
    8. 4,5 promillee

      Aika rajut lukemat joku eilen puhaltanut.
      Suomussalmi
      16
      2338
    9. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      43
      2055
    10. Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"

      "– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h
      Maailman menoa
      26
      2015
    Aihe