Suomalainen konsensusyhteiskunta on iloksemme vihdoin alkanut todenteolla murentua. Voimansa tunnossa elävät työnantajat, sekä muut pääoman takaamaa yhteiskunnallista valtaa käyttävät tahot näyttävät julistavan luokkasotaa. Uusliberaalista projektista on tullut radikaali. Nämä ääriainekset käyvät nyt kaikin tavoin vihollistensa ay-liikkeen, verotuksen ja julkisensektorin kimppuun.
Uusliberaalin politiikan kulmakiviä ovat työmarkkinoiden joustavuuden lisääminen, kaikenlainen työhön kannustaminen (pakottaminen), yksityistäminen, julkisten palveluiden muuttaminen markkinarahoitteisiksi ja kaikenlaisen verotuksen vähentäminen.
Uusliberaalit (kuten myös konservatiiviset oikeisto- ja vasemmistolaiset) palvovat työtä. Ihmiset, joilla on mahdollisuus valita oma työnsä ja pääomatulot riittävät Bemariin, kertovat meille, kuina mikä tahansa työ on hieno ja tärkeä asia. Uusliberaalien unelma on, että työstä voi maksaa kuinka vähän tahansa. Tekijöitä löytyy aina, koska kannustava järjestelmä tappaa nälkään, ellei ole valmis kantamaan kapitalistin kauppakasseja tippipalkalla. Joustavuudesta on tullut synonyymi työnantajan oikeudelle pompottaa työvoimaa mielensä mukaan.
Verotuksen keventäminen on myös korkealla uusliberaalien agendassa. Tämä on tärkeää, koska samalla valtio heikentyy ja sen tarjoamien julkisten palveluiden rahoitus kriisiytyy. Uusliberaalit ajavat ideologiansa mukaisesti omaa etuaan, joten verotuksen keventäminen halutaan kohdistaa etenkin pääoman verotukseen. Myös kaikenlainen progressio ja tuloerojen tasaaminen on pahasta.
Valtion verotulojen vähentyessä julkisille palveluille on löydettävä vaihtoehtoisia rahoitusmuotoja. Uusliberaalien luonnollinen vastaus on markkinarahoitteisuus. Koulutuksen ja terveydenhuollon tapaisista palveluista on maksettava niin, että kulut katetaan ja voittoa tulee. Jonkinlainen (yksityistetty) köyhäinapu voi tulla kysymykseen, mutta siihenkin olisi hyvä asettaa ehdoksi jonkinlainen työ- ja takaisinmaksuvelvoite.
Perusteluna kaikille näille toimenpiteille lausutaan suorastaan patrioottisesti kansallisen kilpailukyvyn takaaminen. Taktiikka on loistava. Työnantajat ja yritysjohtajat voivat esiintyä vastuullisina isänmaanystävinä. Samaan aikaan he takaavat itselleen isommat tulot ja edut sekä paremman aseman liiketoimilleen.
Uusliberaalin politiikan kulmakiviä ovat työmarkkinoiden joustavuuden lisääminen, kaikenlainen työhön kannustaminen (pakottaminen), yksityistäminen, julkisten palveluiden muuttaminen markkinarahoitteisiksi ja kaikenlaisen verotuksen vähentäminen.
Uusliberaalit (kuten myös konservatiiviset oikeisto- ja vasemmistolaiset) palvovat työtä. Ihmiset, joilla on mahdollisuus valita oma työnsä ja pääomatulot riittävät Bemariin, kertovat meille, kuina mikä tahansa työ on hieno ja tärkeä asia. Uusliberaalien unelma on, että työstä voi maksaa kuinka vähän tahansa. Tekijöitä löytyy aina, koska kannustava järjestelmä tappaa nälkään, ellei ole valmis kantamaan kapitalistin kauppakasseja tippipalkalla. Joustavuudesta on tullut synonyymi työnantajan oikeudelle pompottaa työvoimaa mielensä mukaan.
Verotuksen keventäminen on myös korkealla uusliberaalien agendassa. Tämä on tärkeää, koska samalla valtio heikentyy ja sen tarjoamien julkisten palveluiden rahoitus kriisiytyy. Uusliberaalit ajavat ideologiansa mukaisesti omaa etuaan, joten verotuksen keventäminen halutaan kohdistaa etenkin pääoman verotukseen. Myös kaikenlainen progressio ja tuloerojen tasaaminen on pahasta.
Valtion verotulojen vähentyessä julkisille palveluille on löydettävä vaihtoehtoisia rahoitusmuotoja. Uusliberaalien luonnollinen vastaus on markkinarahoitteisuus. Koulutuksen ja terveydenhuollon tapaisista palveluista on maksettava niin, että kulut katetaan ja voittoa tulee. Jonkinlainen (yksityistetty) köyhäinapu voi tulla kysymykseen, mutta siihenkin olisi hyvä asettaa ehdoksi jonkinlainen työ- ja takaisinmaksuvelvoite.
Perusteluna kaikille näille toimenpiteille lausutaan suorastaan patrioottisesti kansallisen kilpailukyvyn takaaminen. Taktiikka on loistava. Työnantajat ja yritysjohtajat voivat esiintyä vastuullisina isänmaanystävinä. Samaan aikaan he takaavat itselleen isommat tulot ja edut sekä paremman aseman liiketoimilleen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Hieman puuppaa muuten, mutta huomio kansainvälisestä kilpailukyvystä oli hyvä.
Itsekin olen sitä mieltä, ettei ole mitää järkeä virittää yhteiskuntaa ja veroperusteita sen mukaan, että näin rahoittettaisiin kansainvälistä pörssikeinottelua kilpailukyvyn nimissä.
En puhuisi myöskään uusliberalismista vaan YLTIÖkapitalismista, samalla muistuttaen, että suomalainen ay-liike on itse täysin harhautunut yleispolitikointiin ja pörssipeliin - unohtaen niin työmiehen kuin köyhäin asiat.
Muistammehan, että työntekijöitä edustava Metalli maksoi eläkejohtajilleen sellaiset kultaiset kädenpuristukset, että sellaisista ei voi kuin haaveilla yritysmaailmassa - saati pienyrityksissä, jotka tässä maassa eniten työllistävät SUOMALAISELLA pääomalla.
t:jarmo