Paavo Lipposella ei vielä tähän aikaan ollut ajokorttia, joten hän joutui käyttäään autokuskia vaalikiertueillaan. Eräänä iltana Lipponen ja kuski olivat palaamassa SAK:n paikallisyhdistyksen tilaisuudesta maaseudulta ja eräällä pimeällä hiekkatiellä yhtäkkiä auton keulassa tömähti.
Ilmeni että kuski oli ajanut läheiseltä maatalolta karanneen porsaan yli. Lipponen menetti hermonsa täysin: "Saatanan tunari! Auto lommoilla ja aikataulutkin kusee! Nyt painut tuonne maatalolle selittämään asiat ja vittu vähän äkkiä! Ota tästä käteistä ja maksat niille mitä ne pyytää, niin päästään äkkiä pois täältä korvesta."
Kuski teki työtä käskettyä ja Lipponen jäi odottamaan autoon. Kuski viipyi pirtissä ihmeen kauan ja Lipponen alkoi hermostua toden teolla. Hän mietti jo että pitäisikö lähteä itse perään selvittämään tilanne alta pois, mutta ajatteli että sitten joutuu kuitenkin hymyilemään ja kirjoittelemaan nimmareita ja kaikkea muuta paskaa, joten Lipponen jäi autoon.
Odotus venyi todella pitkäksi ja viimein monen tunnin kuluttua kuski palasi tyytyväinen hymy kasvoillaan. Lipponen raivosi: "No viimeinkin herra suvaitsee saapua! Mikä helevetti siellä noin kauan viivytti!" Kuski vastasi: "En mä oikein tiedä. Ne oli tosi ymmärtäväisiä, tarjosivat kunnon aterian, lämmittivät saunankin, emäntä hieroi ja lopuksi toivat talon kauneimman ja isorintaisimman tyttären ja sanoivat että olisi kunnia, jos hänen kanssaan makaisin. Eihän siitä voinut kieltäytyäkään."
"No mitä ihmettä sä niille sitten sanoit?!"
"No just niinkuin homma meni: Hei, mä oon Paavo Lipposen autokuski ja mä tapoin sen sian."
Aamupäivän kevennys
C.C.C.P.
2
77
Vastaukset
- antikepu
Olipa hyvä juttu. Vaikka en kepulainen olekaan niin huumoria on kepulaisillakin :)...
- vitsi.
viimeks kuulin 90 luvun alussa, kyyditettävänä oli silloin aho. p.s SAK:n paikallsyhdistys maaseudulla????? mahdoton yhtälö... he heh.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 18013558
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1585483Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454930Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1493709Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska402853Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1282042Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1201791Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3721697Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1121560Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1371525