Vuonna 1995

Hallituspuolueet pöllöilevät

Eläkesekoilu vaikutti ainakin väliaikaisesti puolueiden kannatuslukuihin.
Kokoomus menetti enemmän kannatusta,
Kepu enemmän hermoja.
Hallituspuolueet pöllöilevät ja puolueiden varapuheenjohtajat haukkuvat toisiaan.
Se on varapuheenjohtajien tehtävä.

Haukkumalla hallituskumppaninsa poliitikon saa julkisuutta.
Arvostelemalla oman puolueensa puheenjohtajaa saa megajulkisuutta.

Euro on kova konsultti. Nyt niitä on liikkeellä liian vähän ja se hermostuttaa.
Johtamiskyky koetellaan kriisissä. Hyvän sään johtajia on joka nurkalla.
Sitäpaitsi epäonnistumisia ei pidä pelätä.

Vuonna 1995 kärsin poliittisen täystuhon.
SMP meni konkurssiin ja jouduin työttömäksi. Olin hyvin onnekas.
Minulta meni kaikki.

Se avasi silmät ymmärtämään elämää.
Politiikassa pärjää kun tietää, että tämä on elämää, mutta ei koko elämä.

http://timosoini.fi/ploki/
393
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Arvostelemalla oman puolueensa puheenjohtajaa saa megajulkisuutta.

Äänestä

timo poika ihan työttömäksi? kuinka voi työttömäksi joutua, jos ei kerran työssä ole. Hommattomaks ehkä hommistaan joutui, muttei työttömäksi. Tuo ymmärtäminenkin on kait laitettu kevennykseksi, tuohon "plokiin".

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kärsin poliittisen täystuhon kirjoitti:

Hallituspuolueet pöllöilevät

Eläkesekoilu vaikutti ainakin väliaikaisesti puolueiden kannatuslukuihin.
Kokoomus menetti enemmän kannatusta,
Kepu enemmän hermoja.
Hallituspuolueet pöllöilevät ja puolueiden varapuheenjohtajat haukkuvat toisiaan.
Se on varapuheenjohtajien tehtävä.

Haukkumalla hallituskumppaninsa poliitikon saa julkisuutta.
Arvostelemalla oman puolueensa puheenjohtajaa saa megajulkisuutta.

Euro on kova konsultti. Nyt niitä on liikkeellä liian vähän ja se hermostuttaa.
Johtamiskyky koetellaan kriisissä. Hyvän sään johtajia on joka nurkalla.
Sitäpaitsi epäonnistumisia ei pidä pelätä.

Vuonna 1995 kärsin poliittisen täystuhon.
SMP meni konkurssiin ja jouduin työttömäksi. Olin hyvin onnekas.
Minulta meni kaikki.

Se avasi silmät ymmärtämään elämää.
Politiikassa pärjää kun tietää, että tämä on elämää, mutta ei koko elämä.

http://timosoini.fi/ploki/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu