Hakemisesta ja valintakokeista pientä epäselvyyttä...

Kaipaisin hiukan asiasta enemmän tietäviltä selvennystä pariin asiaan. Aion siis hakea opiskelemaan sekä kasvatustiedettä (Tampereelle ja Turkuun) että varhaiskasvatusta (Tampereelle) ja nythän on niin, että Tampereen yliopisto ei osallistu tänä vuonna VAKAVAan, mutta Turku osallistuu. Jos ajatellaan, että hakujärjestykseni on vaikka seuraavanlainen:

1. Tampereen yliopisto: kasvatustiede (pääsykoe 4.6.)

2. Turun yliopisto: kasvatustiede (VAKAVA-koe 13.5.)

3. Tampereen yliopisto: Varhaiskasvatus (samainen VAKAVA-koe 13.5. kuin Turussa)

Sehän on selvä asia, että Tampereen yo:n kasvatustieteen kokeeseen osallistun Tampereella tuona merkittynä päivänä, mutta sittenhän on tuo VAKAVA-koe, millä haen Tampereen yliopiston varhaiskasvatukseen, ja Turun yliopiston kasvatustieteeseen. Kummassa kaupungissa teen tuon kokeen? Tuon VAKAVA:n osaltahan hakujärjestykseni olisi se, että Turun yliopiston kasvatustiede olisi ennen Tampereen yliopiston varhaiskasvatusta, mutta osallistutaanko VAKAVA-kokeeseen siinä yliopistossa, jonka varhaiskasvatuksen koulutukseen on ensisijaisesti hakenut? Mullahan Tampereen yliopisto on ainoa varhaiskasvatus jonne haen, eli teenkö VAKAVA-kokeen siellä, vaikka tuo vaihtoehto olisi mulla järjestyksessään viimeisenä noista kolmesta hakukohteesta?

Todella sekavasti varmaankin selitetty, mutta toivottavasti joku tajusi ja osaisi sanoa olenko oikeilla jäljillä...
3653
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

"Hakija voi samalla kirjallisella kokeella osallistua usean VAKAVA-hankkeessa mukana olevan koulutuksen valintaan. Luokanopettajakoulutukseen tai lastentarhanopettajakoulutukseen hakeneet osallistuvat kirjalliseen kokeeseen siinä yliopistossa, jonka ovat asettaneet ensimmäiselle sijalle. Mikäli henkilö on hakenut sekä luokan- että lastentarhanopettajakoulutukseen, hän osallistuu kirjalliseen kokeeseen siinä yliopistossa, jonka on luokanopettajakoulutukseen hakiessa asettanut ensimmäiselle sijalle. Muihin kuin edellä mainittuihin koulutuksiin hakevat voivat valita, minkä hakukohteensa yksikössä osallistuvat VAKAVA-kokeeseen. Luokan- ja lastentarhanopettajakoulutuksiin hakevat voivat saada kutsun valinnan toiseen vaiheeseen vain yhteen luokanopettajakoulutusyksikköön ja vain yhteen lastentarhanopettajakoulutusyksikköön."

Vastaisikohan tämä kysymykseesi.

Äänestä
  • eipä juuri, koska olen oppaistakin selvitellyt asiaa mutta tuntuu että joka paikasta saa vähän eri käsityksen...

    "Luokanopettajakoulutukseen tai lastentarhanopettajakoulutukseen hakeneet osallistuvat kirjalliseen kokeeseen siinä yliopistossa, jonka ovat asettaneet ensimmäiselle sijalle."

    Itsehän haen tuolla VAKAVA-kokeella Turkuun kasvatustieteeseen ja Tampereelle lastentarhanopettajaksi, ja jotenkin tuossa hämää se, kun mulla tosiaan olisi tuo Tampereen lto-koulutus sitten viimeisellä sijalla noista kolmesta hakukohteestani.

    Äänestä

  • -----------.......... kirjoitti:

    eipä juuri, koska olen oppaistakin selvitellyt asiaa mutta tuntuu että joka paikasta saa vähän eri käsityksen...

    "Luokanopettajakoulutukseen tai lastentarhanopettajakoulutukseen hakeneet osallistuvat kirjalliseen kokeeseen siinä yliopistossa, jonka ovat asettaneet ensimmäiselle sijalle."

    Itsehän haen tuolla VAKAVA-kokeella Turkuun kasvatustieteeseen ja Tampereelle lastentarhanopettajaksi, ja jotenkin tuossa hämää se, kun mulla tosiaan olisi tuo Tampereen lto-koulutus sitten viimeisellä sijalla noista kolmesta hakukohteestani.

    eli osallistut siihen tampereella, sillä juuri se lo tai lto -puoli mihin hakee määrää paikan. :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


hakoteilläkö? kirjoitti:

Kaipaisin hiukan asiasta enemmän tietäviltä selvennystä pariin asiaan. Aion siis hakea opiskelemaan sekä kasvatustiedettä (Tampereelle ja Turkuun) että varhaiskasvatusta (Tampereelle) ja nythän on niin, että Tampereen yliopisto ei osallistu tänä vuonna VAKAVAan, mutta Turku osallistuu. Jos ajatellaan, että hakujärjestykseni on vaikka seuraavanlainen:

1. Tampereen yliopisto: kasvatustiede (pääsykoe 4.6.)

2. Turun yliopisto: kasvatustiede (VAKAVA-koe 13.5.)

3. Tampereen yliopisto: Varhaiskasvatus (samainen VAKAVA-koe 13.5. kuin Turussa)

Sehän on selvä asia, että Tampereen yo:n kasvatustieteen kokeeseen osallistun Tampereella tuona merkittynä päivänä, mutta sittenhän on tuo VAKAVA-koe, millä haen Tampereen yliopiston varhaiskasvatukseen, ja Turun yliopiston kasvatustieteeseen. Kummassa kaupungissa teen tuon kokeen? Tuon VAKAVA:n osaltahan hakujärjestykseni olisi se, että Turun yliopiston kasvatustiede olisi ennen Tampereen yliopiston varhaiskasvatusta, mutta osallistutaanko VAKAVA-kokeeseen siinä yliopistossa, jonka varhaiskasvatuksen koulutukseen on ensisijaisesti hakenut? Mullahan Tampereen yliopisto on ainoa varhaiskasvatus jonne haen, eli teenkö VAKAVA-kokeen siellä, vaikka tuo vaihtoehto olisi mulla järjestyksessään viimeisenä noista kolmesta hakukohteesta?

Todella sekavasti varmaankin selitetty, mutta toivottavasti joku tajusi ja osaisi sanoa olenko oikeilla jäljillä...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu