Kymmenen vuoden sisällä vajaat MILJOONA

Kymmenen vuoden sisällä vajaat MILJOONA työntekijää jää eläkkeelle, kun suuret ikäluokat eläköityvät.

Silloin ei enään ole työttömyyttä, vaan valtaisa työvoimapula, jota kouluttamattomilla nuorilla on mahdoton täyttää. Vaikka kaikki nuoremmat tyllistetään, niin siltikään kaikkia työpaikkoja ei pystytä täyttämään suomalaisilla.
194
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Eihän tänne mitään töitä jää, suurin osa eläköityvistä on turhia byrokraatteja jotka eivät mitään tuottavaa ikinä ole tehnyt! Kansantalous ajettu pelkäksi kaupankäynniksi, kaikki tuottava työ on viety maasta pois, asiakkaille ei loputtomiin pysty myymään sekundaa ja tarpeetonta tavaraa. 90-luvulta lähtien on säästetty lapsilta ja nuorilta kaikki paitsi pullo pois ja köyhyysloukku vie työkyvyn kun vaan pallotellaan luukulta luukulle kerjäämässä leipää! Kaikki ketkä voivat lähtevät maasta, kun yhteiskunta on tarjonnut pelkkää kurjuutta, ei voi odottaa että tänne jäisi nuoriso maksamaan hulluja velkoja jotka otettu eliitin taskuihin säästetyn sukupolven hyötymättä mitään! Ei tähän maahan tohdi lasta tehdä, lasten elämä kurjistettu sietämättömäksi orjuudeksi velanmaksu ainoana mielessä! Hyvinvointivaltio lopetti täällä olemisen jo viime lamassa ja nyt korkeakoulutkin ajetaan suurpääoman sätkynukeksi... Maamme on pilattu nuoriltamme, hulluhan se on joka tänne jää!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


työntekijää kirjoitti:

Kymmenen vuoden sisällä vajaat MILJOONA työntekijää jää eläkkeelle, kun suuret ikäluokat eläköityvät.

Silloin ei enään ole työttömyyttä, vaan valtaisa työvoimapula, jota kouluttamattomilla nuorilla on mahdoton täyttää. Vaikka kaikki nuoremmat tyllistetään, niin siltikään kaikkia työpaikkoja ei pystytä täyttämään suomalaisilla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu