Onko Uuspaavalniemi

oikeassa ?

Kevyesti on ohitettu Uuspaavalniemen ehdotus rajusta jarrutuksesta. Olen itse ekonomisti ja ajattelen samoin, että totaalinen jarrutus olisi tässä tilanteessa parempi ratkaisu kuin muhkea elvytys. Elvytyksellä järjestämme suuren velkapotin lapsillemme. Se on väärin.

Vaikka kannatankin porvaripuoluetta, olisi kai sittenkin parempi, että maata pantaisiin vuodeksi johtamaan virkamieshallitus, joka korottaisi kaikkia veroja, niin yritysten kuin yksityisten, esim. 10 %:lla. Eli kaikilta pois, palkansaajilta, yrittäjiltä, eläkeläisiltä ja työttömiltä. Siitä kertyisi niin iso rahamäärä, että valtio voisi selvitä lamasta pienin vaurioin.

Kun vuosi on kulunut, pohdittaisiin, jatkaako virkamieshallitus vielä toisenkin vuoden. Siitä ei tule mitään, että hallitus ei voi sanoa ääneen "menojen leikkaus". Politiikka ei sovi, kun valtiontaloutta uhkaa katastrofi. Ajamme nykymenolla itsemme velka-hötteikköön.

4

155

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kertakaikkista irtopisteiden keruuta. Eihän taloudessa voi tehdä mitään äkkijarrutuksia aiheuttamatta kohtuuttomia vaurioita. Mitä tapahtuisi, jos kaikkialla vedettäisiin jarrusta samaan aikaan? Ei hyvänen aika, joillakin ei vain polla säteile.

      Sinänsä leikkauksia ja veronkorotuksia tehdään kaiken aikaa. Alkoholin hintaa on korotettu peräjälkeen ties miten monta kertaa, vastaavan ministerin polla siis raksuttaa, energian verotusta ollaan korottamassa ja kylmäsavustamassa satoja tuhansia sähkölämmittäjiä kodeistaan, ennen aikaiselle eläkkeelle pääsyä on lykätty, eläkeikää pidennetään jne..

      • vaikutuksia

        Turha on Seppo Ilmarisen nälviä, että joillakin ei "polla säteile". Ilmarisen esiintuomat korotukset tulevat kovin hitaasti ja ovat vaikutukseltaan pieniä. Näin joutuu tekemään poliittinen hallitus. Järkevä toiminta ei ole mahdollista, koska kansaa on niin helppo kiihoittaa kaikkia leikkauksia vastaan.

        Kun koko kansa pannaan tasapuolisesti laman maksumiehiksi, ollaan oikealla tiellä. Tässä on kysymys myös oikeudenmukaisuudesta. Ja toimia pitää nopeasti. Virkamieshallitus valtaan !



        Ei


      • vaikutuksia kirjoitti:

        Turha on Seppo Ilmarisen nälviä, että joillakin ei "polla säteile". Ilmarisen esiintuomat korotukset tulevat kovin hitaasti ja ovat vaikutukseltaan pieniä. Näin joutuu tekemään poliittinen hallitus. Järkevä toiminta ei ole mahdollista, koska kansaa on niin helppo kiihoittaa kaikkia leikkauksia vastaan.

        Kun koko kansa pannaan tasapuolisesti laman maksumiehiksi, ollaan oikealla tiellä. Tässä on kysymys myös oikeudenmukaisuudesta. Ja toimia pitää nopeasti. Virkamieshallitus valtaan !



        Ei

        Se on valitettava fakta, ettei kaikilla polla säteile erityisen valovoimaisesti.

        Sitä ihmettelen kovin, mistä virkamiehille olisi poliitikkoja kummallisempi järki ilmaantunut? Virkakoneistohan on koko ajan poliitikkojen käytettävissä.

        Valitettavasti kapitalismissa maksut ja verot sen enempää kuin leikkauksetkaan eivät jakaudu tasapuolisesti.


      • järjestä
        Seppo_Ilmarinen kirjoitti:

        Se on valitettava fakta, ettei kaikilla polla säteile erityisen valovoimaisesti.

        Sitä ihmettelen kovin, mistä virkamiehille olisi poliitikkoja kummallisempi järki ilmaantunut? Virkakoneistohan on koko ajan poliitikkojen käytettävissä.

        Valitettavasti kapitalismissa maksut ja verot sen enempää kuin leikkauksetkaan eivät jakaudu tasapuolisesti.

        vaan siitä, että politiikot eivät voi tehdä kansaa kurittavia ratkaisuja, vaikka niin olisi pakko tehdä. Heti on oppositio huutamassa, että kansan "lompakolla käydään". Puolueettomat virkamiehet voivat sen sensijaan tehdä, koska heillä ei ole vaaleja edessään. Siitä syystä, poliittinen hallitus talouskriisin kohdatessa ei ole hyvä ratkaisu.

        Tasapuolisuudesta vielä sen verran, että viime lamassahan se meni erikoisesti väärin. Palkansaajat, jotka saivat pitää työnsä, eivät menettäneet koko lama-aikana mitään kun taas esim. tuhannet yrittäjät menettivät koko omaisuutensa ja 450 heistä vieläpä itsemurhan kautta henkensäkin.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      5030
    2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      112
      1590
    3. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      48
      1189
    4. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      10
      1119
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      13
      1093
    6. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      997
    7. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      76
      969
    8. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      2
      862
    9. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      57
      769
    10. Junan alle

      Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?
      Kajaani
      27
      733
    Aihe